Herttuan tarinat #19 – Koronapikapako

Tiivistelmä: Tarina ex tempore –singahtamisesta nukkumaan omalle kotipihalle, kunnollisen kevätmyräkän sisään. Kuuntelemaan ihanaa luonnon äänimaailmaa ja nukahtamaan siihen. Samalla käytännönläheinen kertomus siitä, miten sadekelit ovat vähän haasteellisia pivipussissa nukkuvalle.

20200403_080827

 

 

Tapahtui perjantaina 3.4.2020.

 

Myrsky ja korona

Tosi paljon on muuttunut tässä rakkaassa Suomenmaassa aivan viimeisen kuukauden aikana, kuten kaikkialla muuallakin. Tämän maailmanlaajuiseksi äityneen koronaviruspandemian vuoksi. Se on vaikuttanut monilla tavoilla jopa ulkoiluun ja luonnossa kulkemiseen. Niitä isoja asioita ja niiden suhdetta itseeni puin kunnolla toisessa pamfletissa, tässä on nyt kyse vain pikkuisesta karkumatkasta normitodellisuudesta luontoäidin syliin. Täysin riippumatta sen normitodellisuuden tilasta ja laadusta.

Tuulen humina suomalaisen metsän puissa vetoaa ainakin minuun aivan millimetrilleen samalla tavoin nyt, kuin aina ennenkin. Myrskyt melkein vieläkin enemmin. Niiden vaikutus ainakaan minun sieluuni ei ole muuttunut vähääkään edes mokoman koronan vuoksi.

 

Perjantaipuhuri

Minkäänlaista suunnitelmaa tai edes ajatusta ei minulla ollut mistään retkestä tai ulkona nukkumisesta, mutta illan askarteluja ennen puoltayötä lopetellessani tajusin ulkona vallitsevan aika mahtavan myräkän. Kevätmyrskyksikin sitä voisi varmaan kutsua, koska sellaisista tuulilukemista olivat sääprofeetat uutisten yhteydessä aiemmin illalla puhuneet. Ennen yöpuulle vetäytymistä menin sitten hetkeksi etelän puolen terassille ”haistelemaan tuulen ilmaa”.

Ja sehän tuoksui aivan mahtavalta! Kuuloaistilla sitä tosin pääasiallisesti nautiskelin. Sellaisella aistikokonaisuudella, jolle erilaiset tuulen äänet metsän puissa ovat aina olleet tasan kaikkein hienoin äänimaisema minun tuntemassani maailmankaikkeudessa! Mahtaisikohan tuo olla ainakin pienenä osasyynä siihenkin, että talomme sijaitsee kallion laella, mihin kaikki etelä- ja lounaistuulet osuvat parhaalla voimallaan?

 

Pikalähtö

Tuotahan oli aivan pakko päästä kuuntelemaan koko rahalla! Nukkumaanmenosuunnitelmani muuttuivat sillä silmänräpäyksellä. Puin fleece-asun yövaatteitteni päälle ja noudin kellarikerroksen varastoista hyvän kainalollisen pikayöpymisen varusteita. Lyhyen formaatin listana:

Fjellduken King Size + Exped Synmat 7 + Halti Tunturi Special + Juomaleili + Tarvikepussukka + Kännykkä.

Rakkaalle vaimolle kirjoitin pienen lapun keittiön pöydälle tyyliin: ”Oli pakko mennä Dukeen nukkumaan. Huutele joskus aamulla”. Voinette arvata, ettei tämmöinen hänelle suurena yllätyksenä tule enää meidän reippaan 40-vuotisen yhteisen taipaleemme jälkeen :-).

 

20200403_080850
Tähän kohtaan vaimon ottama aamukuva ”seikkailun maastoista”. Kuva: RR.

 

Keskiyön nautiskelut

Minä en oikein tiedä, miten edes kuvailisin sellaista hienoutta, kun makaat yksiksesi aivan luonnon sylissä. Sammaleiden päällä, varvikon sisällä, pensaiden ympäröimänä, puiden alla. Mukavasti pehmeällä patjalla, lämpimässä ja täysin suojassa kaikilta luonnonvoimilta. Se on ylipäätäänkin sikahienoa ja yhä vielä sen mahtavampaa, mitä hurjemmin luonnonvoimat ympärilläsi riehuvat!

Ainoa illan tai yön ”askare” oli se, että lähetin jonkun lyhyen tilannekuvauksen parille eräveljelle, joiden tiesin ymmärtävän mistä tällaisessa touhussa on kyse.

Sitten vaan nukahdin siihen ihanuuteen. Jos tällaisesta siis jotain mielensäpahoittajan  näkökulmia väkisin hakea yrittää, niin onhan se nyt mälsää, ettei pidempään nauttia ehdi :-).

 

Loppuyön kärvistelyt

Mutta sitten heräsin siihen, että sade piiskasi kasvojani. Eipä siinä mitään. Silloin kokenut Dukemies vaan kääntyy kyljelleen, taittelee pivipussin yläosan hengitysaukon alareunaa sisemmäksi ja yläreunaa ulommaksi sateensuojaksi. Siinä kaikki, sen jälkeen on aivan sama mitä sataa ja kuinka paljon sataa. Hyvän pivipussin ulkokangas on 100% vedenpitävä ja siitäkin tilanteesta saa hienoja fiiliksiä. Ei mitään väliä, antaa tulla vaan, mitä tahansa! Täällä minä olen täydellisesti suojassa ja minulla on mukavaa!

Mutta. Tämä sana tulee sitten myös väkisin tutuksi kaikille pivimiehille ja –naisille, jotka sadekeleilläkin pelkän pivin sisässä yöpyvät. Nimittäin tuo täydellinen ja hieno suoja pysyy sellaisena ainoastaan juuri sillä tavoin, kuin edellä kerroin. Vain juuri sillä kyljellä maaten ja vielä liikkumatta, jotta se ”sadelippa” todella suojaa. Jos liikahdat tai nukahdat, niin joko päädyt pussin sisään ja lisääntynyt hiilidioksidi herättää sinut hengenahdistukseen, tai sitten sade naamallesi. Käytännössä et siis nuku, piste. Näin ainakin minulla.

 

Sekä mietteet

Noissa tilanteissa aina tulee tuumailtua erilaisia aivan kirjaimellisia rautalankavirityksiä, joilla voisi yrittää varmistaa juuri sopivanlaisen hengitysaukon pysymisen tuollaisissa olosuhteissa. Mutta yhä vieläkään minä en ole mitään sellaista edes kokeilemaan lähtenyt. Ja minä olen sentään eräinsinööri! Asia vaan aina unohtuu. Kunnes tulee taas esiin seuraavan kerran itse tilanteessa, missä et mitään tehdä voi. Onkohan tässä kyse peräti jostain ihmisyyteen liittyvästä asiasta? 🙂

Toki olen jo ikiaikoja sitten omaksunut sen norjalaisilta oppimani tavan, että oikeasti pelkän pivileirin varassa metsissä tai kairassa kulkien lisävarusteena on pieni tarppi, joka tarjoaa sateella suojan niin ilta-askareisiin, kuin nukkumiseenkin.

Minä kun en kelloa koskaan yöllä katsele, en tiedä hiukkaakaan kuinka pitkään tuota sadekärvistelyä sinä yönä mahtoi jatkua. Jokusia tunteja ihan varmasti kuitenkin.

 

Mukavat aamuhetket

Sade oli muuttunut ensin rännäksi ja sitten lumeksi, sekä loppunutkin tyystin joskus. Minä muistan niistä vain sen, että aamuyön tunnit olivat aivan nautinnollisia siinä lämpöisessä pesässä. Ne tuulet ja myräkät, jotka minut ulos silloin yön tunteina ajoivat, olivat kuolleet pois jo silloin sateiden alettua. Mutta hieno oli nukkua tai torkkua myös varhaiskevään aamussa, lintujen laulua kuunnellen!

Ja sitten vaimokulta vielä tuli huutelemaan aamupuurolle. Ottaen myös tuon ainoan valokuvatodisteen koko tästä pienestä yöpakoretkestä.

 

20200403_080827
Sankari nautiskelee aamu-unistaan tai torkuistaan pivileirissään. Kuva: RR.

 

Summa Summarum

Ei ollut huono kokonaiskokemus!

Vertailukohtana voi pitää normaalia nukkumista omassa sängyssään. Mukavasti ja parhaiten tässä maailmassa, ei siinä mitään. Mutta paljonko siitä kertyikään kokemuksien laariin?

Tämmöistä tämä (erä)ihmisen elämä. Kerrassaan hienoa!

–Kari

 

3 thoughts on “Herttuan tarinat #19 – Koronapikapako

  1. Hollannin armeija näyttäisi ratkaisseen bivi-ongelman niin, että pussi on ankkuroitu maahan kuudella kiilalla. Näin pussi ei pyöri, vaan nukkuja siellä sisällä. Sadelippaa taasen tukee pienen telttakaaren näköinen keppi, josta huppu roikkuu.

    Tykkää

    • Wau, hei kiitos vinkistä ja linkistä! Täytyy ehdottomasti tutkia ja ehkä kokeillakin noita konsteja!

      Aivan kaikenlaisissa paikoissa ja olosuhteissa olen noiden bivien kanssa kyllä jo taukoillut, yöpynyt ja ainakin 95% kerroista kertakaikkiaan nauttinut. Mutta on haasteellisiakin leirikokemuksia silloin tällöin eteen tullut ja hyviä tapoja sekä konsteja saa ikuisesti opetella. Ja kannattaa!

      Yksi aika paljon kutkuttava juttu on myös eräkamuni Harrin löytämä ja nykyään testailema. Hän tilasi jostain norjalaisesta verkkokaupasta Fjelldukenin alkuperäisen valmistajan (Jerven) tekemät pääty- ja helmanlevityskappaleet. Jotka kiinnittyvät Jerveniin samanlaisilla vetoketjuilla ja muodostavat siitä ihan oikean harjateltan. Toki painoa taas tulee vähän lisää.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s