Tiivistelmä: Yhdenlainen summeeraus siitä, miten tämä tämmöinen korona-aika on vaikuttanut juuri meikäläiseen. Kulkuriin ja eräinsinööriin, joka käyttää suuret osat ajastaan ja energiastaan luonnon parissa. Yrittäen jakaa kipinöitä kanssakulkijoilleen monenlaisten herkkujen ja elämänilon löytämiseen luonnon piiristä.
Varoitus! Artikkelin katsantokanta on yltiöpositiivinen!
Puntarointeja 13.5.2020.
Viimeinen koronaklausuuli
Pyydän alkuun anteeksi näitä K-alkuisia nimileikkejä, joita olen nyt viimeisten kolmen blogitarinani yhteydessä harrastanut. Niiltä mahdollisilta lukijoiltani, jotka tällaisista mahdollisesti voisivat pahastua.
Minusta on vaan tuntunut siltä, että yhtään mitään asiaa ei enää ole tässä maailmassa olemassakaan, joka ei tämän K tai C –härdellin ympärillä pyörisi. Niinpä päätin tuumailla ja summeerata tähän artikkeliin omat kokemukseni tästä tilanteesta, jota ennen kokemattomanakin pidetään. Tosin vain niiden ihmisten toimesta, jotka eivät historiaa tunne.
Tämän jutun jälkeen minä kuitenkin lopetan kokonaan tämän K-termin ympärillä kiehnäämisen ja kertoilen luonnossa kulkemisen ja sen kokemisen asioista kuten aina ennenkin. Koska juuri ne asiat eivät itse asiassa ole muuttuneet edes millimetrin vertaa näiden muuten hurjiltakin tuntuvien tapahtumien seurauksena! Ainakaan sellaisille ihmisille, jotka ovat pitkät ajat tottuneet luonnossa kulkemaan, ihan omillaan.
On minunkin elämäni tietenkin muuttunut tämän nykyisen tilanteen myötä. Lukemattomat retket, tapaamiset, luennot, koulutukset, opastukset ja muut on kaikki peruttu. Tai fiksuimmiten vain siirretty eteenpäin jonnekin tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen. Niiden myötä toimeentulopuoleenkin on tullut lommoja. Mutta tässä esseessä kerron ainoastaan niistä hyvistä asioista, joita tämä tilanne on ainakin minulle eteen tuonut. Se on tietenkin estänyt erinäisten asioiden tekemisen, mutta samanaikaisesti myös antanut tilaa toisten hienojen asioiden toteuttamiseen!
Tämän artikkelin jokaisen viiden kappaleen perään laitan K-alkuisen loppukaneetin kursiivitekstillä. Summeeraamaan minun kokemustani siitä, miten tämä outo aika on noihin asioihin vaikuttanut.
1. ISO projekti
Tässä ei ole kyse mistään kansainvälisen standardointiorganisaation (ISO) projektista, vaan vaimoni ja minun pitkäaikaisesta haaveesta ja suunnitelmasta, joka lähti lopultakin toteutumaan vuodenvaihteen jälkeen. Kyseessä on oma maatila, joka tuo mukanaan kokonaisen toisen maailman. Sen lukemattoman tuolla puolen olevia asioita ja askareita en lähde tässä yhtään puimaan. Mutta jo tähän mennessä olen vakuuttunut siitä, että erinäisiä aivan uudenlaisiakin luontokokemuksia tuo elämä tulee minulle suomaan ja joitain niitä päätynen joskus tarinoiksikin kirjailemaan.
K: Ei ole näkynyt. Siellä maaseudun rauhassa kun ei vilise ihmisiä, niin ei vilise viruksiakaan. Ruuhkaisimpina päivinä on moikattu autolla ohi ajavan naapurin kanssa, toisinaan on ollut sitten rauhallisempaa.
2. Luontoretket yksin
Nämä ovat olleet minun suoranainen leipälajini jo monien vuosikymmenten ajan, melkein kirjaimellisestikin. Juuri yksin luonnon sisällä tapahtuneet oleilut ja samoilut kun ovat se minun kehoni sekä aivojeni täydellinen tuuletuskanava. Ne ovat aina tarjonneet pakoa nykytodellisuudesta jonnekin sellaisiin metsän ja mielen maisemiin, joihin ihminen on luotu. Mihin hänen lajinsa on päässyt tottumaan valtavasti paljon pidemmän ajan, kuin nykyisen kaltaiseen hulabalooseen.
Tällaisiin retkiin, jotka ovat myös pienimmällä mahdollisella kynnyksellä, suunnittelulla ja valmistautumisella toteutettavia, on nyt ollut vielä vähän paremmin aikaa, kuin ennen K-aikaa. Edellisen kappaleen iso kakkukaan ei ole aivan kaikkea muualta vapautunutta aikaa ja energiaa pääsyt syömään, ainakaan vielä.
K: Ei vaikuta niin pilkkuakaan. Tämä Suomenmaamme on noin parin kolmen kaupungeiksi kutsutun asutuskeskittymän keskustoja lukuun ottamatta melkein pelkkää metsää ja luontoa! Sitä piisaa joka puolella ympärillämme niin paljon ja monenlaista, että suoraan kotioveltaan lähtien jokainen pääsee vähintään varttitunnissa aivan omaan yksityiseen luontotaskuunsa. Missä ei ole ketään muuta ihmisolentoa. Vain sinä ja se lähiluonto, joka tarjoaa katselemista, kuuntelemista ja sielun lepoa!
3. Metsänkäynti
Sama pätee myös minun metsänkäyntiharrastukseeni, joka on käynnistynyt uudelleen puolen elämän mittaisen tauon jälkeen. Siis metsästykseen, joka oikeasti on ”vain” retkeilyä, vaellusta ja muuta eräelämää täydellisesti täydentävää toimintaa (Millainen on todellinen erämies). Yksin kulkien oikeastaan kaikki tämänkin alueen luonnon oppiminen tapahtuu ja nykyään joka ainoa edellisen kategorian retkeni on samalla myös eläinkunnan tarkkailu- ja tiedusteluretki. Niiden aikana osaan kokemuksen karttuessa havainnoida pikkuhiljaa enemmin ja enemmin asioita, jotka ovat ennen jääneet huomaamatta.
Yhtä ja samaa ovat nämä kakkos- ja kolmoskappaleen harrastukseni, eivätkä siten ollenkaan syö aikaa toisiltaan. Toki sitten syksyllä kun metsästyskausi alkaa, tulee toivottavasti myös jokusia varsinaisia metsänkäyntiretkiä tehtäväksi yhdessä parin eräkamun kanssa.
K: Vaikutus tulevaan kauteen on vielä hiukan hämärän peitossa. Sinänsä kun tietää, miten näissä ympyröissä normaalistikin toimitaan siten, ettei mistään lähikontakteista toisten metsämiesten kanssa ole tietoakaan – tai heitä ei edes päädy näkemään – sitä odottaa syksyä positiivisin ja turvallisin mielin. Metsähallitus ryhtynee myymään metsästyslupia mailleen kesäkuun alussa, kuten ennenkin? Majoituskuviot ovat toki oma juttunsa ja haasteensa, mutta kyllä niihinkin varmasti hyvät ratkaisut löytyvät.
4. Luontoretket kavereiden kanssa
Ihan oma kappaleensa on tämä, useammastakin syystä. Vaikka edellä nostin yksin luonnon sisässä lymyilemisen aivan omaan kategoriaansa, sellaisen ansaitsevat kyllä myöskin samoilut ja illanistunnat yhdessä hyvien, samanhenkisten toverien kanssa! Koska ainakin ihminen noin yleisesti on varsin sosiaalinen eläin, jonka suoranaiseen verenperintöön kuuluvat tarinankerronta, sekä maailman parantaminen tulen äärellä.
Niinpä jopa jotain sellaisiakin ollaan tässä pikkuhiljaa lieventymään päin olevien K-rajoitusten alla ryhdytty harrastamaan. Toki vain 2-3 hengen ikuisesti tuttujen eräkamujen kesken ja niin huolella sosiaalihygieenisiä etäisyyksiä pitäen, että mahdollinen kaupassa käynti sisältää varmasti vähintään monisatakertaisen riskin.
Selkein esimerkki tällaisesta toiminnasta olkoon se ”Koronakarku-konsepti”, jota nyt tutun retkeilykurssin porukan piirissä toteutamme, pikkuruisena lohtuna erinäisille perutuille tai tulevaisuuteen lykätyille hienoille retkille. Tuo konsepti selviää kiinnostuneille aiemmasta artikkelista nimeltä ”Koronakarku kolme”.
K: Ei vaikutusta ainakaan pieniin lähiretkiin, kuten aiemmasta jo selviää. Kaikki kauemmas suuntautuvat ja pidemmät vaellukset peruttiin heti tämän jutun pandemiaksi äitymisen jälkeen. Eikä semmoisia vieläkään oikein kannata uudelleen suunnittelemaan lähteä. Koska kukaan ei tiedä miten ja milloin esimerkiksi majoituksiin ja kulkemisiin liittyvät rajoitukset sekä riskit mahdollisesti paremmiksi muuttuvat.
5. Kirjoittaminen
Kokemuksia ja tarinoiden aiheita on olemassa ja syntyy näiden luontoa syleilevien asioiden piirissä aivan jatkuvasti. Sellaisiakin, jotka ainakin oman harkinnan mukaan olisivat ehdottomasti talteen laittamisen ja jakamisen arvoisia. Edellisen lauseen konditionaalimuoto jo paljastaa, ettei tämä K-aika nyt ole kuitenkaan tuonut mukanaan ollenkaan niin paljon muualta vapautunutta aikaa, että se tätä haastetta ratkaisisi. Tai se kaikki on vaan vissiin jo syöty edellisiin neljään kappaleeseen.
Mutta yrittää tekee mieli! Koska kirjoittaminen on ajattelun pisimmälle jalostava jatke – ainakin meikäläiselle.
K: Tässä viimeisessä kappaleessa tuo alkukirjainkin tulee jo kappaleen otsikosta, eikä siitä nykyaikaa hallitsevasta meksikolaisen oluen nimestä 🙂.
–Kari
Lähierä™ 