AK3-KK5

Tiivistelmä: Taas yksi retki pienen ryhmän kanssa tutkailemaan lähiluonnon moninaista hienoutta. Sellaisilla alueilla ja paikoissa, missä ei muihin ihmisiin törmää edes silloin, kun luontokohteiden ruuhkautumisesta puhutaan.

 

_20200425_062459
Koreita maisemia tässä maassa piisaa! Kuva: OL.

 

Retki 24.4.2020.

 

Todellisuus akronyymien takana

Tämän tarinan nimi on tuollainen kryptisen näköinen akronyymi, joka voi tämän blogin säännöllisille lukijoille aueta jopa itsekseenkin. Kaikki muutkin saavat siitä halutessaan selvän parin kolmen edellisen artikkelin kautta.

 

DSC_3008
Katsottavaa riittää, tällä kertaa kohteena Upinniemen sotasatama! Kuva: OL.

 

Muhkea kohde

Tämän lähiulkoiluvirkistysretken kohteeksi olin valinnut yhden kerrassaan muhkean kallion naapurikunnan Siuntion alueelta. Se on nimeltään Kasaberget, joka ei ole ollenkaan harvinainen kallion nimi Suomen etelärannikolla. Nimi esiintyy useissa erilaisissa muodoissa, joista valaisevin voi olla Roihuvuori. Eli kyseessä ovat muinaisen saariston korkeat paikat, joita on tuhansia vuosia sitten käytetty tähystyksen ja merkkitulien paikkoina. Ne tulet olivat noiden kaukaisten aikojen lennättimiä, ylivertaisesti nopeimpia tapoja saada lähetettyä hälytyssignaali esimerkiksi mereltä lähestyvästä tuntemattomasta aluksesta tai alusten ryhmästä. Tästä nimenomaisesta Kasabergetistä löytyy Lähierä-blogista artikkeli nimeltä: Tunturin huipulla etelärannikolla.

 

Peruskartan ote alueesta, 1234x768
Retken alue. Peruskartan ote palvelusta Retkikartta.fi.

 

Rendezvous

Tapaamispaikaksi olin ilmoittanut pienen metsätien liittymän kantatie 51:n varrella, juuri ennen kyseisen kallion eteläreunan läpäisevää kallioleikkausta. Sinne ilmaantui sitten minun lisäkseni kolme autokuntaa. Yhteensä meitä oli retkelle lähdössä 6 henkeä, sekä yksi koira. Pieni sadekuuro yritti latistaa tunnelmaa juuri autoista ulos kömpiessämme, mutta se oli ottanut itselleen toivottoman tehtävän. Nämä lukemattomien retkien ja vaellusten karaisemat ulkoilijat olivat hyvin varustautuneita niin vaatteiltaan, kuin asenteiltaan, joten sadekuuro lannistui oitis ja lähti muualle.

 

_20200425_062705
Jutustelut kavereiden kesken ovat retkien suola, luonnollisin turvavälein. Kuva: OL.

 

Etelähuippu

Me puolestamme lähdimme talsimaan ylös kohti huippuja, vaihtelevien, pääosin kangasmetsäisten  maastojen läpi. Vain alle puolen tunnin mittaisen, mukavien jutusteluiden sävyttämän kulkemisen jälkeen päädyimme tuon kalliokompleksin etelähuipulle. Pieni kivikasa sen merkitsee.

Tuo on semmoinen paikka, mihin päätyy jotenkin ihan tajuamatta missään korkealla olevansa, saati jossain huipulla. Mutta se iskee kyllä tajuntaan komeasti heti, kun ryhtyy maisemia katselemaan! Koko etelän suuntaan, idästä länteen, aukeavat eteläsuomalaiset rannikkomaisemat niin pitkälle, kuin vain silmät, kiikarit ja kamerat eri olosuhteissa kantavat. Semmoista kaikkea mekin siinä kymmenisen minuuttia harrastelimme.

 

_20200425_062047
Avaria maisemia, niin kauas kuin silmä kantaa! Kuva: OL.

 

Länsihuippu

Tämän retken kokonaisuuden kannalta järkevimmältä tuntui suunnata seuraavaksi kalliomassiivin läntisimmälle huipulle, minne navigoimme reittimme läpi välissä olevan pikku kanjonin. Tuo huippu on sellainen melkein kuin ”Mini-Matterhorn”, kapea laeltaan ja jyrkkä useimmilta reunoiltaan. Reittikin sinne on melko jännän tuntuinen meidän tulosuunnastamme, idän puolelta. Onneksi jonkunlaiset polun jäljet antoivat vihiä parhaista kulkupaikoista.

Laelta taas yhtä huikeat maisemat, kuin etelähuipultakin, toki kaukonäkymät nyt aueten noin välille kaakko – luode. Tuolla vietimme retken ”virallisen” evästauon, koettaen tunnistaa erilaisia maamerkkejä kaukana eri suunnissa. Sekä katsellen erinäisten sadepilvien lipumista maisemien yllä.

 

DSC_3012
Evästauko toisella huipulla. Retkeläiset katselevat etelään, kamera lounaaseen. Kuva: OL.

 

Pohjoishuippu

Sitten takaisin vähän pohjoisempaa kulkevaa reittiä, saman kurun yli kallion pohjoishuipulle, missä sijaitsee Kasabergetin kallion korkein kohta. Tuo huippu on täysin toisenlainen, kuin äsken vierailtu länsihuippu. Tämä on sellainen aika lavea alue, missä on joskus taannoin ollut myös kolmiomittaustorni. Sen paikalla on vielä jäljellä kivikasoja, sekä teräskiinnikkeitä. Mutta me menimme seisoskelemaan avokalliolle, mistä aukenevat täysin rajoittamattomat kaukonäkymät ainakin lännen ja kaakon väliseen sektoriin.

Niitä katseltiin ja kiikaroitiin, koettaen tunnistaa tuttuja maamerkkejä sekä alueita.

 

DSC_3018
Huimat näkymät pohjoisen suuntaan. Kuva: OL.

 

Uusille urille

Kasabergetin kolme huippua tutkailtuamme oli meillä mittarissa vasta 1,4 kilometriä ja 1 t 14 minuuttia. Siinä kysyin porukalta, että suunnataanko nyt takaisin autoille, vai jatketaanko tutkimusretkeä eteenpäin. Äänestystulos taisi olla vallan yksimielinen jälkimmäisen vaihtoehdon eduksi.

Niinpä meikäläinen lähti sitten marssimaan monilta aikaisemmilta retkiltä tuttua reittä alas Kasabergetiltä, noin kallion koilliskulmalta. Siellä kulkee alas luoteen suuntaan semmoinen mukava, metsäinen pikku laakso, jota pitkin pääsee liikkumaan ilman ainuttakaan jyrkkää paikkaa. Ja jonkunlainen poluntapainenkin siinä jo on, lieneekö sitten eläinten vai ihmisten aikaansaama? Pellonreunaa pitkin etenimme ja siinä pellonkulmassa oli päätöksen paikka. Veisinkö porukan tuttuja, helppoja polkuja ja kärryteitä pitkin, vaiko suoraan, yli tuntemattomien maastojen? No mitenkäs luulette päätöksen menneen? 🙂

 

DSC_3023
Luonnon ihmeitä piisaa joka lähtöön! Kuva: OL.

 

Långberget

TIETENKIN lähdin painelemaan ylös Långberget –nimisen kallioalueen rinnettä. Koska se on semmoinen paikka, mikä on minulta yhä vallan käymättä ja on monia kertoja kiinnostanut. Mutta retkien reitit ja aikataulut ovat vaan aina vieneet toisiin suuntiin.

Hirmu kauniita kallioharjanteita ja –rinteitä siellä päädyimme näkemään ja vallan mielenkiintoisia maastoja myöten meidän reittimme kulki myös takaisin ihmisten ilmoille, eli tielle 11147.

 

DSC_3019
Tämmöisiäkin sieltä löytyi. Metson jätöksiksi meikäläinen ne tulkitsi. Kuva: OL.

 

Trappberget

Tästä retkemme toisesta kohteesta löytyy kattavampi kuvaus tämän blogin aikaisemmasta artikkelista nimeltä Kiuas ja kirnu samalla rahalla.

Me navigoimme reittimme tällä kertaa ensin sinne kerrassaan komealle ja aika suurellekin muinaishaudalle, mistä vielä nykyäänkin aukenevat mäntyjen välistä perin komeat maisemat 20 metriä alempana olevalle Vikträsk –järvelle.

Sieltä sitten polkua pitkin mitä hienoimpien mäntykankaiden läpi kallion melkein viimeisimpään kaakkoisnurkkaan, missä sijaitsee oikein sievä, veden täyttämä hiidenkirnu. Varsin lähellä läntisen kuninkaantien varteen nousseita uudisasumuksia, mutta niiden tonttien ulkopuolella kuitenkin. Porukalla sitä ihastelimme ja syvyydenkin mittasimme, taas kerran. Noin 2 metriä.

 

20200424_202437
Retkeily hyvässä seurassa on mukavaa! Kuva: KR.

 

Siinä se

Ei kun maantien vieriä pitkin marssi takaisin autoille ja jokainen omille teilleen, ehkä kotia kohti. AK3-ryhmän pienten osajoukkojen KK-seikkailut erinäisille hienoille ja ruuhkattomille luontokohteille jatkuvat noin 1-2 viikon välein. Kunnes kenties joskus pääsemme koko ryhmän voimin vielä toteuttamaan jokusen, pitkän kurssin finaaliin asti vievän retken!

–Kari

 

Kasaberget-Långberget-Trappberget, K+AK3x5 - 5,7 km ja 2 t 55 min - 1038x768
Retkemme reitti Google Earth satelliittikuvalla. 5,7 km ja 2 t 55 min.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s