Sylikaupalla onnea tarjolla

Tiivistelmä: Kertomus yhdestä pienehköstä ulkoilmaprojektista, jollaisia maatalossa piisaa aivan satamäärin. Suurempien lisäksi. Samalla kertomus siitä, miten ihmisen eteen voi milloin tahansa putkahtaa myös positiivisia ja yllättäviäkin asioita.

20200604_132006
Joskus onni potkii paljon ja monenlaisilla kengillä!

 

 

Puuliiterin siivouksen osaurakka 20.5.2020.

 

Luontotarinoita maatalonäkökulmasta

Tämä tarina on minun ensimmäiseni, joka katselee luontoa, ympäristöä ja elämää maaseudun ja vanhan maatalon perspektiivistä. Ulkoilmaelämästä ja –kokemuksista minä näissäkin kerron. Sekä luonnosta, johon maaseudulla ja maatalossa eläen löytyy paljon erilaista perspektiiviä, kuin tällaiselle aktiiviselle muuten luonnossa kulkijalle. Myös määrällisesti paljon, koska suomalainen luonto ja kaikki sen elämä ympäröi koko pihapiiriä, ulottuen paljon sen sisällekin. Ja siellä kun lähes kaikki aika tulee ulkona eri askareissa vietettyä, niin mahdottomasti enemmän päätyy luontoa ja sen elämää näkemään, kuin mihin ainakin tällainen kohtalaisen aktiivinen, noin 200:n vuosittaisen luontoretken opashenkilö on tottunut.

Tässä kohtaa loppukevättä oli työn alla ison puuliiterin siivoaminen. Ihan keltanokkina tätä ei nyt enää tehty, vaan kaksi kolmasosaa liiteristä oli siivottu jo aiemmin keväällä melkein vuosisataisen asumisen jäänteistä ja niiden tilalle rakennettu tukevat alustat polttopuupinoille. Se viimeinen kolmannes tuli esiin sen jälkeen, kun vanha puimakone oli saatu vietyä pois liiteristä. Mikä toki vaati ammattilaiset isoine metsätraktoreineen ja tukkinostureineen – sekä monta sataa euroa rahaa kuljetuksineen ja jätemaksuineen.

 

DSC01274
Puuvajan pohjoispuoli on viritetty kuntoon jo aiemmin.

 

Täytyy löytää maata

Meikä sitten ryhtyi taas kaivamaan lapiolla pois sitä semmoista ”yleistä möyhyä”, jota puuvajan pohjalle on kerääntynyt pahuksen paljon 90 vuoden asumisen ja varmasti monien satojen kuutiometrien polttopuiden tekemisten jäljiltä. Siinähän se toki vajan keskiosassa sai jatkaa olemistaan sellaisenaan, ihan aitona ja juuri oikeanlaisena puuvajan lattiana. Mutta semmoisen hötön päälle ei mitään voi tukevasti perustaa, vaan sitä varten täytyy kaivautua tukevaan maahan saakka.

 

DSC01129
Kaakonkulman pohjaa, mistä on jo 12 kärryllistä putua pois kaivettu.

 

Sitä puunkuorista, pikkupilkkeistä, sahanpurusta ja muusta koostuvaa kevyttä materiaalia riitti taas melkoisesti lapioitavaksi noilta yhteensä noin kahdeksan metrin mittaisilta seinänvieriltä, jotka nyt työn alla olivat. Kuusitoista kukkuraista kottikärryllistä sitä muistini mukaan tällä kertaa lapioin ja kuljetin sopivaksi katsotulle metsän pohjan alueelle. Eipä tuo muuten työtä kummempaa ollut, paitsi että mokoma materiaali tietenkin pöllysi aivan mahdottomasti. Sitä tuli sitten tuumailleeksi mitä kaikkea tuollainen ikiaikainen biomateriaali voi ainakin mahdollisesti seassaan pitää. Ainakin hiiret, rotat ja myyrät siellä ovat mitä luultavimmin aikojen saatossa mellastaneet. Sen vuoksi hoidin nuo kaivuuhommat kaasunaamari päässäni. Mikä sitten teki duunista usean pykälän verran hikisempää ja rasittavampaa.

 

DSC01259
Näissä hommissa ei minkään kasvo- tai hengityssuojien kanssa pelailla.

 

Pyyt pivossa

Jos tuo kaivaminen ja lapioiminen nyt sitten vähäsen katon alla ja kolmen harvan seinän suojissa tapahtuikin, vallan ulkona ja luonnon sisässä tuli vähän väliä kuljettua pientä mutkaista polkua pitkin kottikärryjen kanssa. Ja yhden kerran kun olin pysähtynyt puolimatkaan pienelle pissitauolle, näin jotain liikettä edessäpäin sillä minun maankaatopaikallani.

 

DSC01250
IP faster = Inha Putu kulkee vauhdilla.

 

Paikalleen jähmettyen pääsin sitten seurailemaan, miten pyypariskunta siellä pomppi ihmettelemässä mitä kummaa tuolle heille tutulle paikalle oli oikein tapahtunut. Pyiksi heidät uskoin tunnistaneeni jo ihan ulkomuistista, varmistuen asiasta sitten pyiden kuvia kahvitauolla tutkaillen. Minä en heitä ”pivoon” saanut edes kameran kennolle, koska mitään sellaista en mukanani noissa askareissa kuljettanut. Pesivät varmasti jossain lähellä, koska yksittäisiä pyyhavaintoja on monia jo aiemminkin sattunut.

 

20200531_173819
Loppukeväinen lehtoluonto on niin ihanan vihreää!

 

Roinaa piisaa!

Tämäkin asia on meille jo perin tutuksi tullut kuluneen kevätkauden aikana vanhan maatalon ympäristöjä tutkiessamme ja niitä vähän siistimmiksi askarrellessamme. Maaseudulla on ainakin kaukaisemmilla vuosikymmenillä ollut maan tapana dumpata kaikki jätteet jonnekin pihanperille tai lähitakametsään. Niin on ollut meidänkin talomme kohdalla ja olemme jo opetelleet niitä löydöksiä eri paikoissa hoitamaan. Silti ainakin pienenä yllätyksenä tuli se, että puuvajankin pohjalle ja seinien vierille on lipsahdellut kovin paljon kaikenlaista tauhkaa. Millään en osaa luetella sitä tavatonta ”lajikirjoa”, mitä lapioidessani vastaan tuli, mutta jotain nyt ainakin esimerkkeinä:

Lautojen ja muun puutavaran pätkiä maalattuna sekä ilman, rikkinäisiä työkaluja ja niiden osia, lääkepurkkeja, lasten leluja, moottorisahan teräketjuja, lasipulloja ehjinä ja särkyneinä, muovipulloja ja kanistereita, säilykepurkkeja, rautalankaa, sähköjohtoja, puoliksi maatuneita aikakauslehtiä.

Nuo kaikki siis poimin yksi kerrallaan sormin pois maasta, lapiosta ja kottikärrystä. Sekä joitain viimeisiä vielä maankaatopaikalta. Kaksi täyttä kottikärryllistä ulkogrillikäyttöön menevää sekapuutavaraa, sekä toiset kaksi kärryllistä sekajätettä tuotti tämä sessio. Ja nuo jälkimmäiset kulkivat takametsän tien vieressä olevaan, pressulla peitettyyn sekajätekasaan. Sen saa kuorma-auto viedä jäteasemalle sitten joskus myöhemmin – för dyra pengar igen.

 

DSC01238
Tässä materiaalikeräilyn puutavaraosio. Sekajätteistä ei tullut kuvia.

 

Lapio napsahtaa onneen

Lapion johonkin kilahtaessa täytyi ainakin heti katsoa, mihin ihmeeseen tuli nyt osuttua. Ja jo tämän urakan alkuvaiheessa sieltä muhun seasta putkahti esiin vanha hevosenkenkä! Juuri sellainen kuluneena pois heitetty, jollaista löydettynä pidetään yleisesti parhaana hyvän onnen amulettina. Huolellisesti talteen hänet siis laitettiin.

Vaimoni teki materiaalin lajittelua myös omalla tahollaan ja pian sieltäkin kuului iloinen huudahdus, ”löysin hevosenkengän”! Ja eikun uudelleen taas kohta. Se varmasti ainakin 50 vuotta vajan päätyseinällä seisseen vanhan puimakoneen alusta ja tausta oli ilmeisesti ollut vallan hyvä paikka heitellä kaikenlaisia turhia tavaroita pois silmistä. Sellaisiin turhuuksiin kuuluivat myös loppuun kulutetut hevosenkengät.

Niin tuohon lapiointi- ja jätehommaan tulikin aivan uudenlainen hohtonsa. Joka kerran lapion johonkin kilahtaessa sitä vähän jännityksellä odotti, että joko taas onni miestä potkaisisi? Ja potkihan se veijari meitä tuon ehkä kolmen tunnin touhuamisen aikana ihan kunnolla! Peräti yhdeksän kappaletta eri kokoisia ja mallisia rautakenkiä sieltä muun töhnän seasta esiin poimimme.

Vaimoni laitteli niitä talteen ensin nauloihin vajan seinustoilla ja niiden täytyttyä vajan kulmakiven juurelle.

 

DSC01225
Ensimmäiset kolme onnenkapinetta nostettuna vajan seinälle.

 

Onnenkapineiden puntarointeja

Yhden vanhan hevosenkengän olimme löytäneet vanhan navetan eteistilan lattian alta (tai seasta) jo helmikuussa ja sen kiinnitin sitten huolella teräsharjalla puhdistettuna talomme ulko-oven yläpuolelle. Erittäin aiheellisesti voi kysyä että miksi? Erityisesti tällaiselta tieteellisen koulutuksen saaneelta fyysikolta ja insinööriltä.

Jos joku kysyisi, niin vastaus olisi sellainen, että ”enhän minä tietenkään usko mihinkään onnenamuletteihin, tähdistä ennustamiseen ja muuhun roskaan”. Mutta tässä tapauksessa kyseessä ovat hienot, vanhat käyttöesineet, joiden takana ovat ties millaiset unohdetut historiat. Samoin on laita niiden käyttämisessä hyvän onnen takaajina taloille ja niissä asuville ihmisille. Vanhaa ja hienoa perinnettä.

Niinpä tosiaan se ensimmäinen tämän talon piiristä löydetty kenkä jatkaa tuota perinnettä 90-vuotiaan talomme oven yläpuolella. Samoin kuin yhä jatkavat toimiaan vastaavanlaiset, metsistä löydetyt rautakaaret niin meidän nykyisen, kuin edellistenkin kotien ovensuissa.

 

WhatsApp Image 2020-06-05 at 16.53.11
Helmikuussa löydetty jo palveluksessa tuvan oven päällä.

 

Kaikelle onnelle kyllä käyttöä löytyy

Siinä päivän touhuja lopetellessa oli kiva tuumailla, miten tuota kaikkea meille tänään suotua onnea oikein käyttäisimme? No navetan oven yläpuolelle yksi ilman muuta ja toinen tietenkin tätä hienoa puuvajaa varjelemaan. Saunamökki ansaitsee yhden, sitten kun semmoisen joskus pääsemme rakentamaan. Lastenlasten leikkimökki toki myös, kunhan samoojavaari sellaisenkin saa joskus jonnekin pykättyä. Eikä tänä kesänä pystytettävä huussi myöskään ilman omaa amulettiaan voi hyvin pärjätä.

Vieläkin neljä jäljellä. Juuri sen verran sattuukin olemaan erilaisia pikkurakennuksia isäpapan Sammatin mökillä.

 

20200604_132006
Tämän arsenaalin avustuksella pitäisi jo pärjätä aika pitkälle tässä elämässä!

 

Ihan kuin joku olisi nämä kaikki asiat suorastaan etukäteen suunnitellut? Taikauskoisiako tässä muka ollaan? Pois se meistä :-).

–Kari

 

2 thoughts on “Sylikaupalla onnea tarjolla

  1. On myös oikeinpäin, sakarat ylös, ei valu onni pois.
    Taikaa tai ei, varma on varmaa vaikka tästäkin opinjuuneja on.

    e. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s