Tiivistelmä: Yksi hienon hieno minireissu, joka tarjosi mahdollisuuden kokeilla aivan uudenlaista leiriytymistapaa pivipeitteen kanssa. Yhdellä Kirkkonummen täysin ainutlaatuisella ulkoilualueella, Linlon saarella.
Tapahtui perjantaina 31.7.2020.
Pivipussi on varsinaisesti myrskykelien ystävä
Jompi kumpi meikäläisen pivipusseista on kyllä kulkenut mukanani jokusilla vähänkään pidemmillä luontoretkilläni myös huhtikuun jälkeen, jolloin edellisen tätä varusterintamaa sivuavan jutun kirjoitin. Kesäaikana toki paljon harvemmin, kuin sitten ”hyvien kelien aikoina”. Joka Eräveljeskunnan kielenkäytössä tarkoittaa siis tuulia, myrskyjä, vesisateita ja pakkasia. Kaikkea semmoista, mitä aika yleisesti näillä leveysasteilla esiintyy välillä syyskuu – helmikuu.
Juuri niinä aikoina ja semmoisissa keleissä pivipeite kaikkein muhkeimmin suojaa ja hienoimmat kokemukset tarjoaa. Kesäkeleissä taukosuojalle on harvoin tarvetta, paitsi kunnon sateella tietenkin.
Ystävät ovat maailman paras asia ja heiltä oppii paljon
Yksi hyvä eräkamuni Harri singahtelee erilaisille retkille Etelä-Suomen lähiluonnon sisään tavattoman usein. Sanoisin että vähintään kerran viikossa, aivan vuoden ympäri! Hän on löytänyt ja sisäistänyt lähieräilyn jo niin hyvin, etten minä enää pärjää ollenkaan mukana retkikertojen ja ulkona yöpymisten määrissä. Useimmilta retkiltään Harri lähettää minulle jokusen valokuvan – makeita otoksia leireistä luonnon keskellä. Vaikka pieniä kateuden häivähdyksiäkin nuo silloin tällöin mieleeni nostavat, ehdottomasti enemmin piristystä aina! Ja vaihdamme kommentteja niistä hienoista seuduista ja paikoista, mistä viestit kulloinkin tulevat.
Sitten tässä joskus kevätkuukausina sieltä tuli viestiä ja kuvia uudesta lisäosapaketista Jervenin Flellduken –tuotteisiin! Semmoisen oli Harri mennyt bongaamaan Jervenin sivuilta ja sitten onnistunut vielä tilaamaankin jostain ruotsalaisesta verkkokaupasta. PALJON Whatsapp-viestejä sujahteli verkossa tuon jälkeen ja minä kerroin haluavani nähdä ja kokeilla noita osia joskus aivan omin silmin ja käsin, sekä vielä omaan isoon (King Size) Dukeeni sovitellen.
Pienelle yhden yön saariretkelle mars
Viikon 31 loppupuolella sitten vihdoin tärppäsi. Harri ja kaksi kaveriaan olivat lähdössä telttaretkelle Linlon saareen ja minä sanoin tulevani perässä perjantai-iltana! Vaikka tuon uskomattoman hienon Kirkkonummen ulkoilusaareen on kerrottu keränneen oikein ihmismassoja ja suorastaan ruuhkautuneen koronakesän aikana, ei laajennetuilla pysäköintialueilla nyt heinäkuun viimeisenä perjantaina ollut kuin ehkä 25-30 autoa yhteensä.
Minä heitin täyteen pakatun Savotta ysinollakuutosen selkääni ja lähdin marssimaan kohti paikkaa, jonka Harri oli minulle viestissä lähettänyt. Kun täydestä rinkasta joku kysyy kuitenkin niin tässä: Jotta saan pidettyä vähän tuntumaa kunnon pakaasin kanssa vaeltamiseen, kun juuri sellaista tulee kuitenkin aika harvakseltaan vuoden mittaan harrastettua.
Aivan superhienon leiripaikan oli Timo jo eilen saaren länsireunalta valinnut ja Harri & Taku sinne myös tänään leirinsä pystyttäneet. Niin kohta minäkin.
Leirin Duke-osuus
Hetipaikalla pyysin Harrilta nähtäväkkseni ne Fjelldukenin lisäosat ja ryhdyin tutkailemaan hyvää paikka sellaiselle harjateltan kaltaiselle leirille, jonka tekeminen nyt oli edessä. Nopsastihan semmoinen löytyi, katsoen sopivilta etäisyyksiltä pari puuta, joiden väliin harjan voisi kiristää.
Sen jälkeen ensimmäinen mielenkiintoinen askare oli teltan päätykappaleiden kiinnittäminen kokonaan avattuun pivipeitteeseen. Vaati jonkun verran tuumailua, ennen kuin sai oikeat kankaanpalat oikeaan asentoon. Sen jälkeen oli helppo vetää laadukkaat YKK-vetoketjun puolikkaat kiinni toisiinsa. Huomaten siinä yhteydessä minun King Size –kankaani toimivan mitä mainioimmin näiden päätykappaleiden kanssa!
Sitten harjan kiristys puiden väliin parin pitkän remmin avulla ja teltan helmojen kiinnitys maahan kiiloilla. Siinä se sitten, ihan oikea teltta! Laittamalla vaellussauvat päätypylväiksi, sai teltan helmat vielä vähän piukeammiksi.
Harri oli aiemmin tuumaillut, että mahtaisiko tuosta konstruktiosta pystyä avaamaan koko toisen kyljen niin, että siitä tulisi laavu? Sehän onnistui tuosta vaan ja semmoisen avolaavuleirin minä tuonne halusinkin!
Leirielämän alkusoitot
Minä asettauduin uudenlaiseen leiriini täyttämällä makuualustan ja levittämällä makuupussin, siinäpä se. Vielä jotain varusteita rinkasta laavun sisään, niin ihastuttavan täydellinen yöpymispaikka oli äärimmilleen valmiiksi trimmattuna.
Jossain siinä potentiaalista leirin paikkaa konttaillen tutkiessa oli pari ruskeaa muurahaista puraissut kämmenselkääni, saaden aikaan peräti punoitusta ja turvotusta. Niinpä pikkuisen jännitti, osuisiko tämä leirini nyt jonkin heidän pesäpaikkansa kohdalle. Joka tietäisi meikäläiselle armottoman hätäistä pikalähtöä muualle – mihin tahansa vuorokauden aikaan! Ketään heikäläisiä ei kuitenkaan näkynyt sen paremmin illan kuin yönkään aikana. Metsien haltijat olivat minulle suosiollisia, taas kerran.
Muut leiriläiset viettivät iltaa kalliorannoilla onkimalla ja saalista tuntui nousevan vedestä aivan solkenaan. Ahvenia, lahnoja ja vissiin joku pieni haukikin. Pari ahventa niistä olivat sitten lopulta vain ylös ottaneet ja peranneet. Trangian pannulla voin ja suolan kanssa paistettuna maistuivat kyllä juuri niin hyvältä, kuin kala maistua voi! Joskin nautinto todellakin jäi vain maisteluksi, niiden suuren ”piikikkyyden” vuoksi.
Me Harrin kanssa kerkesimme muiden kalastaessa turista sitä sun tätä pivipeitteistä, valokuvaamisesta ja eräretkeilystä ylipäätään.
Leirin illanvietto-osuus
Kallionokan tulipaikalta pois lähtevät ihmiset huikkasivat meille, että hyvä hiillos olisi tarjolla. Eipä moiseen kutsuun kovin monia fiksuja reagointitapoja ole. Minä hiippailin sinne ensin, viritellen tulet jo viimeisillään olevaan hiillokseen. Siinä sitten istuimme tulilla turinoimassa ties kuinka kauan. Yksi makkarakin tuli kypsyteltyä ja nautittua ruisleivän kera iltapalaksi. Yhtään ainuttakaan itikkaa ei havaittu koko illan aikana. Semmoinen on ollutkin tämä koko kesä täällä Suomen etelärannikolla.
Uudenlaisen pivileirin kokemukset
Minä nukuin ihanasti uudenlaisessa laavuleirissäni – niin kuin toki nukun melkein aina ulkosalla. Tällä kertaa asiaa edesauttoi juuri sopivan muotoinen maastokin makuupaikan alla. Ei nyt sentään aivan sitä täydellistä hittiä, missä on pieni notkelma juuri lantion kohdalla, mutta aika lähelle.
Joskus aamuyön tunteina mies kuitenkin vähän heräili hyttysten ininään naaman lähellä. Yhä useammin ja useammin, kunnes sitä heräsi tarpeeksi. Ja ymmärsi nousta irrottamaan laavukatoksen narut, sekä tekemään leiristä harjateltan, vetämällä kaksi vetoketjua kiinni. Sen jälkeen sai nukkua rauhassa.
Aamutoimet
Minä kömmin ylös leiristäni vasta ensimmäisten herännäisten aamutoimien äänien perusteella. Ja virittelin oman aamiaiseni rinkkani vierelle. Kunnon pannukahvit valmistuivat Trangian (tai oikeasti Primuksen) bensapolttimen muhkean pöhinän kera. Sen olin ottanut mukaani vain pitääkseni yllä tuommoisen härvelin käyttöön liittyviä erinäisiä taitoja, ellei peräti pieniä niksejä.
Kahvi ja voileivät maistuivat JUURI niin hyviltä, kuin ne ainoastaan eräleirissä maistua voivat! Vaellusaamiaisiin kuuluvat kaurapuurot jäivät nyt väliin – kun ei mitään vaellustakaan ollut sen paremmin takana kuin edessä.
Soromno Linlo
Muut jäivät nauttimaan kiireettömästä lauantain leiripäivästä – onkimisen merkeissä kuinka ollakaan! Meikäläinen lähti kuitenkin takaisin kohti ”normielämän pyörteitä” heti aamupalan ja leirin pakkaamisen jälkeen. Hoidellen niitä asioita tosin ilman kiireen kierää ja jutustellen Harrin kanssa erityisesti Dukeen ja sen virityksiin liittyvistä asioista.
Kun kiirettä ei minullakaan vielä ollut, päätin sitten löntystellä takaisin parkkipaikalle jotain muuta kuin suorinta reittiä. Hirmu kivalta tuntuikin kävellä oikein rauhallista tahtia pitkin hienoja polkuja, joiden määrä tuntui taas lisääntyneen minun edellisestä vierailustani täällä. Jokusia ihmisryhmiä tuli vastaani poluilla ja oli mukava havaita, että kaikki vastasivat positiivisesti tervehdyksiin. Mikä ei täällä Suomenmaassa ole ollenkaan vakiojuttu.
Arrivederci Linlo!
Minulla on jo ainakin kymmenen vuoden ajan ollut mielessäni, että tästä ainutlaatuisen hienosta paikasta ihmisille kertoisin. Mutta näin uskomattoman monitahoisen paikan esiin tuomisessa ei vaan minun mielestäni yhtään mikään ”perusesittely” tai reissutarina tee oikeutta. Niinpä sitten on mieleni syövereihin pikkuhiljaa kehittynyt sellainen ajatus, että jospa vaikka koettaisi näyttää, miten tavattoman monenlaista luontoa voi yhteen saareen sisältyä.
Sen verran paljon duunaamista tuonkin ajatuksen toteuttaminen vaatisi, ettei se vaan ole koskaan tapahtunut. Mutta nyt kun pääsin jakamaan tuon ajatuksen innokkaan valokuvaajan Harrin kanssa, niin ans kattoo!
–Kari
Lähierä™ 