Tiivistelmä: Yksi kertomus sukellusretkestä Porkkalan hyisiin vesiin talvella 1995. Allekirjoittaneen sukellusuran alkupuolelta, jolloin seikkaillen opeteltiin pärjäämään mitä erilaisimmissa paikoissa ja olosuhteissa.
Retki 18.3.1995.
Lukijalle: Tässä Lähierä-blogiin kahdeksas poiminta minun sukellusreissujeni noin tuhannen tarinan joukosta. Näitäkin tarinoita haluan ehdottomasti aina välillä tänne laittaa, koska vedenalainen maailma ja luonto on yhtälailla hienoa, kuin pinnan päällinenkin.Vaikka erilaista.
Tämän tarinan poimin nyt suuresta joukosta aivan nopanheittoa simuloiden, eli hiirellä rullaten ja summittaisesti sen nappulaa klikaten.
Artikkelin rakenne
Kuten näissä artikkeleissa aiemminkin. Ensin sukelluslokitiedostoni dataosa, sitten sukelluksen profiili ladattuna sukellustietokoneen muistista ja sen jälkeen tarinaosa kopioituna suoraan omasta sukelluslokistani.
Näiden sukellusretkitarinoiden luonne ja sisältö kehittyivät pitkän uran aikana siten, että kertomusten osuus kasvoi pikkuhiljaa. Koska yhä enemmän ja enemmän opin sen, että ainoastaan kertomalla pystyin tallentamaan retkiin ja sukelluksiin liittyviä kokemuksia ja tuntoja. Tämä loki numero 138 alkaa jo olla pitkälle sen tyyppinen, johon ne lopulta asettuivat. Ensin tarinaa itse retkestä, sen pinnanpäällisistä osista – jotka aina kattavat ylivoimaisesti suurimman osan sukellusretkien ajankäytöstä. Sitten kokemuksia sieltä pinnan alta ja joskus vielä dyykin jälkeisiäkin tapahtumia. Kaikki aina sen mukaan, mitä ja kuinka paljon itselleni kiinnostavina mitäkin asioita koin.
Väliotsikoinnin olen lisännyt näihin julkaisemiini sukellustarinoihin, samalla tyylillä jota muutenkin blogissani käytän. Tekemään katselemisesta ja lukemisesta helpompaa.
Valokuvia minulla on vain harvoista sukelluskeikoista. Aika paljon videoita kyllä, koska semmoisia värkkejä ainakin vuosikymmenen ajan siellä pinnan allakin käyttelin. Mutta niiden kaiveluun ja prosessointiin en ole vaan vieläkään tarpeeksi aikaa löytänyt. Tämän tarinan piristyksenä toimivat valokuvat tuolta hienolta Porkkalanniemen paikalta.
Karin sukelluslokin #138 dataosa
- #138 18.03.1995 Porkkala, Luotsiasema
- Type: Talvisukellus, olosuhteiden ja välineiden testaus
- Gear: Arctic 2/3, Cressi, Aquion, 15/200, 13+4.3kg, Ikelite+Aqualung
- Weather: Kova kaakkoistuuli, lumisade, lämpötila +0 C
- Down/Surf: 13:43 – 14:26
- Depth/Time: 5m / 43min
- Visib/Temp: 4-3m / -1 C
- Air: (190-90)*15 = 1500 ltr
- Buddy: Jarmo Koskinen
- Hours tot: 69h59
Sukelluksen profiili
No eipäs semmoista olekaan! Koska minun varustukseni ei vielä tuohon aikaan sisältänyt mitään sukellustietokonetta, vaan instrumenttipuolella ainoastaan painemittarin, sekä yhdistetyn syvyysmittarin ja ajastimen. Joista jälkimmäinen kombo oli sentään jo digitaalinen.
Pintaretkeily perusmokan kera
Lähdettiin Masalasta Jarmon autolla noin puoli 11. Jarmo keksi ajaa ensin Kirkkonummen keskustaan katsomaan alushaalareita Trolling Centeriin. Nythän sieltä löytyikin tosi paksu ja äreän näköinen (maastokuvioinen) teddyhaalari hintaan 320mk. Samaa Nymans-laatua Sallasta kuin minunkin hyväksi osoittautunut välihaalarini. Jarmohan osti sen heti, tottakai. Lumisade sakeni koko ajomatkan. Mentiin ensin katsomaan Vetokannakselle, jossa olikin kuuden hengen joukko sukeltajia juuri menossa veteen. Moikattiin ja jatkettiin matkaa luotsiaseman aidan viereen, missä ruvettiin armottomassa tuulessa ja räntäsateessa pukeutumaan. Tuntui että kaikki kastuu ennenkuin saa kuivapuvun päälle. KUIVAPUVUN?!! Siinä kohtaa huomasin, että jotain kohtalaisen olennaista oli nyt jäänyt kotiin! Eikun homma seis, autoon ja ajelu takaisin Masalaan. Arvaa jurppiko meikäläistä? Paluumatkalla päätettiin, että kesken ei jätetä. Meillä vedettiin kaikki alusvaatetus valmiiksi päälle ja taas kohti Porkkalaa.
Varustautuminen ja veteen meno
Varustautuminen sujui hiukan vähäisemmässä räntäsateessa rennon leppoisasti ja kohta talsittiin polkua ja kallioita pitkin rantaan. Haettiin sopivat istumapaikat kalliolta läheltä vedenrajaa, missä kumpikin sai räpylät jalkaan ja hanskat käteen aikansa rauhassa ähellettyään. Veteen päästiin myös yllättävänkin hyvin, vaikka mainingit saivat aikaan melkoisen vellonnan kallioita vasten. Jarmo oli kyllä veteen tultuaan tarttunut räpylästään kiinni kalliokurussa olevaan ankkurintapaiseen, mutta pääsi itse irti enkä minä tiennyt asiasta mitään.
Pinnan alla
Alas sorapohjalle kolmeen metriin, mistä uiskentelemaan loivaa rinnettä syvemmälle. Jarmolla oli jonkin verran vaikeutta toisen korvan kanssa, joten lähdimme uimaan vasemmalle/etelään, luotsiaseman vesialueelle, noin 7-8 metrin syvyydessä. Siitä hitaasti syvemmälle, noin 18 metriin asti, erilaisia kalliorinteitä pitkin. Sitten kalliota ylös 10 metriin, josta käännyimme takaisin pohjoiseen päin. Tuossa syvyydessä mentiin pitkään, varsin vaihtelevia pohjamaisemia pitkin. Oli kallioita, pieniä kuruja, kivenmurikoita, sorapohjaa ja yhdessä kohtaa kallioiden välissä aivan upea vaalea, dyyneillä oleva hiekkapohja! Herkullisen näköinen paikka vaikka Open Water -sukelluksille yms. Kympissä jatkettiin, kunnes kellossa oli 30 minuuttia ja Jarmolla ilmaa noin 70 bar. Käännös oikeaan, ylös 5 metriin ja suunta takaisin. Paluumatkalla minä löysin yhden lyijypainon (pilkin tms.) ja Jarmo uistimen. Jätettiin sinne. Vasemmalle ja rantaan päin, siinä kohtaa, mistä alaskin tultiin. Paikka meni pieleen noin kymmenisen metriä, jonka uimme pinnassa ylösmenopaikalle.
Evästauon auvo ryynäämisen jälkeen
Ylös merestä päästiin hyvin, taas merenkäynnistä huolimatta. Ja kävely ylös parkkipaikalle oli tuskallisen rankkaa – taas. Ja räntää lätki yhä. Ja silti. Kun istuttiin autossa eväitä nauttimassa, homma tuntui kaiken ryynäämisen jälkeen tosi hyvältä!! Tämän paremminhan ei dyykki voi näin tiukoissa olosuhteissa – joita juuri hakemassa oltiin – mennä.
–Kari
Lähierä™ 