Lumitöiden huuma

Tiivistelmä: Lumityöt voi kokea yhtenä surkeana pakkopullana surkean talven keskellä. Mutta voi ne kokea myös vallan toisin. Hienona ulkoiluna niin lähellä omaa kotia, kuin vain olla saattaa. Ja samalla mahdollisuutena katsella lumisen talven ihmemaata erilaisilla näkökulmilla.

Kaunista on, mutta urakan suuruus ei tästä näkymästä vielä valkene!

 

Tapahtui 12. ja 14. tammikuuta 2021.

 

Toini-myrsky toi talven kertaheitolla

Kaikki tietävät ja tässä vaiheessa vielä muistavatkin, että tammikuun kolmannella viikolla saimme tänne Suomeen vieraaksemme Toini-myrskyn. Joka toi mukanaan kunnon lumimassat maamme eteläisiin osiin. Puolen metrin verran vajaan kahden vuorokauden aikana ja kunnon pakkaskelit heti perään. Eli aivan viimeisen päälle oikea talvi tupsahti tällä kertaa ihan kertarysäyksellä tänne aivan etelärannikollekin.

Minä olin tuon myrskyn ajan poissa kotona. Vielä enemmän maalla, missä tietenkin askartelin oikein kohtalaisesti vuoden ensimmäisten lumitöiden kanssa. Torstaina sitten kotiin ajaessani havaitsin täällä aivan rannikolla tulleen lunta vielä enemmän ja kotikatukin oli vain kapea ränni toista metriä korkeiden aurausvallien välissä. Pihaan ei olisi päässyt ajamaan millään muulla ajoneuvolla, kuin moottorikelkalla. Ja silläkin vasta sen korkean vallin madaltamisen jälkeen.

 

Kotikadun idylli sinne saapuessa.

 

 

Suuren lumiurakan alkuspurtti

Eikun siis auto parkkiin naapurin pihaan (luvan kysyen) ja hihat heilumaan. Toki ensin kunnon vaatteet kotona päälle pukien. Vähän ennen kello kolmea minä aloitin kolan ja ison lumilapion kanssa. Ja hyvin nopeasti selvisi, ettei olisi kyse mistään huitaisuprojektista saada edes pieni kolo autoa varten puhdistettua tien vierelle. Noh, puolentoista tunnin hiki päässä äheltämisen jälkeen oli auto kuitenkin parkissa omassa kolossaan ja kolan levyinen käytävä johti siitä autotallille ja sitä kautta talon terassille. Sitten täytyi mennä välillä hetkeksi sisälle tankkaamaan vähän lisää energiaa lumikolan moottoriin, jonka teho oli alkanut jo selkeästi hiipua. Koneen ties mistä höyryvuodoista kostuneet lämpöeristeet täytyi myös samalla kaikki vaihtaa.

Pieni kolo pienelle autolle jo tehtynä – ensimmäinen voitto!

 

 

Urakan koko melkein masentaa – mutta vain melkein

Tuon jälkeen pääsin lopulta kantamaan kaikki maalta tulevat tavarat autosta sisään, ennen herkimpien jäätymistä taas jo -20 asteeseen kiristyneessä pakkasessa. Ja sitten vaan jatkamaan lumityöurakkaa, jonka tavoitteeksi olin asettanut seuraavan. Piha-alue puhtaaksi autotallin ovilta maantielle. Jotta saan tallissa sulatuksen vuoksi majailevan peräkärryn sieltä pihalle ja auton tilalle sinne lämpimään. Lumen poisto pihalta oli tällä kertaa silläkin tavoin hidasta, että kadunvarren lumenkaatopaikat oli aura jo täyttänyt ja minun täytyi työntää joka ainut kolallinen 5-25 metrin päässä olevalle tonttini muuten erinomaiselle lumenkaatoalueelle. Kaiken lisäksi juuri tuo pihan alue sattui Toinin tuulilla olleen ankaran nietostumisen kohde ja niin minun täytyi kuljettaa 6 (kuusi!) täyttä kolallista lunta joka ainoalta pihan neliömetriltä! Ja kadun varren hirmuisesta aurausvallista tietenkin vielä moninkertaisesti enemmin.

Vaikka höyrykone oli taas melko hyvässä vireessä ja uudella energialla ladattu, jonkun lainen uskonpuute meinasi iskeä. Eihän tästä tule kerta kaikkiaan mitään edes koko illan aikana! Ja viimeistään tuossa kohtaa jopa minunkin oli aivan helppo ymmärtää, miten mokoma touhu voi alkaa suorastaan potuttaa yhtä ja toista meistä.

 

Siinä se työmaa aukenee koko melkein koskemattomassa kauneudessaan.

 

 

Kauramoottori automaattiajolle

Minulle niin ei kuitenkaan käynyt. Siinä auttoi kovasti se, että olen aina tykännyt lumitöistä, ellen peräti rakastanut niitä. Ja kun nyt ei mitään kiirettä näiden kanssa ollut, niin sain koneen ja sen ohjausjärjestelmän asetettua johonkin sellaiseen automaattimoodiin, missä se vaan yksinkertaisesti ajaa kuviota: Kävele-täytä-kävele-tyhjennä-TOISTA. Ajatuksia siinä ei tarvita, ne liihottelevat jossain sfääreissä – paljolti samoin, kuin tapahtuu yksin metsissä kulkiessakin! Ja siinä se lumikin sitten vaan pikkuhiljaa pihalta vähenee, siirtyen siististi sinne lumenkaatoalueelle.

Niin jatkoin iltaan puoli yhdeksään saakka, kunnes asetettu tavoite oli tosiaankin saavutettu ja auto ajettu talliin. Yhden kerran piti välillä vielä käydä energiaa tankkaamassa ja samalla vaihtamassa kuivempaa vaatetusta päälle. Kerrassaan hyvä mieli tuosta tuli ja yksi olutkin tuntui ihan ansaitulta palkinnolta sen jälkeen.

 

Lumenkaatoalue, minne kyllä mahtuu millaisen talven tuotokset tahansa.

 

 

Loppuviilaukset jo pelkää herkuttelua

Perjantaina oli muita säpinöitä, mutta lauantaina taas kotipäivä. Fanaattisen kaunis auringonpaiste, jonka valossa kallion maisemat tykkylumisine mäntyineen olivat postikorttitason tuolla puolen! Silloin oli hyvä mennä jatkamaan torstain jo voitollista lumityöurakkaa – nyt jo lähtökohtaisesti positiivisin mielialoin.

 

Lauantaiaamun kauneus aukeaa kotiportailta!

 

 

Ensin pohjoispuolen terassin puhdistus lumesta, kuten myös väylä roskakatokselle. Sitten taas sen ison piha-alueen kimppuun, josta vasta ehkä niukasti puolet oli torstai-iltana kolattu. Silmät ja aivot kun katselivat kaikkea tuota lumitalven kauneutta joka puolella ympärillä, niin perussuunnitelma koko pihan puhdistamisesta alkoi muuttua. Niin se oli kaikkina talvina tähän asti aina tehty, mutta jospa nyt tekisi vähän toisin. Jospa auraisikin vain sellaisen kapean käytävän pääportaille ja kellarin portaille? Sellaisen, jota pitkin olisi hieno kävellä aamuisin postilaatikolle ympärillä hohtavien hankien läpi.

Eipä tuota sitten sen enempää tuumailla tarvinnut. Ehkä tunnin verran sen väylän avaamiseen vain meni, koska pääportaiden edustalle tuuli oli puhaltanut vain aivan ohuen lumipeitteen.

 

Yksi näkymä pihan uuteen lumiarkkitehtuuriin.

 

 

Kaikkinensa aivan suloinen äkkipudotus talven ihmemaahan! Ja kunnon ulkoliikuntaakin tuommoinen vissiin on. Tai niin ainakin minun kehoni jäi useiksi päiviksi luulemaan.

–Kari

 

 

Lauantain viimeistelyt Google Earth -satelliittikuvalla. Tyyliteltynä 5 metrin suodatuksen kanssa.

3 thoughts on “Lumitöiden huuma

  1. Noin 46 vuotta sitten tein kiinnityksen omaan lumenkolaajaani.Huonompaa en huoli ja parempaa en saa.Kolaa kaikki lähitienoot, myös metsän läpi polun, kävelijöille.Kiva kirjoitus Sinulta.Hyvää päivänjatkoa Toivoo Kippura

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s