Tiivistelmä: Tarina yhdestä kaveripiirille järjestetystä opastetusta retkestä Porkkalan hienoilla rannoilla talvisaikaan. Sellaisena superkauniina talvisena sunnuntaina, jolloin joka ainoan ihmispolon pitäisi jossain ulkona luonnossa olla!
Retki 14.2.2021.
Koronan kaikuja
Opastettujen retkien vetäminen hiipui lähes kokonaan pois korona-ajan alettua talvella 2020. Tuskin mitään vähemmän altistavaa toimintaa sinänsä on olemassakaan, kuin ulkona luonnossa retkeily. Vaikka siinä jollain porukallakin yhdessä mentäisiin, pitävät ainakin suomalaiset aivan luontaisesti erinomaisen hyviä etäisyyksiä toisiinsa – ihan ilman koronaakin. Mutta kokoontumisrarjoitusten vuoksi erilaiset tapahtumien järjestäjät ovat silti joutuneet tai päätyneet perumaan likemmäs kaikkien retkien organisoinnin. No, sitäkin enemmin on sitten ihmisellä piisannut aikaa ja energiaa monenlaisiin touhuihin luonnossa itsekseen, sekä lähimpien kavereiden kesken. Tämä luonnon piirissä toimiminen on vaan niin helkkarin hienoa, kun erilaisia paikkoja, olosuhteita ja seikkailemisen tapoja on koko ajan tarjolla oikeastaan äärettömästi!
Privaattiretken konseptin synty
Käydessäni taannoin virkistävällä kävelylenkillä ikiaikaisen sukelluskaverini Pekan kanssa, hänen vaimonsa Päivi huikkasi portailta, että lähdetkö joskus vetämään ulkoiluretkeä meidän naisporukallemme? Huonommillekin luonnossa kulkemiseen liittyville ehdotuksille olen useimmiten sanonut kyllä ja niinpä Päivi päätyi semmoista organisoimaan. Retken kohteeksi valitsimme Helsingin länsipuolisten seutujen huikeasta skaalasta Porkkalan niemen. Meikäläiselle mahdottoman tuttu ja siten mukava alue myös opastuksen kannalta – mutta yllätyksekseni huomasin, etten kuitenkaan ollut siellä koskaan mitään retkeä talvella vetänyt!
Kai maar Päivi oli tämänkin ihan tarkoituksella organisoinut, että ryhmän kooksi tuli tasan 10 henkilöä. Joka on, tai on ainakin ollut, maksimi ryhmäkoko ties mille kokoontumisille ja aktiviteeteille korona-aikana. Joka tapauksessa kokoontumisen ”speksit” ovat näinä aikoina sellaiset, ettei mitään kimppakyytejä käytetä, vaan jokainen hankkiutuu paikalle ihan itse, korkeintaan yhdessä läheistensä kanssa.
Retken alkutahdit
Niin kutsutulla Vetokannaksen parkkipaikalla me kokoonnuimme, kymmenen maissa aivan superhienon talvisen sunnuntain aamupäivällä. Aurinko paistoi kirkkaalta, siniseltä taivaalta ja pakkasta oli viitisen astetta! Esittelykierros siinä ensimmäiseksi pyöritettiin, koska minä olin uusi tämän porukan joukossa. Kyseessä oli siis jo monesti yhdessä Lapissakin retkeillyt porukka, joka oli siellä tuntureiden maassa joskus ottanut itselleen ryhmänimen ”Naavanaiset”. Tällä retkellä oli sitten mukana jokusia muitakin kumppaneita sekä kavereita, jotka eivät nk. kaksilahkeisina varmastikaan naavanaisiin lukeudu.
Kaikki olivat jo etukäteistietona saaneet retken suunnitelman karttalehtineen, mutta jotain peruslinjauksia siitä käytiin vielä läpi ennen patikkaan lähtöä.
Ekskluusioita
Meikäläisen täysverisillä Porkkalan rannat -retkillä kierretään oikeasti läpi aivan kaikki Porkkalan ulkoilualueiden rannat, lukuun ottamatta Helsingin Lähteelän aluetta niemen itäpuolella. Koska sinne ei mitään hyviä reittejä pääse enää yksityisalueiden läpi kulkemaan ja sen sisältävästä päivämatkasta tulisi muutenkin liian pitkä.
Vantaan alueen aivan pohjoisimmat rannat jätin myös väliin tällä retkellä, koska lunta oli maastoissa paljon, eikä niille korkeille kallioille näkynyt polkuja nyt kulkevan. Kertoilin kuitenkin ihmisille jokusista niiden kulmien hienouksista, kuten pienestä, suloisesta uimarannasta. Joka tuskin niin suloiselta nyt talven jäiden ja lumien peittämänä näyttäytyisikään.
Vantaan ulkoilualue
Me lähdimme sitten marssimaan Vetokannaksen alueen pohjoisemman keittokatoksen luota etelään päin. Aivan pääpolkuja pitkin nyt kuljimme, koska lumen peittämille rantakallioille ei nyt kannattanut lähteä vahinkoja etsimään. Pääpolku olikin nyt jopa paremmin kuljettavaa, kuin kesällä konsanaan. Puhumattakaan vertailusta syksyn kosteiden sammalten liukkauteen! Junttaantunut pakkaslumi oli tasoittanut pois pienet pykälät ja kengänpohjat pitivät siinä kuin liimapaperi.
Kohta tultiin Vetokannaksen eteläisemmän keittokatoksen luokse. Siellä ihasteltiin hienoja rantoja sekä aavoja näkymiä yli Porkkalan selän. Seuraavallekin jaksolle täytyi valita ylempänä maastossa kulkeva pääpolku, koska rantakallioiden yläreunassa kulkevia polkuja ei kukaan ollut vielä näköjään kulkenut. Niinpä kävelimme jo menomatkalla ohi viiden komean muinaishaudan, joiden historiasta opas sitten jotain kertoili.
Alueita joka lähtöön
Kolmen muunkin kunnan tai kaupungin ulkoilualueita Porkkalanniemellä sijaitsee Kirkkonummen oman sellaisen lisäksi. Moisten hankintojen muinaisista syistä minä en ole koskaan muistanut selvää ottaa, mutta mitään rajoja tai rajoituksia ei noiden alueiden käytöllä ole tiettävästi koskaan ollut. Kaikilla alueilla on kuka tahansa saanut aina vapaasti kulkea.
Alueiden palvelujen ylläpito on varmaankin joskus ollut kyseisten kuntien vastuulla, mutta jo pitkät ajat niitä kaikkia on hoitanut UUVI, eli Uudenmaan virkistysalueyhdistys. Joka kyllä ymmärtääkseni saa rahoitukset noihin touhuihin alueet omistavilta kunnilta?
Nurmijärven alue
Nurmijärven maille olimme siirtyneet jo muinaishautojen ohi kävellessämme ja tuon alueen uudemman polven keittokatosta lähestyessämme esittelin ihmisille yhden sellaisen nerokkaan WC-koppikonstruktion, joita joku ennakkoluuloton timpuri oli aikanaan ympäri etelärannikon ulkoilualueita rakentanut.
Isoa metsän sisässä kulkevaa polkua meidän oli yhä eteenpäin jatkettava. Vasta luotsiaseman lähellä se vei meidät korkeille kallioille, jotka luonnollisesti saivat ihmisten kamerat laulamaan taas kerran. Niistä muhkeista kallioista ja veteen saakka jaktkuvasta rotkosta on tällä oppaalla valtavasti muistoja menneiden vuosikymmenten sukellusretkien tiimoilta, muttei niitä kokemuksia kannata sitä lajia harrastamattomille ryhtyä kertoilemaan. Päiville olisi tosin kannattanut jotain kehuskella, mutta ehkä joskus toiste. Pienten hiidenkirnujen täplittämästä rantakalliosta kerroin, vaikkei niitä nyt lumen alta näkemään päässytkään.
Mahdottoman montaa vuotta ei ole siitä, kun ulkoilualue päättyi juuri sen rotkon jälkeen tukevaan, veteen asti jatkuvaan ja vielä piikkilangalla terästettyyn verkkoaitaan. Joka rajasi liikkumiskieltojen ja ja kameravalvonnan avulla suojattua Porkkalan luotsiaseman aluetta. Nykyään aita sekä kiellot ovat ainakin siltä reunalta poistetut ja seuraavan kallion yläreunalle on rakennettu oikein tanssilava! No muhkeasta lintutornista (ilman tornia) on oikeasti kyse, mutta ilman näitä koronahärdellejä me olisimme kyllä siellä pienet päivätanssit järjestäneet!
Kirkkonummen alue
Luotsiaseman tietä pitkin matkamme jatkui entisen portin pieleen, minne joku vuosi sitten rakennettiin oikein suuret ja modernit WC-tilat. Aivan eri luokkaa, kuin missään muualla Porkkalan alueilla. Niitä kannatti sitten meidänkin seurueemme hyödyntää. Vähäisintäkään odotuksen tunnelmaa ei muille syntynyt, koska tien vieren pensaista löytyi erityisen hienoja ja merkillisiä lumen tekemiä taideteoksia, joista otettiin valokuvia oikein antaumuksella.
Minä oletan tämän uuden rakennuksen sekä sen lähistölle tehdyn laajennetun parkkialueen olevan Kirkkonummen ulkoilualueella – ja siis kustantamaa – mutten ole muistanut tätä tarkistaa. Meinasin sanoa, ettei mokomalla mitään väliä ole kenen kustantamia nuo ovat, mutta Kirkkonummelle veroja maksavana pyörrän typerän ajatukseni.
Nyt marssimme etelään päin taas yhtä suurta pääpolkua, joka nykyään kantaa nimeä Telegraf bergetin lenkki. Korkeimman kallion laella aikanaan sijainneen radiomaston mukaan. Tuo polku vei meidät Porkkalan kärjen pääpoluille, joista valitsin sen uudemman, lännenpuoleisen, joka on ehkä jopa pyörätuolikelpoiseksi tehty.
Evästauko
Porkkalanniemen uloimmalle (eteläisimmälle) keittokatokselle johdin tiemme kulkemaan ja koska siinä oli juuri silloin hyvin vähän väkeä taukoilemassa, ehdotin oitis evästaukoa meidän porukallemme. Yhtään vastalausetta en kuullut ja alta aikayksikön oli lounasleiri kasassa. Hellassa oli valkea valmiina ja pienten puiden lisäysten lisäksi oli tuotapikaa melkoinen makkara-arsenaali lämpiämässä ritilän päällä. Minäkin sain omat luomupeuraryynärini siinä näppärästi lämmitettyä muiden mukana. Kerrassaan kiva oli tuo noin kolmen vartin mittainen evästaukomme – juuri kuten ne aina ovat!
Porkkalanniemen kärkiosat
Evästauon jälkeen suuntasimme kävelemään niemen läntisille rannoille, missä oli aika paljon muitakin ihmisiä nauttimassa tavattoman upeasta, aurinkoisesta talvipäivästä! Porukkaa käveli runsaasti myös meren jäällä, osa kaukanakin rannasta. Minä en halunnut ihan periaatteellisista syistä ihmisiä jäille viedä, vaikka ne ilmiselvästi hyvin vahvoja juuri niillä seuduilla nyt olivatkin. Mutta jos opastetulla retkellä jäille mennään, silloin sinne mennään asianmukaisesti varustautuneina ja fiksuiksi todettuja käytäntöjä noudattaen.
Pampskatan
Porkkalan niemen äärimmäinen kärki on nimeltään Pampskatan. Senkään nimen taustaa minä en tiedä, joka paikallista opasta nykyään jo suorastaan hävettää. Tuo äärimmäinen niemen kärki on kiinni emämaassa vain hyvin kapean kalliokannaksen välityksellä. Sen verran korkean (3-4 m) toki, että saari tuo Pampskatan on ollut tuhansia vuosia sitten.
Heti niemen ”kaulassa” täytyi tietenkin näyttää ja kertoa jotain siinä aikanaan sijainneesta luotsin talosta, johon liittyy kaikenlaisia tarinoita mm. kieltolain ajoilta. Seuraavaksi pysähdyimmekin sitten niemen äärimmäisen kallion laella, sellaisten maisemien äärellä, joita ei täällä Suomen maassa muita olekaan! Rannatonta merta etelään ja varsinkin lounaan suuntaan. Vanha Rönnskärin majakka näkösällä suoraan etelän suunnalla. Kuuluisan Mäkiluodon linnakesaaren mastot pilkottaen Stora Träskön takaa. Ja laivoja seilaamassa horisontissa yhä avoimella Suomenlahdella. Jollei tuolta tullut valokuvia otettua, niin mistä sitten?
Tuon äärimmäisen maisematauon jälkeen minä kuljetin ryhmämme vielä katselemaan ainoa ehjän venäläisten tykkipatterin paikan, joka liittyy Kustaa III:n sotiin venäläisten kanssa 1700-luvun lopulla. Vähän lisää tietoa tuosta, kuten muistakin näiden alueiden kiinnostavista asioista löytyy meikäläisen Porkkala-sarjan artikkelista Pampskatan. Vierailla täytyi myös niemenkärjen hienoimmissa leiri- tai taukopaikoissaaivan rannan tuntumassa.
Paluumatka
Paluumatkoilta on harvoin yhtä paljon kerrottavaa, kuin menomatkoilta. Niin tälläkin retkellä. Semmoinen on myös oikein sopivaa ihmisten viihtymisen, sekä jaksamisen kannalta. Kun paljon on nähty ja koettu, sitten on mukava keskittyä enemmin paluumatkaan, kuin yhä vaan uusiin ihmeisiin. Niin tämäkin retki oli rakennettu, vaikka hyvin monenlaisiin muihinkin strategioihin materiaalia piisaisi.
Vetokannaksen eteläisimmällä keittokatoksella vietimme kuitenkin vielä retken toisen evästauon, koska evästaukoja nyt vaan kannattaa joka ainoalla retkellä viettää juuri niin monia, kuin ikinä aikatauluun sopii!
Opastiimi
Minun vanhan tuttuni ja sukelluskaverini Pekan, Päivin aviomiehen, piti alunperin tulla mukaan tälle retkelle ja toimia opasparinani. Mutta hänelle tuli este ja Päivi lupautui hänen ”sijaisekseen” tuoho kakkosoppaan rooliin.
Minä en osaa sanoa, olenko koskaan ennen nähnyt yhteispelin paremmin menevän ihka ensimmäisellä kerralla! Päivi hoiteli kakkosoppaan ja ”häntävahdin” hommia niin, ettei etuoppaan tarvinnut mitään niitä asioita edes katsella, saati huolehtia. Jopa LA-puhelinten käyttö, joka tahtoo melkein kaikille nykyajan pelkästään Full Duplex –kommunikaatioon tottuneille olla hankalaa ainakin ensin alkuun, sujui häneltä heti kuin kokeneelta ylikersantilta! Niin, että piti oikein alkaa kiinnittää huomiota omiin puhelimen käytön tapoihinsa, jotka ovat lepsummiksi löystyneet.
Jos jotain yhteisiä retkiä vielä eteen tulee, kyllä se vaan niin sitten menee, että Päiviä kysyn ensin opasparikseni!
Ehkä jatketaan
Parkkipaikalle marssittiin ja hyvästit heitettiin. Minulle jäi ymmärrys, että jotain samankaltaisia retkiä suurin piirtein saman porukan kesken yritetään järjestellä lisää tulevaisuudessa. Hienoja alueita ja paikkojahan täällä Suomenmaamme etelärannoilla piisaa vaikka jokaisen loppuelämäksi! Minä voin nyt vaan mukavasti jättäytyä odottamaan, mitä Päivi mahdollisesti tulevaisuudessa organisoi :-).
–Kari
Lähierä™ 