Tiivistelmä: Pakina siitä, mitä voi seurata, kun ei viitsi olla yhtään tarkkana kuivattujen ruoka-aineiden määrien kanssa.
Tapahtuma retkeltä 9.9.2013
Tämä aika erikoinen kokemus pääsi tapahtumaan kolmen tutun eräkamun yhteisellä vaelluksella Akujoen varsilla ja Paistuntureilla syksyllä 2013. Kyseessä oli itselläni hieno paluu takaisin Lapin vaellusten pariin yli vuosikymmenen mittaisen tauon jälkeen. Ulkomailla asumiset ynnä muut jännittävät elämän vaiheet olivat moisen katkon juuri tuon lajin parissa silloin aiheuttaneet. Taustana oli myös se, että meikäläinen oli juuri silloin alkanut innostua erilaisten retkiruokien itse valmistamisesta ja kuivaamisesta.
Koko tuosta vaelluksesta ja siihen valmistautumisesta löytyy tästä blogista peräti pitkä jatkokertomus, joka alkaa tarinasta Ruskavaellus Paistunturien erämaassa 1/8.
Päivän taipaleille lähdettiin villin Akujoen varresta ja reittimme johti meitä pikkuhiljaa aina vain korkeammalle tunturin rinteeseen, eli nousua piisasi koko ajan painavat rinkat selässä. Nälkäkin siinä sitten tuli ja pysähdyimme lounastamaan avoimelle rinteelle, muhkeiden näkymien äärelle, hienona aurinkoisena syyspäivänä. Minä olin luvannut tarjota koko bändille lounaaksi itse kuivattamaani hernekeittoa, jonka olin ihan hienosti laittanut isoon muoviastiaan likoamaan ja turpoamaan jo aamulla.
Ei kun siis keitot Trangian tulille ja kohta kaikki nälkäiset jo herkuttelivat siellä tunturin rinteellä, pistellen poskiinsa useita ruisleivän paloja suurten keittolautasellisten painikkeiksi. Tuon ahminnan jälkeen kun leppoisasti kasailtiin varusteita takaisin rinkkoihin, alkoi itse kullakin tuntua jotain ähkyn tapaisia oireita. Ja pian oli olo niin kerrassaan turpea, ettei auttanut kuin heittäytyä levolle ihanaan tunturivarvikkoon.
Omatoimikokkaaja ei ollut muistanut mitään annosmääriä mittailla ja ylös laittaa silloin joskus kuivatuspuuhissa. Eikä se keitto ollut ilmeisesti myöskään turvonnut läheskään takaisin alkuperäisiin mittoihinsa liotuksen ja keittämisen aikana. Joten eräjermut olivat nälissään pistelleet napoihinsa ehkä kokonaisen purkillisen tai enemmänkin hernekeittoa itse kukin!
Mutta hyvin siitä toivuttiin, eikä nälkä miehiä enää sinä päivänä olemassaolostaan muistutellut.
–Kari
Lähierä™ 