Ursus arctos

Tiivistelmä: Pieniä puntarointeja siitä, miten yhden ihmisen ensimmäinen kohtaaminen ruskeakarhun kanssa yksin metsässä häneen vaikutti ja elämäänsä muutti.

Ensitapaamisen ajankohta 23.7.2012.

Uusi näkökulma lisää lyhyiden pakinoiden sarjaan

Kun on Suomen metsissä kulkenut pitkälti yli 50 vuoden putken, kaikkina vuodenaikoina ja aivan likilaskuisten tuntien ajan, on metsien oikeiden asukkaidenkin kanssa erilaisia kohtaamisia riittänyt. Kaikki niistä ovat aina olleet piristäviä kokemuksia monenlaisilla tavoilla. Retkipaikan stimuloimana ryhdyin juuri nyt ensimmäisen kerran miettimään, mitkä niistä tuhansista ovat vahvimmin mieleen jääneet ja jopa elämää muuttaneet.

Ja tästä on vaan pakko aloittaa, vaikkei ole kovin montaa viikkoa siitä, kun nuo pohjoisten metsien hallitsijat minun Lähierä-blogissani viimeksi esiintyivät. Tässä pakinasarjaani kuuluvassa jutussa en kerro ollenkaan itse tuosta tapahtumasta, omasta ensimmäisestä kohtaamisestani Karhun kanssa tuolla metsässä, yksin. Se tarina täältä blogista jo löytyy nimellä Iltakävelyllä karhun kanssa. Tässä avaan ainoastaan hiukan sitä, miten oma kehoni ja mieleni tuohon kohtaamiseen reagoivat ja miten se suorastaan elämääni muutti.

Ursus arctos

Oma ensimmäinen karhun kohtaaminen tuolla metsässä yksin kulkien, ei unohdu ihmisen mielestä koskaan. Ne tuntemukset, kun oma keho ja mieli reagoivat jostain hyvin syvältä hermojärjestelmän ytimistä. Periytyen niistä ikivanhoista ajoista, jolloin tämä meidän lajimme ei vielä ollut ollenkaan niin totaalisesti tämän luomakunnan herra. Kun koko elimistö virittäytyy automaattisesti ja minulta lupaa kysymättä sellaiseen tilaan, missä asettaudutaan siihen lokeroon, mihin me ilman kaikkea teknologista kehitystämme kuuluisimme – ja olemme halki menneiden vuosituhansien kuuluneet. Saalistavaksi eläinlajiksi toki, muttei ollenkaan sen skaalan huipulle. Vaan yhdeksi lajiksi, joka voi aika helposti päätyä myös näiden pohjoisten metsien muiden huippupetojen saaliiksi, tai ainakin vahingoittamaksi.

Täällä meidän leveyspiireillämme tuon saalistajien skaalan äärimmäinen huippu ovat aina olleet karhut. Ruskeakarhut, Ursus arctos. Niiden kunnioitus ja ihailu ovat onneksi kantaneet aivan näihin aikoihin saakka. Mutta oma ensimmäinen lähikohtaaminen tämän kuningaslajin kanssa, metsässä yksin, teki kyllä ainakin minuun täysin lähtemättömän vaikutuksen. Sen jälkeen olen käyttänyt erittäin paljon aikaani ja intoani tuon lajin ominaisuuksiin ja nykyiseen elämäntilanteeseen perehtymiseen. Tuon ensikohtaamisen jälkeen olen sitten päätynyt jo peräti kolme muutakin kertaa osumaan hyvin lähelle metsiemme kuninkaita ja kuningattaria. Valokuvannut tuoreita, valtavia käpälien jälkiä, osunut talvipesälle, sekä poistunut paikalta sydän kylmänä sen kaltaisten varoitusäänten viemänä, jotka asettivat luomakunnan kuninkaan johonkin vallan toiseen moodiin yhdessä ainoassa sekunnissa!

–Kari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s