Perisoreus infaustus

Tiivistelmä: Tämän kulkurin mieleen jääneiden luonnoneläinten kohtaamisten sarjassa tuodaan nyt esiin kuukkeli.

Fiksuus ei todellakaan ole koosta kiinni. Kuva: Jonna Saari.

Korppi, varis ja kuukkeli

Suomen varislintujen pienimmästä edustajasta, kuukkelista on kyse tässä toisessa omia eläinkohtaamisiani kuvaavassa pikku pakinassa. Tämän valinnan taustalla on kaksi asiaa. Se, että olen jo muutaman vuosikymmenen ajan perehtynyt ja ihastunut varislintujen uskomattomaan osaamiseen ja suoranaiseen älykkyyteen. Joka muuten aivan viimeisimpien tutkimustulosten mukaan tosiaankin monissa tehtävissä peittoaa jopa ihmisapinat! Ainakin korppien ja joidenkin tutkittujen varislajien kohdalla.

Lajiryhmän äärimmäisen huipun, korpin, kohdalta referoin tähän yhden lappilaisen metsästäjän kertomusta siitä, miten hän joskus hiippaili ampumaan riekkoa tunturin rinteeltä pystykorvan haukun perässä. Löytäen sieltä puussa istumasta korpin, joka oli tuommoisenkin haukkumisen taidon joskus opetellut, koska se ennusti hänelle herkullista riekkoateriaa!

Kuukkelien keskustelu kerran Koilliskairassa

Ja toisena syynä minun ikioma ja kerta kaikkiaan mieleen jäävin kohtaamiseni kuukkelien kanssa, joka tapahtui joskus Koilliskairassa. Yövyin silloin jonkun kämpän lähistöllä, aivan jängällä, maastonvärisen pivipussin sisässä. Varhaisina aamun tunteina heräsin siihen, että kolme kuukkelia lenteli koivikossa, aivan lähellä ympärilläni. Heidän touhujaan sieltä pivipussin sisältä salaa seuraillen, en mahtanut mitään näiden mielikuvien muodostumiselle.

”Mikä hemmetti tuo kivi on, eihän sitä siinä eilen ollut?”. ”No ei ollut minunkaan muistaakseni”. ”Miten kivet voivat paikkaa vaihdella?”. ”Täytyy mennä tutkimaan lähempää”. ”Ei hemmetti, joku tyyppi siinä röhnöttää maassa!”.

Ja yhden linnun käytyä katsomassa vain parin metrin päässä, maahan laskeutuen, lähtivät kaikki sen jälkeen välittömästi tiehensä.

–Kari