Halkominen
Tiivistelmä: Tässä vaiheessa tulevat polttopuut prosessoidaan jo ihan finaaliin saakka. Vain kuivatusta vaille valmiiksi enää.
Siinä niitä ihanuuksia pienen iltavoimistelusession jäljiltä.
Miksi halotaan?
Polttopuiden halkomisella on kaksi tarkoitusta. Ensimmäiseksi klapien kuivumisen vauhdittaminen. Noin 30-senttisiksi pätkityt puut kyllä kuivuvat joka tapauksessa läpikotaisin ajanoloon, mutta halkaisemalla klapeihin saadaan aivan moninkertainen määrä pintaa, mistä puun rungon kosteus pääsee haihtumaan. Toisekseen, halkomalla klapit pilkotaan juuri sen kokoisiksi, mikä erilaisiin käyttötarkoituksiin parhaiten sopii.
Ihan kaikkia polttopuuksi meneviä metsänharvennuksen materiaaleja ei kuitenkaan halkaista edes meillä päin. Tähän kategoriaan kuuluvat oikeastaan vain oksat. Jos ovat halkaisijaltaan enintään tuollaista kolmen sentin luokkaa. Vähääkään sitä paksummat oksatkin tulee yleensä halki pistettyä. Ihan varmasti en edes tiedä miksi, koska vaikkapa 5 sentin halkaisijan pätkät ovat juuri yhtä hyviä polttopuita, kuin samaan kokoon halotut klapitkin. Hitaammin toki kuivuvat, mutta kiirekin on huono selitys, koska meillä on joka tapauksessa aina kuivaa polttopuuta varastossa ainakin 2-3 vuoden tarpeisiin. Ehkä syynä on vain se, että PYSTYN ne halkaisemaan?
Klapikonemenetelmä
Semmoinen vehje tuli hankittua jo joskus parisen vuosikymmentä sitten kimpassa isäpappani kanssa. Hänen Lempäälän Marjamäessä sijainneelta tontiltaan kun puita kaadettiin ja klapeja tehtiin joka vuosi. Neljän paikan ja kolmen talouden tarpeisiin.
Halkaisukone on tietysti omaa luokkaansa varsinkin isojen pöllinpätkien halkaisemisessa. Kas kun kaikki touhuun vaadittava voima tulee sähkömoottorista, hydraulisylínterin kautta. Koneen käyttäjälle jää vain pöllinpätkien nosto koneen työpöydälle, noin voimankäytön mielessä.
Kaikkein hurjimmin erot perinnemenetelmiin tulevat esiin oikein suurten, oksaisten ja sitkeiden koivupöllien kohdalla. Semmoisten, mitä ei kirveellä saa halki ollenkaan, vaan ne sitten kypsytetään kiilojen ja klapintekijän raivon yhteistyöllä. Mille ei muuten yksikään tämän valtakunnan pölli ole sinänsä koskaan pärjännyt. Mutta semmoisetkin menevät kunnon koneella useimmiten halki kuin tyhjää vaan, tosin kovasti valittaen.
Meidän nykyisessä kahden hengen taloudessamme, missä nämä polttopuuaskareet ovat suorastaan molempien osapuolten intohimo, tämä halkaisukoneen käyttäminen on nykyään jo muodostunut vaimoni omistamaksi alueeksi. Niin paljon hän siitä tykkää, että vain joskus ruikuttamalla minä voin saada jonkun erikoisluvan koneen käyttöön.
Klapikonespesialisti mielipuuhassaan taas kerran.
Kirvesmenetelmä
Aivan joka ikinen näistä polttopuiden tekemisen ja käyttämisen askareista on siis pelkkää mannaa sekä ihmisen keholle, että sielulle. Niin vaimoni, kuin minunkin. Mutta jos niistä kuitenkin joku KAIKKEIN rakkain valita pitäisi, niin kyllä se tämä kirveen heiluttaminen sitten olisi! Eihän tälle pärjää edes ne puiden kaatamisten ”sankarihommat”.
Hyvin eri kokoisia voivat halkaistavat pöllin pätkät olla ja ne taktiikat, mitä eri tilanteissa käytetään, ovat niin monisyiset, etten edes yritä lähteä tähän avaamaan. Tuskin edes osaisin – vaikka ne jo jossain selkärangan alemmissa nikamissa reilun 50 vuoden harjoittelun jälkeen sijaitsevatkin.
Tämä juttu pätee kuitenkin aina ja on varmasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi tämä homma niin hienoa ja suorastaan terapeuttista on. Asetat pöllinpätkän ruhmun päälle, nostat kirveen ylös, lyöt sillä juuri sopivalla voimalla juuri sopivaan kohtaan niin, että se halkeaa ja puolikkaat lennähtävät ruhmun sivuille. Se on täydellinen suoritus, joka tuottaa hyvän mielen. Joka hemmetin ikinen kerta! Vaikka tuhat kertaa toistettuna. Jolloin todennäköisyydet noille täydellisille suorituksille juuri parhaimmillaan ovatkin.
Tässä puolestaan muuan kirvesmies nautiskelee ilta-auringon valossa.
Koivut ja kuuset – tuoreet ja vanhat
Tässä halkaisun kohdassa on taas paikka tuoda hiukan esiin eri puulajien eroja. Yksinkertaisesti niin, että kuuset halkeavat likimain aina helposti, mutta koivujen kanssa tulee useammin haasteita. Erityisesti kierteisten tyvipöllien, sekä oksaisten kohtien kohdalla. Ja nimenomaan kirveen käyttäjälle, sillä halkaisukoneen tonnien voimat eivät näistä useimmiten välitä.
Mainita täytyy myös tämä seikka, jonka kaikki näitä askareita harrastaneet toki sinänsä mainiosti tietävät. Puut halkeavat helposti sekä hyvin tuoreina, että myös kohtalaisesti kuivuneina, joskus paljon myöhemmin. Mutta ainakin kuivumisen alkuvaiheissa ovat huomattavasti sitkeämpiä halkeamaan, etenkin kirvestä käytellen.
Yhteispeli on jautaa
Aivan useimmiten halkomistakin suoritetaan meillä yhdessä, vaimon käyttäessä konetta ja minun kirvestä. Työnjako on silloin seuraavanlainen. Jos sattuu olemaan isoja pöllejä työn alla, ne menevät sinne koneen pilkottaviksi. Ja oikein suurten yksilöiden kohdalla meikäläinen käy ne sinne pukille nostamassa.
Ruhmun päällä halkeavat sitten kaikki sellaiset juuri sopivan kokoisilta ja helpoilta näyttävät pätkät. Tällä tavalla minä olen aina silloin tällöin ryhtynyt suorastaan vähän kilpailemaan siitä, kumpi saa enemmän tulosta aikaan. Ja kun kirvesmies oikein kaikkensa peliin pistää, hän on aika usein pystynyt jopa suurempaan halkaisutehoon per aikayksikkö, kuin koneen kanssa työskentelevä vaimonsa. Muttei ikinä pitkään, ehkä tunnin verran aivan maksimissaan.
Mutta tämä on paljon tärkeämpi aspekti. Aina välillä kuitenkin halkaisukoneen käyttäjälle tulee eteen jotain merkillisiä, oksaisia epeleitä, jotka eivät siinä koneessa vaan tahdo palasiksi mennä. Ne sitten heitetään sinne minun kirves-ruhmu-prosessiini, missä yleensä antautuvat yhdellä iskulla. Tai ainakin parilla kolmella neljällä. Mutta kiiloja en ole kumminkaan näissä yhteistyökuvioissa päätynyt kumminkaan käyttämään. Ainakaan vielä :-).
Epätavallisen järeää materiaalia tarjolla tällä kertaa muutaman pihapuun kaadon jäljiltä.
18/100
Kaiken miettimisen ja säätämisen jälkeen minä olen päätynyt siihen, että juuri tämä laji on sekä kaikkien metsästä saunan pesään –hommien kuningas, että myös kaikista vaiheista eniten hikeä tai aikaa kuluttava. Sekä hien, että hienouden määrä maksimoituu nimenomaan kirvestä heiluttaessa.
Ja tämä maksimipistemäärä syntyy meidän kuvioissamme siitä, että aivan valtaosa harvennustöiden puista on aika pientä rankaa, joiden pätkät ovat ideaalista kirvesmiehen ruokaa. Silloin kun välillä sattuu olemaan jotain suurempia puita prosessoitavana, halkaisukoneen rooli sitten korostuu.
Työkalut
Halkaisukone on meillä siis se, mikä Ukin (isäni) kanssa aikanaan hankittiin. Ja onneksi hankittiinkin oikein saksalainen laatukone, joka yhä tikittää.
Kirveitä meikäläisellä ”lajin pitkäaikaisella harrastajalla” on sitten tietysti kohtalainen lajitelma. Jotkut niistä ovat jotenkin vaan omiin käsiin parhaiten sopivimmiksi aikojen saatossa asettuneet. Kuvassa on niistä kolme, joita mieluiten ja eniten käytän. Pikkukirvestä pieniin oksiin ja riukujen latvoihin. ”Normikirvestä” likimain kaikkeen. Ja hirmuista halkaisukirvestä joskus harvakseen, kun joku oikein hankala tapaus eteen tulee.
Halkaisukiilojakin kyllä omistan, urani varhaisemmilta ajoilta. Mutta koska näissä nykyajan kuvioissa en ole niitä enää juurikaan tarvinnut, en ota mukaan tähän valokuvaankaan. Jopa niillekin kyllä löytyy käyttöä yhä vaan nykyäänkin ja se semmoinen paikka selviää tämän artikkelisarjan lukijoille viimeistään sarjan yhdeksännessä osassa.
Siinäpä tämän lajin suosikkityökalut meillä päin.
–Kari
Lähierä™ 