Sorsien perässä Päijänteellä

Tiivistelmä: Hienon hieno veneretki Päijänteen kauniissa maisemissa elokuun lopulla. Sorsan metsästys oli agendan kärjessä ja siihen satsattiin paljon aikaa, sekä mukavaa vaivaa. Ensimmäistäkään ei vaan koko reissulla nähty. Mutta se ei keikan fiilistä vähentänyt hiukan hiukkaa.

Kelpaisiko vaikka joku tämmöinen sinun kesälomamatkasi kohteeksi?

Tapahtui  27.-29.8.2021

Tarinan juuret

Tällä tarinalla on pitkät juuret sillä tavalla, että monenlaisilta retkiltä tuttu eräkaverini koodinimeltään veli M on veneillyt Päijänteen vesistössä jo vuosikausia, kehuen sikäläistä luontoa ja lähettäen tuon tuostakin toinen toistaan hienompia valokuvia. Ja sitten muistaakseni joskus viime vuonna tuli puheeksi sellainenkin, että ehkä joskus lähtisimme sinne yhdessä sorsastamaan. Kun moinen asia nousi uudelleen esiin tällä 2021 kesäkaudella, minä nostin peukaloni pystyyn melkein valoa nopeammin.

Yksi näkymä sieltä, tässä Tehinselälle noin luoteen suuntaan.,

Perjantain alkumatkat

Perjantaina neljän maissa pakkasimme kaikki varusteemme M:n autoon ja huristelimme Vääksyn venesatamaan. Veneen lastaamisen jälkeen lähdimme sitten vesille kolmen porukalla. Jengissä mukana taas kerran myös Topi-tolleri, eli 5-vuotias Nova Scotian noutaja. Minullekin tuttu eräkaveri jo monilta metsänkäyntireissuilta eri puolilla Suomea.

M kaasutteli sitten tottuneesti tutuilla vesillä ja minä ihastelin suu auki ison vesistön muhkeita maisemia. Tunnin parin ajelun jälkeen oltiin valitulla kohdealueella, Tehin selän itäreunoilla, missä M ohjaili veneen Kähärinsaaren Rimminlahteen ja siellä Rimminniemen rannan lähelle. Sieltä löysimme helposti syvän ja hyvän reitin aivan rantaan asti, missä vene oli mukava kiinnittää yhden rantapuun ja ankkurin väliin. Tuo Rimminlahti on siis sellainen muhkean kaislikkoinen alue, missä M on joskus aiemmilla reissuillaan sorsiakin bongannut. Ja se sijaitsee tietenkin myös metsästyslupamme alueella.

Norminäkymä taaksepäin moottoriveneen kyydissä – ei huono sekään!

Iltasessio kaislikossa

Rantautumisemme jälkeen ilta alkoikin jo laskeutua loppukesän hienon päivän päätteeksi ja meikäläiset laittautuivat oitis valmiiksi sorsastuspuuhiin. Haulikoihin sisään sopivat, lyijyttömät patruunat ja miehet sujahtivat uusiin kahluuhousuihinsa, joita lähdettiin nyt ensi kerran testailemaan. Ja samalla myös testailemaan kummallekin aivan uutta lajia, eli sorsien etsintää tiheässä kaislikossa kahlaten. M lähti etenemään suoraan veneeltä kohti lahden pohjukkaa, yhdessä Topin kanssa. Minä puolestani teputtelin aika vauhdikkaasti  lähelle lahden perukkaa, minne jäin sitten passiin, odottamaan mitä tuleman pitää. No loppujen lopuksi sieltä tulivat vain Topi ja M, tässä järjestyksessä. Yhtään mitään lintuja ei ollut matkalle osunut.

Eikun takaisin veneelle, missä asetuttiin yöpuulle. Ehkä pienten iltaoluiden jälkeen kuitenkin. Kello soimaan neljältä.

Eräkamu juuri palannut ensimmäiseltä kahluuretkeltään. Pettyneeltä ei hän näytä.

Erilainen aamu

Neljän jälkeen kömmittiin sitten taas jalkeille ja ilman mitään aamupaloja tai muita turhuuksia virittäydyttiin varhaiseen aamujahtiin, kernit jalkaan, jne. Minä painelin taaskin mahdollisimman hiljaisesti sinne lahden pohjukkaan asti ja M+T lähtivät etenemään kaislikon läpi samaan suuntaan. Se oli oikein kiehtovaa ja jännittävääkin touhua, mutta loppujen lopuksi tulokset olivat juuri samat kuin illallakin. Ei linnun lintua missään.

Veneelle palattuamme vaan takaisin punkkaan sitten. Aamupalat vasta aamupäivällä, jonka jälkeen lähdettiin pienelle luontoretkelle Rimminniemeen. Ilman haulikoita, koska metsästyslupa täällä koskee ainoastaan vesialuetta. Vallan makea tuo niemi olikin, varsinkin sen Tehinselälle katselevat kallionokat! Siellä ihastelimme Päijänteen huikeita maisemia elokuun lämpimän auringon valossa.

Yksi maisema Rimminlahdelle, missä eniten sorsien perässä hiiviskelimme.

Rantojen etä- ja lähitutkailua

Sitten lähdimme etsiskelemään muita paikkoja, missä ne kaikki sorsat voisivat piileskellä. M ajoi venettä ympäri niitä useampia saaria, missä metsästyslupamme oli voimassa. Ainakin Töijensalo, Kinnarinsaari, Iso-Juures ja Vähä-Juures. Meikäläinen keskittyi ankarasti rantojen tiirailuun stabiloidun kiikarini kanssa, mutta yhtään ainuttakaan lintua en koko päivän aikana onnistunut havaitsemaan. Kun siellä täällä ja joka puolella kelluvia lokkeja ei mukaan lasketa.

Vielä poikkesimme varmuuden vuoksi uudelleen tutulla Rimminlahdella tutkailemassa, josko KUITENKIN joku sorsa siellä suurissa kaislikoissa piileskelisi. Vene parkkiin aivan tiheimmän kaislikon reunalle, M+T rämpimään läpi kaislikoiden ja K passissa veneellä.  Mutta kun ei. Passimies toki keitteli ja nautti kahvit tuon session aikana ja olisi ansainnut kaikki maailman haukut sekä halveksunnat, jos joku lintu olisi juuri noiden toimien aikana lentoon lähtenyt – mutta kun ei.

Tällaisia toinen toistaan hienompia rantoja siellä piisasi. Ilman sorsalituja toki, ainakin silloin.

Venehiiviskelyä

Seuraavaksi kippari lähti suuntaamaan jo kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme, joksi oli valinnut Tehinselän länsireunalla sijaitsevan Selkäsaaren venesataman. Koska siellä on myös sauna. Sinne oli ehkä vain varttitunnin matka tällä veneellä, mutta meiltä se otti pari tuntia. Koska matkalla tutkimme hartaasti kaikkien niiden saarten rannat, jotka sijaitsivat joko metsästyslupamme alueella, tai yleisillä vesialueilla.

Yhden pikkusaaren nokalla minä sitten havaitsin selkeästi liudan mustia päitä vedessä ja se havainto sähköisti miehet. Kippari hiippaili veneellä kaukaa tuon kivikkoisen nokan ympäri, koska lähempää ei voinut mennä. Sitten kun kiikari lopulta kantoi sinne saaren toiselle rannalle, ei siellä enää näkynyt merkkiäkään mistään linnuista. Hiiviskelimme veneellä koko saaren ympäri, samoin tyhjin tuloksin.

Lokkeja oli toki runsaasti viereisen pikkusaaren karikoilla. Niitä oli muutenkin tämän päivän aikana näkynyt aivan joka paikassa, myös suurilla selkävesillä. Eivät olleet ollenkaan minään ryhminä, vaan harvakseen ”ripoteltuina” veden pinnalle joka puolella. Mokomasta vähän erikoisesta asetelmasta me päättelimme veden pintakerroksissa olevan juuri tänään jotain, joka sopii lokin ruokavalioon. Pieniä kalanpoikasia kenties?

Siellä niitä oli! Ainakin kaukaa kiikarilla katsellen. Paikan päällä sittei kyllä ketään.

Selkäsaari ja merimetsot

Paljon oli veneitä Selkäsaaren laiturissa sellaisena kauniina lauantaipäivänä, mutta vielä löytyi paikka meillekin ankkurin ja laiturin väliin. Katoksessa kun olivat tulet valmiina, niin me otimme ensimmäiseksi ohjelmanumeroksi makkaran paiston. Eikä ihan minkä tahansa makakran tällä kertaa, vaan meikäläisen mukanaan tuoman ”Superluomun peuraryynimakkaran suoraan Pusulan metsistä”, kuten sen muille nuotion äärellä oleville esittelin. Hitaasti ne siinä ritilän päällä lämmittelin ja sitten pisteltiin menemään tuvan pankolla kuivatun ruisleivän kera. Yksi meikäläisen yksinkertaisista erikoisherkkumenuista.

Seuraavaksi oli vuorossa kävelyretki saaren toiselle puolen, katsomaan ja kuvaamaan rajaluodolla istuvia suuria lintuja, jotka olimme jo tullessa veneestä havainneet. Meille oli toki jo kerrottu niiden olevan merimetsoja, mutta täytyihän moinen ihme joka tapauksessa käydä omin silminkin tarkistamassa. Kaikkiaan kymmenen yksilöä siellä kiikarilla erotin.

Vielä noita näkymiä jännittävämpi tapaus oli se, kun havaitsimme siellä selällä lentävän hyvin tiheän ja nopealiikkeisen lintuparven! Välillä ne laskeutuivat veteen, missä näkyi aikamoista loiskintaa. Parvessa oli minun arveluni mukaan ainakin 50-80 lintua ja niiden siiveniskujen tiheys antoi vaikutelman aika pienistä vesilinnuista. Tunnistamista helpottavia merkkejä oli kuitenkin vaikea erottaa, niin kaukana olivat.

Tässä kuvassa yksi merimetso, joita ei kukaan kovin tervetulleina tuttavuuksina Päijänteelläkään osaa pitää.

Saunailta

Ilta eteni siitä pikkuhiljaa ja lopulta oli vuorossa myös se yleinen miesten saunavuoro, jota me olimme odottaneet. Hartaasti siellä sitten saunottiin ja suorastaan vähän ahdasta oli niin tuon pikkuisen saunan lauteilla, pukuhuoneessa, kuin terassillakin. Minä vietin hyvän tosin istuen terassin kaiteella piippuni kanssa ja siinä tuli turistua kaikenlaista monien ihmisten kanssa. Puukilan Oskulle pääsin lähettämään terveiset yhden hänet hyvin tuntevan henkilön kautta!

Jotkut matkat puolen yön tuolle puolen menivät saunoessa ja sen jälkeen vielä iltaa istuessa niin tulipaikalla, kuin veneessäkin ja täysi meno jäi maihin päälle vielä meikäläisten kallistaessa päänsä tyynyyn.

Meidän veneemme muiden joukossa Selkäsaaren laiturissa lauantaina.

Hidas sunnuntaiaamu

Meikä nousi ylös noin kahdeksalta, jolloin satamassa vallitsi vielä aika täydellinen rauha. Kuinka ollakaan. Keitin kahvit ja nautin aamupalat takakannen pöydän ääressä, lämpimän auringonpaisteen kääntyessä esiin saaren kulman takaa. Sitten oli vuorossa useampia pieniä tiedusteluretkiä saaren luontoon, koska kippari jatkoi yhä uniaan. Eikä häntä nyt herättääkään raaskinut, sillä vanhan suomalaisen sanalaskun mukaan ”se on kuin rahaa pankkiin laittaisi, kun nuori mies nukkuu” J. Mutta koetti se toinen aamukin lopulta ja keitettiin uudet kahvit.

Yksi veneaamiainen takakannella. Ei huono!

Viimeiset linnun etsinnät

Lintutiedusteluretkemme lähti jatkumaan joskus yhden maissa ja veneen kokka suunnattiin heti kohti sitä pientä saarta, missä olin eilen lintuja vedessä nähnyt. Koreakoivu –nimisen saaren kaakkoispuolella. Siinä matkalla havaitsimme taas sellaisen pienten vesilintujen matalalla lentävän parven, joka oli nyt ehkä puolta pienempi, kuin eilinen. Lähestyä emme heitä yrittäneet, sillä olivat vedessä niin kaukana ja pärähtäisivät kuitenkin vauhdikkaaseen lentoon jo mahdottoman paljon ennen lähelle pääsyä.

Tyhjiltä näyttivät pikkusaarten rannat tänäänkin. Paitsi jokusia lokkeja, sekä yksi kivellä istuva merimetso. Ne ovat näköjään jo oikein tukevasti asettuneet näidenkin rantojen riemuksi. Tuonne jätimme sitten varsinaiset metsästyshaaveemme, jotka olivat tosin olemattomiksi kuihtuneet jo eilen ja toissailtana.

Eräs niistä mielenkiintoisista lintusaarista vähän etäämmältä katseltuna.

Päijänteen kansallispuisto ja paluumatka

Paluumatkan oli M suunnitellut niin, että ajellaan katsomassa joitain Päijänteen kansallispuiston erityisen hienoja paikkoja esimerkiksi Kelventeen saaren rannoilla. Kerrassaan hienoja hiekkarantoja siellä piisasikin ja jonkun verran myös ihmisiä näin kauniina viikonloppuna.

Yhdessä salmessa näkyi olevan paikallaan joku oikein iso ja kallis jahti. Kippari arveli jo kaukaa sen olevan ajanut karille, koska oli väärällä puolen länsimerkkiä. Kiikarilla katsellen niin todella selvisi olevan ja paikalle huristeli juuri ensin poliisi vesijetin kanssa, sitten pelastuslaitoksen vene ja vielä yksi poliisivene.

Noiden hienojen kansallispuistoin saarten jälkeen paluumatkamme kulki Käkisalmesta Pulkkilanharjun itäpuolelle, sitten Asikkalanselälle ja lopulta takaisin lähtöpaikkaamme, Asikkalan venesatamaan.

Eräs syysnäkymä Kelventeen hiekkarannoille.

Ei saalista, mutta hyvää ja mukavaa oppimista

Sorsalintujen perässä tällä keikalla siis oltiin ja vallan mainiosti sen otsikon mukaan reissu menikin. Niin kaukana perässä pysyttiin, ettei ensimmäistäkään heinäsorsaa edes nähty. Jotain vesilintuja sentään, hyvin kaukana järven selällä.

Ihmettelemään tietenkin jäätiin sitä, minne kaikki sorsat ovatkaan noilta vesiltä nyt hävinneet. Olivat olleet kokonaan poissa myös jo vesilinnustuskauden alussa, 20. elokuuta. Edellisinä vuosina niitä on täälläkin kuulemma usein näkynyt.

Voi olla, että kipparia jäi hiukan harmittamaankin se, ettei vesilintujen lähelle päästy, eikä laukaustakaan ampumaan. Mutta minä olin ainakin hyvin tyytyväinen tähän retkeen, jonka kautta pääsin näkemään Päijänteen superhienoa luontoa oikein kuormakaupalla! Lisäksi karttui kyllä kokemusta myös aivan metsästyksen rintamilta. Erityisesti siinä, kuinka kahluuhousujen kanssa pystyy kaislikoissa mainiosti hiiviskelemään jopa haulikko kädessä – ainakin sellaisilla pitävillä pohjilla, joita tuolla on. Myös lintujen tiirailusta kiikareita käyttäen.

Hieno retki kertakaikkiaan!

Topi-tolleri, eräkoira aivan hienoimmasta päästä!

–Kari