Koronaparlamentti vm 2021

Tiivistelmä: Kertomus taas yhdestä vanhojen tuttujen eräkavereiden talvisesta kokoontumisesta kotatulille Porkkalanniemellä. Jo 1980-luvulla alkaneen hienon perinteen jatkumona ja tällä kertaa koko maailman vähän erilaiseksi muuttaneiden Covid-19 –härdellien keskellä.

Siinä on juuri syntymässä yksi maailman parhaista kenttämajoitteista.

Tapahtui 10. joulukuuta 2021.

Tämä on sellainen hiukan yksityiskohtaisempi kertomus tästä yhdestä kokoontumisesta, tarjoten sitä kautta jokusiakin kurkistuksia sisään tämän pienen, suljetun erämiespiirin pitkiin perinteisiin.

Koronapreludi

Nyt on taakse jäämässä jo toinen peräkkäinen koronaviruksen vahvasti sävyttämä vuosi monenlaisine rajoituksineen ihmisten nykyään normaaliksi kokemaan elämään. En tiedä kannattaisiko tällaista nyt ollenkaan julkisesti tunnustaa, mutta aika vähäisesti ovat koronat kuitenkin rasittaneet tällaista outolintua, jonka intresseistä ja ajankäytöstä kovin suuri osa majailee jossain luonnossa ja maatalon pihapiirissä liikkumisten suunnilla.

Sen sektorin asioista on tässäkin taas kyse. Pienen eräveljeskunnan jäsenten vuosittaisesta kokoontumisesta perinteiseen kotaparlamentin istuntoon Porkkalanniemen syystalvisen raikkailla rannoilla. Koronariskit ovat näissä kuvioissa perin juurin vähäiset. Kaikki jäsenet ovat ripitetyt niin moninkertaisesti, kuin tähän mennessä mahdollista on ja tulen yli toisiamme vaan katsellaan. Tai jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eihän noita kuluneita pärstöjä kukaan katsella viitsi, vaan niitä välissä olevia tulen liekkejä.

Leiripaikka on keikan jälkeen justiinsa samanlainen, kuin oli ennen sinne saapumista.

Valmistautuminen

Edes tällainen jo vuosikymmeniä pyöritetty rituaali ei synny ihan vaan pelkän hienon ajatuksen voimalla. Vaan jonkun tai joidenkin on se kasaan kutsuttava, perusvarusteet paikalle kuljetettava ja leirikin kasattava. Vähän raskaampaa perusvarustusta edustavat siis lähinnä kotakankaat reunarimoineen, läjä pohjakankaita, sekä tulialusta.

Semmoinen mukava piirre näiden toimien äärellä kuitenkin vallitsee, että ne(kin) tuntuvat suorastaan houkuttelevan mukavilta ainakin joidenkin vanhojen pierujen mielestä. Aivan yhtä hienoilta, kuin varsinainen kokoontuminen konsanaan. Niinpä ei meistä ”vapaaehtoisista” ole koskaan ollut pulaa – vaikkei toki ruuhkaakaan kyllä. Noin kaksi meitä on aina ollut :-).

Monenlaista valmistautumista hyvä keikka vaatii. Tässä paloitellaan peurapalvia.

Monivaiheinen matka

Tällä kertaa meikäläinen pakkasi kaikki tarvittavat varusteet autoon Pusulan maatilallamme, mistä perjantaina ajoimme ensin Sammatin kirkkomaalle, laskemaan hautaan rakkain enoni Kalevi. Jolle olen paljon velkaa näillä eränkäynnin rintamilla! Sieltä ”kaupunkikotiin” Kirkkonummelle, missä tapahtui vaatteiden vaihto sekä tavaroiden purkua. Samantien nokka kohti tuttuakin tutumpaa Porkkalan Vetokannaksen aluetta.

Minä pääsin ajelemaan sinne vielä joulukuisen iltapäivän hämyvalossa ja kun nykyään näihin asioihin herkistynein silmin koko ajan edessä ja sivuilla näkyviä maastoja tarkkailin, peräti kuusi valkohäntäpeuraa näkemään päädyin tuolla vajaan parinkymmenen kilometrin matkalla. Kaksi yksinäistä yrittäjää aivan tien vierellä ja kaksi kahden ryhmää vähän kauempana peltojen reunoilla.

Sammatin sympaattinen puukirkko. Vanhan eräidolin saattaminen hautaan herkisti mielen miettimään monenlaisia asioita.

Säätila

Nämä kotakeikathan asetetaan aina johonkin sellaiseen vuodenaikaan, jolloin kelit ovat riittävän hyvät. Siis on joku riittävän hyvä yhdistelmä kylmästä, sateesta, tuulesta ja pimeydestä. Myrskyä ja sadetta oli tilauksessa ja vähän luvassakin, mutta lopulta tuolle perjantai-illalle saimme vain nollakeliä, kevyitä tihkusateita, sekä pieniä tuulenpuuskia. Kyllä tuulta sinänsä oli merellä tarjolla jotain 6 – 7 metriä sekunnissa, mutta kun se bloosasi kaakon suunnilta, niin Porkkalan niemen kärkiosien kalliot ja metsät suojasivat meidän leirimme siltä lähes tykkänään.

Semmoisessa oikein mukavassa joulukuun tuhnukelissä me leirin rakentamiseen kohta sitten ryhdyimme.

Ei tästä paljon keli näy, mutta rinkat laitettiin kumminkin ensin suojaan läheiseen keittokatokseen.

Leirin rakentaminen

Veli A oli ehtinyt pelipaikoille jo vähän ennen minua ja siitä ryhdyttiin sitten toimiin. Ihan ensimmäiseksi piti tietenkin valita kodan paikka, koska jokusia vaihtoehtoja sille tuolla löytyy. Ne kaikki ovat vähän sellaisia ”missä olisi vähiten kiviä, kantoja ja kuoppia” –tyyppisiä. Sellaisia ne ovat aina olleet ja tutkailujen jälkeen päädyttiin taas kerran sovinnolla siihen samaan paikkaan, missä kota on aivan useimmilla kerroilla viimeisten vuosikymmenten aikana seissyt.

Ihan ensimmäinen homma oli kodan runkoriukujen kantaminen paikalle lähimetsän kätkössä olevasta säilytyspaikastaan.  Kaksi kerrallaan niitä mukavasti kantaa jaksaa, eikä tuo touhu kahden hengen voimin montaa hetkeä ottanut. Kodan rungon pystytys sujui helposti, samoin meikäläisen auton katolta kannettujen valmiiden, reunarimoilla varustettujen kotakankaiden paikalleen laittaminen.

Kotariukuja kentällä, ei millään vallan surkealla paikalla tässä armaassa Suomenmaassamme.

Ja sama uudelleen

Kunnes kodan jo oikeastaan valmiina oltua, ryhdyimme sitä vähän vielä parantamaan. Kun näytti, että helmoja on maassa turhankin runsaasti, ryhdyimme siirtelemään runkoriukujen alapäitä pikkuisen ulommaksi. Kaksi kerrallaan, aina vastakkaisilta puolilta. Tuo ei kuitenkaan varsinaiseksi voittajan taktiikaksi osoittautunut, sillä jossain kohtaa koko rakennelma alkoi yht’äkkiä sortua! Jonkun riu’un yläpää oli vissiin tullut vedettyä pois yläosan ”haarukasta”. Kauaa ei tarvinnut pähkäillä asian korjausmahdollisuuksia, ennen kuin päätimme purkaa koko hökötyksen ja aloittaa prosessin uudelleen ihan alusta. Samalla laitoimme vahvasta narusta varmistuksen sille lenkille, joka pitää kahden perusriu’un yläpäitä yhdessä. Tuo lenkki kun on tehty jäykästä muovipäällysteisestä sähköjohdosta, mitä luultavimmin legendaarisen Erä-Masan toimesta.  Joskus kaukana menneen vuosituhannen puolella! Aika kestäviä ovat nämä kotakomponentit.

Kodan runko pystyssä. Sen ensimmäisen kerran.

Leirielämän alkusoitot

Toinen pystytyskierros meni sitten jo taas sujuvasti, kuten melkein aina ennenkin tämän uudemman kotamallin kanssa, missä on kolme mittoihin leikattua, vähän toistensa reunojen yli ulottuvaa kangasta reunarimoineen. Seuraavaksi oli vuorossa ”lattian valaminen”, eli kolmen sataan kertaan käytetyn kevytpeitteen asettelu kodan reunoille. Sitten tulisijan asennus keskelle, polttopuiden sahausta, pilkkomista ja kantamista, jne. Kunnes oli lopulta harjannostajaisten aika. Tällä kertaa se tapahtui nauttimalla palaset minun mukanani tuomaa superluomua, palvattua peuranpeffaa, miniskuulisen snapsin saattelemana.  Meikäläisen viritellessä tulia, A lämmitti Trangian päällä itse valmistamaansa herkullista siskonmakkarakeittoa, joka alkaa sekin jo vähän perinteen piirteitä sisältää. Sen verran monta kertaa on siskonmakkarakeitto joko ankarat leirinteon duunit kruunannut, tai joskus melkeinpä nääntyneet leirin rakentajat pelastanut.

Siinä koko komeus lopulta valmiina, ilman ovea vielä.

Kolmas jäsen ja klapikone

Pian leirintekijöiden evästauon jälkeen paikalle ilmestyi jo kolmaskin parlamentaarikko, koodinimeltään veli V. Ensimmäiseksi hänelle tarjottiin samat pienet tervetuliaisalkupalat, pieni kimpale palvattua peuranpeffaa ja yhtä pieni terässnapsi. Se ilahdutti veljeä kovasti, pamauttaen hänet kuulemma kerralla irti tylsistä työkuvioista, erätulien leppoisaan tunnelmaan. Ja tulista puheenollen, hän sitten kaivoikin heti esiin puukkonsa, ryhtyen kilkuttamaan paikalle jo tuotuja pienemmiksi pilkkeiksi. Juuri sellaisiksi, jotka parhaiten ja vähimmällä savutuksella kodan keskellä palavat. Vee onkin ainakin näissä piireissä jo suorastaan kuuluisa tuosta kilkutuksestaan, joka tyypillisesti jatkuu noin itsekseen siitä eteenpäin, tuottaen kaiken polttopuun mitä koko illan aikana tarvitaan. Ja aamuyön tunteina – ja aamulla. Noihin askareisiin ei enää nykyään kukaan muu sitten koskekaan. Miksi ihmeessä koskisi? Jos joku ulkopuolinen olisi keikkaa edeltänyttä viestinvaihtoa sattunut näkemään, olisi hän luultavimmin hiukan ihmetellyt veli V:n ilmoitusta siitä, että tuo paikalle klapikoneen.

Klapikone hommissa.

Neljäs jäsen ja puutalkoot

Illan seuraava merkittävä etappi oli Ison J:n saapuminen paikalle. Oli siitä jo ennakkovihjeitä saatu, mutta kun hän ei ole menneinä vuosina kiireiltään istuntoihin kovinkaan usein kerennyt, hänen ilmestymisensä on aina kaikkia ilhaduttava asia! Eikä mokoma toki johdu edes pelkästään tapausten harvisaisuudesta, vaan myös siitä, että J sattuu myös olemaan jutustelukumppani ja keskustelija aivan parhaasta päästä.

Isolle J:lle tarjottiin tietenkin juuri samat pikkuiset tervetuliaiset, kuin muillekin tällä kertaa. Sen jälkeen painelimme porukalla J+V+K sahaamaan ja kevyesti halkomaan polttopuita. Nykyään hirmu hyvälle, uudelle polttopuuvarastolle, missä oli ainakin tällä kertaa myös aivan erinomaisessa kunnossa olevat sahat sekä kirveet. On tämä ”erämaailma” nykyään erilainen kuin ennen. Kun metrihalotkin olivat tuolla vielä mitä hienointa leppäpuuta, niin vanhat eräjermut olivat kuin apinat karkkikaupassa. Kaikki oli pelkästään helppoa ja makeaa!

Kunnon klapisylikuormien kanssa kodalle palattuamme ryhdyimme lopulta pikkuhiljaa varsinaiseen illanviettoon. Joka siis koostui ainakin pääosin seuraavista touhuista.

Puutalkoista ei kuvia tullut, mutta tuolla vajalla se tapahtui.

SYÖMINEN

Nämä asiat ovat kautta aikojen olleet aika merkittävässä roolissa kotaparlamentarismin piirissä. Ei toki sinnepäinkään niin, että ruuanlaiton tai syömisen ympärille kokoontuminen keskittyisi, mutta niin, että hyviä eväitä – jollei peräti herkkuja – tulilla aina valmistetaan ja nautitaan.

Minä olin tällä kertaa ilmoittanut jo ennakkoon, että ainakin yksi illan aterioinnin osasista olisi riistavoileivät. Jota termiä on varmaan pakko avata vähän enemmän. Kaikille kotaparlamentaarikoille ovat jo kovin tuttuja semmoiset leiriruuanlaiton välineet, joita ainakin tuolla Ameriikan mailla kutsutaan nimellä ”Hobo Pie Iron”. Kyseessä ovat järeästä valuraudasta valmistetut ”vohveliraudat”, joissa on pitkät varret. Niiden kanssa voi avotulilla valmistaa oikeastaan aivan mitä trahansa ruokia, paitsi keittoja.

Syömiset ja juomiset meneillään otsalamppujen valossa.

Peuraleivät

Tämän kotaparlamentti-illan juhlistukseksi minä olin viritellyt sellaiset kuumat voileivät, jollaisia en usko kenenkään osallistujan ennen päässeen nauttimaan. Itseni en ainakaan :-). Leipien ydinosana olivat superluomut valkohäntäpeuran palapaistit, jotka olin itse Pusulan metsästä hankkinut ja tänne saakka jalostanut. Niiden hankkimiseen liittyvistä retkistä ja monenlaisista touhuista voisi kirjoittaa paljon tätä juttua pidemmän artikkelin, mutta tässä mainitsen vain yhden. Pusulan maatalomme tuvassa käytin parisen tuntia sopivia peuran palasia maustaen ja paistinpannulla paistaen. Niin, että vaimoni ei halunnut tupaan tulla vielä seuraavana päivänäkään :-).

Kahden ruisleipäpalan väliin nuo kuumat leivät rakentelin, laittaen sisälle peuranpalojen lisäksi paria sorttia juustoa, sekä jokusia muita ainesosia, jotka olin omilla aiemmilla testikierroksillani parhaiksi havainnut.

Kahden raudan kanssa me ne tulilla lämmitimme veli V:n kanssa ja hyvin tuntuivat kaikille maistuvan.

Kun jo moneen kertaan mainittu Vee oli tuonut mukanaan myös ikuisesti hyviksi tunnettuja Ribsejä, ei sen useampia leipiä kannattanut tällä kertaa valmistaa. Nuo porsaan kylkiluut siis lämpisivät itsekseen alumiinifolioidensa sisällä nuotion vierillä ja olivat aivan herkullista popsittavaa siinä illan edetessä. Kuten aina ennenkin!

Peuraleipien valmistus jäi kuvaamatta, mutta tuossapa yksi herkullinen possun kylkiluu.

Juominen

Isot kirjaimet jätän tästä otsikosta pois juurikin sen vuoksi, etteivät nämä jutut ole koskaan olleet missään merkittävässä roolissa kotaparlamentin jo aika pitkässä historiassa. Mukana ne ovat toki olleet vissiin aina, jossain juuri sopivissa ja kohtuullisissa määrin.

Tälläkin kertaa oli itse kullakin vissin mukana jokunen oluttölkki, joiden sisällön kanssa erilaisia mainioita eväitä alas huuhdeltiin. Iso J toi jossain vaiheessa sisään kotaan yhden komean asiapullosalkun, jonka oli saanut liikelahjana joskus, joltain kumppaniltaan. Hän kun tuosta komeasta set-asetelmasta meille yhdet snapsit tarjosi, niin ei löytynyt parlamentista vastaan panijoita – tällä kertaa.

Ehkä on hyvä vielä kirjata ylös sekin juttu, että iso J oli tullut tulille vain iltalomille. Ottaen irti kaiken sen, mikä ison perheen kuvioista hallitukselta lähti. Ja pitäen sen vuoksi tarkkaan huolta omasta ajokunnostaan.

Esittelyssä äärimmäisen hieno ja pelkistetty asiapullosalkku.

Istunto

Kotaparlamentin virallinen istunto oli alkanut jo heti tulille asettumisen jälkeen. Ikiaikaisten kotaparlamentin periaatteiden mukaanhan sinänsä parlamentti on täysin päätösvaltainen aina silloin, kun kaksi parlamentaarikkoa jossain tulen äärelle kokoontuu. Neljän hengen miehityksestä puhumattakaan.

Puheenvuoroja, summauksia ja niistä tehtyjä päätöksiä en voi tähän ryhtyä avaamaan, sillä niiden julkaisu- tai edes julkistuskelpoisuudesta ei päätöksiä tällä kertaa tehty. Useita aika merkittäviäkin asiakokonaisuuksia kuitenkin aivan perinjuurisesti käsiteltiin, selkeisiin johtopäätöksiin saakka.  Kaikkien ollessa selkeän tietoisia siitä, että ilman näitä maailman parantamisen sessioita asiat olisivat vieläkin pahemmin rempallaan ja vinksallaan, kuin nyt ovat. Nostettakoon yhtenä esimerkkinä näin yleisellä tasolla esiin nyt vaikka Suomen hävittäjähankinta. Yksityiskohtia en voi tosiaan paljastaa, mutta kuntoon tuokin asia nyt sitten saatiin.

Veli A:n ehdotuksesta kukin parlamentaarikko velvoitettiin myös antamaan hyvin lyhyt kuvaus kahdesta itselleen tärkeimmästä asiasta loppuun kulumassa olevan vuoden aikana. Niitä nyt ei varsinkaan voi paljastamaan ryhtyä, mutta totean vain, että erilaisia ne jokaisen osalta olivat.

Parlamentti-istunto meneillään. Näissä piireissä pystytään samalla puuhailemaan muutakin.

Yöpuulle

Iso J lähti sitten kotimatkalle peuravaroitusten saattelemana ja me muut ryhdyimme pian sen jälkeen asettautumaan yöpuulle, kukin valitsemaansa kodan reunaan. Nykyisen kotamme pohjan halkaisija on noin 4,5 metriä ja siinä mahtuu vallan hyvin nukkumaan neljä miestä kaikkien mahdollisten tavaroidensa kera. Nyt oli siis tarjolla tilaa erinomaisen väljään koisimiseen. Mikä tuottaa parempia yöunia itse kullekin, koska naapurien kuorsaukset vaimenevat suhteessa etäisyyden neliöön 😊.

Aamukuviot

Vakiot. Tulet vireille, kahvipannu tulille ja eräveljeskunnan normaali voileipälinja toimimaan. Tällä kertaa veli V kunnostautui kaikessa leikkelytoiminnassa niin, että hyvä kun meikäläinen pääsi edes juustoa isolla leukulla vuolemaan.

Siinä eräveljeskunnan perinteisiä aamiaisvoileipiä klapien päällä, valmiina nautittaviksi.

Kiireettömien aamupalojen jälkeen leirin purkuun, pakkaamiseen ja kantamiseen. A&V lähtivät samalla kyydillä, minä jäin vielä turisemaan vähäksi aikaa keittokatokselle parin sukeltamaan tulleen kaverin kanssa. Sen jälkeen pakkasin kotakankaat auton katolle ja nokka kotia kohti joskus kello kahden maissa.

–Kari

Kodan runkopuut aseteltuina takaisin säilytyspaikkaansa, kivenmurikoiden päälle.