Tiivistelmä: Kirjoittajan mietteitä siitä, mitkä asiat vaikuttavat hyttysten ärsyttävyyteen ja haitallisuuteen ihmisolentojen keskuudessa. Tuumailtuna tyynenä kesäkuun lopun iltana maatalon portailla istuessa ja näitä ilmiöitä samalla käytännön kannalta tarkastellen.
Valokuvista: Ihmisen asuinpaikka on toki vain yksi niistä asioista, jotka hänen kimpussaan hääräilevien itikoiden määrään ja ärsyttävyyteen vaikuttavat. Elämän mittaisen kokonaisvaikutuksen kannalta varmasti kuitenkin kaikkein eniten vaikuttava. Niinpä kuvitan tämän artikkelin yksittäisillä valokuvilla kaikista niistä paikoista, missä itse olen merkittäviä aikoja tähän mennessä asunut. Ne esiintyvät tässä mietelmässä uusimmasta vanhimpaan.
Tapahtui 25.6.2022
Tai tapahtuneet nämä asiat ovat minulle viimeisten puolen vuosisadan aikana. Ja olen niiden äärellä jo tosi moneen kertaan miettiäkin ehtinyt. Lauantaina 25. kesäkuuta satuin kuitenkin istuskelemaan illan viimeisiä hetkiä yksikseni maatalon portailla Pusulassa. Joko aamun lehdestä olin lukenut tai jostain päivän uutislähetyksestä kuullut, että kesän hyttyskausi on juuri nyt ”parhaimmillaan”, tai ainakin kiihtymässä sitä kliimaksia kohti. Siinä hämärtyvässä kesäillassa sitten näitäkin asioita taas kerran tuumailin ja samalla tietenkin noiden itikoiden esiintymistiheyttä juuri siinä ja silloin seurailin. Ja totta tosiaankin, peräti kolme heidän lajinsa edustajaa yritti sitten kanssani tuttavuutta tehdä tuon kolmen vartin istuskelun aikana.
Niinpä mietteeni kulkivat taas kerran sellaisia latuja, että mistä kaikista asioista mahtaakaan tuo hyttysten haitallisuus tai ärsyttävyys ihmisolijoille oikein kiinni olla? Oman elämäni tuhansien kokemusten perusteella näiltä rintamilta kun tiedän sen, että juuri tämän ”kesän riemun” vaikutukset vaihtelevat tavattoman suurella skaalalla. Mutta mitkä kaikki asiat tässä oikein vaikuttavatkaan? Sitä siinä taas kerran tuumailin ja mieleeni rakentui yksi tapa lähestyä asiaa ainakin jossain määrin analyyttisesti. Sen tähän alle nyt kirjailen, eri otsikoiden ja osa-alueiden alle.
Paikan vaikutus
Paikka vaikuttaa varmasti aivan kaikkein eniten siihen, miten paljon sääskiä ilmassa on. Jollei nyt vuodenaikoja tähän tuumailuun sentään mukaan oteta. Tämä asia on tavattoman helppo päätellä jo pelkästään insinööritieteellistä raja-arvotarkastelua käyttäen, vaikka näin: On monia paikkoja, missä hyttysiä ei ole ollenkaan, eikä koskaan. Vaikkapa valtamerten ulapoilla. On myös paikkoja, missä niitä on hyvin paljon. Siellä, missä niiden uudet sukupolvet sikiävät. Kaikki muut paikat asettuvat jonnekin näiden ääriarvojen välille.
Aivan pelkkä perinnetieto, sekä jokaisen ihmisen ikiomat kokemuksetkin kertovat, että hyttyset lisääntyvät siellä, missä on sopivasti seisovaa vettä keväällä ja kesällä. Ojia, lammikoita, suota, märkää maata. Ja ne viihtyvät parhaiten sellaisten paikkojen lähellä, tiheiden kasvustojen seassa.
Niinpä niitä myös esiintyy tuollaisten paikkojen lähistöllä. Mikä hyttysten olemisen ja lentämisen ”kantomatka” sitten mahtaakaan olla, siitä minulla ei ole varmaa tietoa. Enkä usko varmoja metrimääriä olemassa olevankaan, vaan esiintymistodennäköisyys sitten pikkuhiljaa vähenee etäisyyden kasvaessa. Erinäisistä artikkeleista muistan lukeneeni, että vain muutamista kymmenistä metreistä tässä kyse on.
Eli kuten me kaikki tiedämme, kaukana ryteiköistä, pusikoista ja hyvin matalista notkoista on ihmisen parempi kesäiltoina olla. Avoimet paikat parempia meille, huonompia hyttysille. Kaikenlaiset tuulet sopivat myös hyvin avoimemmille paikoille – ja huonosti hyttysille.
Vuorokauden ajan vaikutus
Kunnon auringon paistetta hyttyset eivät arvosta, varjoa ja hämyä paljon paremmin. Kaikki meistä tietävät, että hämärässä ja pimeässä noiden itikoiden määrät aina maksimoituvat. ”Aurinko paistaa, ei ole aikaa, hyrisi hyttynen, hämärän renki”. Ote Larin-Kyöstin sanoituksesta kappaleeseen Itkevä huilu.
Tämän asian tiedostaminen ei toki luonnon keskellä kesäyössä leiriytyjää pahemmin auta.
Säätilan vaikutus
On kovin, kovin suuri. Kunnon tuulissa eivät sääsket pärjää – eivätkä muutkaan itikat sen puoleen. Vesisateetkin tuntuvat ainakin oman kokemukseni mukaan häiritsevän hyttysiä ehkä jopa enemmän, kuin minua. Pienet sateet vähemmän, suuret enemmän.
Taas tieto, jota ei voi oikein mitenkään hyvökseen käyttää. Vaikka joskus tulisi tarjolle palvelu, mistä voisi kunnon sateen niskaansa tilata, ei sillä taitaisi suurta menekkiä ulkoilevien ihmisten keskuudessa olla. Mutta jos kunnon tuulia ja auringonpaistei oppisi tilaajille tarjoamaan, olisivat kaikki maailman miljardöörit pelkkiä vitsiniekkoja.
Sääskitilanteen vaikutus
Suuri tietenkin. Joinain vuosina olosuhteet niiden lisääntymiselle ovat paremmat, toisina huonommat. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole ollenkaan mitään universaaleja totuuksia, vaan paikalliset vaihtelut ovat suuria. Vaikka jossain olisi ollut liian kuivaa keväällä, aina löytyy myös paikkoja ja alueita, missä sitä seisovaa vettä on kuitenkin riittänyt.
Paikka, paikka, paikka – tähän aina palataan!
Henkilökohtainen vetovoima
Hyttyset voivat tykätä joistain ihmisistä enemmän kuin toisista ja sen vuoksi hakeutuvat mieluummin ja enemmän heidän ympärilleen pörräämään. Tästäkään asiasta en itse ole mihinkään tutkimustietoon onnistunut törmäämään, mutta olen asiasta silti aivan varma. Perustuen pelkästään omiin kokemuksiini hirvikärpästen kanssa. Siitä ja kaikesta itikoihin liittyvistä paljon enemmän artikkelissa nimeltä ”Räkkä vieköön”. Toistakymmentä vuotta olen sitä pikkuhiljaa kirjoitellut ja varmasti joskus tulevaisuudessa julkaistuakin sen saan.
Psykologiset tekijät
Ja nyt päädytään sitten niihin asioihin, joita eniten olen havainnoinut, miettinyt ja ihmetellyt vuosikymmenien aikana luonnossa kulkiessani. Myös asioihin, joista ei ole mitään tieteellistä tai muutakaan tutkimustietoa olemassa, ainakaan minun tietääkseni.
Ikiomien havaintojeni mukaan ihmisten ”hyttysten sietämisen kyvyssä” on todella suuria eroja – aivan kuten kaikissa muissakin ominaisuuksissa. Lukemattomat kerrat olen ollut paikoissa ja tilanteissa, missä jonkun mielestä hyttysiä on ärsyttävän paljon ja jonkun toisen mielestä tuskin ollenkaan. 5 – 10 metrin säteellä toisistaan kun ollaan, silloin tuskin ovat vaikuttavina tekijöinä enää sen paremmin paikka, tuulet, kuin vuodenajatkaan. Nuo edellisessä kappaleessa käsitellyt vetovoimatekijät toki mukana ovat.
Tottuminen
Taaskin ilman tutkitun tiedon suomaa tukea väitän, että tottuminen vaikuttaa hyvin merkittävästi ihmisen itikoiden sietokykyyn. Ehkä todisteeksi kelpaa se, että Lapin kanta-asujat tuntuvat vallan hyvin kaiken maailman inisijöiden ja surisijoiden kanssa pärjäävän. Keskimäärin tosi paljon paremmin, kuin me etelän vetelät.
Oma positioni tällä kartalla
Monitahoisesta kokonaisuudesta kun on kyse, niin aloitan myös omakohtaisen analyysini paikkarintamalta. Alla luettelona minun tähänastisen elämäni asumisen ja elämisen paikat, lyhyen itikkatiivistelmän kera.
- Lohjan Nummentausta – Metsissä kaiket ajat viettänyt vintiö ei muista itikoita olleen ollenkaan.
- Tampereen Kaukajärvi – Ei mitään.
- Lempäälän Marjamäki – Jonkun verran joskus tyyninä kesäöinä, ei haitaksi milloinkaan.
- Tampereen Amuri – Ei tietoa hyttysistä.
- Sammatin mökki – Vähän joskus kesäiltoina, harvoin.
- Espoon Kuitinmäki – Ei ollenkaan.
- Kirkkonummen Masala – Hiukan joskus puutarhan puolella. Ei kiusaksi eikä haitaksi.
- Kalifornian Cupertino – Zippo!
- Kirkkonummen Neidonkallio – Zippo!
- UK Caterham – Zippo!
- Pusulan Marttila – Pihapiirissä vain kaksi tai kolme hyttystä joskus. Useimmiten ei ketään.
Ehkä tuo paikka-analyysi tai –muistelo kertoo siitä, että kerta kaikkiaan mainiosti sitä ovatkin yhden ihmisen asuinpaikat osuneet, kun suurimmassa osassa niissä ei ole hyttysiä ollut laisinkaan ja muutamassa harvassa niin vähän, ettei paremmasta väliä! Yhä vieläkin jännemmäksi yhtälön tekee se, että ainakin Lempäälässä, Sammatissa ja Pusulassa on kuitenkin varsin lähellä pihapiiriä juuri sellaisia paikkoja, missä hyttysten pitäisi lisääntyä ja aivan pilvin pimein kaikki kesäillat pörrätä.
Ehkäpä siis henkilökohtaisella vetovoimalla ja niillä psykologisilla seikoilla on oma tekemisensä tässäkin? Niin luulen.
Samoin uskon jonkunlaisen tottumisenkin olevan ainakin jossain määrin oman ”helpon hyttyssuhteeni” takana. Siitä saan kiittää vanhempiani ja Kalevi –enoani, joiden mukana pääsin jo aika nuorena lapsena jopa ihan oikeasti vaeltamaan myös Lapin selkosilla. Silloin jostain syystä aina juuri heinäkuussa, jolloin noita inisijöitä tahtoi siellä olla vaihtelevan runsaasti. Ja kyllä minä niiltä kovin kaukaisilta retkiltä muistan itikoiden meitä lapsia suorastaan kiusanneen. Puhumattakaan kalareissuista Kalevin mukana, Lapin ja pohjoisen Norjan jokilaaksojen hyttyspöheiköissä! Heinäkuussa aina nekin.
Kiitos kaikille – ehkä jopa itikoille!
Niin taikka näin, helpolla olen minä aina kaikkienkin itikoiden kanssa päässyt. Mikä on suuri siunaus ihmiselle, joka mahdottoman paljon aikaansa ulkona luonnossa viettää. Kaikille niille tekijöille, jotka tähän asiaan ovat omalla kohdallani vaikuttaneet, olen nöyrästi kiitollinen!
–Kari
Lähierä™ 
Hei Kari,
Olisi kiinostavaa jos kertoisit myös kokemuksistasi hirvikärpästen parissa 🙂
T:Pekka
TykkääTykkää
Kiitos mukavasta kommentista – joka hymiönsä kautta melkein panee epäilemään tekijällään suorastaan jotain taustatietoa asiaan olevan? 😎
Kuten tässä artikkelissa kerroin, minä tässä joskus viilailen valmiiksi sellaiset mietelmät, missä vedän yhteen omat yli puolivuosisataiset kokemukseni ja ymmärrykseni kaikkien moninaisten itikoiden kanssa tuolla luonnon piirissä. Se tulee ulos nimellä ”Räkkä vieköön” joskus kun ehtii.
Mutta tosiaankin, vaikka ihan kaikkien muiden itikoiden kanssa olen minä aika vähillä vaivoilla päätynyt selviämään läpi tuhansien retkien, juurikin nuo hirvikärpäset ovat sitten se ”minun heikkouteni”. Ja sitä asiaa olen jo tähänkin mennessä jonkun verran päätynyt koskettelemaan, ainakin seuraavissa artikkeleissa.
TykkääTykkää