Tiivistelmä: Meikäläisen mieleen jäävimpien eläinkohtaamisten sarjan 12. osa kertoilee korpeista. Joista kertomista piisaisi monin verroin enemmin, kuin tällaisiin tarinoihin mahtuu!

Tiivistelmä: Meikäläisen mieleen jäävimpien eläinkohtaamisten sarjan 12. osa kertoilee korpeista. Joista kertomista piisaisi monin verroin enemmin, kuin tällaisiin tarinoihin mahtuu!
Tiivistelmä: Meikäläisen mieleen jäävimpien eläinkohtaamisten sarja etenee nyt yhdenteentoista osaansa ja esittelee päällimmäiseksi muistiin nousevan tapaamisen kettu repolaisen kanssa..
Tiivistelmä: Taas yksi pakina meikäläisen mieleen jääneiden eläinkokemusten sarjassa. Tälle tarinalle en voi antaa kyseisen eläimen nimeä, koska pelkät kuulohavainnot eivät sitä paljastaneet.
Tiivistelmä: Pakinasarjassa allekirjoittaneen mieleen jääneistä kohtaamisista luonnon eläinten kanssa on vuorossa pikkulinnun ja haukan välinen saalistustilanne, jonka keskelle päädyin kerran aivan sattumoisin osumaan.
Pelottavin ääni luonnossa ikinä
Tiivistelmä: Meikäläisen mieleen jääneimpien eläinkohtaamisten sarjassa nostan seuraavaksi tämän Suomessa puumaksi kutsutun ISON kissaeläimen, joka yhä vieläkin elelee monilla Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikan alueilla .
Tiivistelmä: Pikkuinen pakina yllätyksellisestä kohtaamisesta pesukarhujen kanssa Kalifornian punapuumetsissä.
Tiivistelmä: Mieleen jäävimpien eläinkohtaamisten sarjassa kolmanneksi pääsee Metso. Ja erityisesti sellainen vähän häiriintynyt koirasmetso, joka ahdistelee aivan ketä tahansa, joka hänen hallitsemaansa kosioreviiriin sattuu eksymään.
Tiivistelmä: Tämän kulkurin mieleen jääneiden luonnoneläinten kohtaamisten sarjassa tuodaan nyt esiin kuukkeli.
Tiivistelmä: Pieniä puntarointeja siitä, miten yhden ihmisen ensimmäinen kohtaaminen ruskeakarhun kanssa yksin metsässä häneen vaikutti ja elämäänsä muutti.
Lue loppuunTiivistelmä: Lyhyt kuvaus kolmen retkeilijän ensimmäisestä yöpymisestä Yosemiten kansallispuistossa joskus vuosituhannen alussa. Siellä oli silloin mustakarhuja melkein yhtä paljon kuin ihmisiä ja siihen liittyvät erikoisuudet paloivat suomalaisten retkeilijöiden muistiin lopuksi elämää.