Tiivistelmä: Yksi kiva kokoontuminen kotailtaan kavereiden kesken, Etelä-Suomen alkutalven hyytävässä säässä. Sellainen, joka sai kirjoittajan huomaamaan, mikä hyvien ystävien merkitys ihmisen elämässä oikein onkaan!

Tiivistelmä: Yksi kiva kokoontuminen kotailtaan kavereiden kesken, Etelä-Suomen alkutalven hyytävässä säässä. Sellainen, joka sai kirjoittajan huomaamaan, mikä hyvien ystävien merkitys ihmisen elämässä oikein onkaan!
Tiivistelmä: Kertomus kauan toisensa tunteneen erämiesporukan viikonlopun touhuamisesta maatalon takametsän harvennusprojektin kimpussa. Sisältäen lopussa hauskan yhteenvedon siitä, miten paljon erilaista riemua sellainen metsä voi ihmisille tuottaa.
Tiivistelmä: Kertomus taas yhdestä vanhojen tuttujen eräkavereiden talvisesta kokoontumisesta kotatulille Porkkalanniemellä. Jo 1980-luvulla alkaneen hienon perinteen jatkumona ja tällä kertaa koko maailman vähän erilaiseksi muuttaneiden Covid-19 –härdellien keskellä.
Tiivistelmä: Kahden ikiajat toisensa tunteneen ja yhdessä kulkeneen eräveljen lyhyt kevätkesän retki eteläsuomalaisen luonnon helmaan, nauttimaan kiireettömyydestä ja hyvästä seurasta. Sekä pitämään yhä vaan huolta siitä, että tämä maailma edes jollain tavoin raiteillaan pysyy.
Tiivistelmä: Iltaretki viiden vanhan eräkamun kesken Siuntion lännimmäisen Långträsk-järven muhkeissa maisemissa. Tavoitteina antaa kavereille jotain herkkupalamaistiaisia noista alueista, sekä testailla varusteita syksyn tulevia pidempiä retkiä varten.
Tiivistelmä: Pieni iltaretki yllättävän hienoille metsä- ja kallioalueille Espoon Mynttilässä, aivan lähellä golfkenttää ja kaikkea muuta nykyhulinaa. Joka on sitten kuitenkin tuonkin luontokeitaan nielaisemassa lähitulevaisuudessa.
Tiivistelmä: Tämä juttu kertoo jousista ja nuolista, sekä niiden kanssa tapahtuvasta harrastustoiminnasta. Kompaktin yleisen historian ja oman kokemuskaaren kautta edetään pieneen laji-introtapaamiseen tutun porukan kesken. Ja loppuun laitetaan vielä erilaisten jousien, sekä harrastuslajien äärimmäisen pintapuolinen esittely.
Tiivistelmä: Lopulta auki kirjoitettuna eräveljeskunnan yhden virallisen kotaparlamentti-istunnon kulku.
Tiivistelmä: Miniretki analysoimaan telttojen sielunelämää Porkkalanniemen rantakallioille. Antaen uskomattoman hienoja ja kiireettömiä nautiskeluhetkiä vaivaisella 17 tunnin ajan käytöllä.