Kotakokous joulukuussa

Tiivistelmä: Yksi kiva kokoontuminen kotailtaan kavereiden kesken, Etelä-Suomen alkutalven hyytävässä säässä. Sellainen, joka sai kirjoittajan huomaamaan, mikä hyvien ystävien merkitys ihmisen elämässä oikein onkaan!

Lue loppuun

Koronaparlamentti vm 2021

Tiivistelmä: Kertomus taas yhdestä vanhojen tuttujen eräkavereiden talvisesta kokoontumisesta kotatulille Porkkalanniemellä. Jo 1980-luvulla alkaneen hienon perinteen jatkumona ja tällä kertaa koko maailman vähän erilaiseksi muuttaneiden Covid-19 –härdellien keskellä.

Lue loppuun

Kotaparlamentin synnyt syvät

Eräveljet-seurakunnan tarina, osa 2

Yhteenveto: Toinen osa kertomukseen siitä, miten olen itse aikojen saatossa päätynyt retkeilemään lähiluonnossa ja kehittänyt siitä suorastaan harrastuksen. Kakkososa keskittyy talvisiin kotakeikkoihin, joista on muodostunut jo pitkään jatkunut hieno perinne. Kotaopettelu on sisältänyt runsaasti oppimista niin sanotusti kantapään kautta, eikä siitä ole outoja ja hauskoja tapauksiakaan puuttunut.

20140321_230533
Loimulohet kypsyvät kotatulilla perinnemenetelmällä.

  Lue loppuun

Lähieräilyn keskipitkä historia

Eräveljet-seurakunnan tarina, osa 1

Tiivistelmä: Tässä kerrotaan tarina siitä, miten kirjoittaja itse aikanaan koki herätyksen lähieräretkeilyyn. Muun muassa yöpymisiin luonnossa ja useammankin päivän retkillä, vain pienen matkan päässä kotoa. Tarinaan sisältyy hauskoja sekä jännittäviäkin tapahtumia metsissä ja leireillä.

DSC04299

Lue loppuun