Tiivistelmä: Tietynlaisten retkeilyvarusteiden himokäyttäjien yön yli kestänyt kokoontumisajo Porkkalan rannoilla. Todistaen jälleen kerran myös sen, miten tosi lyhytkin retki ulkona hyvien kavereiden kesken voi irroittaa ihmisen arjesta melkein kuin kolmen päivän vaellus!
Ei aivan paskimmasta päästä leiripaikka!Lue loppuun →
Tiivistelmä: Kertomus syksyisen aamun vastaanottamisesta yksin luonnon keskellä, aivan pimeästä hämärän läpi päivänvaloon saakka. Tällä kertaa osana linnustusretkeä, mutta ilman erityisiä metsästysaktiviteetteja.
Metsämies löytää syksyllä AINA saalista.Lue loppuun →
Tiivistelmä: Pitkäkestoisessa ja monipolvisessa allekirjoittaneen pivipussien käyttöön liittyvien kokemusten sarjassa on nyt vuorossa sellainen yhteenveto, missä käyn läpi kaikki ne erilaiset tavat, joilla noita mainioita varusteita voi luontoretkillä käyttää. Tai oikeammin vain kaikki ne tavat, joita olen joko itse päätynyt tähän mennessä käyttämään – tai saanut kavereilta vinkkejä.
Niin paljon niitä erilaisia tapoja jo kertyi, että päätin jakaa tämän yhteenvedon kolmen artikkelin sarjaksi. Tässä sarjan viimeisessä osassa käsitellään ensin pivipussin käyttöä majoitteena ja sen jälkeen vielä jokusia muita käyttötapoja.
Siinäkin yksi pivipeitteestä rakennettu majoite – selitykset alempana.Lue loppuun →
Tiivistelmä: Pitkäkestoisessa ja monipolvisessa allekirjoittaneen pivipussien käyttöön liittyvien kokemusten sarjassa on nyt vuorossa sellainen yhteenveto, missä käyn läpi kaikki ne erilaiset tavat, joilla noita mainioita varusteita voi luontoretkillä käyttää. Tai oikeammin vain kaikki ne tavat, joita olen joko itse päätynyt tähän mennessä käyttämään – tai saanut kavereilta vinkkejä.
Niin paljon niitä erilaisia tapoja jo kertyi, että päätin jakaa tämän yhteenvedon kolmen artikkelin sarjaksi. Tässä sen toinen osa, joka käsittelee monia erilaisia näppäriä tapoja, joilla pivivaatteet voivat iloa ja hyötyä ulkona touhuavalle ihmiselle tuottaa.
Pivipeitteiden käyttämisen tapoja on paljon enemmin, kuin tähän artikkelisarjaan mahtuu!Lue loppuun →
Tiivistelmä: Pitkäkestoisessa ja monipolvisessa allekirjoittaneen pivipussien käyttöön liittyvien kokemusten sarjassa on nyt vuorossa sellainen yhteenveto, missä käyn läpi kaikki ne erilaiset tavat, joilla noita mainioita varusteita voi luontoretkillä käyttää. Tai oikeammin vain kaikki ne tavat, joita olen joko itse päätynyt tähän mennessä käyttämään – tai saanut kavereilta vinkkejä.
Niin paljon niitä erilaisia tapoja jo kertyi, että päätin jakaa tämän yhteenvedon kolmen artikkelin sarjaksi. Tässä sen ensimmäinen osa, joka käsittelee vain pivivaatteiden kaikkein yleisintä ja hyödyllisintä käyttötapaa.
Yksi hieno pivileiri taas kerran. Eihän tuosta edes tiedä mitä ja ketä leirissä ehkä on?Lue loppuun →
Tiivistelmä: Kuvaus yhdestä nykysuomen eteläisen talven lähiretkestä, joka oli oikein tarkoituksella vähän haastavaksikin suunniteltu. Mutta joka vallan toisenlaiseksi lopulta kääntyi sekä säiden haltijoiden, että retkeilijöiden suosiollisella myötävaikutuksella. Hemmetin hienoksi joka tapauksessa!
Joulukuun aamun kauneutta Porkkalan rannalla. Kuva: HO.
Tiivistelmä: Yksi hienon hieno minireissu, joka tarjosi mahdollisuuden kokeilla aivan uudenlaista leiriytymistapaa pivipeitteen kanssa. Yhdellä Kirkkonummen täysin ainutlaatuisella ulkoilualueella, Linlon saarella.
Ihana illansuun hetki juuri valmistuneessa uudenlaisessa leirissä. Kuva: HO.
Tiivistelmä: Tarina ex tempore –singahtamisesta nukkumaan omalle kotipihalle, kunnollisen kevätmyräkän sisään. Kuuntelemaan ihanaa luonnon äänimaailmaa ja nukahtamaan siihen. Samalla käytännönläheinen kertomus siitä, miten sadekelit ovat vähän haasteellisia pivipussissa nukkuvalle.