Tiivistelmä: Kertomus yhden hienon syyspäivän vietosta ulkosalla, valkohäntäpeuran metsästyksen parissa. Toivon ja uskon tämän kertomuksen voivan avata tämän tyyppistä metsän käyntiä myös metsästystä lainkaan tuntemattomille. Sitä, kuinka mahdottoman paljon erilaisia hienoja ja kiinnostavia asioita voi yhteen tuollaiseen ulkoilupäivään kuulua!
Passissa on aina hyvä säätää tähtäimen suurennus ja näkökenttä todennäköisimmän ampumaetäisyyden mukaan.Lue loppuun →
Tiivistelmä: Tietynlaisten retkeilyvarusteiden himokäyttäjien yön yli kestänyt kokoontumisajo Porkkalan rannoilla. Todistaen jälleen kerran myös sen, miten tosi lyhytkin retki ulkona hyvien kavereiden kesken voi irroittaa ihmisen arjesta melkein kuin kolmen päivän vaellus!
Ei aivan paskimmasta päästä leiripaikka!Lue loppuun →
Tiivistelmä: Kertomus tämän hiipparin yhdestä retkestä metsästämään valkohäntäpeuroja Loimaan peltojen reunoilla. Tämä on kertomus nimenomaan niistä moninaisista hienouksista, joita tuollaiseen retkeen voi sisältyä – ja aivan useimmiten sisältyykin! Eikä suurin osa niistä hienouksista todellakaan liity ampumiseen tai saaliin saamiseen, joita moni voi metsästämisen tärkeimmiksi ajureiksi luulla.
Rauhallinen Loimaan pellonreunan maisema juuri auringonlaskun aikaan.Lue loppuun →
Tiivistelmä: Lyhyet mietinnät siitä, mitä se semmoinen luonnollinen luonto oikeastaan on. Sekä kompakti kertomus opastetusta retkestä, missä avataan osallistujille luonnon ja ihmisen yhteistä historiaa.
Upeita maalaismaisemia evästaukopaikalta yli Sepänkylän peltojen.Lue loppuun →
Tiivistelmä: Kertomus syksyisen aamun vastaanottamisesta yksin luonnon keskellä, aivan pimeästä hämärän läpi päivänvaloon saakka. Tällä kertaa osana linnustusretkeä, mutta ilman erityisiä metsästysaktiviteetteja.
Metsämies löytää syksyllä AINA saalista.Lue loppuun →
Tiivistelmä: Taas yksi pakina meikäläisen mieleen jääneiden eläinkokemusten sarjassa. Tälle tarinalle en voi antaa kyseisen eläimen nimeä, koska pelkät kuulohavainnot eivät sitä paljastaneet.
Äärimmäisen rauhallinen järven rannan leiri syysillan pimetessä.Lue loppuun →
Tiivistelmä: Pitkäkestoisessa ja monipolvisessa allekirjoittaneen pivipussien käyttöön liittyvien kokemusten sarjassa on nyt vuorossa sellainen yhteenveto, missä käyn läpi kaikki ne erilaiset tavat, joilla noita mainioita varusteita voi luontoretkillä käyttää. Tai oikeammin vain kaikki ne tavat, joita olen joko itse päätynyt tähän mennessä käyttämään – tai saanut kavereilta vinkkejä.
Niin paljon niitä erilaisia tapoja jo kertyi, että päätin jakaa tämän yhteenvedon kolmen artikkelin sarjaksi. Tässä sarjan viimeisessä osassa käsitellään ensin pivipussin käyttöä majoitteena ja sen jälkeen vielä jokusia muita käyttötapoja.
Siinäkin yksi pivipeitteestä rakennettu majoite – selitykset alempana.Lue loppuun →
Tiivistelmä: Pitkäkestoisessa ja monipolvisessa allekirjoittaneen pivipussien käyttöön liittyvien kokemusten sarjassa on nyt vuorossa sellainen yhteenveto, missä käyn läpi kaikki ne erilaiset tavat, joilla noita mainioita varusteita voi luontoretkillä käyttää. Tai oikeammin vain kaikki ne tavat, joita olen joko itse päätynyt tähän mennessä käyttämään – tai saanut kavereilta vinkkejä.
Niin paljon niitä erilaisia tapoja jo kertyi, että päätin jakaa tämän yhteenvedon kolmen artikkelin sarjaksi. Tässä sen toinen osa, joka käsittelee monia erilaisia näppäriä tapoja, joilla pivivaatteet voivat iloa ja hyötyä ulkona touhuavalle ihmiselle tuottaa.
Pivipeitteiden käyttämisen tapoja on paljon enemmin, kuin tähän artikkelisarjaan mahtuu!Lue loppuun →
Tiivistelmä: Pitkäkestoisessa ja monipolvisessa allekirjoittaneen pivipussien käyttöön liittyvien kokemusten sarjassa on nyt vuorossa sellainen yhteenveto, missä käyn läpi kaikki ne erilaiset tavat, joilla noita mainioita varusteita voi luontoretkillä käyttää. Tai oikeammin vain kaikki ne tavat, joita olen joko itse päätynyt tähän mennessä käyttämään – tai saanut kavereilta vinkkejä.
Niin paljon niitä erilaisia tapoja jo kertyi, että päätin jakaa tämän yhteenvedon kolmen artikkelin sarjaksi. Tässä sen ensimmäinen osa, joka käsittelee vain pivivaatteiden kaikkein yleisintä ja hyödyllisintä käyttötapaa.
Yksi hieno pivileiri taas kerran. Eihän tuosta edes tiedä mitä ja ketä leirissä ehkä on?Lue loppuun →
Tiivistelmä: Pakinasarjassa allekirjoittaneen mieleen jääneistä kohtaamisista luonnon eläinten kanssa on vuorossa pikkulinnun ja haukan välinen saalistustilanne, jonka keskelle päädyin kerran aivan sattumoisin osumaan.
Tätä maisemaa silloin kahvikupin ääressä rauhassa katselin.Lue loppuun →