Pätkiminen
Tiivistelmä: Finaalia aletaan jo lähestyä, kun metsästä korjatut ja karsitut rangat sekä rungot katkotaan tavallisimpaan polttopuun mittaan, noin 30-senttisiksi.
Siinäpä taas yksi nippu noin metrisiä ohuita runkoja menossa noin 32-sentin mittoihin.
Lähtötilanne
Ennen tätä vaihetta on meillä siis merkattu, kaadettu, karsittu jopa kahteenkin kertaan, kuljettu hyötyainekset puuvajan lähelle ja viety pienet oksat takaisin metsään, pois silmistä. Siellä puuvajan vierellä on sitten useimmiten erilaisia riukukasoja, koska aika nuoren metsän harvennusta meillä pääosin nyt tehdään. Satunnaisesti on joskus järeämpiäkin runkoja vaikkapa jonkun tuulenkaadon prosessoimisen jäljiltä. Ne ovat silloin yleensä noin metrin mittaisia pätkiä. Mutta valtaosa on kahden tai kolmen metrin mittaisia, aika ohkaisia riukuja. Välillä myös karsittuja oksia, jotka ovat aivan sekalaisen mittaisia.
Yksi lähtötilanteen versio. Miten sinä nuo polttopuiksi jatkoprosessoisit?
Ketjusahamenetelmä
Noin 32-senttisiksi polttopuiksi ne halutaan ja sellaisiksi ne pätkitään jommalla kummalla kahdesta tavasta. Suoremmat riu’t kasataan isoiksi nipuiksi pitkän sahapukin päälle ja sen jälkeen meikäläinen laittaa ne pätkiksi sähkökäyttöisellä ketjusahalla. Tuo sahaaminen on mahdottoman tuottoisaa toimintaa, mutta sitä edeltävä nippujen tekeminen taas ei. Kaikkinensa on kuitenkin aina jäänyt tunne, että hyvät määrät mitä mainiointa polttopuuta siinä syntyy! Moinen fiilis toki tulee vasta jonkun puolen taikka kokonaisen tunnin askartelun jälkeen. Silloin alkaa havaita, että paljonhan niitä puita on loppujen lopuksi aikaan saanut, vaikka se vähän hitaalta ensin onkin tuntunut.
Siinä on ensin pätkitty vähän isompia runkoja ja seuraavaksi on vuoross pieni riukunippu.
Kirveen heilutus
Tämä toinen tapa on suosiossa pääosin kaikenmoisia oksia pätkiessä, sillä ne ovat useimmiten niin epämääräisen kieroja ja kippuraisia, että nippujen tekemisessä tulisi äitiä ikävä. Sen sijaan oksien syöttäminen ruhmun päälle vasemmalla kädellä ja poikki pamauttaminen oikealla, tuntuu aina kertakaikkiaan mahtavalta! Oikein sellaiselta perinteisimmältä miehen duunilta. Valmistakin syntyy ihan koko ajan, joka ainoalla iskulla. Tylsempiä välivaiheita ei tässä työssä ole. Yksi erityinen tyytyväisyyden tunne syntyy myös siitä, kun keho toistojen kautta oppii tuottamaan aikalailla saman mittaisia pätkiä kaikilla iskuilla. Pituuksien vaihteluväli näyttää meikäläisellä olevan noin 29 – 34 senttiä tai vieläkin vähän pienempi silloin, kun homma oikein parhaassa vauhdissa on. Aloitellessa tai satunnaisesti vähän pätkiessä ensin huonompi.
Tämän perinnemenetelmän ainoaksi haittapuoleksi minä olen oppinut sen, että kirvestä heiluttava käsi väsyy. Ja se oppi on välillä ollut oikein kipeääkin, silloin kun konttorirotta on innostunut liikaa ja hankkinut itselleen tenniskyynärpään. Semmoista on joskus saanut parannella jopa vuodenkin ajan. Varmaan ainakin osittain siksi, että noista hommista pois pysyminen on niin mahdottoman vaikeaa.
Ja tässä on puolestaan heilunut ensin isompi kirves koivunoksien kimpussa.
Pekat ja pätkät
Jos nuo varsinaiset priimatuotteet nimetään Pekoiksi, niin näissä touhuissa syntyy aina myös kaikenmittaisia jämäpaloja. Koska niiden riukujen tai oksien mitat eivät mitään tarkkoja metrin kerrannaisia ole. Meidän oksatkin loistavana polttopuuna arvostavassa taloudessa nuo pätkät ovat tietenkin juuri yhtä kallisarvoista tavaraa, kuin ne keskimäärin 32 –senttiset pätkät tai klapitkin. Niiden varastointiin ja hyötykäyttöön palataan vielä tarinasarjan tulevissa jaksoissa.
Minä en ymmärrä miksi meitä maatalon töitä tekeviä kutsutaan punaniskoiksi tuolla Ameriikassa?
Työkalut
Yllä ne tuli jo mainittuakin. Sähkökäyttöinen ketjusaha, koska se on näissä askareissa monella tavoin tehokkaampi ja mukavampi, kuin polttomoottorikäyttöiset vastineensa. Toimii heti liipaisinta painaessa, ei tyhjäkäyntiä, ei ilmansaasteita, hyvin vähän ääntäkin. Ja vakipaikalla työskennellessä se sähköjohtokaan ei haittaa hiukan hiukkaa.
Vaikka se kättä rasittaakin, kirveen on parempi olla sellainen ihan normikokoinen yleiskirves, jotta sen putoava massa todella aina katkaisee jokaisen oksan. Jos tässä hommassa nimittäin joku asia nyt harmittamaan alkaisi, olisi se jatkuvat uudelleenlyönnit sen vuoksi, ettei ihan kunnolla huitaista viitsinyt.
Siinä meikäläisen kaikkein rakkaimmat työkalut juuri näissä hommissa.
–Kari
Lähierä™ 