Tiivistelmä: Kuvaus kahden eräveijarin vuoden huipennusretkestä valtion Reisjärven metsästysalueille Pohjois-Pohjanmaalla. Siitä tuli komea ja erinäisin tavoin muista erilainen eräretki.
Tarinan ensimmäisessä osassa matkustetaan pelikentille ja roudataan varusteita hienosti syrjässä sijaitsevalle eräkämpälle. Saaden jo mausteita maastoista ja olosuhteista.
Tapahtui 1.-2.12.2023
Vuoden huipennukseksi oli tämä retki saatu kalentereihin laitettua jo silloin, kun vielä kesäkautta täällä Suomen niemellä elettiin. Metsästyksen rintamalle tämä kuului, eikä muita ajallisesti vähän pidempiä retkiä ole meikäläinen tämän vuoden kiertoon sopimaan saanutkaan.
Matkapäivä ja erämausteita illalla
Niinpä into sekä odotustaso alkoivat nousta jo viikon pari etukäteen. Huipentuen tietenkin varusteiden keräilyyn ja pakkaamiseen reissua edeltävinä päivinä. Kaverini ajoi maatalon pihaan yhden jälkeen perjantaina ja sitten huristeltiin halki eteläisen Suomen, kohti Reisjärveä ja Metsähallituksen Haapajärvi-Reisjärvi -metsästysaluetta.
Vasta aivan pimeään aikaan oltiin sitten syvällä metsäalueiden sisällä, yhdellä Peuranpolku -nimisen retkeilyreitin lähtöpaikoista. Siitä me sitten marssimme varsin kevyesti lastatut rinkat selässämme noin puolentoista kilometrin matkan Metsähallituksen Raatejärven vuokratuvalle. Polkua pitkin sinne kävelimme, muttei se siltä kyllä oikein tuntunut. Sillä ensinnäkin likimain pelkkien kivikoiden ja louhikoiden läpi se kulki ja oli lisäksi peittynyt kokonaan noin 15-30 sentin pulverilumen alle.
Tuon taipaleen loppumatka kulkee pitkiä matkoja pitkospuita myöten ja juuri vähän ennen kämppää, lähti ensin kaksi suurta lintua lentoon minun, jälkimmäisenä taivaltavan vasemmalta puolelta, ehkä noin parinkymmenen metrin päästä. Yhtään mitään ei sinne asti kuitenkaan otsalampun valossa nähnyt. Samantien tapahtui yksi lähtö myös aivan edellä menevän kaverini edestä. Ja tuo lintu oli niin häkellyksissä hänen kirkkaan otsavalonsa kiilassa, että lenteli vähän sinne sun tänne ja törmäsi kuulemma jonkun puun oksiinkin, ennen kuin osasi huristella pimeälle taivaalle. Joko naarasteereksi tai koppeloksi kaveri linnun arveli. Tuo oli kyllä sellainen episodi, joka nosti kerralla meidän odotustasoamme tälle metsästysretkelle oikein reippaasti!
Neljän hengen kämppä vaikutti hyväkuntoiselta ja suoranaiselta luksusmajoitukselta kahdelle hengelle. Puitakin olivat edelliset asukkaat tupaan jättäneet sen verran, että pääsimme oitis lämmityspuuhiin ja eipä aikaakaan, niin muheva lämpö alkoi levitä joka puolelle. Lyhyen kaavan ilta-askareiden ja turinoiden jälkeen vetäydyttin yöpuille makuupussien sisään.
Roudauspäivä
Raatejärven kämppä kun tosiaan on aika hankalan kulkumatkan päässä, suunnitelmamme mukaisesti olimme illalla kulkeneet sinne vain kevyen varustuksen kera ja nyt päivän ensimmäinen touhu oli kävely takaisin autolle, hakemaan loput varusteet, ruuat, ynnä muut tarpeet. Minulla oli auton perässä valmiiksi lastattu ahkio, jonka kytkin kiinni 906-rinkkaani. Kaverini lastasi vain rinkkansa ja eikun menoksi. Lumikengät laitoimme jalkoihimme, koska suuri osa matkasta oli taitettava omia reittejä halki soiden ja yli kannasten. Sillä likimain pelkissä kivikoissa kulkeva polku ja sen lähialueetkin olivat täysin mahdottomia ahkion vetämiseen. Olisivat sellaisia jopa vaikka kunnon 70-senttisillä talvihangillakin, saati nykykeleissä.
Niinpä lähdimme navigoimaan ihan omia reittejä eräkämpälle. Pitkin soita ja läpi väljimpien mahdollisten metsiköiden. Kivikkoalueita mahdollisimman totaalisesti vältellen. Veli M tallusti edellä, suunnitellen reittiä ja katsellen paikkoja, mistä ahkiokaravaani mahtuisi kivuttomimmin kulkemaan. Samalla tehden lumikengillä jäljet, joita pitkin ahkiota oli vähän helpompi vetää kuin umpilumessa. Vaikka kaverini on kyllä hiivatin hyvä kartanlukija sekä suunnistaja ja haki meille varmasti hyvin lähelle parhaan mahdollisen reitin, tosi kaukana helposta tuo ahkiotaival kuitenkin oli! Vetomoottorin tehotaso oli koko ajan suurin piirtein juuri niin korkealla, kuin mitä vähääkään pidempiä aikoja jaksaa ylläpitää ja siihen päälle sitten tuon tuosta hankalien paikkojen kiskomista tasan täysillä! Taukoja oli pakko pitää ja pipo sekä sormikkaat päätyivät taskuihin reilun kymmenen asteen pakkasesta huolimatta. Kotiin unohtamiani järeitä sauvoja kaipasin kuin en koskaan ennen!
Yhdessä kohtaa suotaivalta osuimme näkemään kaksi vierekkäin olevaa teeren kieppiä lumessa. Tyhjiä siis olivat ja pikkuisen puuterilunta oli jo jälkienkin päälle ripsotellut. Tuommoinen eilisten pimeälähtöjen lisäksi nosti tietysti meidän odotustasomme linnustuksen suhteen aika korkealle.
Talviset pitkospuut
Noin puolet matkasta Raatejärven tuvalle polku kulkee pitkospuilla suoalueiden yli ja noin puolitaipaleessa kartanlukijamme etsimä aika mainio reitti toi meidät niille alueille. Karavaanin vetäminen lumen peittämiä pitkospuita myöten oli sitten hyvin kevyttä. Paitsi että nuo sulan kelin aikoina niin mukavat pitkoksetpa eivät olekaan talvella lainkaan hauskat kulkea! Tallautunut lumiharjanne on kapea, vain jotain kymmenen sentin luokkaa. Sen molemmilla puolilla on pyöreä ja pehmeä rinne, joka lipsauttaa keskiharjanteelta hiukankaan harhautuneen jalan alas alta aikayksikön. Ja se ”alas” tarkoittaa useimmissa kohdissa puolta metriä tai enemmin! Joten jokainen lipsahdus tuottaa aikamoisen äheltämisen takaisin pystyyn, välillä vallan kaatumisenkin. Joten nuokin matkat olivat sitten kuitenkin aika helkkarin raskaat kulkea – vain eri tavalla kuin aiemmat. Ja tuo haasteellisuus oli siis aivan yhtälaista lumikengät jalassa, kuin ilmankin.
Perille toki taas päästiin vaikka tuo vajaan parin kilsan taival ahkion kanssa tuntui kyllä pikemminkin kuudelta!
Metsälle mieli
Nuoremman metsämiehen teki vielä kamalasti mieli lähteä haulikon kanssa tutkailemaan lähimetsiä ja suon laitoja hämärän alkaessa pudota tienoille kolmen jälkeen. Niin tuo tekikin, muttei mitään ollut näkynyt eikä kuulunut.
Vanhempi pieru oli sen verran roudauskeikan rasittama, että mukava kämppäelämä maistui tuossa kohdassa parhaalle. Ja vaikka pimeä ilta-aika on siellä valottomassa erämaassa pitkä, ei se aika pitkäksi pääse tulemaan. Kamiinan ja kulkijoiden ruokkimisen lisäksi riittää ainakin polttopuiden tekemistä, saunan lämmittämistä, veden sulattamista lumesta kamiinan päällä, sekä kaiken maailman asioista turisemista vanhojen eräkamujen kesken.
Varsinaiseen metsänkäyntiin päästään tarinan seuraavassa osassa. Tai ainakin semmoisen yrittämiseen.
–Kari
Lähierä™ 