Kurssitapaaminen #2

Tiivistelmä: Kertomus Suomen Ladun 2016 opaskurssin ”Uudenmaan solun” kokoontumisesta ja alkutalven ulkoiluretkestä Karkkilan Toivikkeen alueella.

Tällaisia ovat Toivikkeen alueen mäntykankaat hienoimmillaan.

Tapahtui 26.11.2022

Intensiiviset kokemukset linkittävät ihmisiä

Suomen Ladun opaskurssien suoritusosat Lapin erämaissa ovat perinteisesti olleet sellaisia aika intensiivisiä viikkoja, joiden aikana kurssilaiset opetetaan toimimaan yhdessä tavoitteiden ja tilanteiden vaatimilla tavoilla. Paljon niin kutsutulla kylmään veteen heittämisen periaatteilla ja myös fyysistä suorituskykyä kiusaten. Vähän tai paljon, kokelaan kuntotasosta riippuen. Siten nuo kurssit myös usein tutustuttavat ihmisiä toisiinsa niin, että linkit voivat oikein pitkäkestoisiksikin jäädä.

Meikäläisten kurssiviikot Lapissa tapahtuivat kesällä 2016 ja talvella 2017. Linkkejä osallistujien välillä on säilynyt aika monia. Sen osaan päätellä kaikenmoisista kuulumisista Suomen erilaisissa retkeilypiireissä. Sen verran pienet ne piirit täällä Pohjan perillä ovat, että jokainen vähääkään aktiivinen toimija on korkeintaan yhden tuttavan päässä kaikista muista.

Näkymä Toivikkeen suon lounaisimmalle kulmalle.

Pääkaupunkiseudun SL2016 -solu

Tapaamisia ja yhteisiä aktiviteettejakin on ollut eri ihmisten välillä, mutta laajemmat kurssikokoontumiset tai muut sellaiset ovat jääneet toteutumatta, koska ihmiset ympäri Suomen maata asuvat. Ainakin yksi pieni solu on säilynyt hengissä pääkaupunkiseudulla, toki kovin harvakseltaan koko massiivisessa neljän hengen porukassa kokoontuen. Edellinen sellainen tapahtui Kirkkonummen Meikon alueella alkutalvesta 2016 (Opasopissa 3: Siskot ja veljet) ja nyt melkein tasan seitsemän vuotta myöhemmin saatiin heti jo seuraava aikaan.

Alueeksi valikoitui Karkkilan Toivikkeen ulkoilualue, koska se sijaitsee varsin lähellä kahden meistä asuinsijoja ja on liikenteellisesti helposti saavutettava muillekin. Alue oli myös aivan tuntematon jokaiselle meistä, eli tarjosi taas uutta katseltavaa. Yhdelle parkkipaikalle sähkölinjan alle kokoonnuimme sunnuntaiaamuna, heitimme reput selkäämme ja lähdimme kiertämään alueen pääreittiä myötäpäivään. Aivan talviset olosuhteet silloin vallitsivat, pakkasta oli muutamia asteita ja menneiden päivien lumisateet olivat muuttaneet maastot ja maisemat jo hienon valkoisiksi.

Jens, Marjo, Virva ja Kari. Muistot ja linkit ovat yhä säilyneet. Kuva: Jens.

Toivikkeen maastot

Minulle oli karttoja etukäteen katsellen herännyt toivekuva aika jännistäkin maastoista ja kenties hienoista näkymistä. Tyyliin isonlainen avosuo, jonka ympärillä polku hiekkaharjanteiden päällä kiertelee. No, sellaisia ei siellä kyllä juurikaan eteen tullut, eikä sivuillekaan. Koska Toivikken suo on aikanaan ojitettu ja sen seurauksena matalaksi puupelloksi valtaosin muuttunut. Olisihan tuon voinut aika hyvin etukäteenkin päätellä tarkemmin karttaa ja varsinkin satelliitti- tai ilmakuvia katsellen. Muttei tuo meidän retkeämme vähäisimmässäkään määrin haitannut.

Ja kun loppumatkasta lähdimme varta vasten peruskarttaan merkitylle pienelle polulle aivan suon etelälaidassa, sielläpä pääsimme sitten näkemään myös JUURI minun ennakkounelmieni mukaisia maisemia! Jyrkästi polveilevia männikköisiä harjuja ja niiden välisiä laaksoja, joista jotkut voivat olla myös niin kutsuttuja suppia, eli hiekkaharjun sisään sulaneiden jäälohkareiden jälkeensä jättämiä isoja monttuja (sanan perusmuoto on suppa). Samoin juuri noilta reunoilta löytyy myös näkymiä juuri siihen osaan Toivikkeen suota, joka on aikanaan ojittamatta jätetty.

Nuo Toivikkeen alueen osat ovat niin hienoja, että minä tein sinne jo toisenkin pienen kävelyretken talven aikana ja menen joskus sulan maan aikana vielä kuljeskelemaan ympäri ämpäri tuolla harjualueella, polkujen ulkopuolella. Ties vaikka kävisin myös sotkemassa kaikki polut läpi maastopyörällä.

Siinä Toivikkeen avosuon alkuperäisessä kunnossaan olevaa eteläreunaa. On se hienoa!

Turinointia

Tämähän se kuitenkin oli koko tapaamisen tarkoitus ja sen parasta antia! Niinpä ei tainnut yhtään hiljaista hetkeä neljän tunnin mittaisella retkellämme olla, vaan keskusteltavaa osallistujien välillä piisasi. Enimmin kahden ryhminä, mutta välillä myös koko porukan kesken. Kokemusten vaihtoa, ajatuksia, suunnitelmia, jne. Erätaitoja sen paremmin kuin oppaan toimia ei tällä retkellä retkellä tarvittu, eikä harrastettu.

Yhden hauskan harjoituksen kumminkin suoritimme loppumatkasta. Muuan hakkuuaukion reunalla minä heitin ilmaan kysymyksen suuntavaistosta ja ilmansuunnista. Jokainen sai ensin hetken tuumailla itsekseen missäpäin on etelä, mitään instrumentteja käyttämättä tai katsomatta. Ja sitten hep-sanalla osoitimme käsillämme niihin suuntiin. Mukavasti se muistaakseni meni. Kenenkään suuntavaisto ei ollut pielessä kuin korkeintaan yhden pääilmansuunnan verran ja joku taisi osua kohdilleen väli-ilmansuunnan tarkkuudella.

Yhtä jyrkkää mäkeä taas alas kävellään, tässä alaspäin. Kuva: Marjo.

Evästauko

Suunnitelman mukaisesti pysähdyimme evästauolle reitin varrella olevalle hiihtomajalle Toivikkeen suon itäpuolella. Siellä nuotio rakentui ja syttyi perin sujuvasti ja sutjakasti, kuinka ollakaan. Minkä jälkeen istuimme sen ääressä hyvän tovin makkaroita tai muita herkkuja paistellen ja kahvia termareista nauttien.

Eikä jutustelu sielläkään tietenkään tyrehtynyt tai edes vähentynyt, ehei. Meikäläisen ehdotuksesta palasimme myös vähän jo aika kaukaisen opaskurssimme kokemuksiin, kertomalla mitkä olivat itse kunkin mielestä parhaat, hyödyllisimmät tai mielenkiintoisimmat opit siltä kurssilta.

Peräti puolentoista tunnin mittainen tuosta ”tovista” sitten muodostui. Vain kaksi muuta ulkoilijaa koiran kera siitä ohi meni, eli kovin rauhallinen taitaa Toivikkeen alue ainakin noin alkutalven viikonloppuina olla. Vielä sopii mainita, että juuri nykyisen hiihtomajan kohdilla sijaitsi vuosien 1941 ja 1944 välillä Toivikkeen sotavankileiri. Siitä on infotaulu kävelyreitin varrella.

Toivikkeen ulkoilumajan tulilla oli mukava jatkaa jutustelua. Kuva: Marjo.

Jatkot?

Sen verran mukavalta tuntui tuo vanhojen kurssikavereiden tapaaminen, että ainakin minulle jäi itämään ajatus uusinnasta jopa alle 7 vuoden päästä. Tai peräti jo tulevalla sulan kelin kaudella. Jokunen ajatus sellaisen kokoontumisen paikoista ja raameistakin rakentui päähäni tuolta kotiin ajellessa. Joten perästä kuuluu, sani torvensoittaja …..

Retkemme reitti Google Earth -satelliittikuvalla.

–Kari