Ensimmäinen ruskavaellus 7/7

Osa 7/7 – Pallas-hotellilta kotiin

Tiivistelmä: Jatkokertomus kaksivuotisen retkeilykurssin porukan ruskavaelluksesta Lapin tuntureilla. Katseltuna ja kerrottuna kurssin oppaan näkövinkkelillä.

Huikean hieno vaelluskokemus ja sen juhlinta jäi jo taakse, mutta leppoisa oleskelu Pallas-hotellin ihastuttavassa ympäristössä tarjosi retkeläisille vielä mukavaa ulkoilua tunturi-ilmassa, ennen sujuvaa kotimatkaa.

 

WP_20190920_033 Taivaskeron (Himmelriikin) huippu muistomerkkeineen
Taivaskeron / Himmelriikin komea muistomerkki. Kuva: P.Ahonen.

 

 

 

 

Koko retki 13.9. – 20.9.2019

 

PERJANTAI 20.9.

Tämä päivä oli tietoisesti rakennettu meille sellaiseksi hyvin leppoisaksi, kokonaan ilman kiirettä mennä minnekään tai tehdä mitään. Itse en ollenkaan muista, milloin mahdoinkaan viitsiä nousta ylös ja mennä aamiaiselle. Monia muita meikäläisiä siellä kuitenkin näkyi jo tai vielä aamupaloja nauttivan.

 

Suunnitelmia, kommunikointia ja hotellielämää

Kaikkihan tiesivät, että mitä hienoimpia ulkoilumaastoja oli joka puolella ympärillä ja monenlaisia suunnitelmia oli jo varmaan eilen illalla syntynyt eri ihmisille ja pienille ryhmille. Joku porukka oli menossa katsastamaan Taivaskeron huipun ja vuoden 1952 Olympiatulen sytyttämispaikan tänään, toiset kiertämään Palkaskeron reitin ja ties mitä muita. Niinpä ihmiset sitten vaan hävisivät siitä jonnekin, kukin omille retkillensä taikka touhuihinsa. Varmaan jollain muullakin kuin minulla, oli myös erinäisiä asioita jonkun verran pakollisesti hoidettavina sen jälkeen, kun oli viikon verran oltu eristyksissä nykyihmiskunnan ylenpalttisista kommunikaatiovirroista. Nähdäkseni aika moni oli kyllä kommunikeerannut kohtalaisesti myös retken kuluessa, koska majapaikoissamme ja oikeastaan kaikkialla koko tämän kansallispuiston alueella löytyy eri operaattorien matkapuhelinverkkojen kenttiä. Minä olin kuitenkin pitänyt puhelimeni verkot pimeinä koko patikkareissun ajan, lukuun ottamatta kolmea Sign-of-life –viestiä vaimolleni.

 

 

bty
Tunturimaisemia Taivaskeron retkeltä. Kuva: E.Tapanainen.

 

No, ei niiden olevinaan välttämättömimpien viestintöjen kanssa tuntia enempää kuitenkaan kulunut, joten pakkasin sitten tavarani takaisin rinkkaan ja vein sen meille rinkkasäilytykseen varattuun hotellihuoneeseen. Ulkoilemaan olin minäkin lähdössä, ilman mitään erityistä suunnitelmaa, mutta kun ei sitä kiirettä ollut, niin tallustelin ensin vähän tuossa aika vanhassa ja perinteikkäässä tunturihotellissa taas monen vuoden jälkeen. Päätyen aika pian hotellin kakkoskerroksen eteläpäädyssä olevaan pieneen kirjastohuoneeseen, jota olen aina pitänyt jotenkin viehättävänä ja luokseen kutsuvana.

 

20190920_120132
Hotelli Pallaksen kirjastohuone. Kuva: K.Rantanen.

 

Kirjaston antia

Katselin siellä taas kerran monenlaisia hyllyissä olevia kirjoja, joita tekisi mieli ryhtyä lukemaan tai ainakin alustavasti tutkailemaan. Toki täytyi kurkistaa myös, minkä ison kirjan joku edellinen kävijä oli pöydälle jättänyt. Ja siihen minä sitten jumiuduinkin! Koska ihastuin tuon kirjan tapaan esitellä koko tämä meidän Suomenmaamme hienojen aukeamakokonaisuuksien kautta. Toisella sivulla aina joku fantastisen upea valokuva ja toisella yhteenveto kyseisestä aihepiiristä sekä suomeksi, että englanniksi. Noiden esittelyiden skaala oli melko uskomaton, tämän maapallomme synnystä nykyhetkeen! Minä taisin lukea ahmaista noin puolet koko kirjasta, ennen kuin tajusin taas ajankulun.

 

20190920_120153
Hieno kirja, suosittelen! Kuva: K.Rantanen.

 

Lähilöytöretkeilemään

Sittenpä vaan ulos kauniiseen raikkaaseen tunturi-ilmaan. Sopivat ulkoiluvaatteet olivat valmiiksi päällä ja pikkuisessa päivärepussa vesipullo, pientä välipalaa ja yksi fleece-pusero taukovaatteeksi. Kun en ollut koskaan vielä tämän kuuluisan Pallashotellin pihoja ja lähiympäristöjä katsellut, varsinkaan kesäaikaan, siinäpä minulla sitten oli kohde ja tarkoitus ulkoilulleni. Ihan automaattisesti ja itsekseen se minulle avautui, juuri kuten tapahtuu likimain joka ikisellä ulkoilulenkilläni niin kotona valtavan tutuissa ympäristöissä, kuin aivan missä tahansa muuallakin. Kaikkialta löytyy aina NIIN valtavan monenlaisia luontoon, historiaan ja ihmisen toimintaan liittyviä asioita, että jos vaan antaa uteliaisuutensa herätä ja viedä mennessään, päätyy aina löytöretkille!

Minä päädyin ensin hotellin länsipuolella olevan pienen rotkelman pohjalle, missä virtaa puro nimeltä Vatioja. En ole tuon peruskartassa olevan nimen historiaa yrittänytkään selvittää, mutta minun mielikuvitukseni liitti sen välittömästi vaskooliin ja kullan huuhdontaan. Mikä ei fiilistä ainakaan latistanut. Hetikohta havaitsin seisovani aika vanhan padon reunalla, jonka alapuolella näkyi melkein jo pois lahonneiden isojen lautaputkien jäännöksiä. Eipä ollut vaikea arvata, että jonkunlainen mylly tai voimalaitos siinä on joskus ollut. Ja sitten myöhemmin päivällä luinkin jostain Pallas-hotellin historiasta, että se pieni vesivoimalla toimiva generaattori tuotti aikanaan kaiken hotellin tarvitseman sähkön ja koko hotelli oli muutenkin lähes omavarainen kokonaisuus.

 

WP_20190920_013
Draamamaisemaa Taivaskeron retkeltä. Kuva: P.Ahonen.

 

Vanhan Pallas-hotellin ulkoilureitillä!

Siitä sillalta yli kulki nykyään joku iso työkoneiden reitti viereisen laskettelurinteen ala-asemalle, mutta minun huomioni kiinnittyi jonkunlaiseen ikivanhan näköiseen polun päähän, missä näkyi pitkospuiden jäänteitä. Semmoistahan oli pakko mennä tutkimaan. Ja ihan oikea ulkoilureittihän siitä sitten lähti, ylös pohjoiseen päin, Vatikurun länsireunaa seuraillen. Välillä ylempänä rinteellä, välillä aivan puron reunalla kulkien. Reitti oli selvästikin hyvin vanha ja täysin hylätty. Pitkospuita oli paljon yli pienten rinnesoiden ja ne olivat monin paikoin jo täysin lahonneet. Toisin paikoin vielä kohtalaisesti kuljettavissa.

 

20190920_133141
Vanhoja pitkospuita. Kuva: K.Rantanen.

 

Koska reitti vaan jatkui ja jatkui, sitä osasi arvella kulkevansa sen vanhan, alkuperäisen, superklassisen Pallas-hotellin muinaista ulkoilureittiä! Niin minä sitä pitkin sitten jatkoin niin pitkälle, kuin vain jotain vanhan näköistä reittiä pystyin havaitsemaan. Paikka paikoin matkalta löytyi merkillisiä vanhoja ihmiskäden työn jälkiä, kuten betonimöykkyjä ja järeitä, mutta perin juurin ruostuneita rautalankaviritelmiä. Insinöörin aivot yrittivät luonnollisesti päätellä mitä ne olivat joskus olleet, mutta arvelut jäivät hatariksi.

 

20190920_133022
Voisiko kuusesta laskea pitkosten iän? Kuva: K.Rantanen.

 

Vanhan hotellin jäänteet

Noin kilometrin matkan tiesi kulkevansa sellaista hienoa, muinaista reittiä pitkin, mutta sen siirryttyä puron itärannalle, kaikki vanhat merkit alkoivat hävitä ja sekalaisten, uudempien polkujen määrä lisääntyä. Minä seurailin noita polkuja toisen hissiaseman huoltotielle saakka, mistä lähdin paluumatkalle pääpoluille, loppumatkasta sille samalle, jota pitkin olimme Pallakselle eilen saapuneet.

Nyt kerkesin sitten rauhassa katsella sen vanhan klassikkohotellin perustuksia ja muita aika vähäisiä jäänteitä siellä ylempänä rinteellä. Aivan mahdottoman tyytyväisenä lähilöytöretkeilijänä palasi tämä eräinsinööri hotellille!

 

IMG_20190920_103049
Yksi erikoisista oravapatsaista Palkaskeron retkeltä. Kuva: T.Degerlund.

 

Mukavan helppo kotimatka

Ennen kuin pikkubussi tuli meitä hakemaan, söimme vielä etukäteen tilatun maittavan lohikeittolounaan ravintolassa. Loppumatka kotiin meni sitten tulomatkan tyyliin, päinvastaisessa järjestyksessä. Bussikyyti Kolariin – Yöjuna Pasilaan – Aamujuna Kirkkonummelle. Ja viimeiset mailit omilla tavoillaan eri suunnilla asuville Aikojen Kulkijoille. Pakko on vielä sanoa, että matkustaminenkaan ei tuntunut pitkästyttävältä pakkopullalta porukassa, mistä löytyy aina erilaista juttuseuraa eri tilanteissa.

 

20190920_183424
Oisko sitten kuitenkin ollut tylsiäkin hetkiä junamatkalla? Kuva: T.Poutanen.

 

Retkien suola

Lopuksi en malta olla vielä kerran lainaamatta paria Tomin jälkeenpäin minulle heittämää ”aforismia” tuolta retkeltä. Oikeasti monenlaista, suorastaan herkullistakin herjanheittoa esiintyi matkalla tusinoita kertoja ja minua hiukan harmittaa, ettei niistä mitään ole vaan saanut korviensa välistä enää esiin kaivettua!

  • Mistä tietää, että rinkka on väärin päin selässä? No lantiovyö kuristaa kurkkua.
  • Entä kukapa arvaisi, että letut tunturissa saattavat nostaa seuraavana päivänä hien pintaan?

 

WP_20190920_003 riekonmarjaa kivikossa
Kauneutta ja ruskaa löytyy, kun malttaa katsoa myös lähelle. Kuva: P.Ahonen.

 

Finale

Siinäpä oli sen retken tarina! Mutta uusia seikkailuita on Aikojen Kulkijat III –ryhmällä edessä vaikka kuinka monia ja toivottavasti ainakin jotain niistäkin saadaan joskus myös tarinamuotoon väännettyä. Siten pysyviksi muistoiksi noista kokemuksista, niin osallistujille kuin monille muillekin.

–Kari

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s