Latvalintua kohti 3(5)

Osa 3 – Toinen eräpäivä saman suon lähistöllä

Tiivistelmä: Tarina kolmen eräkaveruksen matkasta ja seikkailuista talvisen latvalinnustuksen parissa Tulppion kylmissä ja lumisissa erämaissa.

Jatkokertomuksen kolmas osa antaa toisena eräpäivänä tutkailla hienoja maastoja jo suorastaan auringonpaisteessa, mutta kireässä pakkasessa.

 

450
Lumierämaiden kauneutta talvipäivän auringon kelmeässä valossa. Kuva: M.

 

Koko retki 23.-28.1.2020.

 

LAUANTAI 24. TAMMIKUUTA – 2. METSÄNKÄYNTIPÄIVÄ

 

Sujuvampi aamu piskuisin varustemuutoksin

Aamu muuten samankaltainen kuin edellinenkin, paitsi että kaikenmoista säätämistä oli jo paljon vähemmin. Toki askartelua aina on, kun varustautuu koko päivän retkelle yksin, asumattomille korpimaille lumen ja pakkasen sekaan. Mutta johan ne melko mukavasti kerran harjoiteltuina sujuvat, kun voi vaan kopioida eilisen varusteet, jotka olivat kerrassaan mainiosti toimineet. Vain kaksi asiaa eilisestä minä nyt muutin.

Kiikarin jätin kokonaan pois kaulaltani, sillä ilman juuri sopivanlaista supernäppärää suojusta, sen linssit aina huurtuvat hengityshöyryistä niin, että mokoma on käytännössä käyttökelvoton. Toisekseen jätin alussormikkaat pois nahkatumppujen sisältä, koska nuo muuten mainiot, uudet nahkarukkaset eivät vaan ole tarpeeksi väljät. Vaan sekä käsien sisään työntäminen, että ulos vetäminen muodostuvat aina sellaisiksi ähellyksiksi, jotka alkavat käydä hermoille kymmeniä ja kymmeniä kertoja toistuessaan.

 

DSC00428
Aurinko on vasta ryhtymässä paistamaan ennen puolta päivää. Kuva: K.

 

Suunnitelmat A, K, M

A ja M olivat synkanneet tämän päivän suunnitelmansa keskenään. M heittäisi A:n ensin autolla Kemihaaraan, missä tämä halusi Kemijoen rantojen ympäristöjä tutkailla. M lähtisi sitten puolestaan syynäämään uudelleen niitä lähdeseutuja, missä oli eilen sen yhden linnunkin nähnyt. Hän jättäisi auton parkkiin tien varteen, vähän lähemmäs noita paikkoja. K:lla oli myös selvät suunnitelmat. Mennä alkumatkat eilisiä jälkiä pitkin ja lähteä sitten tutkailemaan vähän etäisempiä Koiranpieksujängän reunoja, kuin eilen.

 

20200125_100733
Eräs lintujen jaakaaja lähdössä taas päivän retkelleen. Kuva: A.

 

Teerettömän koivikon mysteeri

Eilen avattuja jälkiä myöten minun taipaleeni lähti etenemään paljon, paljon kevyemmin ja sujuvammin kuin eilen. Se lähti myös toteutumaan yli tuntia eilistä aikaisemmin, vaikken ollut viitsinyt edes nousta ylös kovin varhain. Halusin ehdottomasti mennä ensimmäiseksi uudelleen katsastamaan sen koivikkoalueen, jollaisia minun kaiken ymmärrykseni mukaan teerien pitäisi suorastaan rakastaa. Mutta jotain penteleen vikaa niiden teerien maussa tai ymmärryksessä täytyy olla, koskei siellä nytkään mitään jälkiä näkynyt. Minun tietämyksessänihän ei voi vikaa olla, joten kyseessä on selkeä mysteeri.

 

436
Ei ”teerikoivikko”, mutta hienoa, koskematonta kairaa! Kuva: M.

 

Fantastisia näkymiä, mutta vain verkkokalvoille

Samaan paikkaan Koiranpieksujängän koilliskulmaan, kuin eilenkin ja sieltäkin vielä alkuun eilistä jälkeäni pitkin vastarannan metsäniemekkeelle. Mistä sitten suuntasin uusille urille. Tai siis aivan urattomaksi hurahdin, koska umpihangille reittini taas vei. Nyt oli päivä auennut paljon eilistä kirkkaammaksi ja maisemat olivat sen mukana aivan fanaattisen hienoja! Mihin ikinä katseensa suuntasikaan, näki auringossa kimaltavia koskemattomia hankia, huurussa säihkyviä lehtipuita ja lumen kuorruttamia mäntyjä. Melkein iski ähky ja vanha valokuvaaja olisi halunnut koettaa saada talteen vaikka millaisia kuvakulmia niin kauempaa, kuin aivan läheltä.

Mutta varustepuoli ei nyt vaan ollut tältä osin kohdillaan. Kameran akku hyytyi jo kokonaan käyttökelvottomaksi tämän päivän pakkasessa ja akkua oli säilytettävä sisempien housujen sivutaskussa. Sieltä sen kaivaminen ja kameraan laittaminen ei todellakaan nopeaa ja näppärää ollut. Korkeintaan kahta tai kolmea kuvaa varten akku sitten suostui sähköä luovuttamaan, ennen kuin hyytyi uudelleen. Kännykkäni oli puolestaan hyvässä jemmassa ja hapessa omassa eristetyssä talvikäyttökotelossaan, yhdessä tehokkaan lisäakun kanssa. Sitä oli myös helppo käyttää yksi vetoketju avaamalla – mutta kameran linssi oli muovitaskun sisällä. No, aika harvoja kuvia pääsi sitten tältä päivältä tallentumaan L.

 

DSC00424
Kohti valoa, keskellä tiukkaa pakkaspäivää. Kuva: K.

 

Pooromppomppoo

Alun perin olin ajatellut hiihdellä nyt suon toisia reunoja pitkin ja ehkä jopa niiden reunojen metsissä, mutta se avoin, auringonpaisteinen aapa laajoine maisemineen veti minua puoleensa kuin magneetti! Niinpä sitten päädyin sujuttelemaan aivan suon keskellä, tähdäten seuraavaksi taas kohti yhtä saarelta näyttävää metsikköä. Aika kauan sinne kesti suksilla kävellen taivaltaa, mutta eipä ollutkaan miehellä kiire sitten niin minnekään! Paitsi ehkä ihan vähäsen kuitenkin, löytämään jostain edes jotain jälkiä metsojen taikka teerien olemassaolosta näillä upeilla selkosilla.

Jo muutaman sadan metrin päästä silmäni alkoivat erottaa jotain jälkiä sen metsäsaarekkeen reunoilla, jota kohti olin hiihtämässä! Johan siinä alkoi sitten miehen syke nousta. Vähän lähemmäs päästyäni havaitsin kuitenkin tulleeni paikalle, missä jonkun kokoinen pororyhmä oli ollut oleskelemassa ja murkinoimassa vain vähän ennen minun saapumistani. Niin tuoreen näköisiä olivat monet jäljet, papanat ja kuusien rungoista kalutut naavan sekä kuoren muruset. Olihan tuokin nyt sentään positiivista, nähdä edes jotain eläinten jälkiä niillä tienoilla.

 

DSC00451
Pororyhmän tuoreet jäljet suosaarekkeella. Kuva: K.

 

Aurinkoisia kokemuksia

Ja lisää ihan mielenkiintoisia havaintoja piisasi siinä aivan lähellä. Ensin laaja, sulina pysyvien lähteiden alue, joka peruskartassa näkyy yhden Kemijokeen laskevan puron synnyinseutuna. Samantien törmäsin myös M:n liukulumikenkien jälkiin, tietäen olevani juuri siellä, missä hän oli sen yhden eilisen lintuhavaintonsa tehnyt. Vielä kun pääsin katselemaan ja jopa valokuvaamaan yhtä tuoretta tikan pärryyttelemää koloa pienen kelopuun latvassa, aloin olla jo melko tyytyväinen ”päivän saaliiseen”. Juuri silloin aurinkokin tuntui paistavan jopa pikkuriikkisen lämmittäen.

Jatkoin siitä sitten seuraten sitä M:n jättämää latua, missä hän oli luultavasti hiihdellyt uudelleen jopa tänäänkin. Se kun nyt sattui johtamaan juuri siihen suuntaan, mihin olin joka tapauksessa menossa, eli koko suon avoimen osan luoteiskulmaan. Siellä latu nousi loivalle rinteelle, josta metsä oli selkeästi aukkohakattu joskus noin alle viisi vuotta sitten. Päätellen vain niiden harvojen männyntaimien määrästä ja korkeudesta, joita metrisen hangen alta siellä täällä pilkisteli. Aivan kauniina tuokin paikka siis näyttäytyi ainakin minun silmiini, paksun lumipeitteen peittäessä kokonaan menneiden metsätöiden jäljet. Ainoa noin tuoreen metsänkorjuun alue muuten, jonka olin tähän mennessä retkilläni havainnut.

 

DSC00469
Maisema ulos hiihtäjän lounastukikohdan ”ikkunasta”. Kuva: K.

 

Miellyttävä energiatankkaus

Vaikka nyt ei ollut ollenkaan sellaista tilausta evästauolle kuin eilisen retken samassa vaiheessa, päätin kuitenkin tauon nyt pitää. Pelkästään, koska näkymät olivat hienot, aurinko paistoi ja mieli oli korkealla. Tauon matka-aika koordinaatit tällä kertaa 4,5 km ja 2,5 tuntia. ”Leirin pystytys” sujui nyt vieläkin sujuvammin kuin eilen konsanaan ja ainakin yhtä mukavaa oli nytkin hyviä eväitä nautiskella aivan lämpimänä istuskellen. Erona eiliseen oli vain se, että suurimman osan ajasta pidin auki pivin kulman vetoketjua, aurinkoisia maisemia ihastellen. Aika lyhyenä minä tuon miellyttävän tauon muistan, mutta lokitiedosto kertoo sen kyllä olleen melkein kolmen vartin mittainen.

 

DSC00465
Hyväksi todettu pivileiri pakattuna. Sukset toimivat istuimena. Kuva: K.

 

Monivaiheinen paluumatka

Mitään väsymyksen merkkejä en siis ollut ennen taukoa huomannut, mutta tokihan hyvä energiatankkaus silti aina lisää potkua ihmiseen lataa. Tauon jälkeen jatkoin vielä vähän matkaa M:n jälkiä pitkin taimikkometsien läpi yhdelle metsätielle, kunnes halusin suunnata suoremmin ”kotiin päin”. Tuolla erilaisia metsäteiden ja polkujen uria edetessäni minulla oli päässäni aika selvät sävelet suunnista. Kunnes katsoin karttaa, huomaten suuntavaistoni jostain syystä kääntyneen ainakin 90 astetta harhaan. Ei edes huutomerkkiä tuon perään, sillä niin vaan meille ihmisille välillä käy. Ihan jokaiselle. Se vaan ottaa meiltä niin kutsutusti hyvän suuntavaiston omaavilta ihmisiltä aika kauan aikaa ja paljon kokemuksia, ennen kuin osaa tunnustaa tuon faktan. Eikä tuosta mitään haittaa ole, kun pitää mukanaan kartat ja kompassit, joita osaa myös käyttää.

Alkaessani jo nousta sille tutulle, Kemihaaran tien eteläpuoliselle korkealle harjanteelle, huomasin kellon olevan vielä aika vähän ja päivän valoisia tunteja muutenkin jäljellä enemmän kuin eilen, kirkkaan sään vuoksi. Siksi päätin tehdä vielä yhden pienen koukkauksen ennen kämpille palaamista. Suunnaten kulkuni suoraan luoteeseen kohti aika isoa puroa nimeltä Uuraoja. Sekin laskee vetensä Kemijokeen. Mikä ei toki ole mikään itsestäänselvyys noilla main, jotka ovat vedenjakajaseutuja! Uuraoja on myös meille nyt myös vähän niin kuin kotipuro, koska meidän kämppämme lähellä olevat lähteet sitä myös syöttävät.

 

450
Lumierämaan kauneutta melkein viimeisten auringonsäteiden valossa. Kuva: M.

 

Uuraojan solmut

Tosi jännän näköisiä Uuraojan varret sitten olivatkin siinä lähellä Kemihaaran tietä, missä sen kulkua päädyin katselemaan. Se oli niin mutkainen, että olin varma sen jossain kohtaa menevän itsensä ympäri taikka solmuun! Kulki myös varmasti kaksi metriä syvän kanjonin pohjalla, mistä metri oli puron uomaa ja toinen lunta. Paikkapaikoin paksu lumikerros teki myös siltoja puron yli ja yhtä sellaista pitkin johtivat jonkun hiihtäjän jäljet.

 

438
Uuraojan solmuista ei kuvia tullut. Mutta hienoista lumijängistä kyllä! Kuva: M.

 

A-mutkat

Nämä päädyin kuulemaan vasta kotona kämpillä, mutta jotain vinkkejä olin toki saanut jo siellä kairassakin muutamista matkapuhelinviesteistä. A oli siis päässyt sinne Kemihaaraan, missä oli tehnyt lyhyen retken Kemijoen vartta. Se jäi lyhyeksi hänen huomattuaan voimien olevan vähissä, nuhakuume oli puskemassa päälle! Viestintään alkoi syntyä aikamoista painetta, kun kämpälle oli sieltä matkaa 8 kilometriä, eikä kairassa yhä kulkeva automies M ollut vähiin aikoihin matkapuhelinkentissä. Huomion arvoista on myös se, että pakkanen oli silloin kiristynyt jo kolmenkymmenen asteen tienoille! Mutta yhteydet onneksi lopulta saatiin ja paluukyyti järjestyi.

 

20200125_132754
Korjattuas metsää jossain Kemihaaran tienoilla. Kuva: A.

 

Kämppäelämää, osa 3

Samoja asioita kuin aiempinakin iltoina. Ei niitä kannata toistella, vaikka aivan mukavia ovatkin, eikä semmoisiin touhuihin pysty ainakaan eräelämää rakastava hiippari kolmessa tai neljässä päivässä kyllästymään. Ei totisesti! Mutta lukijat helpostikin kyllästyvät J.

Saunottiinkin vissiin, ainakin K ja M, en minä enää niitä kaikkia iltoja osaa toisistaan erottaa. Niin hienoja olivat kaikki!

 

20200125_225127_cropped
Tuvan vakituinen asukas oli nauttinut omenalounaan päivällä. Kuva: A.

 

Huomispäivän suunnittelua

Ainakin suunniteltiin seuraavaa päivää. Nyt oltiin jo varmoja, ettei ainakaan niissä sinänsä hienon hienoissa Koiranpieksujängän ympäristöissä, joita olimme kaksi päivää ympäri skannanneet kyllä isoja metsäkanalintuja ainakaan nyt elele. Ei, vaikka esimerkiksi monet sen suon reunat vaikuttavat aivan noiden lintujen kaikkein parhaimmille talvielelyn paikoille, kuin suoraan oppikirjasta. Mutta kun ne linnut eivät vissiin ole lukeneet noita samoja oppikirjoja kuin me, niin jotain muuta nyt täytyy yrittää. Siis lähteä seuraavaksi tutkimaan jotain muuta aluetta.

M kun oli tapojensa mukaan katsellut karttoja paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin me muut, ehdotti kohteeksi Rannimmaista Sotatunturia, minne olisi kämpältämme kohtuullinen ajomatka ja tien kulkiessa aivan tunturin kylkeä hipoen, ei siirtymätaipaleisiin myöskään kuluisi turhaan päivän arvokkaita valoisia tunteja. Siitäpä ei sitten tarvinnut enempää keskustella, asia oli sovittu.

Vähän enemmän keskusteltiin siitä, kannattaako veli A:n lähteä huomenna ulos pakkaseen ponnistelemaan, kun alkoi olla jo illalla aivan tukossa. Ei-vastaukseen oli luonnollisesti paljon helpompi päätyä muiden, kuin asianosaisen. Mutta sellaiseen hänkin lopulta taipui, viimeistään erilaisia flunssaoireita lievittäviä lääkkeitä illan viimeisinä hetkinä etsiskellessämme mm. minun aika hyvin varustetun EA-laukkuni uumenista.

 

Reitti peruskartalla Oruxmaps - 7,3 km ja 4 t 10 min - 768x1365
Allekirjoittaneen tämä päivä paketissa – 7,3 km ja 4 t 10 min.

 

–Kari

 

Tarina jatkuu neljännessä osassa alaotsikolla:

Osa 4 – Rannimmaisen Sotatunturin valloitus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s