Etelän talven ensiahmaisu

Lumikenkäretki Espoon Mynttilän metsissä

 

Tiivistelmä:  Kirjoittajan ensimmäinen retki Etelä-Suomen päälle upeasti pudonneen talven sisään parin vanhan tutun kaverin seurassa. Ja vaikka lumitalvien kauneuden pitäisi jo mahdottoman tuttua kauraa pitkäaikaiselle retkeilijälle olla, kyllä sen mahtavuus vaan pääsi taas yllättämään!

 

 

 

Retki 17.1.2021.

 

Paljonko niitä surkeita talvia nyt on viime aikoina ollutkaan?

Viime talvihan oli pelkästään semmoinen suttuinen sarja pieniä räntälumia, jotka sulivat aina saman tien pois ja maastot säilyivät vihreinä, ruskeina ja niin edelleen. Noin siis ainakin ihan Suomen eteläosissa. Kun joulukausikin meni nyt taas mustana, niin aika yleisesti oli ihmisillä vähän sellaista odotustasoa, että näinköhän taas sitten menee tämäkin talvi. Aika hassu on myös ihmisen muisti, sillä hyvin monet, joiden kanssa näistä talvisäistä tuli jutusteltua, muistivat ainakin parin edellisen talven jo olleen surkeita. Vähän niin minäkin olin muistavinani, kunnes sattuman kaupalla törmäsin jokusiin huikeisiin lumikuviin. Niiden päiväys oli tammikuulta 2019, jolloin meillä oli täällä etelärannikolla yli puolimetriset kinokset!

Mutta tänä talvena kaikki muuttui kertarysäyksellä tammikuun kolmannella viikolla Toini-myrskyn myötä. 40-50 sentin lumet ja tykkylumen kuorruttamat metsät ryhtyivät sitten tietenkin heti paikalla mahdottomasti houkuttamaan luonnossa liikkujaa ja tutun vaelluskaverin kanssa saatiin sunnuntaille sovittua lumikenkäretki Espoon Mynttilän maastoihin. Tavattiin pienellä pysäköintipaikalla lähellä Myllärinnittyntien puomia, minne veli M ja jo monelta retkeltä tuttu poikansa Matias olivat ehtineet minua ennen. Omiksi kulkuneuvoikseen M oli valinnut tumppisukset, joita nykyään kai eniten liukulumikengiksi kutsutaan. Tai Altai Hokeiksi. Matias ja minä lähdimme maastoon lumikengillä.

 

Retken alue peruskartalla. Ote palvelusta Retkikartta.fi.

 

 

Upea alku, joki ja putous

Lähdimme kiertämään myötäpäivään lenkkiä ainakin Dämman –nimisen patojärven ympäri niin, että paluumatkamme kulkee järven pohjoispuolen alueilla, jotka eivät ole lainkaan tuttuja kenellekään meistä. Ihan ensin ylitettiin Gumbölen joki siltaa pitkin ja heti siihen oli täysin pakko pysähtyä näkymiä ihastelemaan. Jo etelän vehmaiden, mutta talven riisumien ja valkoisten lumipatjojen keskellä sulana virtaava joki oli jotenkin dramaattisen hieno. Puhumattakaan vähän kauempana kohisevasta jyrkästä koskesta tai melkein putouksesta, minne vedet tulevat järven padon läpi. Siitä se filmin palaminen sitten alkoi! Tai ainakin muistikorttien täyttyminen. Matias oli saanut isänsä hyvän pokkarikameran käyttöönsä tälle keikalle ja nuori mies käyttelikin sitä sitten suorastaan palavalla innolla koko retken ajan.

 

Gumbölen joen karun talvista kauneutta. Kuva: Kari.

 

 

Lumipeitteet muuttavat hienoksi aivan kaiken

Joen ylityksen jälkeen hiihtelimme ja talsimme suuren, hienon peltoaukeaman reunoja. Ne näyttivät aivan sereenisen kauniilta paksujen, valkoisten luminietosten peittäminä. Oli mahdottoman helppo pettää itseään ajatellen kulkevansa maatilan suurten peltojen reunoilla – mikä tavallaan aivan totta olikin. Nimenomaan imperfektimuodossa. Sillä ainakin tämän luonnonkulkijan silmiin suorastaan rujoilta näyttäviä golfkenttiä nuo Gumbölen kartanon entiset pellot nykyään ovat.

Pellon lounaiskulmasta pikkutien yli ja metsän sisään. Ensin nousu kalliolle, mistä alas lehtomaiseen notkelmaan, jota pitkin suuntasimme järven rantaan. Veli M tiesi noissa metsissä jotain polkujakin kulkevan, muttei semmoisista ollut nyt tietoakaan. KAIKKI erilaiset maastot näyttäytyivät meille nyt aivan mahdottoman kauniina, vitivalkoisina satumetsinä! Jo aivan ensimmäisten satojen metrien matkalla aukeni jokaiselle myös se, miten mukavaa ja samalla raskasta eteneminen sellaisessa joka askeleella 20-40 senttiä upottavassa lumessa onkaan. Kaikkihan meistä sen kyllä tiesivät – mutta olivat muistikuvat vaan kuitenkin päätyneet taas jotenkin lievenemään.

 

Maalaisidylliä kartanon mailla. Ainakin näin talviaikaan. Kuva: Kari.

 

 

Retken huippuhetket

Järven tuoreille ja hauraille jäille emme lähteneet, vaan retken seuraava jakso kulki järven rannan tuntumassa kulkevaa polkua pitkin. Yhdet saappaan jäljet paljastivat tuon polun kulkureitin ja sitä kannatti seurata, koska järveen laskevat aika jyrkät rinteet olivat monin paikoin melkoisen vaikeakulkuisia. Sitten jo lähestyimme kalliota, jonka nimi Högaberget sen luonteesta kertoo. Alueen korkein vuori. Juuri tuolla olimme viime syksyn retkellämme (Mynttilän metsien viime huokaus) hienon evästauon viettäneet ja niinpä sekä minun, että Matiaksen teki kovasti mieli käydä paikka katsastamassa myös näin talviaikaan. Liukulumikengillä etenevää veli M:ää eivät nuo jyrkät rinteet tuntuneet ollenkaan kiinnostavan ja niinpä sovimme tapaavamme vähän myöhemmin läheisen Stampforsen –joen rannalla.

Ihan kunnolla siinä sitten saikin jyrkkiä paikkoja ylös puuskuttaa, suorastaan siksakkia tehden ja parissa kohtaa kalliojyrkänteiden välistä reittiä etsiskellen. Matias jäi jonnekin jälkeen, muttei suinkaan kunnon tai vauhdin vuoksi, vaan kaikkinaisten hienojen näkymien, joita täytyi kameran kennolle talletettua saada. Huipulla tapasin Altai Hokeilla hiihtelevän pariskunnan, jolle nuo paikat olivat hyvin tuttuja. Vaihtelimme siellä ajatuksia, kunnes ensin Matiaskin päätyi sinne ja kohta myös veli M, joka oli etsinyt itselleen loivemman reitin sinne ylös.

 

Viimeiset punnerrukset huipulle talvisissa kalliomaisemissa. Kuva: Matias.

 

 

Högabergetin harjanteen hienot metsät

Huipulla olimme päätelleet, ettei runsaana virtaavan Stampforsenin yli ollut mitään mahdollisuutta kuivana päästä, vaan meidän täytyi kiertää myös seuraava lampi tai järvi nimeltä Kvarnträsk. Nyt valitsimme reitiksi kallioalueen harjanteen seuraamisen sen läntiseen loppuun asti. Minä lähdin painelemaan edellä. Ja jos nyt sitten haluaisi asetella hienousjärjestykseen retkellemme osuneita monia hyvin erilaisia maastoja, kyllä tämä jakso voiton veisi! Ainakin minun arvostelullani. Vuorotellen fantastisen hienoja männiköitä, kuusikoita, sekametsiä ja pikkuisia kallioaukeita. Ainakin yksi korpikuusien varjostama notkokin, suurine tuulenkaatopuineen. Tykkylumen taivuttamia koivuja, joiden muodostamien riemukaarten läpi sai metsien kulkija riemukseen mennä!

 

Monenlaisten satumetsien läpi päästiin kulkemaan! Kuva: Kari.

 

 

Lyhyet tie- ja peltotaipaleet

Kvarnträskiin vettä tuovan joen yli marssimme sivutien siltaa pitkin ja siinäkin täytyi taas laittaa kamerat laulamaan. Mitään ei mahtanut, jotenkin niin vangitsevia ovat tuollaiset valkoisten hankien läpi virtaavat vedet.

Sitten takaisin maastoon. Ensin yli Myllyjärven luoteispuolella olevan niityn, mitä pitkin tarpoessa alkoi jo kummasti huomata paksun lumen jaloille tuoman työkuorman. Vain noin 300 metrin mittainen tuo peltotaival oli, mutta kyllä sillä matkalla taidettiin ainakin kaksi kertaa ladun aukaisijaa vaihtaa. Metsän reunasta oli sitten kiva katsella taaksemme jättämää jälkeä, joka oli täydellinen polku! Sellainen nimittäin aina syntyy, jos vain kaksikin lumikenkäilijää jossain peräkkäin kulkee.

 

Vain kaksikin lumikengillä kulkijaa jättää jälkeensä tosi hyvän polun. Kuva: Kari.

 

 

Erilaisia metsiä, korkeuseroja ja eläimiä

Pellolta päädyimme mahdottoman vaihteleviin maastoihin. Vaihtelua piisasi niin korkeuserojen, kuin metsätyyppienkin muodossa. Nyt niiden joukossa oli sitten myös aukkohakkuita, sekä kehityksensä muissa eri vaiheissa olevia talousmetsiä. Jonkun ladun ja moottorikelkan jäljen myös ylitimme.

Metsän eläinten jälkiä oli näkynyt lumessa paljon jo heti alkumatkastakin, mutta näillä loppuosuuksilla niitä vasta olikin! Ainakin jänisten ja valkohäntäpeurojen, luultavimmin myös jokusten metsäkauriiden. Yhtä avointa mäen reunaa ylös puuskuttaessamme pääsimme myös katselemaan, miten muuan valkohäntä loikki mahdottoman keveän näköisesti menemään samaa mäkeä ylös. Jotain nelimetrisiä loikkia, likemmäs puolimetrisessä, pohjaan asti upottavassa lumessa! Ainakaan juuri siinä kohtaa ei hiki päässä ja tuskastuttavan hitaasti eteenpäin taapertava lumikenkäilijä miksikään erityiseksi luomakunnan kruunuksi itseään kyllä tuntenut.

 

Miehet punnertavat ylös taas yhtä mäkeä. Kuva: Matias.

 

 

Pienikin evästauko kruunaa retken kuin retken

Mutta ihan pian taas kuitenkin tunsi. Sen mäen huipulle kun pysähdyimme lopultakin retken ensimmäiselle evästauolle. Kuuma tee termospullosta vaimon tekemän mustikkapiirakan kanssa kyllä nosti sekä verensokerin, että mielialan mitä mainioimpiin lukemiin! Pakkaslukemat olivat kyllä sen verran piukeat, että seisaaltaan vaan tuon lyhyen tauon vietimme.

 

Pienen evästaukomme maisema lännen suuntaan. Kuva: Matias.

 

 

Kalliolta alas metsiin, suonreunaa peuran polkua seuraten ja sitten taas ylös seuraavalle mäelle, väljän sekametsän sisään. Mistä jo pitkulaisen pellon reunaan ja sitä myöten alas tielle, aivan lähtöpaikkamme lähelle.

Kerrassaan hieno retki oli! Kaikin tavoin tämän juhlavan etelän talven arvoinen kauden avaus!

–Kari

 

 

 

Retken reitti Google Earth -satelliittikuvalla. 5,0 km ja 3 t 30 min.

 

 

 

Retken lähtöpaikka merkittynä peruskartalle. Karttaote palvelusta Karttapaikka.

4 thoughts on “Etelän talven ensiahmaisu

  1. Hei! Tekisin ehdottomasti saman retken jos ymmärtäisin minne jätitte auton 🙂 En löydä Myllärinnittyntietä tai mitään sinne päin Google Mapsista. Kiitos reissuvinkistä!

    Tykkää

    • En ole nyt enää varma, luinko tai muistinko tuon pikkutien nimen oikein, sorry! Semmoista tien nimeä kun ei todellakaan tästä Suomenmaasta löydy. Iso G:kin kyllä aikamoisen määrän Suomenkin paikannimistä tuntee, muttei sinnepäinkään kaikka. Suosittelen käyttämään Karttapaikka -palvelua, missä ovat kaikki ne paikannimet, joita Suomen peruskartastoon on kirjattu.

      Mutta siis se lähtöpaikkamme oli kuitenkin alue nimeltä Myllärinniitty. Siinä on (avoinna ainakin silloin olleen) puomin takana pieni parkkipaikka. Merkkasin paikan peruskartan otteeseen punaisella soikiolla. Toivottavasti pystyn sen kuvan tähän vastaukseen jotenkin liittämään.

      Terveisin,

      –Kari

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s