Tiivistelmä: Pieni iltaretki yllättävän hienoille metsä- ja kallioalueille Espoon Mynttilässä, aivan lähellä golfkenttää ja kaikkea muuta nykyhulinaa. Joka on sitten kuitenkin tuonkin luontokeitaan nielaisemassa lähitulevaisuudessa.
Retki 27.4.2020.
Pikkuporukan iltaretki uusvanhalle alueelle
Meidän ikiaikain saatossa muodostuneen Eräveljeskuntamme jäsenet toteuttavat ihan vaikka millaisia retkiä ja muita luontoon liittyviä metkutuksia ympäri vuoden ja kaikenlaisilla kokoonpanoilla. Harvoin saadaan mukaan isompia ryhmiä, mutta aika usein sentään kolmisin, vielä useammin kaksin – ja tietenkin ylivoimaisesti eniten kukin yksin.
Tänä keväänä perustimme kolmen hengen kesken suorastaan viestiryhmän nimellä Fillaroivat Eräveljet. Sen ensimmäisestä retkestä juuri tällä kokoonpanolla on nyt kyse. Veli Jone ehdotti meille Espoon Mynttilän alueita, missä hän oli joskus taannoin käynyt iltasuunnistamassa ja sanoi kovasti ihastelleensa monia paikkoja siellä. Innosta kiljuen me muut sinne lähdimme, koska meillä oli itse kullakin myös erinäisiä vanhoja kokemuksia ja muistikuvia niiltä seuduilta. Minulla kaikkein vähiten ja kaikkein kauimpaa, ainakin kahden vuosikymmenen takaa joltain pitkältä maastopyöräseikkailultani.
Sen, ettei tämän illan aikatauluihin oikein kunnon fillariretkeä mahtunut, ei annettu vähääkään tunnelmaa latistaa, vaan ajoimme sitten pelipaikoille autoilla tällä kertaa. Veli M toi mukanaan iltalenkille myös vanhimman poikansa, sekä minulle vieläkin tutumman eräkamun, Topi-koiran. Sen hauskempaa!
Hienoja kallioita – ja surkeaa kehitystä
Jonen perässä kävelimme ensin golfkentän reunalla kulkevaa metsätietä itään ja sitten aukean kulmasta metsän sisään. Heti noustiin aika muhkean kallion päälle, käyden katsomassa sen kaakkoisreunoilla olevia vanhoja mäyrän pesäluolastoja. Kauan sitten hylätyiltä vaikuttivat ne minun silmiini. Sitten luoteen suuntaan, läpi tavattoman vaihtelevan kallioalueen. Vuorotellen yli kalliohuippujen ja niiden väleissä olevien rehevien pikku rotkelmien. Yli laajojen maisemien kantavia näköaloja ei noilta kalliolta avaudu, koskeivät ne aivan nouse riittävästi puiden latvoja korkeammalle, mutta kyllä monilta huipuilta pääsi kauaskin aina sopivista väleistä tihruilemaan. Vahvimmin niitä näkymiä tosin hallitsivat lähelle nousseen Blomin mäen puhdistamon rakennukset ja piippu.
Matkan jatkuessa yhä luoteen suuntaan, alkoi monessa paikassa näkyä erilaisia maaston mittaukseen liittyviä paaluja ynnä muita sellaisia. Ja kaverini tiesivät mistä oli kyse. Siitä, että Espoo on kaavoittanut tämänkin luontohelmen pientaloasunnoille ja peräti jotain junarataakin varten. Tässä linkki yhteen asiaa käsitelleeseen Helsingin Sanomien artikkeliin.
Murheelliseksi tuo sai minun mieleni jo tähän mennessä nähtyjen tosi kauniiden maastojen vuoksi, eikä harmitus siitä ainakaan vähentymään matkamme jatkumisen myötä päässyt!
Laaja skaala yhä hienompia luontopaikkoja
Seuraavaksi oli vuorossa retken kohokohta, kahvitauko korkealla kalliolla Dämman –järven etelärannalla, ihanin, likimain täydellisen erämaisin maisemin. Pientä koppia sähkömoottoreineen ja vauhtipyörineen siellä hetken ihmettelimme, kunnes päättelimme sitä käytetyn joskus hiihtohissinä ylös järven jäältä.
Seuraava ihastelun kohde oli Kvarnträskistä Dämmaniin laskevan lyhyen Stampforsen –joen vehreä, lehtomainen ranta ja sitten varsin erämaisen Kvarnträsk –lammen rannat. Se saattaa jossain määrin tuollaisena vielä jonkun aikaa säilyäkin, kun näkyy olevan määritetty pikkuiseksi luonnonsuojelualueeksi.
Paha loppumaku
Meidän loppumatkamme takaisin autojen luokse kulki Myntinmäen täysin maa- tai metsäseutumaiselle haja-asutusalueelle johtavaa soratietä pitkin. Retki oli mukava ja nähty luonto suorastaan hämmästyttävän hienoa! Mutta paha maku jäi kaikesta kuitenkin päällimmäiseksi suuhun :-(.
–Kari
Lähierä™ 
[…] sen luonteesta kertoo. Alueen korkein vuori. Juuri tuolla olimme viime syksyn retkellämme (Mynttilän metsien viime huokaus) hienon evästauon viettäneet ja niinpä sekä minun, että Matiaksen teki kovasti mieli käydä […]
TykkääTykkää