Tiivistelmä: Lyhyt kuvaus kolmen retkeilijän ensimmäisestä yöpymisestä Yosemiten kansallispuistossa joskus vuosituhannen alussa. Siellä oli silloin mustakarhuja melkein yhtä paljon kuin ihmisiä ja siihen liittyvät erikoisuudet paloivat suomalaisten retkeilijöiden muistiin lopuksi elämää.
Tapahtuma yhdeltä retkeltä 7.10.2000
Kun intohimoinen retkeilijä päätyy elämään Kalifornian kultamailla, eivät seikkailut luonnossa ainakaan vähene. Tämä kokemus on päätynyt pysyväislaatuisesti mieleen jäämään yhdeltä vaellukselta Yosemiten kansallispuistossa, yhdessä poikani Jarnon ja vanhan eräkaverini Jussin kanssa.
Yllätyksenä eivät meille tulleet ne monet tiukat säännöt, joita siellä retkeilijöillä on. Olimme toki innokkaasti ja paljon asioista selvää ottaneet. Ennen retkelle lähtöä kävimme siis paikallisesta Park Rangersien konttorista kuittaamassa itsellemme sellaiset pienet ja järeät ”muovitynnyrit”, joissa kaikki evästarpeet piti yöllä säilyttää. Se ikiaikainen konsti eväiden ripustamisesta roikkumaan puun oksasta kun oli jo kauan sitten diilattu paikallisten mustakarhujen toimesta. Joku pennuista vaan kiipeilemään juuri sille oksalle ja taas oli herkut tienattu.
Retkemme ensimmäisen taipaleen jälkeen me sitten pystytimme leirin Yosemite Fallsin yläpuolelle, oikein muhkeiden, jyrkkien ja rankkojenkin nousujen jälkeen. Ohjeiden mukaan rakensimme leirimme kolmion muotoon niin, että teltta oli pisteessä A, kaikkein ylimpänä loivalla rinteellä. Leirin viettopaikkamme B oli vähän alempana, ehkä 20 metrin päässä. Ja eväiden säilytyspaikka C samalla tasolla B:n kanssa, siitä noin 20 metrin etäisyydellä.
Teltan edustalle kasattiin myös kiviä, ohjeiden mukaan. Jos yöllä alkaisi jotain ääniä kuulua, silloin ryhdyttäisiin pitämään kovaa meteliä ja heittelemään kiviä sinne alemmas, mistä äänet kuuluvat.
Kaikki meni hienosti, eivätkä karhut meitä tulleet häiritsemään. Mutta arvatkaas kuinka sikeästi ensikertalaiset tuon yön nukkuivat?
–Kari
Lähierä™ 