Metsästä saunan pesään 0

Kokonaisuus

Tiivistelmä: Tästä alkaa artikkelien sarja, joka kertoo polttopuiden tekemisestä ihan omin käsin pystymetsästä (tai pusikosta) hellaan taikka saunan pesään saakka. Kaikista niistä monenlaisista askarteluista, jotka niin mahdottoman mukavia ja suorastaan terapeuttisia ainakin joillekin meistä ovat.

Luonnollista eteläsuomalaista metsämaisemaa, ole hyvä!

Asemointi ihmisen tekemisten ja harrastusten kenttään

Monia mahdottoman mukavia tekemisiä on meikäläiselle siunaantunut kautta elämän ja useita niistä voi aivan hyvin harrastuksiksikin kutsua. Tästä alkava artikkelisarja kertoo yhdestä sellaisesta touhukokonaisuudesta, joka on minua jollain kummallisella tavalla kutkuttanut aivan pikkupojasta saakka, sikäli kuin asioita kunnolla niin kaukaa muistan. Eikä tuo loppujen lopuksi ole edes yhtään kummallista kun minä olen luonnon helmoissa viihtynyt vissiin konttaamisiästä lähtien ja totaalisesti luonnon piirissä tehtävistä touhuista tässäkin puhutaan.

Ihan vähän ”peikkometsän” fiiliksiä jo tällä alueella. Ei mennä harventamaan!

Polttopuista on kyse

Puhe on siis polttopuiden tekemisestä, omin käsin metsästä liiteriin. Ja vielä sieltä hellaan, uuniin, saunaan tai takkaan saakka. Nuo touhut sisältävät hyvin monta erilaista vaihetta ja askaretta, joista nyt lopultakin kertoilen oman sydämeni kyllyydestä. Yhden pienen artikkelin verran jokaisesta eri vaiheesta. Varsin paljon hyödyllisiä tietojakin voi näistä askareista esiin tulla, koska on näitä sentään hirmu monen vuosikymmenen ajan intohimoisesti tehtyä tullut. Mutta mitään oppikirjaa en kirjaile, enkä missään tapauksessa halua julistaa mitään ainoita oikeita periaatteita ja työtapoja. Kerron sen sijaan omia kokemuksiani ja siinä sivussa tekemisen tapoja, jotka erinomaisen hyvin toimineet ovat.

Tämmöinen ainutlaatuisen hieno aspekti juuri näihin touhuihin vielä liittyy, joka ei suinkaan ainakaan kaikkien meikäläisen harrastusten kohdalla toteudu. Nimittäin rakas vaimoni tykkää näistä samoista metsäaskareista aivan yhtä paljon kuin minäkin. Tai vieläkin enemmän, taivas tietäköön!

Johonkin tämmöiseen sitä tähdätään.

Vain jonkun omistamasta metsästä niitä voi tehdä

Mihinkään jokamiehen oikeuksiin eivät polttopuiden tekemiset metsästä tietenkään kuulu, vaan niitä tehdään vain ja ainoastaan maanomistajan luvalla. Jotkut voivat tietysti käydä moisen keskustelun ihan itsekseen joskus kahvikupin ääressä. Kysyä että ”saanko luvan” ja sitten otsanahan kurtistelujen jälkeen vastata että ”olkoon menneeksi, mutta kaadat sitten vain pieniä näreitä tiheimmistä paikoista”. Noin siis niiden kohdalla, joilla kasvaa metsää omilla mailla.

Meikäläisen ei ole tarvinnut polttopuita koskaan ostella – jos nyt koetetaan aktiivisesti unohtaa ne muutamat kerrat joskus vuosikymmeniä sitten, kun tuli käytyä nappaamassa puupaketti mukaan huoltoasemalta, matkalla suoraan töistä laavulle iltapimeällä.

Vaikkei omia takametsiä ole ollut, aina on löytynyt paikkoja, missä innokas ”amatöörimetsämies” on päässyt polttopuita itselleen tekemään. Isäpapan talon tontti, vanhempien kesämökin reunukset, erilaiset hakkuuaukeat ja metsänharvennukset siellä, täällä ja tuolla. Jos vaan on jaksanut ottaa selville kyseisen palstan omistajan ja kysyä, luvan on saanut muistaakseni joka ikisen kerran.

Hienoa kallionlaen sekametsää. Sellaista, johon meikäläinen ei koske kirveellä, eikä sahalla!

Nykyinen pelikenttä

Tässä elämän vaiheessa vaimoni ja minä olemme päätyneet pienen eteläsuomalaisen maatalon omistajiksi ja sen seurauksena ei ole enää tarvinnut etsiskellä paikkoja, mistä polttopuita voisi hankkia. Näidenkään asioiden miettiminen ei silti ole todellakaan vähentynyt, vaan ainoastaan muuttanut muotoaan. Nyt täytyy aina tuumata, mihin kohtaan järkyttävällä vauhdilla kasvavaa tiheikköä sitä milläkin kerralla menisi edes vähän harvennusta tekemään.

Tästä vasemmalle alkaa tiheikköalue, jota kyllä kaupunkilaismetsänhoitajakin harventaa haluaa.

Metsän kasvu ja polttopuiden tarve

Tähän alueeseen kun ryhdyin kevätkaudella 2020 perehtymään, päädyin ainakin itselleni aika hämmästyttäviin johtopäätöksiin, joista haluan jotain päällimmäisiä tässä esiin tuoda. Laiskuuttani liitän tähän alle pääosan yhdestä viestistäni, jonka lähetin parille eräkaverilleni kevätkaudella 2020, jolloin olin suurella innolla näihin asioihin paneutunut ensimmäisten omaan metsään kohdistuneiden harvennusharrastusten jälkeen.

Kyse on siis metsän tuotosta. Eilen innostuin lopulta istumaan iltaa aika pitkällekin aamuyön puolelle, tutkien netistä näitä asioita. Ja tilastoa sekä kaikenmoisia kokemuksiahan löytyy aivan rajattomasti siitä, mitä metsä tuottaa. Ihan kaikkea sitä tietoa, jota minä onnistuin löytämään, yhdistää se, että ne kertovat metsän rahaksi laskettavasta tuotosta. Vaikka siis puhutaan kuutiometreistä per hehtaari per vuosi, siinä tarkoitetaan metsän sellaisen puutavaran tuottoa, jonka pystyy metsäyhtiöille myymään. Tietoa siitä, kuinka paljon (joku tietynlainen) metsä tuottaa puumassaa vuodessa, kun kaikki näreetkin mukaan luetaan, en onnistunut löytämään.

No, nuo m3/ha/v -luvutkin ilmeisesti vaihtelevat tavattoman suuressa skaalassa, ihan muutamasta kuutiosta jopa viiteenkymmeneen! Ja vielä sitäkin suurempia tuottolukuja löysin. Mutta jos nyt jätän ääri-ilmiöt ja kummajaiset pois, niin minulle jäi karkea mielikuva, että tuolla tavoin metsä tuottaa ehkä jotain välillä 5-6 m3/ha/v. Kyse lienee nk. kiintokuutiometreistä, jotka ovat aika lähellä monille tutumpaa pinokuutiometriä.

Jos minä siis noista pikku metsistäni raivaisin ja polttopuuna käyttäisin vaikka jonkun 10 kuutiota vuodessa, niin tuskin pystyisin metsän vuotuista kasvutuottoa korjaamaan noilta 2-3 hehtaarilta.

Tässä on hyvä pitää mielessä myös se, että juuri noilla meidän Pusulan mailla ollaan ihan keskiarvoisestikin hyvin lähellä koko Suomenmaan suurimpia metsän kasvun ja tuoton määriä. Ja kaikkeen tähän kun lisätään vielä se, että kyseessä ovat mäen etelärinteet, niin metsän (tai pusikoiden) kasvaminen on aivan järkyttään vauhdikasta!

Kalliolla tässäkin. Villiä fiilistä, mihin ei kosketa!

Kalevalan Sampo on löydetty uudelleen!

Mutta kun se ei taida olla edes noin! Sitä metsän harvennettavan pienpuun tuottoa kun minun ymmärtääkseni ei ole otettu lukuun noissa kasvuarvioissa. Tätä näkemystä tukevat erittäin vahvasti minun 30-vuotinen kokemukseni isäpapan reilun hehtaarin metsäpalan tuotosta tuolla Lempäälässä. Kautta vuosikymmenten sieltä otettiin kaikki polttopuut, mitä käytettiin isäni omakotitalossa, kesämökillä, sekä minun ja pikkusiskoni talouksissa. Eikä mokoma käyttö onnistunut syömään tuon metsän tuottoa, vaan noin 10 vuoden välein siellä piti teettää oikein isompi harvennus, jonka puut menivät muualle. Kattamaan juuri ja juuri sen korjuun kustannukset. 

Ja vielä tämmöinenkin piirre liittyy tähän tuottoyhtälöön ainakin minun alkeellisella fyysikon päättelylläni. Kun harvennan metsää ja otan sieltä polttopuuta käyttööni, minä parannan sen metsän tuottoa! Eli se samainen metsän läntti, mistä ne puut otin, tuottaa seuraavana – ja monina sitä seuraavina – vuosina vielä enemmin, kuin olisi harventamattomana tuottanut. 

Eli mitenkäs paljon minä sitten loppujen lopuksi söinkään sen metsän tuotosta?! En vissiin mitään, vaan minä tuuppasin sinne lisää puuta! Eikös tämä ole jo aika lähellä sellaista ikiliikkujaa, joka ei pelkästään pyöritä itseään, vaan lisäksi vielä tuottaa energiaa? Kalevalan Sampo – nyt minä olen lopulta löytänyt sen!

Purolaakson kesäistä vihreyttä. Harventaako vaiko ei harventaa, siinä kysymys?

Askareiden skaala on komea!

Tästä sitä lähdetään läpi käymään lukemattomia hienoja klapifanaatikon kokemuksia! Osaatko sinä tietää taikka arvata, kuinka monta erilaista herkullista osakokonaisuutta klapien tekemiseen pystymetsästä uuniin saakka liittyykään? Tahallani en sitä artikkelisarjan otsikoihin tällä kertaa laittanut.

–Kari