Tiivistelmä: Kertomus kauan toisensa tunteneen erämiesporukan viikonlopun touhuamisesta maatalon takametsän harvennusprojektin kimpussa. Sisältäen lopussa hauskan yhteenvedon siitä, miten paljon erilaista riemua sellainen metsä voi ihmisille tuottaa.
Tapahtui 3.-5.6.2022
Eräästä veljeskunnasta
Jos joku lukijoistani yhä sattuisi ihmettelemään tuota otsikon ”eräveljeskunta” -termiä, niin se asia on helppo korjata katselemalla jotain aiemmin julkaistuja tarinoita tämän blogin kategoriassa Eräveljet. Sen kategorian ensimmäisistä artikkeleista löytyy kuvauksia siitä historiasta, joka on johtanut hyvin pitkäaikaisiin kanssakäymisiin useampien, hyvinkin erilaisten retkeilijöiden ja eränkävijöiden kesken. Linkit blogin eri kategorioihin siis löytyvät etusivun oikeasta laidasta.
Kokoontumisen juurisyyt
Ajatus juuri tällaisesta kokoontumisesta oli syntynyt meikäläisen pääkopassa jo varmaan vuosi tai kaksi sitten. Kahden seuraavan tosiasian yhdistelmänä. Ensinnäkin tiedän joka ikisen eräveljen olevan tuttuakin tutumpi sekä polttopuiden käyttämisen, että niiden tekemisen kanssa. Ja toisekseen meillä on vaimoni kanssa nyt maatila, missä ei harventamisen kohteista, eli polttopuiden raaka-aineista pulaa ole! Ja kun kolmantena tekijänä on vielä meikäläisen elinikäinen rakkaus kaikkiin mahdollisiin polttopuihin liittyviin askareisiin, niin kai tuon idean syntyminen oli paremminkin olemassa olevien asioiden väistämätön seuraus, kuin joku älynväläys. Vasta vähän aikaa sittenhän sain lopultakin valmiiksi ja julkaistuksi kokonaisen artikkelisarjan, joka avaa kunnolla tuon oman pitkäaikaisen harrastukseni kaikki erilaiset osa-alueet. Tässä linkki sen sarjan ensimmäiseen artikkeliin: Metsästä saunan pesään 0 – Kokonaisuus.
Kutsu oli veljeskunnalle laitettu jo myöhään kevättalvella ja uusittu reilu viikko ennen tilaisuuden toteutumista. Tälle joukolle tyypilliseen tapaan lopulta kolme vanhaa kelmiä ilmoitti mukaan pääsevänsä. Saanti (4/7) oli siis suorastaan varsin hyvä. A&V kertoivat saapuvansa perjantaina illansuussa ja veli J joskus lauantaina.
Perjantain alkutahdit
Vieraiden saavuttua talon pihaan perjantaina, kokoonnuimme ensin tuvan pöydän ääreen nauttimaan ihan pikkuiset tervetulosnapsit. Jallua vaan, kaiken yksinkertaisuuden ja hyvien perinteiden mukaisesti. Sen jälkeen minä pyöritin vieraille läpi etukäteen suunnittelemani maatilan täydellisen esittelyn, joka sisälsi seuraavat aktiviteetit:
- Talon esittely sisältä – tulisijojen saadessa ylivoimaisesti suurimman huomioarvon.
- Talon väljän ullakon esittely.
- Navetta-kanala-sahasiipi – kokonaisuuden esittely.
- Puuvajan esittely.
- Uuden saunan ja saunatuvan esittely.
- Luontopolun esittely.
Tunnustan, ettei aivan pilkulleen tuon suunnitelman mukaan edetty. Vaan heti pihalla turistessamme ainakin veli V:n huomio kiinnittyi pihapiirin apurakennuksiin, joten ensimmäiseksi käytiin vähän katsastamassa kanala-sahakompleksia, jonka sekä jo valmistuneita, että moninaisia vielä vaiheessa olevia projekteja isäntä vierailleen kevyesti esitteli.
Maatalon erilaisten rakennusten esittelyn yhteydessä vieraille tarjoutui myös oiva mahdollisuus valita yöpymispaikkansa. Sekä veli A että V olivat puntaroineet ehkä nukkuvansa ulkona teltassa ja riippumatossa, ainakin sään suosiessa. Mutta ehkä se oli vain isännän ansioituneen myyntityön tulosta, että kumpikin valitsi valmiin petipaikan uudesta saunatuvasta.
Ranchin katsastus
Päiväkausiahan sellaiset kierrokset yleensä ottavat ainakin tuolla Texasin seutukunnilla – maastoautojen kanssa! Meidän tiluksemme oli kuitenkin aika mukavasti ihan jalkaisin tutkittavissa ja nimenomaisesti sellaista meikäläisen luontopoluksi kutsumaa reittiä myöten, jonka olin vasta myöhään viime syksynä saanut takametsiimme linjattua. Varsinaista polkua tuolla reitillä ei vielä ole kuin siellä täällä, eläinten polkujen jaksoilla, mutta koko reitti on kuitenkin ihan vaikka tossut jalassa kuljettavissa. Sellaiset reitit noiden metsien läpi on huolella ja vaivalla etsitty ja paikkapaikoin myös vähän pusikon raivausta harrastettu.
Tuon polkureitin etsimisen ja tekemisen kantavina ajatuksina ovat olleet seuraavat asiat.
- Mukavampi ja luonnonläheisempi kulkureitti takametsiin kuin soratietä pitkin.
- Helpompi käydä katselemassa metsien eri osissa aina silloin tällöin.
- Vaivaton tapa esitellä tilan pienten metsien erittäin moninaiset luontokonaisuudet.
Kolmoskohtaa tuli taaskin toteutettua. Ensin käveltiin läpi ”välihehtaarin” supertiheän metsikköalueen, mitä me talon pihapiirin lähimmistä osista koko ajan vähän siistimmäksi pikkuhiljaa harvennamme. Ja sieltä uskomattomat määrät polttopuuta talteen saamme. Sitten vuorossa kallion lakiosan vanhempi metsä lahopuineen kaikkineen ja sen jälkeen sukellus melko jyrkkää reittiä alas länsirinteen tiheälle lehtipuuvaltaiselle alueelle. Sieltä alas oman purolaaksomme supervehmaan lehtometsikön sisään ja vilkaisemaan tähän aikaan vuodesta aika olemattomana virtaavaa viereisen lammen laskupuroa. Lopulta rinnettä ylös takaisin talon pihapiiriin, suoraan vaimon viljelypalstalle. Kuinka ikinä mahtipontiselta tuon sainkaan kuulostamaan, alle kilsan lenkki oli kuitenkin kyseessä, kolmen hehtaarin tilusten ympäri 😎.
Syöminen, saunominen ja illanvietto
Talon isäntä oli emännän suosiollisella myötävaikutuksella valmistanut aika kohtalaiset muonavarannot porukan hengen pitimiksi, mutta varmuuden vuoksi silti sopinut senkä veli V:n että A:n kanssa heidän tuovan myös keittoruokia mukanansa. Ja ylihän kaikki sitten ampui – kuten vissiin niin monen monta kertaa ennenkin.
Heti tilaan tutustumisen jälkeen päätimme nauttia päivälliseksi veli V:n mukanaan tuomaa itse tekemäänsä hernekeittoa. Hän oli tuonut sitä mukanaan noin tynnyrin kokoisen kattilallisen ja sen mukaisesti taisi sitten tulla syötyäkin tuota keittoa, joka jätti kaikin mahdollisin tavoin totaalisesti varjoonsa kaikki kaupalliset yritelmät samasta aiheesta!
Loppuilta kuluikin sitten perusteellisesti saunoen ja maailmaa terassilla parannellen. Löylykierroksia en edes muista, mutta aika monta niitä taisi olla, ehkä eri määrät itse kullakin eräveljellä. Joka tapauksessa juurikin sopivat jokaisella. Kun mitään huomautuksia tai kehitysajatuksia saunan suhteen ei kuulunut, talon isännän varaukseton tyytyväisyys uuden saunan ominaisuuksiin jatkui virheettömänä eteenpäin. Vieraskoreudesta saattoi tietenkin myös olla kyse. Samoin on niin, etteivät mitkään kommentitkaan tuohon tyytyväisyyteen olisi negatiivisesti vaikuttaneet.
Saunatuvassa illanvietto jatkui vielä ties minne saakka aamuyön tunneille. Kuten näissä piireissä aina.
Lauantai liikkeelle
Varsin myöhään – mikä sekin alkaa olla jo osa perinnettä. Isäntä kumminkin nousi ennen kahdeksaa katselemaan päivän alkua, virittelemään aamupalat talon tupaan kahvia vaille valmiiksi ja seuraamaan mahdollisia heräämisestä kertovia merkkejä ylhäällä saunatuvan suunnalla. Kun jotain sen tapaisia alkoi ilmaantua, lähti pannukahvi heti kiehumaan hellalla ja sen selkiämään päädyttyä isäntä ilmoittamaan vieraille aamiaisen alkavan vartin päästä.
Normaalistihan tämän seurakunnan kokoontumiset ovat tapahtuneet kodan tai laavun ympärillä ja joskus harvoin jossain eräkämpällä. Vaikka nyt oltiin maalaistalossa kaikkien mahdollisten nykyajan mukavuuksienkin äärellä, aamupalasta ei tingitty. Se oli juuri se sama, yksinkertainen, kuin aina. Pannukahvi + leipää + margariinia + juustoa + punaista paprikaa. Jopa maitoakin lantingiksi niille, jotka sellaista harrastavat.
Harvennushommiin!
Ehkä jo aamupalojen ääressä olimme keskenämme sopineet, että leikitään näitä leikkejä B:stä L:ään. Eli kaikki lajit pystymetsästä aina klapipinoon saakka. Aivan A-kirjaimesta emme aloittaneet, koska minä olin vaimoni kanssa leimannut etukäteen pikkuriikkisen alueen saunarakennuksen takametsästä. Näin, koska meillä on juuri tarkalleen oman lainen suunnitelmamme tuon metsäalueen harvennuksesta, eikä sen kaikkia kummallisia nyansseja olisi mitenkään helppo muille kertoa ja perustella. Emmekä me nyt myöskään oksien siivousta, purkutavaran käsittelyä, kantoja ja sytykkeitäkään tällä kertaa käsitelleet – mutta muuten koko skaala.
Niin me sitten painelimme sinne metsään. Minä otin moottorisahan käyttööni, koska se on tuttu oma pelini. A ja V tarttuivat vesureiden kahvoihin. Siinä sitten jonkun reilun parisen tuntia heiluimme kaataen, karsien, pätkien ja kantaen sekä pienehköjä koivuja että kuusia. Hyvästi hiki siinä tuli jokaiselle, vaikkei mikään varsinainen hellesää silloin onneksi ollut.
Lounastauko
Lounaaksi nautimme nyt veli A:n mukanaan tuomaa siskonmakkarakeittoa, joka on jo rakentanut jonkunlaisen klassikkoaseman eräveljeskunnan monenmoisten retkien historiassa. Melkein kaikilla meistä on jo muistikuvia erinäisistä tilanteista, missä tuo keitto on palauttanut voimat ties millaisten retkien tai työsessioiden jälkeen. Tällä kertaa A lisäili siskonmakkarat keittoon vasta sitä hellalla lämmittäessään. Tätäkin keittoa oli melkein tynnyrin kokoinen kattilallinen, joten annoskoot tahtoivat mennä sen mukaan. Lautasten koko sentään onneksi piti ruokailijat kohtalaisesti tietoisina määristä. Muutenhan metsätyömiesten ruokahalu olisikin kenties imaissut koko tynnyrillisen!
Pieni harmitus oli isännällä siitä, ettei nyt vaan millään viitsinyt käyttää supermainiota Högforsin puuhellaa sen paremmin ruuanlaittoihin kuin kahvin keittoonkaan, koska lämpöä piisasi muutenkin ainakin tarpeeksi. Mutta näin se vaan menee, kun on optioita, niin niistä käytetään aina kokonaisuudessaan kaikkein järkevintä. Lohtuna olivat sentään suoraan tuvan leipävartaasta taitetut kuivatut ruisleivät.
Siesta-aika
Mukavan heilumisen ja lounaan päälle velikullat vetäytyivät siestalle saunatuvan suojiin ja mikäs siinä. Vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan ”sehän on kuin rahaa pankkiin laittaisi, kun nuori mies nukkuu” :-). Meikäläiseen, joka lounaasta useimmiten piristyy, ei tuo sananlasku ole koskaan purrut, edes silloin nuorena. Niinpä otin ja menin sähkökäyttöisen ketjusahani kanssa askartelemaan puuvajan edustalle, missä pätkin klapimittoihin kaikki sinne roudaamamme rangat.
Koko jengi koossa – ja metsässä
Joskus myöhemmin iltapäivällä pihaan ajoi sitten pakettiautollaan myös veli J. Hänelle halusi talon isäntä tarjota myös tutustumiskierroksen tiluksiin. Toki vähän kompaktimpana versiona, koska hän oli siellä jo kerran tai pari aiemminkin vieraillut. Mutta toki paljon oli niiden käyntien jälkeen myös rakennus- ja remonttiprojekteissa tapahtunut. Luontopolun kävelimme joka tapauksessa ympäri kaksistaan.
Talon lounas
Tänään sitten talo pääsi vihdoin tarjoamaan lounaan porukalle. Sellaiseksi oli vaimon kanssa yhdessä valmistettu allekirjoittajan tähän asti parhaaksi kokema riistaruoka nimeltään ”peuran suikalepaisti yrttikermakastikkeessa”. Kastike oli tehty etukäteen valmiiksi kermoja vaille, mutta sen oheen kuorittiin ja keitettiin suuri kattilallinen perunoita ja porkkanoita yhdessä veli J:n kanssa.
Kaupaksi ainakin meni. 2,5 litraa kastiketta neljään mieheen :-).
Klapiurakka
Joskus lounastunnin jälkeen menimme joka tapauksessa noin 33 prosentilla kasvanein voimin takaisin polttopuuprojektin kimppuun. Jokunen määrä rankoja laitettiin taas kumoon, jotta myös veli J pääsi mukaan kaikkiin touhun vaiheisiin. Sittenpä askartelun fokus siirtyikin puuvajaan ja sen edustalle, missä hoidettiin yhdessä tuotokset aivan maaliin saakka.
Jotenkin mukavan automaattisesti työnjako asettui seuraavanlaiseksi. V otti haltuun järeän halkaisukoneen, A siirtyi pinoajan hommiin, J halkoi pienempiä puita kirveellä ruhmun päällä ja K singahteli heidän välissään. Minun tehtäväkseni siis lankesi kuljettaa molempien klapimiesten tuotokset pinoajan käsiin tai ulottuville. Mikä oli välttämätöntä, sillä se ainoa puuvajan pino, johon tuoreita klapeja voi sillä hetkellä laittaa kuivumaan, oli jo aika helkkarin korkea. Niinpä A keikkui siellä jossain metrin korkeudella tikkaiden tai jakkaran päällä.
Veli V oli ottanut halkaisukoneen nopeasti viimeisen päälle haltuun hänen työskentelylleen juuri sopivan korkeine alustoineen ja myös ihastui koneeseen ja kyseiseen touhuun oitis. Mahdottoman sujuvasti ja vauhdikkaasti tuo kaikki sujui! Lopuksi vielä päätettiin siirtää halkaisualueelle jääneet sekalaiset pätkät ynnä muut varmuuden vuoksi vajan suojiin, mahdollisten tulevien sateiden varalta. Sekin tapahtui varmaan nopsemmalla vauhdilla, kuin mikään muu meikäläisen polttopuuaskareissa aiemmin. Neljät kädet kun heittelivät palikoita yhtäaikaa kekoon, ei siinä kovin montaa minuuttia kulunut!
Toinen illanvietto
Kahvitaukokin jossain välissä vietettiin ja pian oli ilta jo niin pitkällä, että saunominen alkoi kutkuttaa. Niissä merkeissä ilta sitten tietenkin rattoisasti kuluikin – kuten myös jokuset aamuyön tunnit.
V ja A olivat tuoneet mukanaan myös kitaran ja huuliharpun, joiden yhteistoimintaa olivat yritelleet jo eilen illalla, sekä päivän siestatauon alkajaisiksi. Nyt oli sitten vuorossa kahden tai kolmen kappaleen esitys J:lle ja minulle. Melko tarkan sävelkorvan omaavan on varovaisesti lausuttava, että kyllä ihan kivoja yhteen soimisen hetkiäkin esityksiin sisältyi. A taisi itse sanoa jotenkin, että ”aina tuli aplodit, kun laulu taukosi” . Mutta ne harmoniat tosiaan esiintyivätkin parhaiten instrumenttien keskisinä :-).
Joskus ennen kolmea muistelen minun ja J:n vetäytyneen alas taloon, mistä J oli valinnut yöpymispaikkkansa. Emme me tosin tainneet heti piankaan kuitenkaan nukkumaan osata mennä, vaan turisimme meille yhteisistä asioista vielä ties kuinka pitkään.
Lyhyt päivä
Aamupalat tuvassa aika myöhään, kuten eilenkin. Niiden jälkeen emme enää mitään mainittavaa tehneet, jollei erinäisiä jutusteluja talossa, saunatuvassa ja pihapiirissä sellaisiksi lasketa.
Tavaroiden pakkaamisia aurinkoisessa kesäsäässä. A&V lähtivät ajelemaan kotiin päin joskus puolen päivän jälkeen. Me jorisimme J:n kanssa vielä jonkun aikaa tuvan pöydän ääressä. Taisimmepa vielä lähtökahvitkin nauttia.
Klapiyhteenveto
Tässä yhdenlainen summaus noista meidän metsätyöaskareistamme muutaman yksinkertaisen numeron muodossa. Kaikki luvut ovat pyöristyksiä, parhaan havainnoinnin ja ymmärryksen mukaan.
- Noin neljä tuntia touhusimme yhteensä noin neljän hengen porukalla.
- Noin 0,6 pinokuutiometriä uusia klapeja ilmestyi pinon yläosaan.
- Noin puolen aarin alueelta harvennusta suoritimme.
Vielä pari jatkolaskelmaa noiden perusteella.
Yhden miestyötunnin tuotos pystymetsästä klapipinoon saakka oli siis 0,038 m3 = 38 litraa = 2 korillista. Voi tuntua aika pieneltä, eikö vaan? Ottaen vielä huomioon, että oksien siivousta me emme tällä askartelukerralla ollenkaan hoitaneet. Hyvin monenlaista ahertamista tuo tosiaan vaatii metsästä pinoon! Mutta jos asiaa katseleekin sitten tältä toiselta kantilta, niin fiilikset ovat aivan erilaiset. Yhden miestyötunnin tuloksena on neljä kokonaista saunomiskertaa!
Kun juuri tuollaisesta parikymmentä vuotta harventamattomana eteläsuomalaisessa etelärinteessä kasvavasta taimikosta lähtee kevyestikin harventaen aarilta yli pinokuutiometri klapeja, se tarkoittaa sataa pinokuutiometriä hehtaarilta!!!
Meidän pienen maatalokompleksimme menneiden kahden vuodenkierron klapien kulutus on ollut noin 3 m3/v. Jos oletan sen kasvavan viiteen mottiin vuodessa uusien tulisijojen käytön myötä, voisimme yhden hehtaarin harvennustuotoilla pyörittää talon tulisijoja seuraavat 20 vuotta putkeen. Tosin, kyseessä on vasta aika kevyt ensiharvennus, joten jo viimeistään kymmenen vuoden päästä voisi ja pitäisi koko harvennuskierros aloittaa uudelleen.
Minä taidan olla nyt viimein löytänyt sen Kalevalan kovasti ylistämän Sammon!
–Kari
Lähierä™ 