Leimaaminen
Tiivistelmä: Jos ihan itse lähtee metsän harvennusta tekemään, voi olla hyvä miettiä etukäteen ainakin sitä, kuinka paljon sieltä aikoo puuta pois ottaa ja millaisilla periaatteilla noin puulajien ja niiden tiheyden suhteen.
Esimerkiksi joksikin tämän kaltaiseksi me unelmoimme nykyisten tiheiköiden joskus muuttuvan.
Mitä se leimaaminen on?
Tämän artikkelin nimi on mahtavan virallisen tuntuinen. Leimaaminen kuulostaa ainakin minun korvaani semmoiselta touhulta, jota metsäalan ammattilaiset tekevät työkseen, emmekä me amatöörit moisista touhuista mitään ymmärrä.
Oikeasti kyse on tietenkin vain siitä, että metsään merkitään tavalla tai toisella ne puut, jotka sieltä halutaan kaadettavan. Useimmiten tarkalleen noin, mutta yhtälailla voidaan merkitä myös puut tai alueet, joihin ei hakkuissa kosketa. Noiden merkintöjen virallisia tai yleisesti käytettäviä ”koodeja” en halua lähteä kommentoimaan, koskei niillä ole mitään maailman merkitystä meille kaupallisten metsätöiden piirien ulkopuolella pysytteleville.
Ennen vanhaan ne leimat siis tehtiin heilauttamalla kirveellä sopiva palanen kuorta pois niistä puista, jotka kaadettaviksi merkittiin.
Siinäpä vaimon tekemiä meikäläisten leimausmerkintöjä tiheikössä.
Tarvitaanko moista ollenkaan?
Oman metsän tai vaikka pusikoksikin kutsuttavan alueen ”leimaaminen” voi olla kummallinen tai kyseenalainen termi ainakin metsäalan ammattilaisille. Ja kun on kyse tietynlaisesta alkuharvennuksesta, ei siinä mitään leimaamisia tai merkintöjä varmaan monenkaan mielestä tarvitse eikä kannata käyttää. Vaan metsuri sen kun päräyttää raivaussahalla kumoon jotkut puut ja pensaat, sekä säästää toiset. Moinen tapahtuu silloin pitkän kokemuksen tuomalla ammattitaidolla, sekä yleensä tähtäimellä saada aikaan juuri tietynlaista talousmetsää.
Mutta asia ei ole tuollainen ainakaan sellaisen metsänomistajan näkövinkkelistä, jolla ei vastaavaa kokemusta ja ammattitaitoa ole. Eikä myöskään samanlaista strategiaa metsänsä kehittämiseen, kuin suomalaisen metsäteollisuuden tarpeiden sanelemien periaatteiden mukaisilla ”maan tavoilla”.
Esimerkiksi tämmöisestä lähdetään liikkeelle.
Omat tavoitteet
Meikäläisten tavoitteet noille omille takametsillemme ovat seuraavanlaiset. Haluamme saada ne kehittymään jonkunlaisiksi sellaisiksi metsiksi, jotka ovat näillä seuduilla tyypillisiä olleet menneinä aikoina. Noiden ”menneiden aikojen” skaalan ja tähtäimen asettaminen ei ole tietenkään helppoa. Mutta sitä helpottaa kuitenkin tämä periaate: Ei ainakaan mitään metsänviljelyä. Vaan jotain semmoista paikan mukaan vaihtelevaa sekametsää, joka vaikuttaa tyypilliseltä näille seuduille. Ja tietenkin sitten vielä tällaisella ”inhimillisellä näkökulmalla” terästettynä, että väljää ja miellyttävää se saisi ihmisen silmälle olla.
Noh, tuollaisilla näkökulmilla me olemme sitten lähteneet harventamaan meidän takametsiemme ensimmäistä talon takaa alkavaa hehtaaria, joka on vedetty täysin sileäksi vain 17 vuotta sitten. Kaikki asiantuntijat eivät mokomaa ole uskoneet, koska ”noin korkeaa metsää ei ole voinut 17 vuodessa nollasta syntyä”. Mutta on vaan, juuri tuolla, päivätyt ilmakuvat ovat minulla siitä todisteena.
Esimerkiksi tämmöistä toivotaan aikaan saatavan.
Oppia mukava kaikki!
Vaikka meikäläinen on vallan mahdottomasti erilaisilla metsämailla noin retkeilijän ja lähitutkimusmatkailijan näkökulmilla kulkenut, on sitä silti tuntenut itsensä aivan kaupunkilaistumpeloksi, kun asioita pitääkin katsella metsänhoidon kannalta. Mutta toisaalta nopeasti sitä oppii, kun jostain oikein kiinnostuu! Hyvin paljon ajatuksia ja vinkkejä sain jo heti alkuun, kun metsien omistusta ja hoitamista aika merkittävissä määrissä ja pitkään harrastanut vanha alpinistikaverini Jari-Matti tuli heti varhaiskeväällä 2020 katselemaan kanssani läpi meidän pienet takametsämme.
Lisää sellaisia näkövinkkeleitä, jotka minun silmäni eivät ole ennen osanneet käyttää, olen saanut paikallisilta ihmisiltä, joilla on vuosikymmenten tai suvun vuosisataiset kokemukset metsistä takanaan. Esimerkiksi vaikka semmoinen, että koivujen ja kuusten muodostamassa sekametsikössä ”koivujen latvat piiskaavat kuuset pilalle”. Niin ne penteleet ovat juuri tehneet monilla meidänkin metsiemme alueilla! Minä en mokomaa vaan osannut huomata, ennen vinkin saamista.
Joskus luonnonvoimat hoitavat sekä valinnan, että kaatamisen puolestamme. Sen enempää ei kyllä koskaan.
Ensin suunnittelu, sitten vasta työ
Tämmöisillä periaatteilla ja osaamisilla varustettuina me vaimoni kanssa olemme sitten päätyneet siihen, että satsaamme tuohon leimaamiseen. Eli ennen varsinaiseen harvennustyöhön ryhtymistä me menemme aina tutkailemaan kyseistä aluetta ja merkitsemme ne puut, rangat, puskat tai mitkä ikinä pois haluamme. Juuri tässä vaiheessa me siis toteutamme sitä meidän visiotamme tuon metsäalueen tulevasta olotilasta. Ei yhtään helppoa touhua, ainakaan minulle!
Suurin helpotus tuohon haasteelliselta tuntuvaan touhuun on se, että asiaa voi vielä parantaa myöhemmin. Sillä meidän ”harvennuspolitiikkamme” ei todellakaan kovin agressiivista ole. Lisäharvennusta tarvitaan ja halutaan melko varmasti joskus tulevaisuudessa.
Työvaihe meneillään. Vaimoni on siinä sekä minua parempi, että nopeampi.
2/100
Näin pienien osuuksien arvioimisessa tahtoo olla jo suuret virhemarginaalit, mutta minä arvelen näihin touhuihin kuluvan ehkä noin pari prosenttia koko siitä työmäärästä, joka valmiiden polttopuiden tekemiseen kuluu. Tästä kahdesta prosentista puolestaan 90% on katselua ja miettimistä, loput nauhojen sitomista runkoihin tai oksiin.
Työkalut
Tähän pitäisi oikeasti laittaa joku piirroskuva ihmisen silmistä ja aivoista, joiden kanssa varsinainen työ tässä vaiheessa tehdään. Ja jotenkin haastavaa se vielä vaan ainakin meikäläiselle on, mutta ehkä jotain kehittymisen merkkejä on sentään jo havaittavissa.
Tässäpä meikäläisten työkaluarsenaali leimaamiseen.
Muuten tämä vaihe ei kovin kummoista työkaluarsenaalia vaadikaan. Me merkitsemme kaadettavat puut nauhalla. Oranssilla, punaisella, tai mitä nyt milloinkin nurkista sattuu löytymään. Eikä sillä ole väliä, ovatko nuo nauhat oikeita merkintänauhoja tai jotain muita. Prosessin myöhemmissä vaiheissa ne kerätään kuitenkin talteen ja käytetään taas uudelleen, niin kauan kuin jotenkin kasassa pysyvät.
–Kari
Lähierä™ 