Tiivistelmä: Tässä Nuotiotarinat-sarjan jatkoksi yksi hyvin oudolta tuntunut luontokokemus joulukuun illansuun kävelyretkeltä tutuissa Kirkkonummen lähimetsissä.
Koko kallion laki oli silloin sankan sumun peitossa! Tämä kuva seuraavalta päivältä.
Tapahtuma yhdeltä lähiretkeltä 22.12.2020.
Myöhäisen iltapäivän kävelyretkelle kehoa ja päätä tuulettamaan lähdin, kotiovelta taas kerran. Tällä kertaa kohteeksi ja suunnaksi valikoitui reitti, josta käytän nimeä ”Lustbackan lenkki”. Myötäpäivään lähdin sitä nyt talsimaan semmoisessa pilvisessä, mutta muuten selkeässä säässä, lämpötila muutamia asteita plussan puolella. Tuon lenkin etäisimmät osat vievät läpi Timmermossenin itäreunan hienojen kallio- ja metsäalueiden, aina valinnan mukaan.
Yhden suon reunaan kurottelevan kallioniemekkeen päällä vietin mukavan pienen puolimatkan evästauon, täydellisessä luonnon rauhassa. Sieltä päätin jatkaa vielä pikkuisen pohjoisen suuntaan ja poiketa yhdellä monilta retkiltä tutulla hienolla maisemakalliolla.
Sinne metsän sisästä kiivetessäni hämmästyin aikalailla. Kallion päällä leijui sankka sumu, vaikkei sitä missään ympärillä ollut? Eikä ollut näkynyt suollakaan mitään sumua evästauollani alle 5 minuuttia sitten. Lähdin sitten tietysti kävelemään sinne sumun sisään ja katsomaan, kurotteleeko se kuitenkin ylös tuolle huipulle asti sieltä suolta. Mutta ihan siinä samassa kun sumun sisään kävelin, se alkoikin häipyä aivan käsittämättömän nopeasti! Kelloa en tosiaankaan katsonut, mutta korkeintaan 5-10 sekunnissa ihan kaikki sumu oli tipotiessään! Zippo!
Minä olen tiedemiehen koulutuksen saanut insinööri, enkä todellakaan kuulu mihinkään yliluonnollisiin asioihin uskovaisten eturintamiin. Mutta niin perin juurin outo tunne tuosta tuli, että niskakarvani ihan oikeasti pystyyn nousivat! Ja lähdin saman tien hiipsimään sieltä kohti Timmermossenin tien lähintä paikkaa, tuon tuosta vielä taakseni vilkuillen.
–Kari
Lähierä™ 
Njoo, kuten uumoillaan saatamme elää sellaisessa multiversumissa, miltei samanlaiset maailmat miltei päällekkäin ja sitten kun mennään sivujanalle asiat muuttuvat vähintäänkin mielenkiintoisiksi.
Maailmat (näin kerrotaan) saattavat joskus mennä vähän sekaisin, terävyys katoaa, reunat ovat pehmeät eikä tuossa eilen puuta ollut. Ei tiedä, minne askel johtaa.
Vähän kuin paksu sumu.
No, vaimoni kanssa jokin aikaa taaksepäin mökillä Siuntiossa, ei niinkään kaukana K- nummelta. Sumuinen ilta, mutta ei asiaa ulos, tuli hellassa ja näköradio hiljaisena auki, rauha maassa. Aamulla lähtöä tehdessä vaimo ohimennen kiitti vajan saranain rasvaamisesta, se kitinä pois.
Ei minä.
e. 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Sun mietteesi Esa ovat usein sellaisia, että luen ne moneen kertaan, enkä siltikään aina pääse ihan samoille kärryille kanssasi.
Ja semmoinen on sekä harvinaista, että kiehtovaa!
TykkääTykkää