Loimaan talviunet

Tiivistelmä: Kertomus allekirjoittaneen vierailusta Loimaan Ladun talvikokoontumisessa, joka tarjosi osallistujille mahdollisuuksia kokeilla yöpymistä ulkona Suomen talvessa matalalla kynnyksellä. Sekä ulkopaikkakuntalaiselle mukavan illanistunnan yhdessä reippaiden varsinaissuomalaisten ulkoilmaihmisten kanssa.

Etelä-Suomen talvi näytti hienoimpia kasvojaan helmikuussa.

Tapahtui 11.2.2022

Talviuni-tapahtuma

Tuttu jermu Loimaalta, sikäläisen latuyhdistyksen puheenjohtaja Juha oli jo kauan sitten ideoinut rakentavansa yhdenlaisen nuku-yö-ulkona –tapahtuman Loimaan Ladun Latupirtin ympäristöön helmikuussa ja pyytänyt meikäläistäkin tulemaan sinne mukaan. Kuulemma tuomaan paikalle talviretkeilykokemusta ja tarinoita. Hauskan nimen oli Juha tapahtumalle kehittänyt, ”Talviuni”. Minä olin tuon jo silloin kalenteriin laittanut ja kun sitten vielä pääsi käymään niin, että olemme maaliskuun alussa lähdössä yhteiselle talvivaellukselle Itä-Lapin tunturialueille, oli tuossa tapahtumassa paljon synergioita. Voisimme samalla vähän jo kumpikin testipakkailla Lapin reissun varustuksia, sekä treenata yhdessä teltan pystytystä ja pakkausta.

Loimaan Ladun Latupirtti metsän keskellä.

Alkutouhut

Perjantain iltapäivän viimeisinä valoisina tunteina me sitten tapasimme yhden juuri ja juuri auratun pikkutien varrella, mihin saimme autot parkkiin vähän lumitöitä ensin tekemällä. Sitten vaan varustukset ulos autoista ja marssimaan pientä polkua pitkin Latumajalle. Minulle lähteminen oli helppoa, kun tuttu Savotta 906 + Paljakka –kombinaatio oli valmiiksi pakattuna auton perässä. Juhalla oli enemmän valmisteltavaa ja säädettävää rinkkansa ja raskaasti lastatun muovipulkkansa kanssa.

Allekirjoittanut purkaa varusteitaan autosta.

Leirien pystytyksiä

Juhan vielä kuljettaessa toista kuormaansa majalle, minä kerkesin katsoa paikan teltalle ja tallata sen sileäksi lumikengillä. Pikaisen paikkojen esittelyn jälkeen ryhdyimme sitten yhdessä kasaamaan minun Hilleberg Kaitum 2 GT –telttaani. Jotta myös Juha saa tuntumaa tuon teltan pystytyksen askareisiin jo ennen pitkää Lapin vaellustamme. Kohtalainen määrä aikaa siinä kului, koska minulla on useimmiten sisäteltta pakattuna erikseen ja sen tusinoiden klipsien kanssa saa näperrellä, etenkin sormet huurussa. Lisäksi olin unohtanut pakata mukaan suuret lumikiilat, joten Juha päätyi tekemään neljä puolimetristä seivästä luonnonmateriaaleista. Hyvin se siihen kuitenkin pystyttyi ja kalusteetkin heitettiin sisälle.

Vanha kunnon Hille on taas pystyssä illansuussa.

Samoihin aikoihin oli paikalle tullut yksi pariskunta, joka myös ryhtyi pystyttämään telttaansa vähän matkan päähän. Lisää talvitapahtuman osallistujia tipahteli sitten paikalle yksittäin ja kaksittain. Kaksi kaveria olivat ihan oikeasti vaeltaneet sinne rinkat selässä ja lumikengät jalassa, jostain matkojen päästä. Ja kaikesta huomasi, että oikein kunnon ulkoilusuorituksen olivat hoitaneet, kun läpi eteläisen Suomen niin sanotusti ”vaihtelevien” maastojen olivat umpilumessa tarponeet.  He rakensivat puolestaan tarppikankaasta kevyen suojan yöpymistä varten.

Siinä puolestaan lähinaapurin yösija.

Retkiherkutteluita ja jutunaiheita

Varsinainen illanistunta tapahtui Loimaan Ladun isossa, siistissä kodassa.  Mitään virallisia ohjelmanumeroita ei ollut, muttei myöskään hiljaista ja tylsää hetkeä! Evästelyitä harrastettiin pitkin iltaa, kuka milläkin tavoin. Yhdeksän henkeä oli minun laskujeni mukaan kodassa parhaimmillaan, eikä vissiin kukaan muu ollut liikkeellä sellaisilla perus-peruseväillä, kuin meikäläinen. Siis makkaraa nuotiolla lämmitettäväksi, valmiiksi tehtyjä ruisleipiä juustoineen ja paistettuine kananmunineen. Jotain gourmet-retkeä taisi tuo enemmän muistuttaa. Läheskään kaikkia herkkuja en muista tässä luetella, mitä näin ja mistä kuulin. Mutta ainakin peuran ulkofileillä, paistetuilla perunoilla ja vihanneksilla, sekä liekitetyillä räiskäleillä siellä herkuteltiin. Eikä juomapuolikaan tainnut yhtään tuota heikompaa laatua olla. Erityismaininta annettakoon Juhan myöhäisillassa laittamalle ”herkkupötkölle”, joka sisälsi foliopaketissa kypsytettyjä vihanneksia hunajan ja pippurin kera. Yhtä herkullista oli, kuin ensimmäisellä kerralla Noormarkussa, erätaidon SM-kilpailuissa.

Vihannesherkkupötkylän ainesosat ennen kelmuun kääräisyä.

Paikalliset kun kaikki tunsivat toisensa, heillä jutun ja herjanheiton aiheita piisasi aivan ehtymättömästi. Niitä oli kiva kuunnella ja meikäläinenkin ulkopaikkakuntalaisena pääsi mukaan aina silloin tällöin, etenkin aiheiden välillä kulkiessa jossain retkeilyn rintamilla. Ja omalta kohdaltani mielenkiintoisimpina pidin jutusteluita Jeremiaan kanssa, joka on innokas Norjan vuorten kulkija. Kuten meikäläinenkin on koko elämänsä läpi ollut. Minä en kelloa katsellut koko illan aikana, mutta Juha väitti meidän vasta joskus kolmen jälkeen kömpineen yöpuillemme telttaan. Pari hemmoa olivat puolestaan illan aikana lämmittäneet latupirtin kamiinan kanssa ja yöpyivät siellä.

Ja että tämmöisiä eräruokia. Saisiko olla liekitettyjä räiskäleitä?

Leppoisat aamutoimet

Yllättävän samoihin aikoihin kaikki kömpivät ylös leireistään aamulla, vaikka illan mitat vähän erilaisia olivat olleetkin. Ennen ja jälkeen kahdeksan. Aamusella ei tietenkään enää muuta, kuin aamiaistouhuja kodassa, sekä leirien purkua ja pakkausta. Minä jäin sinne viimeiseksi Juhan kanssa, joka pakkasi kaikki ”yleiset varusteet” suureen pulkkaansa ja siivosi paikat ennen lähtöämme.

Loimaan Ladun kota, missä illan vietimme.

Meikä lähti sitten tien päälle kohti Pusulaa. Kerrassaan mainio tapahtuma taisi olla kaikkien osallistujien mielestä ja minulle mukava kurkistus taas yhteen Suomen monista latuyhdistyksistä.

–Kari