Tiivistelmä: Jossain pohjolan armottoman talven sylissähän ne kylmimmät hetket tietenkin koetaan. Niin toki varmasti lämpömittarista lukien minunkin kohdallani, mutta palellut en ole missään enkä koskaan niin perusteellisesti kuin kerran toukokuisessa Portugalissa. Vaikka niihin maisemiin ja siihen vuodenaikaan yleensä pelkästään ihanan aurinkoisia ja lämpimiä mielikuvia liitetään.
Tapahtuma yhdeltä retkeltä 2.5.2015
Jostakin täältä pohjolan rajuilta mailta te sen varmasti arvelette erämiehen kokemusten laariin tarttuneen. Aivan samoin minäkin, kun joskus tämmöisistä asioista yhden vanhan eräkamun kanssa jutusteltiin. Ja kokemuksia kunnon palelemisista on kyllä koko monta päässyt tämmöisen pitkän linjan luonnossa kulkijan muistoihin tallentumaan hyvin erilaisissa paikoissa. Niitä on päässyt kertymään muiden muassa Suomen Lapin talvisilta tuntureilta, jäätikkötuulen tuhoamalta leiriltä Norjan vuorilta, myöhäissyksyn rännän kyllästämistä Keski-Suomen metsistä ja Tulppion -40 asteisista erämaista. Mutta niin on vaan kummallista tämä elämä, että minun muistissani tämän kyseenalaisen voiton vie se kuuluisa Portugalin huhtikuu!
Pyhiinvaelluksella Portugalista kohti Espanjan Santiago de Compostelaa silloin patikoitiin. Ehkä keskimäärin vähän turhankin pitkiä päivätaipaleita, koska semmoinen aikataulu oli silloin vaan retkelle asetettu. Taipaleille osui sitten niin ihanan lämpöisiä ja aurinkoisia kevätpäiviä, kuin vallan toisenlaisiakin kelejä. Armottomia sateita, Atlantin ”leppoisten tuulten” avittamana. Sellaisia sateita, jotka kastelivat aivan joka ikisen ihmisen kalsareita ja jalkineita myöten likomäräksi. Vallan riippumatta siitä, minkälaiset ja kuinka hienot sadevarusteet itse kukin oli päätynyt turvakseen mukaan ottamaan.
Yhtenä sellaisena päivänä minä vaelsin eteenpäin yksikseni. Juuri niin, miten parhaiten pääsee irti omista normaaleista ajatuksen juoksuistaan ja miettimään asioita toisilla tavoilla. Tuokin päivä toimi minun osaltani ehdottomasti niin, ehkä aivan erityisesti näiden seuraavanlaisten kokemusten avittamina.
Joskus iltapäivän tunteina alkoi vilu vaivata kulkijaa. Varustus ei kovin kummoinen sitä Portugalin huhtikuuta varten ollut, eli vaatetusta ei ollut lisättäväksi. Eikä edellisten pitkien päivien rasittama kehokaan jaksanut enää kiristää tahtia ja lämmön tuotantoa. Koko mies alkoi olla niin jähmeessä, ettei mikään konsti enää mieleen tullut. Onneksi pelastukseksi löytyi taas yksi pieni, syrjäinen taverna. Siellä sai eteensä kuuman kahvin, sekä lasin portviiniä. Muutama oman seurueen vaeltaja kun oli vielä samaan paikkaan osunut, niin jopa henkinenkin puoli sai kohennusta samalla.
Mahtavan lisävirtapotkun keho moisesta sai! Se läpikotainen kylmyys iski kuitenkin märkien vaatteiden läpi tietenkin täysillä takaisin heti ulos lähdettyä. Mutta kun nyt oli taas koneessa virtaa, niin ei kun vaan juoksemaan rinkka selässä! Lopun elämääni muistan sen, miten raskasta oli juosta suhteellisen kevytkin rinkka selässä jonkun 15-20 minuuttia. Kuten myös sen, miten hienoa oli tuon jälkeen saada taas normaali mukava lämpötila elimistöönsä!
–Kari
Lähierä™ 