Tiivistelmä: Puolen päivän mittainen lähitutkimusretki yhdelle Pusulan kylän mahtikallioista, kahden hyvän retkeilykaverin kanssa.
Tapahtui 28.5.2023
Maaseudun ihmeitä kavereiden kanssa
Pari varsinaista himoulkoilijakaveriani oli tullut kyläilemään maatilallemme, kun olin heille täkäläisiä maastoja kehuskellut. Lauantaina iltapäivällä Tarja ja Harri saapuivat ja niin innokkaiden retkeilijöiden kanssa piti jo heti illansuussakin jonnekin kävelemään lähteä. Kun oman tilan metsien ympäri kulkeminenkaan ei siihen riittänyt, niin teimme sitten pienen tukimusretken aivan Pusulan keskustan pohjois- ja koillispuolella kohoaville kallioille, joista yhden nimi on Kiimamäki. Perin hienoja ulkoilumaastoja olivat nuokin, muttei enempää tässä.
Sunnuntai oli sitten aivan retkeilylle ja lähitutkimusmatkailulle pyhitetty ja ensimmäiseksi kohteeksi minä olin valinnut Isomäki -nimisen kallion. Se on yksi sellaisista oikein kaukaa eri suunnista erottuvista mahtimäistä, joita siellä Etelä-Suomen peltoalueiden ja Hämeen järviylängön rajamaastoissa on monia. Semmoinen komistus, jota minä olin jo varmaan pian sata kertaa katsellut auton ikkunasta eri suunnista ja tuumaillut, että tuokin pitää joskus katsastamassa käydä. Nyt oli sitten lopultakin sen lähilöytöretken aika.
Kohti kallioseikkailua
Parkkeerasimme auton yhdelle pikkupellolle vievän traktoritien reunaan ja lähdimme lompsimaan kohti tuota nimensä mukaisesti aika isolta näyttävää mäkeä. Sen massiivisuus pääsi hyvin oikeuksiinsa juuri meidän lähestymissuunnastamme, tuosta pikku pellosta sekä joskus suoritetuista metsänhoitotoimenpiteistä johtuen. Ne oli siis hoidettu pois. Kohta marssimme jo aika nätin tuntuisessa, väljässä metsässä, katsellen parhaalta vaikuttavaa reittiä ylös sekä karttaa, että maastoa lukien.
Me halusimme tarkoituksellisesti kiivetä ylös juuri tuolta kallion kaikkein jyrkimmältä länsireunalta. Koska se oli ensinnäkin meille lyhin reitti ja toisekseen, suomalaiset kalliot tarjoavat likimain aina mahdollisia kipuamisreittejä myös jyrkänteiden lomasta. Sinne sitten vaan, meikäläinen edellä harppoen ja hetikohta myös puuskuttaen. Sillä olihan tuo kallio nyt nimensä mukaisesti ihan oikeasti ISO! Eteen ja ylöspäin koko ajan sillä silmällä katsellen, jalkamiehen ja naisen kulkemisen sopivia kohtia löytyi aina kuitenkin, aivan oletuksen mukaisesti. Kiivetä ei kertaakaan tarvinnut, mutta nelivedolle piti kerran tai pari siirtyä.
Huippujuttuja
Sittenpä oltiinkin sillä avoimella huippukalliolla, minne tähdätty oli. Sieltä aukenivat muhkeat näkymät yli Pusulan seutukuntien, noin lounaan ja luoteen väliseen sektoriin. Niitä pysähdyttiin nautiskelemaan vähäksi aikaa oikein persiillemme. Ja voihan olla, että samalla halusimme hiukan hengitystäkin tasailla kiivaan nousun jälkeen. Ihan pian teki jokaisen kuitenkin mieli lähteä tuon komean mäen lounaisia lakiosia vähän katsastelemaan. Heti bongattiin suuren männyn latvustossa oleva kalasääsken pesä ja sen suojelusta kertova kyltti. Asukkaita ei pesässä nyt näkynyt, mutta minä kyllä mietin, että onpa siinä kyllä hemmetin komeat näkymät jonkun asunnosta!
Seuraavaksi lähdimme porukalla tutkailemaan suuren kallion ylhäistä luontoa. Ensin aivan lounaiskulman avokalliolle, missä männyt kuitenkin rajoittivat kaukomaisemia aikalailla. Sieltä käännyimme luoteen suuntaan, minne kallion lakiosat kartan mukaan pisimpään jatkuvat. Vaikka idän ja koillisen välille ei mistään kohtaa kovin avoimia maisemia auennut, kyllä kaikki yhdessä ihastelivat miten puhdasta, hienoa ja ihmisen käden koskematonta kallioluonto oli joka puolella! Moniaita sellaisia paikkoja toisillemme osoitimme, mihin olisi perin hienoa leirinsä joskus laittaa.
Makea lounastauko
En enää muista johtuiko se kartan katselusta vaiko silmämääräisistä havainnoista ja peffatuntumasta, että päätimme yht’äkkiä poiketa etenemissuunnastamme ja mennä vielä kurkistamaan kallion länsireunan jyrkänteiden luokse. Niin taikka näin, heti löytyi paikka, mistä aukenivat aivan mahdottoman makeat maisemat koko lännen ja pohjoisen väliseen sektoriin! Ilman mitään sanomisia oli jokaiselle heti selvää, että juuri siihen me lounasleirimme laittaisimme.
Paikka olikin aivan ekstramukava, sillä me saimme istahtaa pehmeille kanervikkorinteille. Niiden alapuolella aukeni kalliorinne, joka meille ne hienot kaukomaisemat tarjosi. Oikealla alempana bongasimme sen verran hienolta vaikuttavan kallioniemekkeen, että päätimme mennä senkin vielä retken paluumatkalla bongaamaan.
Viereinen kallio jo ihmisten merkitsemä
Puolen tunnin nautiskelujen jälkeen lähitutkimusmatkamme jatkui, johtaen meidät pikkuhiljaa alas korkealta kalliolta loivia metsärinteitä myöten. Ylitettyämme lähimmäs näitä kallioita johtavan metsätien, nousimme toiselle nimettömälle (ainakin peruskartassa) kalliolle ja etsimme sieltä sen ylhäältä havainnoimamme kallioniemekkeen. Nätti paikka oli sekin ja jonkun aikaa siellä ennen matkan jatkamista teputtelimme. Kauniin luonnon tunnelmaa pilasivat siellä toki lukuisat maasto- ja läskipyörien renkaiden jäljet. Noilla metsäautotieltä käsin helppopääsyisillä ja loivilla kalliorinteillä oli nimittäin käytetty jokamiehen oikeuksia oikein kovasti. Ajaen lukemattomia vähintään useat vuosikymmenet säilyviä jälkiä poronjäkälän peittämiin kallipintoihin ☹.
Paluumatka ja mäen arviointi
Meidän lähilöytöretkestämme oli jäljellä vielä suunnistaminen takaisin pellon reunalla odottavalle autolle. Valitsimme noin suorimman reitin, joka vei meidän ensin jonkun matkaa ylemmäs Isomäen alarinteille, missä jonkunlaista polkua sitten vaan seurailimme. Ja päädyimme tuolla retken viimeiselläkin taipaleella vielä ihastelemaan myös suuren kallion tyviosien luontoa. Siitäkin huolimatta, että siellä oli monin paikoin joskus metsiä vähän hoideltu.
Minä lasken itseni oikein intohimoiseksi kalliobongariksi, jolle ihan kaikki korkeat paikat ovat aina lähellä luonnon kaikkein hienointa tarjontaa. Ja minä olen myös yksi tavattoman onnekas tyyppi, koska nimenomaan Suomenniemen lounaiset osat ovat aivan täynnään toinen toistaan hienompia kallioita. Joista minä olen päässyt jo (tai vasta) jonkun ehkä muutaman sata katsastamaan. Pusulan Isomäki teki minuun kyllä sellaisen vaikutuksen, että sinne on mentävä uudelleen!
–Kari
Lähierä™ 