Tuumailuja navigoinnista

Kartat, kompassit ja varsinkin kännykät

Yhteenveto: Katsaus siihen, miten luonnossa liikkuessa navigoidaan. Käyttäen karttaa ja kompassia toki, mutta erityisesti keskittyen nykyaikaisiin, digitaalisiin navigointivälineisiin. Runsaaseen kokemukseen perustuvaa tietoa siitä, mitä asioita pitää ottaa huomioon eri varusteita käytettäessä ja miten varmistetaan, ettei jouduta ongelmiin haasteellisemmissakaan paikoissa ja tilanteissa.

Kartta ja kompassi, onko niiden voittanutta? Jo on.

 

Tämän artikkelin varhaisempi versio on julkaistu osoitteessa Verkkonummi.fi 18.10.2014

 

Artikkelin näkökulma

Tässä tulee minun henkilökohtaisia näkemyksiäni luonnossa navigoinnin tavoista ja välineistä. Koen itse olevani kohtalaisen perinteinen, jostain 1970-luvulta aloittanut luonnossa liikkuja, joka on opetellut kartat ja kompassit etuperin, takaperin ja päällään seisten. Oikeasti parhaita navigoimisen tapoja koko ajan tutkivana ja kokeilevana insinöörinä olen kuitenkin näissä asioissa edennyt pidemmälle ja pidemmälle nykyaikaisten, elektronisten laitteiden  pariin ja ehkä minun pitäisi heti tässä alussa pyytää anteeksi niiltä tosimiehiltä, jotka yhä vannovat noiden entisaikojen jalojen navigointimenetelmien nimeen. Samoin kuin onnettoman, vanhan, ei-sukupuolineutraalin termin käytöstä edellä. Anteeksi.

Perinnemenetelmät

Perinteiset navigoinnin välineet ovat tietenkin kartta ja kompassi, joiden kanssa on maailman sivu suunnistettu luonnossa ja muuallakin. Tiedetty missä ollaan, minne ollaan menossa ja mitä reittiä sinne mennään. En aio tässä lainkaan käsitellä noita suunnistamisen perusteita, enkä antaa ohjeita siihen. Nämä perusasiat toki tulevat esille ainakin vertailukohtana nykyaikaisempiin menetelmiin, sekä varmuuden ja turvallisuuden puntaroinnissa. En myöskään käsittele tässä artikkelissa monia muita tapoja, joilla luonnossa liikkujat pysyvät kärryillä olinpaikastaan ja hyvin usein löytävät perille ja takaisin jopa ilman mitään varsinaisia suunnistusvälineitä. Näistä pelkästään aisteihin perustuvan navigoinnin asioista toki kannattaisi ja oikeastaan pitäisi puhua joskus, koska ne ovat myös hienoa oppimista sekä lisäriemun lähteitä ulkona liikkujalle. Ehkä Rudyard -setä sitten joskus myöhemmin …..

Perusvälineet yhä käytössä, tässä Koilliskairan reittejä tuumatessa.

 

Navigointilaitteet

Erilaisia GPS-satelliitteihin perustuvia navigaatiolaitteita on ollut ihan tavallisillekin tallaajille saatavana jo ainakin 15 vuotta ja minä olen niitä innokkaana insinöörinä käyttänyt siitä lähtien. En kerro niistä tässä juurikaan, vaikka nekin ovat hyviä ja kehittyneet tietenkin eteenpäin matkan varrella. Omasta mielestäni ne puolustavat paikkaansa kännykkäsovelluksia vastaan nykyään lähinnä hyvällä akunkestolla sekä käyttämisen yksinkertaisuudella, sitten kun käyttö on opeteltu.

Kehitys kehittyy

Mutta nykyaika on nykyaikaa. Matkapuhelinten ominaisuuksien huima lisääntyminen on kuitenkin vienyt navigoinnin pisimälle kaikilla tavoin ja tietenkin myös räjäyttänyt nämä markkinat ja käyttäjien määrät. Niinpä kerron tässä erityisesti puhelinlaitteesta navigoinnin välineenä. Sen pohjaksi voi käyttää kolme sekuntia tiedostamalla, millaisia monitoimilaitteita nykyaikaisista matkapuhelimista onkaan tullut noin 5-7 viimeisen vuoden aikana. Nykytermi onkin älypuhelin ja vaikka sellaisiksi helposti mielletään vain ne kaikkein hienoimmat ja kalleimmat vempaimet, juuri tällä hetkellä kuitenkin jo noin sadalla eurolla saa kaiken alla luetellun ja enemmän! Uutena kaupasta. Näissä laitteissa on siis:

• Puhelut (Mobiili, Skype, jne.)
• Viestit (SMS, MMS, Whatsapp, jne.)
• Sähköpostit
• Kamerat
• Videokamerat
• Radiot
• Musiikkisoittimet
• GPS-vastaanotin
• Glonass-vastaanotin
• Kompassi
• Kiihtyvyysmittari
• Kallistusmittari
• Lämpömittari
• Kaikki mahdolliset tietoliikenneyhteydet (2G, 3G, 4G, WLAN, Bluetooth)
• Laskentakapasiteettia parin kolmen vuoden takaisen tietokoneen verran
• Muistia ja tallennustilaa enemmän kuin tarpeeksi
• Erittäin hyvä ja tarkka näyttö

Nykyaikainen navigointi luonnossa

Kun noita kykyjä käytetään esimerkiksi navigaatio- ja karttaohjelmissa, saadaan aikaan paljon parempia tuotteita kuin mitkään aikaisemmat. Pitkien ja yhäkin jatkuvien testausten seurauksena minä olen valinnut käyttööni ohjelmiston nimeltä OruxMaps, joka on saatavissa Android-pohjaisiin puhelimiin. Sen ominaisuudet ovat pohjana esitellessäni digitaalisen navigoinnin mahdollisuuksia alla. Suurin piirtein samanlaiset toiminnallisuudet löytyvät toki useista muistakin navigointi- ja karttasovelluksista, vaikkei ehkä aivan kaikki.

Suomen peruskartta kopioituna suoraan kännynaviohjelman ruudulta.

Tällainen integroitu kokonaisuus on aivan erinomainen apuneuvo luonnossa kulkiessa. Siinä on kartat, kompassi, GPS-navigaattori, dataloggeri ja muut tarpeelliset asiat yhdistetty helpoksi kokonaisuudeksi. Minä saan siihen käyttöön aivan mitkä tahansa karttamateriaalit niin Suomesta kuin muualtakin maapallolta. Verkosta löytyy aivan vapaasti käytettäväksi jo todella erinomaisia karttoja, mm. Suomen tarkat ja päivälleen ajantasaiset maastokartat (1:20000) kesästä 2012 alkaen! Samoin satelliittikuvat, ilmakuvat, jne. Halutessani saan siirrettyä sinne myös mitkä tahansa paperikartat vain skannaamalla sekä kalibroimalla tiedostot sen jälkeen parilla klikkauksella. Niin olen tehnytkin mm. muutamille suunnistuskartoille, joissa on vielä perusmaastokarttaakin tarkempia tietoja. Karttoja voi käyttää suoraan verkosta puhelimen datayhteyden läpi ja mitkä tahansa kartat voi myös ladata paikallisesti puhelimeensa. Silloin ne ovat aina ja nopeasti käytettävissä, riippumatta mobiiliverkkojen kuuluvuudesta, huonoista datanopeuksista, jne.

Sama alue katseltuna satelliittikuvalta. Kuvien koot tässä suuria, jotta asiat erottuvat.

Eri karttoja voi sitten katsoa päällekkäin tai vuorotellen, jolloin pystyy ymmärtämään maastosta paljon enemmän kuin kumpaakaan yksin katsoen. Esimerkiksi eri maastokohtien luonne näkyy hyvin selkeästi tarkoissa satelliittikuvissa ilman vähäisintäkään tutkimista ja tulkitsemista. Niin erottuvat avokalliot, pensaikot, istutusmetsät, jne. Yksi mainio esimerkki on myös vaikkapa Meikon alueen erilaiset vanhat rajalinjat niin parenteesiajalta, kuin muustakin historiasta. Sellaisiakin näkee nimenomaan satelliittikuvissa, perustuen erilaisiin väreihin eri ikäisten puiden latvustoissa. Peruskartasta taas näkee paikkojen ja järvien nimet, korkeuskäyrät, joet, ojat, ynnä muut. Kävellyt tai muuten taitetut reitit tallentuvat muistiin nappia painamalla tai automaattisesti ja niitä voi tutkia paikanpäällä millä tahansa kartalla, taikka sitten kotona suurella ruudulla. Jos haluaa käyttää sykevyötä, sekin onnistuu ja syketiedot tallentuvat myös koko ajan. Ihmisen käyttämä energiamääräkin lasketaan niin tarkasti kuin syketiedoista, kuljetusta matkasta ja vauhdista on mahdollista.

Ruutukaappaus toisenlaiselta topokartalta, jossa on enemmin polkumerkintöjä.

Reittien tallennus

Kaikki navigointi- ja karttaohjelmat pystyvät tallentamaan kuljetun reitin, niin että sitä voidaan katsella sekä ohjelmaa käytettäessä, että myöhemmin. Jotkut laitteet ja ohjelmat antavat käyttäjälle täydelliset vapaudet asettaa reittipisteiden tallennukseen liittyviä parametreja, kuten vaikka kuinka tiuhaan niitä talletetaan ja miten tietoja suodatetaan. Toiset on tehty yksinkertaisemmiksi, niin että niissä on esiasetuksia vaikkapa eri lajeja varten, kuten autoilu, pyöräily, kävely. Oikeastaan kaikki tarjoavat mahdollisuuden tallettaa tai viedä ulos (Export) reitit jossain standardimuodossa, kuten GPX. Tuollaisia reittejä on sitten mukava katsella kotona isommalla ruudulla, sopivalla karttapohjalla. Reitiltä voi silloin tarkastella asioita, joita ei ehkä ole siellä matkalla ehtinyt tai huomannut. Sieltä näkee reitin ja sen eri osien pituudet, taukopaikat, kellonajat, nopeudet, kokonaisajan, korkeuserot ja paljon muutakin. Mikä nyt kutakin ehkä kiinnostaa. Ainakin niillä on helppo ja kiva näyttää jollekin toiselle, missä tuli käytyä.

Yhden iltapikniklenkin reitti kännykartan peruskarttanäytöllä.

Jos haluaa, niin matkalla otetut valokuvatkin voi sijoittaa reitille ja kartalle. Siihen on monta erilaista tapaa, mutta en lähde noita tässä läpi käymään, koska tarkat ohjeet ovat piiiitkiä. Netistä löytyy vinkkejä ja ohjeita, jos haluaa noita harrastella.

Google Earth on yksi hyvä ja helppo työkalu, jolla omia GPS-lokejaan voi katsella. Se haukkaa sisäänsä monia standarditiedostomuotoja kuten GPX ja näyttää reitit Googlen satelliittikuvakartalla. Noiden satelliittikuvien tarkkuus on koko ajan parantunut ja esimerkiksi täällä Kirkkonummen lähialueilla ne muuttuivat vuosi pari sitten jo niin tarkoiksi, että yksittäiset puutkin näkyvät maastossa! Google Earthiin voi myös helposti laittaa useampia reittejä näkymään yhtäaikaa, asettaa niitä eri värisiksi ja vaikka mitä muuta. Jos vaan haluaa ja viitsii opetella.

Tiedettä ja taidetta.

Ohessa yhdenlainen esimerkki ”GPS-taiteesta”. Se on osakuva yhdestä minun reitistäni Meikon alueella eräänä talvikautena. Yhden järven ympyröinnissä mukanani oli kolme erilaista GPS-laitetta, joiden tiettyjä ominaisuuksia samalla testailin. Ja putosin myös yhden kerran jään läpi jonkkaan!

Ylivoimainen suunnistusväline

Navigointivälineenä luonnossa tuollainen nykyaikainen älypuhelin ja hyvä ohjelmisto on moninverroin parempi ja nopeampi kuin perinteinen kartta + kompassi -yhdistelmä. Tämä on selvinnyt ja varmistunut jo monet kerrat, mutta tässä selvennykseksi ultralyhyt summaus todellisissa ympäristöissä ja tilanteissa tehdyistä ”rinnakkaistesteistä”. Monilla patikkareisuilla mm. Meikon alueella yhdessä joidenkin eräkavereitteni kanssa, olemme käyttäneet puhelinnavigointia ja perinteistä kartta-kompassimenetelmää rinnan. Yhtään poikkeusta seuraavaan normikuvioon ei ole sattunut muutaman sadan kartanlukuhetken aikana: Kun puhelinta laittaa takaisin repun olkataskuun (se on paras paikka) saatuaan alle 10 sekunnissa täysin selväksi oman paikan, ilmansuunnat, mistä on tultu, kohteen suunnan ja lähiympäristön mielenkiintoiset asiat, kaveri on vasta kelaamassa auki karttaansa. Joskus harvoin hän on ehtinyt jo aloittaa nykyisen olinpaikan selvityksen, jos kartta on valmiiksi auki oikealla alueella esimerkiksi karttalaukussa..

Viimeistään tässä kohdassa tiedän joidenkin lukijoiden jo hiovan kynsiään päästäkseen antamaan täyslaidallisen palautetta siitä, miten tuollaisiin vehkeisiin ei missään tapauksessa parane luottaa. Niistä loppuu sähkö, ne kastuvat ja pimenevät tai menevät muuten rikki. Tässä on minun omat kokemukseni näistä asioista, perustuen laitteiden hyvin aktiiviseen käyttöön kaikilla retkillä, pitkillä ja pätkillä, kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa säissä, viimeisten vähän yli kymmenen vuoden ajalta.

Sähkön riittävyys.

On totta, että jotkut älypuhelimet ovat vielä aika suuriruokaisia, mutta kehitys on mennyt jo pitkälle hyvään suuntaan. Esimerkiksi itse käyttämäni 5,7 tuuman näytön omaava laite toimii omalla akullaan metsässä noin 24-36 tuntia, lämpötilasta riippuen. Minä käytän sitä toki silloin juuri niin paljon kuin ikinä haluan erilaisiin asioihin. GPS-träkkeri on päällä koko ajan, samoin internet-yhteys. Otan myös valokuvia. Tuota käyttöaikaa saa viilattua vielä aika paljon pidemmäksi jos ottaa (metsässä) turhat toiminnot pois päältä, pudottaa laskentatehoa ynnä muita juttuja. Mutta kun minun ei tarvitse viilailla, niin en enää nykyään viitsi viilailla. Omaan puhelimeeni saan halutessani myös tuplakokoisen 6 ampeeritunnin akun, jolla siis pärjää sitten jo muutaman päivän tai vuorokauden. Monien päivien tai vaikka viikkojenkin tuntureilla olemiseen sähkö riittää nykyään hyvin, ottamalla mukaan sopivan, erillisen Litium-ioni-akkupaketin. Itse käytän nykyään sellaista (tai sellaisia) erillistä akkua, josta voi USB-johdolla ladata puhelimen sitten kun se sitä lopulta vaatii. Minun nykyään käyttämäni järeimmän akkupaketin speksit ovat: Kapasiteetti 20 Ah, paino 460 g, koko 180 x 75 x 20 mm (parin tupakkiaskin verran). Tuosta minun suuri älypuhelimeni saa mehua jo noin 8-10 vuorokaudeksi, laitteen oma akku mukaan lukien. Se maksoi 40€ Amazon.de -kaupassa kaksi vuotta sitten. 12 Ah paketin mitat ovat puolestaan 140 x 70 x 20 mm ja 350 grammaa.

20 Ampeeritunnin akkupaketti takaa mehut pidemmillekin reissuille.

Muunkinlaisia ”eräsähkölähteitä” on jo olemassa ja kaupan. Esimerkiksi polttokennoihin ja etenkin aurinkopaneeleihin perustuvia. Niistä todellisuudessa saatavat tehot ovat kuitenkin erilaisten riippumattomien testien mukaan olleet vielä vähän onnettomia. Aurinkopaneeliratkaisut tosin voivat pikkuhiljaa jo olla hyödyllisyyden rajamailla. Yksi hyvä eräkaverini on sellaisia testannut oikeilla vaelluksilla jo usean vuoden ajan ja viimeisin hänellä oleva on jo tuottanut kolmanneksen tai puolet viikon Lapin vaelluksen sähköntarpeista. Aika paljon askartelemalla toki ja keleistä riippuen. Sähkön riittävyys tuolla metsissä ja erämaissa on joka tapauksessa lakannut jo olemasta mikään ongelma tai edes haaste.

Nykyaikainen 10 Watin (2 Ampeerin) nimellistehoinen retkiaurinkokenno.

Noiden käyttöönoton jälkeen törmäsin kyllä vielä sellaisiin tilanteisiin, missä tarvitsin karttaani ja navigointilaitettani koko ajan, mutta sitä piti jo ladata. Mikä osoittautui sitten aikamoisen hankalaksi yhtälöksi tuolla skuttassa. Akku-johto-puhelin -härdellin kanssa oli onnettoman hankala toimia. Käytännössä mahdottomaksi se meni, kun kuljin yksin pitkiä taipaleita kunnon pakkasissa lumikengillä menneinä lumitalvina. Eräinsinööri toki sen jälkeen suunnitteli ja rakensi itselleen kaikissa olosuhteissa toimivan paketin.

Kylmät ja märät olosuhteet kestävä paketti käyttökunnossa.

Ja pakettina, joka kulkee helposti repun olkalenkissä.

Etsin vaan sopivan kokoisen pikku laukun, mihin mahtui sisään puhelimeni, USB-akku, sekä vielä eristeet kylmimpiä kelejä varten. Pienellä etsiskelyllä löysin täydellisen sopivan laukun, jonka vedenpitävään, läpinäkyvään taskuun sain puhelimen suojaan. Ja sen kosketusnäyttö myös toimii suojamuovin läpi. Mittatyönä tehty latausjohto on kiinnitetty ja piilotettu sopivasti pois tieltä laukun rakenteisiin. On toiminut täydellisesti minulla jo monilla kymmenillä lyhyemmillä ja muutamalla pidemmälläkin taivalluksella ulkona. Saa kopioida – ja tehdä erilaisia, omaan käyttöön parempia jne.

Laitteen sijoittaminen ja suojaaminen.

Vesi- ja räntäsateiset kelit voisivat tietenkin olla hankalia elektroniikkavimpaimen kanssa toimimiseen. Niinkuin voisivat olla paperikarttojenkin kanssa. Mutteivät ole kummankaan. Aivan kuten kartat on pakko silloin pitää suojalaukussa, samoin on puhelin. Puhelimen kanssa vaan tämäkin on helpompaa. Juuri sopivan kokoinen Minigrip-pussi toimii erinomaisen hyvin suojana ja kosketusnäyttökin toimii sen läpi. Täydellisyyttä hamuaville löytyy sitten vaikka sukeltamisen kestäviä, näppärästi suljettavia ja ripustuslenkin sisältäviä suojapusseja kympillä tai parilla.

Iso älypuhelin täysin vedenkestävässä suojapussissaan.

Laitteen särkyminen.

Voivathan ne toki rikki mennä jos pudottaa tai iskee johonkin kovaan. Kannattaa kuitenkin huomata, että ulkona luonnossa riski on paljon pienempi kuin urbaanissa ympäristössä. Maapohja on usein paljon joustavampaa kuin lattiat tai kadut. Itselläni ei ole vielä koskaan puhelin saanut mitään hittiä luonnossa liikkuessa. Pari kertaa on sen sijaan päädytty korjaamolle työpaikalta tai kaupungilta. Tämä tilasto ei toki ole minkään arvoinen, koska kokonaiskäyttöajat ovat niin erilaiset. Mutta tätäkin varten on konstit, seuraavassa.

Varmuus hengen pitimiksi

Olenhan nyt yllä täydellisesti perustellut, miten nykyaikainen älypuhelin varustettuna GPS:llä ja hyvillä kartoilla pesee vanhat menetelmät 6-0. Että sen sähköt riittävät ja sen voi suojata sekä varustaa toimimaan pitkilläkin taipaleilla ja vaativissakin olosuhteissa. Itse luotan pelkästään näihin välineisiin likimain kaikilla lenkeilläni, siitäkin huolimatta, että teen niistä 95% yksin ja omillani. Näin teen silloin, kun olen päiväretkillä tai lyhyemmillä, kävellen taikka pyörän kanssa. Kun pyöräilen, pääsen aina takaisin samoja reittejä ja olen pian ihmisten ilmoilla, missä on teitä ja asumuksia. Kävellen olen päiväretkilläni aina joko pääosin tutuilla seuduilla tai sen kokoisten metsäseutujen sisällä, että puolen tunnin kävely johonkin suuntaan tuo minut väkisin taas ihmisten ilmoille.

Myöntää kai saa ja kehtaa, että yksin liikkuessani minulla on aina mukanani vielä toinenkin puhelin tuon ykkösinstrumenttini lisäksi. Siinä on samat ohjelmistot ja kartat, kuin pääpuhelimessani ja se on täyteen ladattuna, sekä vesitiiviseen pussiin pakattuna repussani. Tai tarkemmin ottaen vielä sellaisessa pienessä ”survival packissa”, jonka aina heitän reppuuni. Varalaitteessa on vieläpä sisällä eri operaattorin SIM-kortti kuin pääpuhelimessani. Matkapuhelin kun nyt vaan on kaikkein tärkein ja paras turvaväline nykyään, kaikkine kommunikointikykyineen, niin sen minä varmistan.

Varapuhelin omassa suojapussissaan.

Mutta kun sitten joskus menen tai mennään jonnekin täysin tiettömille taipaleille, ovathan ne kartat ja kompassit myös mukana! Eihän sitä koira karvoistaan pääse. Noiden käyttö on aikanaan opeteltu selkäytimeen ja karttoihin suorastaan rakastuttu. Ihan käytännöllisestikin ne ovat mukana kolmesta syystä.

1. Kunnon iso kartta on yhä aivan lyömätön yhdessä asiassa, reittien tuumailussa ja suunnittelussa. Sitä kun koettaa tehdä pienellä ruudulla, joutuu zoomaamaan ja pannaamaan aivan tolkuttomasti, koska suuressa mittakaavassa kartasta ei erota yhtään mitään ja pienessä (tarkassa) mittakaavassa näkee vain pienen tilkun kerrallaan. Itselläni ainakin siinä kuluu kauan ja jollekin voi tulla jopa huono olo. Ison karttalehden kanssa se on sen sijaan helppoa ja suorastaan mukavaa. Puhumattakaan tuumailemisen ilon jakamisesta kaverien kanssa saman kartan äärellä.

2. Kompassi on puolestaan myöskin kännynaviakin näppärämpi yhdessä käytössä. Silloin kun vaan mennään paikasta A paikkaan B ja täytyy pitää suuntaa. Siihen tarvitaan yleensä jotain välinettä ainakin peitteisessä maastossa, sillä ihmisen oma suuntavaisto lähtee todella helposti ”ryömimään” ties minne. Pikkuinen kevyt kompassi on silloin vaan puhelintakin kätevämpi ja nopsempi, eikä sitä tarvitse laittaa päällekään joka välissä.

3. Hätävaran hätävaran hätävara. Ei enempiä selityksiä kaiken yllä olevan jälkeen.

 

Perustaidot kunniaan

Näin päädyimme artikkelissa takaisin lähtöpisteeseen, niinkuin luonnossa liikkujien usein pitääkin. Karttoihin ja kompasseihin, jotka yhä pitävät pintansa. Ja joiden käytön täytyisi olla selvää kuin pläkki ainakin kaikille sellaisille kulkijoille, jotka menevät muuallakin kuin pääpoluilla. Ilman tuota osaamistakin pystyy nykyvälineillä kyllä navigoimaan, mutta paljon jää silloin ymmärtämättä ja hyödyntämättä niistä kartoista, joita kännykän ruudulla katselee. Loppulauseiksi siis:

Opi lukemaan, ymmärtämään ja käyttämään karttaa sekä kompassia! Nuo navigoimisen perustaidot antavat sinulle niin paljon lisää tietoa ja riemua ulkona kulkiessasi, ettei ilman niitä kertakaikkiaan kannata elää. Aivan riippumatta siitä, mitä välineitä sitten navigoimiseen käytätkin.

–Kari

Advertisement