Veden alla näkyvyyttä 50 metriä!

Sukellus Sulaojan lähteessä Karigasniemen lähellä

Tiivistelmä: Lyhyt kertomus tutkimusretkestä Suomen suurimman lähteen sisään. Ja siellä koetuista, paljon nähneille sukeltajillekin erityisen hienoista elämyksistä.

Hyvä kun ei vettä henkeen vetänyt, vaikka oli annostaja suussa! Kuva: Pekka Tuuri.

Tapahtui 7.9.2012

Tämä tarina sijoittuu blogin kategorioihin Retkitarinat ja Pinnan alla osin.

 

Sukelluksen raamit

Tämä oli osana huiman hienoa ja monipuolista keikkaa Suomen päälaen maisemiin, jonka teimme yhdessä kaverini Pekka Tuurin kanssa syyskuussa 2012. Suomen vedenalaisen maailman biologian kuviin tallentamiselle elämänsä omistaneen Pekan ehdoton päätavoite oli mennä kuvaamaan lohia Akujoen kokonaan tutkimukselle suojellulle alajuoksulle, lohitutkijoiden opastuksella. Mutta monta muutakin hienoa keikkaa ehdimme toteuttaa sen lisäksi, kun kerran sinne pohjoisimman Lapin satumaille olimme matkan junailleet. Tämä oli tuon reissun ihka ensimmäinen kohde, sijaiten näppärästi Rovaniemen juna-autoasemalta Utsjoen majoitukseemme johtavan reitin varrella.

Paikka sijaitsee 92-tien varrella, tasan 10 km Karigasniemeltä itään.

Alkutiedustelut

Sulaojalta koilliseen lähtee 63 kilometriä pitkä Kevon retkeilyreitti Kenesjärvelle ja siksi siellä on suuri, sorapintainen parkkialue. Sulaojan lähde on vesimäärältään maamme suurin ja mielenkiintoiset perustiedot siitä voi katsoa vaikka suomenkielisen wikipedian kompaktista artikkelista. Pekka parkkeerasi noin kattoon asti erilaisella sukellus-, valokuvaus- ja retkitavaralla lastatun suuren tila-autonsa tuolle aurinkoiselle P-paikalle ja turistuamme ensin siellä olleiden ranskalaisten matkailijoiden kanssa, lähdimme oitis kävelyretkelle katselemaan tuota kuuluisaa lähdettä. Sulaoja virtailee aivan parkkipaikan vieressä ja melkoisen runsasvetinen se oli – tuntui suorastaan hämmästyttävältä, että moinen vesimäärä tulee yhdestä ainoasta lähteestä!

Varusteiden etsintää ja kasausta parkkipaikalla. Kuva: Pekka Tuuri.

Me tallustelimme polkuja pitkin lähteen altaan reunoille ja aloimme innokkaina tutkia, minne saisi kohtalaisen helposti kannettua sukellusvarusteet ja mistä mentyä veteen. Tutkimustemme tulokset olivat vähän hämmentäviä, sillä joka paikassa tuo allas näytti olevan aivan mahdottoman matala, syvyys vain puoli metriä tai allekin. Ja pohja erinomaisen paksun näköisen vesisammaleen peitossa. Mutta kun emme muuta löytäneet, niin sinne sitten kannoimme hiki päässä raskaanlaiset sukellusvarusteemme plus vielä Pekan järeän vedenalaisen kuvauskaluston. Me päädyimme varustautumaan sukellukseen lammen etelärannalla, noin peruskartassa olevan lammen nimen Syttesgaldu G-kirjaimen alapuolelle.

Sukeltamisen yrittämistä

Varustautumisen jälkeen menimme sitten tietenkin veteen. Paitsi ettemme me mihinkään veteen oikeasti päässeet, vaan kömpimään ja rämpimään mielettömän vesisammalmäärän seassa ja lävitse! Vettä kun oli niin vähän, että mies ja varusteet olivat noin koko ajan kiinni sammalissa. Vähän eri reittejä etenimme kumpikin kohden lammen keskustaa, missä tietenkin arvelimme olevan niitä lähteitä ja kenties vähän syvempääkin. Muttei vaan ollut sielläkään. Näkyvyys pinnan alla kyllä vaikutti aivan shokeeraavan hyvältä, siellä missä emme olleet vielä onnistuneet sitä pilaamaan. Kun se eteneminen oli niin kertakaikkiaan toivotonta, rämmimme lopulta takaisin samaan paikkaan mistä olimme lähteneet ja nousimme rannalle. Pienen lisätiedustelun jälkeen huomasimme, että aivan lammen itäpäädyssä oli ainakin pikkuisen enemmän vettä, eikä varsinkaan vesisammalta juuri ollenkaan. Sinne siis tekemään uusi yritys. Jospa olisimme lukeneet edes vähäsen tuota peruskarttaa, niin siitä olisimme nähneet lähteen merkin piirretyn juuri tuonne itäpäätyyn, mutta eihän sitä nyt mitään semmoisia turhia kartanlukuja kerkiä harrastamaan, kun on niin kauhia into mennä itse katsomaan!

Pystysuuntaa vain puoli metriä, mutta vaaka-akseli näyttää lupaavalta! Kuva: Pekka Tuuri.

Todellinen ihme löytyy!

Siitäpä lammen itäpäädyn eteläreunalta pääsimmekin jo ainakin rehellisesti uimaan pinnalla sukellusvarusteissamme ja lammen toisella rannalla syvyyskin näytti merkittävästi kasvavan. Sinne siis. Ja siellähän se sitten lopulta olikin se varsinainen lähdealue! 3-4 meträ syvä ja kenties 50 x 100 metrin suuruinen allas, jonka pohja oli kevyesti vesisammaleen peitossa. Vain kevyesti, koska pohjan kivenlohkareiden välistä virtasi vettä niin lujaa, että siinä vain sitkeimmät, pienet sammaleet pystyivät kiinni pysymään! Ja herranjestas millainen näkyvyys siellä vedessä oli!!! Se vaikutti aivan kristallin kirkkaalle ja altaan kaikki rannat tuntuivat näkyvän selvästi siellä pinnan alla. Vähintään 40 metriksi me tuon näkyvyyden arvioimme, kun etäisyyksiä välillä pinnassa tutkailimme. Eihän se peruskartan lähteen merkkikään sitten ihan oikeassa paikassa ole. Tämän artikkelin peruskarttakuvaan olen merkinnyt lähteet sisältävän, lammen syvemmän kohdan.

Allekirjoittanut kelluu siellä lähteiden yläpuolella. Kuva: Pekka Tuuri.

Pekka sitten tietenkin alkoi tutkailla kuvakulmia ja ottaa valokuvia, näyttäen meikäläiselle mihin milloinkin halusi toisen sukeltajan malliksi tai referenssiksi. Minä en edes muista, kuinka kauan me siellä aika kylmässä vedessä mulimme tuota äärimmäisen erikoista ympäristöä tutkien ja Pekka valokuvaten. Aika kauan. Varsinaista sukelluslokia minä en tuosta sekkailusta koskaan näköjään tehnyt, ties mistä syystä. Ehkä sukellustietokoneeni ei rekisteröinyt siitä mitään järkevää.

Vettä tunki ulos pohjan soran ja sammalten välistä. Kuva: Pekka Tuuri.

Pinnan alainen seikkailu on ohi, mutta retki jatkuu

Paluu sukelluksen lähtöpaikkaan sujui sitten helposti, samoin rannalle nousu, sekä varusteiden autolle kantaminen. Päätteeksi kävelimme vielä lammen ympäri kulkevan luontopolun, missä esitellään mukavasti kyltein alueen luontoa ja historiaa.

Kehystetty maisema lammelle. Kuva: Pekka Tuuri.

Niin oli takana tuo huikea luontoelämys paikassa, missä on likimain varmasti kirkkain vesi ja pisin vedenalainen näkyvyys, mitä tästä rakkaasta Suomenmaastamme löytyy. Näin ainakin väitän, kunnes joku toisin todistaa. Meidän retkemme oli kuitenkin vasta aivan alussa ja jokusista sen muistakin mieleen jääneistä legeistä saatan vielä joskus tarinoita kertoa.

–Kari