Syksyinen testivaellus 5/5

Tiivistelmä: Eräinsinöörin patikointi pitkin Uudenmaan syksyisiä tienvieriä, metsiä ja kallioita, ensimmäisellä varsinaisella testiretkellä kohti mahdollisia tulevia pitkiä seikkailuja. Osana blogin kategoriaa Kulkuriunelmia.

Tämä on tarinan osa 5/5. Nyt heräillään maisemaleirissä ja jäädään panttivangiksi, mutta selvitään niin siitä, kuin hirvimiehistäkin. Loppukiri vie Pizzan ääreen ja sieltä hirmuisten kantamusten kanssa maaliin erämökille. Jonka yksinkertainen lämpö ja suoja näyttäytyvät aivan uudenlaisilta vain viisikin vuorokautta syksyisen luonnon keskellä eläneelle.

dsc09330
Retken päätepisteen maisema. Tätä kohti kannatti vaeltaa!

 

Kulkupäivä #5

Kello soitti 07:10. Aika hämärää oli, vaikka vähän hitaasti venytellenkin puin ja nousin. Näköalojen mahtavuus piristi mieltä, sitä mukaa kun päivä vaaleni vedenkeiton ja aamiaisaskareiden myötä. Lenkkirataakin piti juosta ympäri muutama kierros, niin hemmetin kolea oli keli ja aamupalat nautiskelin taas sovinnolla teltan eteistilassa, näköaloistakin piittaamatta. Täysin vakioherkut kahden käden kahveineen, paitsi että tämän aamun erikoisuutena olivat Crushed Crusta (TM) –voileivät. Sellaiset saadaan aikaan istumalla ensin Crusta-leivän päällä yhden kaurapuurolautasellisen ajan, leikkaamalla litistyneestä leivästä sellaisia hyvin pitkulaisia siivuja ja päällystämällä ne runsailla juustosiivuilla sekä punaisen, jo hiukan pinnalta rypistyneen paprikan viipaleilla. On muuten hyvää!

20161016_083706
Crushed Crusta aamiaisleipiä keittiön pöydällä.

Huippumesta ja luonnonsuojelualue

Vartin vaille kymmenen napsahti rinkka taas selkään ja klyyvari osoitti Lakimäen huipulle, joka piti tietenkin käydä valloittamassa. Minähän en jätä ainuttakaan kalliohuippua katsomatta, joka vaan reittieni lähellekään sattuu, saati nyt jotain yli kymppitonnisia! Ja pianhan olinkin korkeimmalla kohdalla, joka on myös 109,1 metriin merkitty kolmiopiste. Sieltä avautuivat näkymät vielä paljon leveämmille segmenteille ja eri suuntiin, kuin minun hienosta leiripaikastani konsanaan. Katselin taas Lohjanharjulle saakka, nyt yli Lohjanjärven selkien, sekä monien muiden korkeiden kallioiden ryydittämää maisemaa koillisen suunnilla.

dsc09279
Telenäkymä Virkkalaan saakka Lakimäen huipulta.

Seuraavaksi pohjoiseen päin, katsastamaan myös sinne merkitty luonnonsuojelualue. Sen varmasti hienoimpiin osiin, missä kallioharjanteet katselevat alempana notkelmassa olevaa soistunutta erälampea, en sitten kuitenkaan mennyt, koska veri veti lammen länsipuolen kallioille ja sen takana olevalle metsätielle. Sen kallion reunalta sain kuitenkin lammen yli katsella LS-alueen nättejä paikkoja. Helpoimmin kuljettavia avokallioita seuraillen olinkin ihan pian sillä hyväkuntoisella metsätiellä, joka johti takaisin Talpelantielle.

dsc09289
Peruskartalla nimetön lampi, jonka oikealla (kaakon) puolella on pieni luonnonsuojelualue.

Panttivankitilanne

Kärrytie kulki talon pihan poikki ja minä reippaasti astelemaan siitä, vaikka näin liikettä pihapiirissä. Sanoin päiväät isännälle, joka kuljeksi siellä oluttölkki kädessään. Kerroin mistä tulen, minne menen ja mikä oikein olen miehiäni, kysyen kohteliaasti lupaa kulkea hänen pihansa läpi tielle. Mutta siitä kyllä kehkeytyi varsinainen pelleilysessio, aivan umpiseilingissä olevan äijän suorastaan innostuessa ja vaatiessa minua jutustelemaan kanssaan talon portaille. Minut esiteltiin niin talon koiralle, kuin haravoimassa olevalle emännällekin, joka vaikutti vähän kiusaantuneelta. Ymmärtääkseni enemmän miehensä humalatilasta, kuin mistään muusta. Jääkööt miehen keskustelunyritykset nyt sen enempää analysoimatta, mutta ainakin vartin verran siinä varmasti olin panttivankina, ennen kuin onnistuin liukenemaan tieheni käyttäytymättä töykeästi.

20161016_101841
Kallioilta metsätielle veivät päivän ensitaipaleet.

Hirvi vai ei?

Yksi kiväärin laukaus oli kajahtanut siinä talon pihassa ollessani ja hirvijahti näkyi olevan käynnissä. Oranssein liivein ja kiväärein varustautuneita äijiä näkyi passailevan melkein jokaisessa pellon reunassa ja monet silmäparit seurasivat minua tarkkaan, patikoidessani ensin pikkumatkan Talpelantietä pohjoiseen ja sitten T-risteyksen jälkeen vasemmalle. Kulkuri ison rinkan kanssa oli heille varmasti yksi mielenkiintoisimpia asioita tänään. Olipas hyvä, etten lähtenyt kulkemaan kartasta aamulla katselemiani oikoreittejä! Olisinhan toki saattanut siitäkin hengissä selvitä rinkkani päällä olevan oranssin säkin ansiosta, mutta tiedä häntä. Hirvetkin ovat varmasti nykyään jo niin ovelia, että kantavat aina metsästysaikaan jotain oranssia selässään. Syy lähtemättömyyteeni noille reiteille olivat itse asiassa kartassa näkyvät purot ja valtaojat, joiden ylitysten tiesin olevan korkeimman kädessä.

dsc09292
Selfie Karstun seuraintalon kohdalla.

Eipä noita sorateitä pitkään saanut kävellä, ennen kuin olin tutussa paikassa, Lamminpellon kohdalla, Sammatintien risteyksessä. Oikaisin pellon poikki taas kävelemään tien varteen, ilman niitä reunoja. Karstun ”kylä” oli heti seuraavana ja reilun puolentoista kilsan jälkeen olin jo Karstun suoran eteläpäässä. Ei senkään tallustaminen pitkältä tuntunut Pertti Metsärinteen Hirvenmetsästys-kappaletta hyräillen. Eikä varsinkaan, koska olin jo tovi sitten päättänyt pitää päivän ensimmäisen rinkkatauon suoran toisessa päässä.

dsc09294
Vajaan kilsan mittaisen Karstun suoran päässä häämöttää taukopaikka.

Rinkkatauko tutussa paikassa

Sen paikkana oli yhden suuren kuusen alusta, aivan tien vierellä. Juuri tuossa paikassa olimme pitäneet lounastauon myös marssillamme Lohjalta Sammattiin Vesan kanssa taannoin. Silloin istuimme vaan tielle katsellen, kaikkien ohi ajavien ihmeteltävinä. Nyt minulla oli ”ikkunat mettään päin”, eikä kukaan minua huomannut. Nälkä ei vielä ollut, enkä muutenkaan viitsinyt mitään ruveta keittelemään, koska mielessä väikkyivät maalialueen esikaupungin, eli Sammatin keskustan palvelut. Rouskuttelin silti menemään puoli pussillista pähkinä-hedelmäsekoitusta ja hörpin päälle kenttäpullosta juuri sekoittamaani urheilujuomaa. Oikein virkistävän puolituntisen siinä vietin.

20161016_120330
Näkökulma lepotaukoon tienvieren kuusenrunkoon nojaillen.

Viisi kilometriä oli siitä lepopaikasta matkaa jäljellä Sammatin kylän keskustaan. Se eteni reipasta tahtia ja mainiolla mielellä – sellaista maalin lähestyminen saa aina aikaan. Yhden minitauon pidin paikassa, jonka kaikki sammattilaiset tuntevat emäntäkoulun mäkenä. Siinä tuumailin, kannattaisiko minun kulkea loppumatka kylään pitkin pienten yksityis- ja kärryteiden verkostoa, mutta kun se reitti vaikutti vähän pidemmältä, niin enpä enää viitsinyt.

20161016_132952
Maamerkki ennen Sammatin kirkonkylän keskustaa.

Kolmas Pit Stop.

Vartin vaille kaksi kulkuri astui sisään Sammatin keskustan ainoaan baariin, tilaten itselleen pizzan! Koska sellaista paikan pitäjä suositteli, eikä ajatuksissa jo pitkään väikkynyttä munakasta ollut tarjolla. Hyvä se olikin, itse valittujen täytteiden kanssa – ja helkkarin suuri! Ainakin tällaiselle pääasiassa kenttäaterioihin tottuneelle. Muttei hätää, hoitui mainiosti parin kevytkolan avustuksella.

dsc09297
On suurmiehiä ja sitten on vielä suurempia miehiä. Ainakin Lohjalla.

Sitten ostoksille viereiseen Sammatin Saleen. Tai minun sukulaispiirissäni ”Kalevin kauppaan”, koska enoni sitä pyöritti koko työelämänsä ajan ja sitä kautta hän yhä tuntee oikeastaan kaikki ihmiset 30 kilometrin säteellä tuosta paikasta. Ja päinvastoin, kaikki tuntevat hänet. Siis ainakin yhä hengissä olevat vanhat pierut. Oikein kunnon ostokset teinkin, vähintään puolentoista päivän elämiseen mökillä. Niiden pakkaaminen rinkkaani, sen yläpuolella olevaan säkkiin ja pariin muovikassiin kaupan oven pielessä olikin sitten taas päivän ohjelmanumero muille asiakkaille.

Viimeisiä viedään

Vielä jäljellä päivän viimeiset taipaleet. Ensin enoni luokse hakemaan se laina-avain, koska oma oli nyt vaan hävinnyt jonnekin lähimenneisyydessä. Kilometri vain, mutta oli sekin paljon tavallista hitaampaa ja vaivalloisempaa, kun oman kehon lisäksi oli jonkun matkaa yli 40 kiloa kannettavana! Kalevin kanssa 40 minsaa turistuani, suunnistin sitten vihoviimeiselle legille ensin Sammatin pienteollisuusalueen läpi ja sitten oikaisten pellonreunoja pitkin Susikalliontielle. Pieniä kädenvaihto- ja jalkojenlepuutustaukoja taisin muutamankin pitää vielä kävellessäni tuttua mökkitietä. Yhtään pitkältä taikka raskaalta ei mikään tuntunut, puhdas riemu oli jo vallalla aivoissa. Seuraaviin viesteihin päättyi sitten tämän retkeni vaellusosuus.

dsc09301
Enon pihassa kauppakassin kanssa.

Maalissa!

[16:42, 10/16/2016] +358 40 0299399: Maalissa! Mökin terassilla istun, takana 5 päivää, 6 leiriyötä, vajaat sata kilsaa taipaleita ja suuret määrät oppimista sekä muita kokemuksia.

 [17:11, 10/16/2016] +358 40 0299399: Ihan ekan kerran ehdin myös ”leiriin” ennen tavoiteaikaani kello viittä J. Ja mikä leiri! Kamina, lämmin tupa (joskus illemmalla) sekä SAUNA!

Tuosta siis alkoi mökkielämä, joka tässä harjoituksessa simuloi viikon patikoimisen jälkeistä välipäivää jossain majapaikassa. Tämä majapaikka on sellainen ihana erätupa, ilman sähköjä, juoksevia vesiä ja muita hienosteluita, enkä minä ajatellut täällä pyykinpesuun ryhtyä. Simuloikoon vaikka tiskaus sitten sitä :-). Koska meikäläisten tavan mukaan kirjailin olemisestani jotakin mökkipäiväkirjaan, lainaan lopun päivän tarinat sieltä.

Mökillä oleminen tuntui tällä kertaa sille, kuin olisi tullut täydellisten palveluiden ääreen! Hauskan erilainen näkökulma siihen tavalliseen, missä tänne tullaan yksinkertaisiin oloihin, luonnon helmaan, karkuun monimutkaista ja kiireistä nykyelämää.

Kaminan sytyttämisen jälkeen istuin sen ääressä ainakin puoli tuntia, lumoutuneena lämmöstä, jota kovin usein leireissä kylmän kohmettamat kädet erityisesti arvostivat. Ja sitten kun tuvan lämpömittari näytti noin kymmentä astetta, minä oleilin sisällä T-paitasillani ja tuntui kuin heinäkuun leirissä olisin!

dsc09306
Kaminan lämpö on aina upeaa, mutta nyt se oli omaa luokkaansa!

Vaikka olin Tuuheikossa nauttimani muhkean pizzan päälle juonut lounaaseen sisältyvän kahvikupillisen, tuntui täällä rannassa (monta tuntia myöhemmin), että kunnon känttykahvit sopivat nyt keholle parhaiten. Ja sellaiset se sitten myös sai, oikein lämpimässä tuvassa asiaankuuluvalla hartaudella nautittuna. Vaikka kamojen kuivatusta ja kaikenlaisia askareita olisi piisannut, nyt en tietoisesti viitsinyt hötkyillä, koska huomisella lepopäivällä aikaa piisaisi.

dsc09319
Roinaa mökin terassilla.

Niinpä lämmittelin saunankin vasta myöhemmin. Makuupussini olin toki levittänyt hengittelemään tuvan yläsängyn reunalle heti alkuun ja sisäteltan asettelin myös terassin kaiteen päälle, vaikka kuivatusolosuhteet vaan yhä jatkoivat samaa tyyntä, harmaata ja kosteaa rataansa, mistä olin saanut nauttia koko vaelluksen ajan.

Vartin vaille yhdeksän menin saunomaan ja voittepa kaikki arvailla, kuinka hyvältä lämpimät löylyt, pesuvedet ja saippuat tuntuivatkaan viisi vuorokautta putkeen koleissa metsäleireissä viettäneelle kulkurille! Kuitenkin oli hyvä myös tiedostaa se, että moista asiaa ei osannut kertaakaan edes matkalla kaivata. Vaan oma teltta-asumus tuntui joka kerran peräti ihanalta suojalta ja absidin lämpöä osasi arvostaa todella paljon iltapaloja sekä aamiaisia nauttiessaan. Montakohan asteen puolikasta lämpimämpää oloa se mahtoi tarjotakaan, mutta kerrassaan merkittävää joka tapauksessa. Yksi käytännön kautta oppimani juttu oli siis sekin, että kaikkein tärkeimmät asiat tulevat ensin, jättäen seuraaviksi tärkeimmät, vaikka kuinkakin perustavanlaatuisiksi tavallisesti koetut kokonaan varjoonsa. Lämpö, ravinto, vesi.

Saunan jälkeinen elämä sisälsi vielä saunamakkaran höysteineen, parin vaivalla rantaan raahatun oluen kera. Viestien lueskelua ja kirjailua harrastin myös kaminan lämmityksen lisäksi. Ulkolämpö oli nelisen astetta ja tuvassa 20. Sekin tuntui lähes saunalta nyt, vaikka joskus normaalisti kylmään aikaan harrastetaan sitäkin korkeampia lämpötiloja. Vielä sinnittelin hereillä puoleen yöhön, jolloin pääsin lähettämään syntymäpäiväonnittelut Taru tytölle Wimbledoniin

Kulkurin lepopäivä

Samoin kuin edellä, tähän myös suoria lainauksia Kupalon mökkipäiväkirjasta, saman heebon kirjoittamina kuin kaikki muukin tässä tarinassa.

Muuten nukuin mainiosti, mutta oluet kusettivat niin paljon, että piti juosta ulkona pari kertaa. Kyllähän untuvamakuupussi on sitten dynaaminen nukkumisväline, sillä yhtä mukava siinä oli pötkötellä niin 20-asteisessa tuvassa, kuin joskus Lapin 20 asteen pakkasessakin. Tosin peitteenä nyt vain, vetoketju kokonaan auki.

Nousin yhdeksän jälkeen ja laitoin kaminaan tulen, vaikka 14 asteen aamulämpötila tuntui vallan leudolta. Päivä sitten nitkuttelihe siitä eteenpäin verkkaisesti ja sitä nyt summeeratessa täytyy ihmetellä, mitä oikein tein aamupäivän aikana? En ainakaan muista muuta kuin teltan osien kuivatusta, juomaveden suodatusta, vähän muistiinpanojen tekemistä, sekä viestintää lähipiirin kanssa. Ai niin, minähän keskityin ankarasti patikkareissusta toipumiseen, siinähän se aika meni.

20161017_131724
Yksinkertainen mökki on aivan huikeaa luksusta ulkoeläimelle!

Päivän verkkaisen rytmin mukaisesti lounasaika koitti vasta joskus kolmen maissa. Ja lounaaksi meikä laittoi itselleen muhkean kolmen munan munakkaan, kahden savupekoni-kabanossin kera. Munakasta kun oli puolen reissun ajan tehnyt jostain syystä mieli, muttei sellaista ollut tarjolla missään niistä keitaista, jotka matkalleni osuivat.

20161017_150312
Kauan kaivattu muhkea munakaslounaskin lopulta toteutui.

Lounaan jälkeinen iltapäivä lähtikin sitten sujumaan aktiivisemmalla otteella, huomattuani päivän valoisia tunteja olevan jäljellä enää pari hassua. Niinpä hoidin ensin pois kaikki huushollista löytyneet tiskit, kaminan päällä kolmella kattilalla lämmitetyllä vedellä. Tiskaus ulkona länsiterassin päädyssä perinteiseen kesätyyliin, vielä näin suosiollisella kelillä. Takki oli päälläni silloin sentään. Sitten saunan siivous ja varustaminen valmiiksi, täysin kuiviksi saamieni telttojen (sisä & ulko) pakkaus, sytytyspilkkeiden tekemistä varastoon ja kaikkea sellaista. Juuri ennen tiheän hämärän laskeutumista ehdin vielä käydä noutamassa kottikärryllä ne isot rangat ja oksat, jotka olin tientarkistuskävelylläni käynyt poimimassa tien varteen. Usean saunakerran puut niistä aikanaan tulevat. Hyvä puuvarasto, parempi mieli 🙂.

Keskitummassa hämärässä tupauduttuani, laitoin oitis kahvivedet lämpiämään kaminan päälle ja eipä aikaakaan, kun jo pannukahvit oli keitetty, sekä vartin selvinneetkin. Seitsemän jälkeen sen kahvin kimppuun pääsin ja kylläpä se sitten hyvältä maistuikin!

Loppu ilta meni pimeässä ja lämpimässä miettien sekä kirjoitellen. Mökkipäiväkirjaa ja muistiinpanoja mahdottoman opettavaisesta patikkareissusta. Semmoinenkin minulle noilla yksinäisillä taipaleilla valkeni, että yhtään tuon lähemmäs entisaikojen kulkureiden elämää ja kokemista voi tuskin nykyään päästä. Monimutkaisia asioita ei ole, mutta jotkut perustavaa laatua olevat haasteet ovat läsnä koko ajan. Päällimmäisinä niistä majapaikka, suoja ja lämpö, sekä vesi ja ravinto.

Kevyt tee-iltapala ja kymmeneltä petiin. Omaan makuupussiin. Huomenna on taas aikataulu. Radion kuuntelua harrastin vielä ennen nukahtamista.

Paluupäivä

Kello oli soittamassa 7:45, mutta nousin muutaman minuutin ennen, pistäen tulet pesään. Sitten tunnin verran rauhallisia aamutoimia, huipentuen kahviin ja voileipiin. Samalla kun tupa lämpeni, selvisi että ulkona on nyt sitten lopulta aukenemassa kirkkaampi päivä ja niinpä kohta aurinko jo alkoi valaista vastarantaa.

dsc09330
Ihana Valkjärven syysmaisema ja aurinkoinen sää!

Ysin jälkeen aloin pikkuhiljaa kiihtyvällä vauhdilla laitella asioita lähtökuntoon. Melkoisen keräilyn ja pakkailun lisäksi kärräsin vähän lehtikasoja veskin edustalta kompostiin, asettelin tuulen lennättämät pellit takaisin halkopinon päälle ja tyhjensin veskin seinustan vesisäiliön, mikä oli näköjään unohtunut edellisillä kerroilla.

Oikein yrittäen pääsi sitten käymään niin, että kaikki oli valmista jo puoli yksitoista. Niinpä jätin lämpimän mökin taakseni ja lähdin tallustelemaan Kalevin kautta keskustaan, missä mutustelen jonkun lounaan tapaisen ennen Helsingin bussin lähtöä klo 12:50.

Olipa omilla tavoillaan erilainen mökkikokemus tällä kertaa! Patikkareissusta nyt puhumattakaan.

***

screen-shot-01-01-17-at-07-03-pm
Viidennen vaelluspäivän reitti Google Earth satelliittikartalla. 15,9 km ja 6 t 52 min.

Sen pituinen se. Vaivaiset 20 liuskaa, vanhoin termein, ilman kuvia J. Erikseen teen sitten vielä joskus yhteenvedon kaikesta tämän reissun kautta kertyneestä kokemuksesta sekä opista.

–Kari

 

Mainokset

One thought on “Syksyinen testivaellus 5/5

  1. Tarina vei mennessään. Ja ne perusasiat reissussa eivät muutu. Ehkä mainitsisin erikseen vielä .. uni .. kaiken muun lisäksi. Me eroamme toisistamme monessa asiassa..vaeltaessamme..hienoa se erilaisuus.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s