Tiivistelmä: Juttu siitä, mitä kaikkea ensikertalainen löysi Skotlannista, oman klaaninsa jälkiä kevyesti katsellessaan.
Koko Skotlannin matka 26.4.-7.5.2018. Sukuloimassa 6.5.2018
Tämä tarina on lupauksen mukainen jatko blogissa 29.3.2018 julkaistulle pienelle jutulle ”Geenit vievät”. Kertoen allekirjoittaneen matkasta Skotlannin ylämaille, tutkimaan sieltä löytyneitä oman suvun isälinjan juuria. Oikeasti kyseessä oli kylläkin vaellusmatka Skotlannin länsiylämailla tutun porukan kesken, mutta sen retken oheen tuli sitten lisättyä päiviä ja intoa myös näihin sukuasioihin perehtymiseen.
Alkututkailut Glasgowssa
Vaellusreittimme oli se Skotlannin kaikkein tunnetuin reitti nimeltä West Highland Way, jonka toinen päätepiste sijaitsee Milngavien kylässä, Glasgow:n kaupungin pohjoispuolella. Skotlantiin vasta ensikertaa matkustavina olimme vaimoni kanssa varanneet pari päivää tähän Skotlannin suurimpaan kaupunkiin tutustumiseen ennen vaellustamme. Siinä siis jo ensimmäinen meidät yllättänyt tieto, että Glasgow on tosiaankin paljon suurempi kuin tuon kuuluisan, pohjoisen hallintoalueen pääkaupunki Edinburgh ja ylipäätään koko Brittein saarten kolmanneksi suurin kaupunki asukasluvultaan (City 0,6M, Metro 1,8M)! Ja juuri vastaavalla mitalla kaupunki sitten tarjosi suuria positiivisia yllätyksiä meille ensikertalaisille koko kahden päivän ajan. Mutta koetetaanpa pitäytyä tässä jutussa nyt kohtalaisesti näissä sukuasioissa.
Olin siis jo alkuvuodesta saanut sukuseuran geenitutkimuksia vetävältä henkilöltä tietoja sukumme isälinjan vahvasta linkkautumisesta yhteen skottiklaaniin nimeltä ”Chisholm”. Lisää olin noista asioista kysellyt ja eri lähteistä tutkinut toki jo ennen matkammekin, mutta niin vaan kävi, että vasta tuolla reissussa innostuin kaivelemaan enemmän tietoja. Internetistä tietenkin, mistäs muualtakaan, iltaisin unentuloa hotellihuoneessa odotellessani. Jotenkin se pitkän historian aistiminen siellä alkoi kutkuttaa. Samoin kuin tuohon klaanin nimeen törmääminen aivan yllättävissä paikoissa.
Hurja klaani
Itselläni oli mihinkään perustumaton mielikuva siitä, että tuo ”meidän klaanimme” oli varmasti joku pikkuinen ja likimain tuntematon porukka, eikä todellakaan mitään Mac Gregoreita taikka Mac Donaldeja. Niinpä eri lähteistä nousevat tiedot pääsivät yllättämään, sillä Chisholm Clan onkin ollut yksi perinjuurin tunnetuista ylämaan klaaneista. Tosin, niitä muinaisia tarinoita aamuyön tunneille saakka lukien alkoi kyllä välillä miettiä, kuinka fiksuja ja sankarillisia noiden kaikenlaisten legendojen takana olevat touhut ovat oikeasti olleetkaan.
Erityistä kuuluisuutta tämän klaanin miehet saavuttivat esimerkiksi varastelemalla toisten klaanien karjaa. Joku onnistui tappamaan villisian painimalla, ilman mitään aseita, enkä viitsi tässä kertoa yksityiskohtia siitä tarinasta. Mutten minä noista masentunut, koska jotenkin samanlaisilta vaikuttivat kaikki legendat sieltä kuuluisilta ylämailta. Lukekaapa vaikka ajatuksella joskus se kaikkein tunnetuin tarina muuan Rob Roysta. Eivät ne mitään helppoja ja hauskoja aikoja ole olleet, kun parhaat säilyneet tarinatkin ovat tuollaisia.
Vaellus yli Skotlannin länsiylämaiden
Meidän matkamme eteni sitten patikoiden halki länsiylämaiden ja siltä retkeltä kyllä suorastaan syöpyi kokemuksia meikäläisen mieleen! Skotlannin ylämaiden maisemat, säät, viskit ja ennen kaikkea ihmiset porautuivat muistiin sillä tavoin, ettei tarvitse enää miettiä, missä päin maailmaa seuraavat kaukoretket tapahtuvat. Toivon hartaasti myös, että ehtisin joskus kirjoittaa kunnolla ylös tuon matkan tarinan!
Jatkotutkimuksia Edinburghissa
Mutta tuon pääretkemme jälkeen minä ja vaimoni jäimme sitten taas pariksi päiväksi tutustumaan Skotlannin pääkaupunkiin, Edinburghiin. Ja vaikka sieltä piisaisi myös yllin kyllin ihastuttavaa kerrottavaa, pitäydyn tässä vain näihin oman suvun syynäämiseen liittyviin palasiin. Geenitutkimusten kautta minulla oli tiedossani muutamakin sellainen spotti kartalla, missä Chisholm-klaanin jäseniä on elellyt ja yhtä sellaista, Edinbughin eteläpuolella sijaitsevaa, olin päättänyt käydä oikein paikan päällä katsomassa.
Retki yksille suvun asuinsijoille
Sunnuntaina 6.5. hyppäsimme bussiin ja lähdimme ajelemaan kohti kylää nimeltä North Middleton. Kuten tuon klaanimme kohdalla, minulla oli tästä asiasta mielessäni joku sellainen kuva, että päätyisimme katselemaan jotain asutuksen kokonaan valtaamaa esikaupunkialuetta. Mutta pääsisinpä kuitenkin tallaamaan samoja maita, kuin muinaiset esi-isäni joskus, vaikka maisemat ehkä muuttuneet olisivatkin. Mutta taas meidät yllätettiin. Pikkuhiljaa bussi eteni yhä pienempien kylien läpi ja lopulta hyppäsimme ulos aivan maaseudulla!
Olisihan sitä voinut nämä asiat etukäteenkin selvittää, mutta me olimme vaan hypänneet bussiin ja lähteneet seikkailemaan. Nyt sitten yhdeltä ”alkuasukkaalta” kysellen ja karttoja rauhassa leikkikentän reunassa lueskellen selvisi, että oikein syrjässä olimme. North Middletonin ainoa pubi oli sulkenut ovensa ehkä 10 vuotta sitten, eikä mitään muitakaan palveluita enää ollut muualla, kuin läheisessä Gorebridgessä. Me tosi retkeilyyn nyt valmistautumattomat turistit päätimme sitten kävellä sinne, koska tuntui, että tänäänkin pitäisi syödä.
Kävely halki maaseudun
Noin neljän kilsan matka tuntui ensin pitkältä, kun aloimme sitä talloa pitkin ison tien reunaa, mutta aivan pian vehmaat maalaismaisemat jo veivät mennessään. Ja kohta poikkesimme pienelle soratielle sekä siitä vielä merkitylle polulle kohti kylää tai kaupunkia. Sittenpä olimmekin yht’äkkiä niin maaseudun sydämessä kuin olla saattaa, kulkien kesäisten niittyjen halki, pienen Gore Water -joen rantoja myöten! Polku vei meidät tosiaan suoraan kylään, mistä bongasimme sitten ruokapaikan. Muhkeiden perienglantilaisten lounaiden aikana jutustelimme omistajarouvan kanssa, joka suositteli meille tuttua taksia.
Tämä ison ja ilmastoidun Vanin kuljettaja otti sitten oitis oikean turistioppaan roolin, kuljettaen meidät pikkutietä pitkin takaisin sinne North Middletonin kylään ja tarkalleen siihen kohtaan, joka minun karttaani oli merkitty jonkun Chisholmin asuinpaikaksi. Huomasimme olevamme mahdottoman kauniin maaseutumaiseman keskellä, pienellä rinteellä, mistä avautui näkymät vehreään jokilaaksoon muutamine pikku taloineen. Aivan kuin joku maaseutuidylli eteläisestä Englannista! Tai Tolkienin Hobittitarinoista. Meikäläisen kamerat lauloivat!
Minä olin mukavalle oppaallemme tietysti kertonut syyn, miksi juuri täällä paikkoja katselemme. Enkä voi olla kirjoittamatta tähän hänen englantilaisen (tai skottilaisen) hienoa kommenttiaan meidän huokailuumme noiden maisemien äärellä: ”Makes you wonder why they left in the first place”.
Linnaan päädytään
Samantien selvisi myös, että olemme aivan paikkakunnan tärkeimmän nähtävyyden, eli Borthwick Castlen vieressä. Tuon aika kompaktin kokoisen linnan muhkeita muureja sitten ihmetellessämme, taksimies kertoili siihen liittyviä monenmoisia tarinoita. Muiden muassa, miten jalkaraudoissa olleille vangeille tarjottiin aina mahdollisuutta vapauteen, hyppäämällä ”vain” parin metrin matka linnan tornista toiseen. Ja siitä, miten Mary, Queen of Scots (Maria Stuart), oli pariinkin otteeseen oleskellut tuossa linnassa, jäänyt sinne piiritetyksi, livahtanut karkuun piiaksi pukeutuneena, jne. Vähän mielenkiintoisia juttuja, joita tuli tietenkin luettua myöhemmin lisää netistä! Pikku laakson toiselta reunalta, radan varrelta, sain sitten vielä ottaa maisemakuvia linnasta ja sen ympäristöstä.
Kerrassaan hieno oli tuo opastettu yksityisretkemme ja maksoin riemullisesti hyvät tipit mainiolle oppaallemme. Chisholmien olemassaolosta tuolla en mitään lisätietoa nähnyt enkä kuullut, mutta melkoisella todennäköisyydellä heidän elämänsä linkkautui tuohon vieressä seisovaan kuuluisaan linnaan, josta voi löytyä yksi reitti tuleville tutkimuksille!
Kaikkinensa tuo pieni päiväretkemme North Middletoniin, Borthwick Castleen ja Gore Bridgeen oli kyllä aivan mahtava kokonaisuus, joka tuntui vieneen meidät jo jotenkin pikkuisen sisään noihin kauniisiin seutuihin!
Klaanin tunnuksia ja periaatteita
Edinburghissa minun oli sitten pakko kaiken muun turisteerauksen ohessa käydä tutkailemassa myös Chisholm -klaanin erilaisia tunnuksia, kuten omia tartaaneja ja kilttiasuja. Sellaisia en sentään vielä ostanut, koska asia vaatii vielä paneutumista, mutta kyllä minä joskus kilttiasussa tulen kulkemaan, odottakaas vaan!
Pienen Clan Crest Badgen kyllä ostin ja se sai heti kunniapaikkansa opashattuni otsalta. Siinä seisovasta klaanin tunnuslauseesta ”Feros Ferio” minulta on jo jokuset kerrat kysytty. Nuo Latinasta ylämaan Caelin kielen kautta johdetut sanat tarkoittavat kuulemma englanniksi ”I am fierce with the fierce”. Ja se on kyllä sieltä aivan hienoimmasta päästä klaanitunnuksia, kun sen tulkintoja kaikenmoisista lähteistä tutkailin. Rauhallista, hyvätapaista ja uskollista porukkaa, joka ryhtyy hulluksi silloin, kun sellaiseen on syytä. Vain silloin, kun on syytä. Suvun myöhempien vaiheiden Hakkapeliitat ainakin varmasti toteuttivat kunniakkaasti noita samoja periaatteita!
Aivan näihin nykyaikoihinkin asti tuo klaanimme nimi kantaa. Katsokaapa vaikka joskus huviksenne, mitä Urban Dictionary kertoo Chisholm -termistä :-).
–Kari
Lähierä™ 