Ruskavaellus Paistunturien erämaassa 3/8

Osa 3/8 – Akujoki rotkoineen

Tiivistelmä: Kertomus yhden vanhan Lapinkävijän ruskavaelluksesta uudelleen siellä taikamailla, pitkän tauon jälkeen. Kahden eräkaverin kanssa. Kokemukset on tallennettu sellaisella tarkkuudella ja intohimolla, joiden kautta tuon kaiken pääsee elämään uudelleen vuosienkin päästä!

Tarinan kolmas osa vie lukijansa villin joen varsille, missä ei ole ketään muuta kuin sinä ja luonto! Ja se luonto sisältää lukemattomia kauniita rantapaikkoja, koskia, putouksia ja hurjan jylhiä rotkoja! Suomalainen Deliverance, Syvä joki!

20130908_112738
Akujoessa riittää koskia, putouksia ja vaihtelua!

 

Sunnuntai 8.9. – Vaelluspäivä 2 – Akujoki rotkoineen

Minä heräsin vähän ennen seitsemää. Vaikka putouksen mahtava humina auttoi, en ollut kuitenkaan nukku­nut kovin hyvin, johtuen juuri peffan ja lonkan kohdalle osuneesta ties mistä kumpareesta. Mutta aivan riittävän hyvin kuitenkin, koska heräsin aivan itsestään, kuten yön jälkeen usein pyrkii tapahtumaan. Pukeu­duin ja kävelin lähiympäristössä, katsellen miten aamu valkeni lisää ja toivoen auringon polttavan kohta rei­kiä nyt vielä aika harmaaseen pilvipeitteeseen. Joskus kahdeksalta huutelin aamuherätystä, jonka jälkeen Aarno ja Malkuskin nousivat aika ripeästi.

20130908_074054
Leiriaamua – aamuleiriä.

 

Aamupaloja, lohia ja puroja

Aamupalat laitettiin ja syötiin siinä suuren rantakivikon reunassa. Isot annokset kaurapuuroa ja kiisseliä minul­le ja Aarnolle, sitten kahvia ja ruisleipiä juustonviipaleiden kera. Jauheesta tehtyä maitoa myös. Malkus ei suostunut syömään puuroa, monista kehoituksista huolimatta. On kuulemma saanut siitä yliannostuksen joskus. Alkoihan se aurinkokin sieltä sitten paistaa aamupaloja nauttiessamme, upeaa! Silloin laitoimme tel­tan kasaan ja levitimme sisäteltan kuivumaan rantakivikolle ja koivujen oksille, samoin kuin makuu­pus­sit­kin. Koska ne olivat yön jäljiltä aika kosteat kasteen ja hengityshöyryjen jäljiltä. Niiden kuivuessa itse kukin käytti hienoa aamuhetkeä hyväkseen, tutkimalla komeaa ympäristöämme.

Aarno havaitsi ylittämässämme sivujoessa muutaman lohen ja tuumasi heti niiden kalastamisen mahdollisuutta, ainakin noin teoreettisesti. Minä vakuutin, että niitä ei saa, eikä missään tapauksessa pidä kalastaa.

20130908_073348
Siellä niitä lymyili, vaikkei kuvassa näy!

Malkus puolestaan kahlasi saap­paat jalassa putouksen suvannon jälkeisen leveän joen kohdan yli toiselle puolelle! Minä en pitänyt sitä lai­sin­kaan mahdollisena, mutta näköjään joessa on tänä vuonna todella paljon vähemmän vettä kuin viime syk­synä. Ihastelimme myös aivan leiripaikkamme vieressä kulkevaa pientä, kirkasvetistä ja hiekka­pohjaista puroa, joka Malkuksen aamupaskatutkimusretken mukaan sai alkunsa rinteen lähteistä aivan lähellä. Mikä selitti hyvin sen, miksi pikkupuron vesi oli todella paljon kylmempää kuin Akujoen. Täytimme siitä juo­ma­pullomme aamun taipaleita varten, luottaen siihen, että Malkuksen aamuvääntö oli riittävän etäällä pu­ron alkulähteestä.

20130908_074037
Kaunis syyspäivä aukenee Akujoen putouksen alapuolella.

 

Flunssapäätös

Rinkkoja lopulta pakatessamme oli Aarnolla edessä se lopullinen päätöksen paikka, lähteekö hän jatkamaan taivalta kanssamme eteenpäin flunssaisena vai kääntyykö takaisin autolle. Päätös kallistui jatkamisen puo­lelle, vaikka yskiminen kuulosti ajoittain aika pahalta. Etenkin silloin, kun puhuimme rinkkojen painoista ja yh­teisten varusteiden jakamisesta :-).  Siinä viimeisiä remmejä kiristellessämme, alkoi joen alajuoksun rannoilla näkyä ihmisiä tallustelemassa. Iso joukko Akumajan retkeläisiä oli jo lähtenyt aamupäiväretkelle ihas­te­le­maan putousta ja kanjonia. Jo ja jo, kellohan oli yhdeksän. Kun heitä ehti leiripaikallemme ennenkuin pää­sim­me liikkeelle, vaihdoimme sitten tietenkin muutamia mietteitä heidän kanssaan.

20130908_071149
Retken ensimmäinen ”leirialue” kuvattuna vastarannalta.

 

Alkumatkan herkistelyä putouksen alla ja päällä

Sitten lähti tämän ensimmäisen täyden vaelluspäivän taival taittumaan kello 09:29. Eihän se toki juuri mi­hin­kään sitten taittunut, ainakaan matkamielessä. Koska sekä itse Akujoen putous, että sen yläpuolinen kan­joni ovat niin älyttömän mahtavan upeita paikkoja, että niissä oli pysähdyttävä noin jokaiselle kalliokielek­keelle ja jyrkänteen reunalle ähkymään maisemien edessä ja ottamaan valokuvia! Eikä tätä pidä ihme­tel­lä, joka ainoa maapallon ihminen tekisi juuri samoin.

20130908_071703
Putouksen portaat ovat hienot jopa vähäisen veden aikana.

 

Haluaisin yrittää kuvailla sanoin noita paikkoja ja ehkä sen vielä joskus teenkin. Koska minun mielestäni niistä ei saa kuin jotain murusia tarttumaan valokuviin. Ei edes ammattilaisen järjestelmäkameralla ottamiin kuviin. Koska niihin tarttuu parhaimmillaankin vain joku­nen aspekti tuosta kokonaisuudesta. Vaikka kuvaat rotkoa mistä paikasta ja mihin suuntaan, ei siihen tal­len­nu sen paikan kokonaisuus. Selän takana kohoavine, ruskan värittämine tunturin rinteineen taikka kauas kaa­kon suuntaan mutkittelevine, luonnontilaisine, poluttomine jokineen.  Esimerkiksi juuri tuo joen ylä­juok­sun villeys tästä eteenpäin ei oikeasti näy missään kuvassa, se täytyy vain tietää. Ja silloin se on selkäpiitä kut­kuttavana elementtinä mukana aivoissani olevassa  ”kuvassa”.

20130908_090505
Akujoen alempaa rotkoa putouksen yläpuolella.

 

Villin joen rantoja

Jatkuihan meidän taipaleemme toki tuosta eteenpäinkin, vaikka hitaasti. Menimme kuitenkin koko ajan juuri sopivasti Akumajan porukan edellä, niin että katselimme maisemia itseksemme. Vähän niinkuin ei täällä mui­ta olisikaan – tässäkään paikassa. Sitten jyrkkää polkua alas rotkokalliolta ja jokivartta eteenpäin. Pysähtyen vielä ottamaan viimeiset henkoset tuosta upeasta rotkosta, katsellen sitä yläjuoksun suunnalta, joen mutkasta. Missä oli muuten myös tulipaikka. Eipä ole ihan paskempi sellainen sekään! Ensimmäisen joen suurem­man mutkan tekemän niemen poikki pojat halusivat oikaista. Minä taas menin ihan rantoja pitkin, kos­ka viime syksyn päiväretkelläni oikaisin tämän kohdan lievän kiireen vuoksi. Lampsin nyt sen verran ripeäm­pää tahtia, että kohtasimme mukavasti taas jokirannassa niemen jälkeen.

20130908_105407
Kulkeminen joen rannalla on helppoa siellä missä on jotain polkua.

 

Taipaleemme jatkui pitkin joen ran­toja, missä oli vielä paikka paikoin jonkinlaista poluntapaistakin, mutta vain siellä täällä enää. Koskia, ki­vi­koita, saarelmia ja joen mutkia riitti. Samoin tosi kaunista maaruskaa siellä ja täällä. Mustikan, juolukan ja variksenmarjan lehtiä eri väreissä – keltaista, oranssia, punaista. Erilaista ja taas erilaista, niin värikirjon kuin maisemienkin suhteen. Välillä pidimme pieniä juomataukoja rantakivillä ja -kallioilla. Yhden vähän pidem­män sellaisen siinä pienen putouksen äärellä, missä minä käännyin takaisin viime syksyn päiväretkelläni.  Sii­nä minulla oli matkaa takana tänään 5,8 km ja taipaleella oli oltu taukoineen 3 tuntia 6 minuuttia. Pidem­mälle tuo kyllä tuntui!

20130908_112217
Maaruska oli tosi kaunista monin paikoin joen rannoilla.

 

Haasteellisuus lisääntyy

Jo ennen tuota juomahuilipysähdystämme oli joen ranta muuttunut vähän vaikeammaksi kulkea. Tuon tuosta oli isoja kiviä ja pieniä kallioita ylitettävänä ja jyrkkiä jokipenkan rinteitä kavuttavana ylös, alas sekä  sivuttain. Sellaisten määrä sitten vielä lisääntyi tuosta eteenpäin. Olimme tuossa lähellä Akujoen jyrkästi oike­alle (yläjuoksuun katsellen) kääntyvää mutkaa, minkä jälkeen kartan ja arveluiden mukaan alkaisi niin kut­suttu Akujoen toinen kanjoni, mistä ei ollut tietoa saatavissa ollenkaan. Vain jotain epämääräisiä arveluita RKTL:n kavereilta viime vuonna, että se on kenties jopa vielä hienompi paikka kuin eka kanjoni. Ei heis­tä­kään kukaan ollut siellä asti kuitenkaan käynyt, vaan tuokin tieto oli kuulopuhetta.

20130908_120038
Pientä huiluuta siellä vähän ylempänä joesta.

 

Akujoen ylempi kanjoni

Mutta kohtapa  jou­duim­me nousemaan suoraan ylös erittäin jyrkkää rinnettä, kun polku ei voinut edetä enää jokirannassa. Se olikin kunnon puuskutus 30 kilon rinkka selässä!  Sen jälkeen oli taas polun tapaistakin, jota pitkin nousimme yhä korkemmalle ja lopulta arvelimme olevamme sen rotkon kohdalla. Asia varmistui kävelemällä aivan kal­li­oi­den reunalle, mistä aukeni vallan shokeeraavat maisemat! Heitimme rinkat nojalleen ison kiven viereen ja kävimme kamerat tanassa ihmettelemään paikkoja. Minä löysin kivan paikan suoraan korkeimman kallio­jyr­känteen reunalta ja kävin siihen istumaan, pyytäen Malkusta ottamaan valokuvan. Kai tuo jonkun sitten ot­ti­kin, jos paapotukseltaan kerkesi. Kalliorotko oli siis tässä kohtaa varmasti ainakin 30 metriä syvä, täysin pystyjyrkin seinämin. Huhheijaa miten komeaa!

20130908_121347
Ylemmän kanjonin maisemia. Eipä tullut häävejä otoksia sieltä!

 

Edetään vähän eri reittejä

Mutta matkan piti jatkua. Jonkunlainen polku jatkoi kulkemistaan siellä ylempänä joen rotkon rinteellä, nous­ten vielä jonkin matkaa ylemmäs ja tasaantuen sitten. Korkein kohta oli 292 metriä merenpinnasta, kun lähtöpaikkamme putouksen juurella oli 180 metrin korkeudella. Malkus halusi jatkaa sitä pitkin, katsellen kar­tan korkeuskäyristä, että siten pääsisi oikaisemaan seuraavan mutkan ja tulemaan sitten takaisin joen rantaan taas ehkä reilun kilometrin edempänä. Minä kun taaskin halusin seurata Akujokea mahdollisimman uskollisesti tällä kertaa, lähdin alas rantaan. Sitä ennen sovimme kuitenkin, että jolleivät polkumme muuten kohtaa, niin pysähdymme odottamaan toisiamme seuraavan isomman sivuojoen, Akujärvenjoen kohdalle.

20130908_110103
Jokivarren omanlaistaan karua kauneutta.

 

Mi­nä pääsin takaisin rantaan helposti ja nopsasti heti kanjonin jälkeisen jyrkän joenmutkan ja kallioisen niemennokan jälkeen. Siitä ylöspäin joenranta oli taas erittäin mukavaa kuljettavaa, välillä jotain poron polkua aivan rannan tuntumassa, välillä rantakivikoilla. Komeita pyöreiden kivien muodostamia ”hiekkarantoja” oli monia tällä matkalla, missä joki virtasi varsin tasaisesti, ilman merkittävämpiä lohkareiden muodostamia kapeikoita. Ja kun minä ehkä kuljin vähän ripeämmin noita kauniita joenrantoja, niin 1,8 kilometrin taipaleen jälkeen eroamiskohdastamme näin poikien dallaavan joenrantaa 150 metriä edelläni! Siitä emme tallus­ta­neet yhdessä kuin 10 minuuttia, ennen kuin pysähdyimme lopulta lounastauolle, joen rannan ihanille, si­leil­le kallioille.

20130908_112738
Erilaisia koskia ja pikku putouksia piisaa. Muttei niihin kyllästy!

 

Myöhäinen lounas

Turhan pitkälle tämä lounaamme meni noin ajallisesti ja ravintoteknisesti. Mutta kun nuo taipaleet nyt vain oli­vat niin kertakaikkiaan vaihtelevia, ettei lounas kerennyt tulla edes mieleen. No nyt otimme sen sitten takaisin, levittäytyen oikein kunnolla lepäämään tuohon hienoon paikkaan. Aarno otti päikkäreitä vähän kau­em­pana, kun Malkus ja minä väsäsimme lounaan siinä lämpimässä auringonpaisteessa. Lounaaksi oli nuu­de­leilla terästettyä tomaattikeittoa jälkiuunileipien ja juustonsiivujen kera. Aivan muonasuunnitelman mu­kaisesti ja emmeet kaivaen suoraan muovikassista, jossa oli mustalla tussilla kirjoitettu #1. Eli ensimmäisen patikkapäivän muonat. Kyllä tämä kirjoista kopioitu konsepti tuntui hitsin selvältä ja hyvältä heti näin ensimmäisellä kerralla kokeiltuna. Tai olihan tämä nyt jo toinen kerta, aamiainen oli eka.

20130908_142623
Ihastuttava lounasleiripaikkamme.

 

Ja kyllä se ruoka sitten hyvältä myös maistui, pitkän taipaleen jälkeen ja ulkona upeassa paikassa! Kunnon syömisen jälkeen meinasi myös alkaa ramaista aikalailla – seurauksena myös siitä, että oli päästetty verensokerit jo hiukan liian alas. Ennen reppujen pakkausta, oli vielä pakko tutkia ja valokuvata noita joen rannan merkillisen sileitä kallioita tässä koh­das­sa, kuten myös joidenkin kivien pinnalla olevia nättejä sammalkuvioita, sekä hienon, vaalean hiekan muo­dostamia ”tasku-beacheja”.

20130908_150325
Monenlaista kauneutta joka puolella. Mitähän kaikkiea tuossakin voi olla näkevinään?

 

Sivujoen ylitys

Tunnin ja vartin kestäneen ihanan lounastauon jälkeen karavaani lähti taas kulkemaan noin kello 15:35. Mat­ka eteni seuraavaan, oikealle kääntyvään joenmutkaan ja siitä eteenpäin. Välillä pitkin joen rantaa, toisi­naan (aika usein) kiipeillen hiukan rinteellä, kallioisia paikkoja ohittaen. Tuon joenmutkan jälkeen maise­mat jotenkin hauskasti ”avartuivat”, niin että eteenpäin näki vähän kauemmas kuin ennen. Siellä kajasti korkeita, pyöreähköjä tunturinharjanteita.

20130908_122140
Karavaani kulkee, lopulta ”pyöreämpiä” maastoja myöten.

 

Ja sitten tulimme kohta Akujärvenjoen ylityskohtaan. Juuri tuon sivujoen tyyppi ja vesimäärä olivat jonkun verran arveluttaneet karttaa katsellen. Ja ehkä paljon juuri tuon takia meillä oli kaikilla mukana myös kumisaappaat. No toki myös soita varten.  Mutta tämä joki osoit­tau­tui olevan oikeastaan vain vähävetinen puro. Ainakin siis tänä vuonna, kun kaikki tuntuu olevan ekst­ra­kuivaa täällä. Ja me pääsimme siitä yli tossut jalassa, etsien vain sopivat paikat astua kiveltä kivelle.

20130908_115223
Kirkasta vettä ja erilaisia pohjia. Tämä on Akujoessa, ei Akujärvenjoessa.

 

Vaihtelevia joen rantoja

Tuosta eteenpäin jatkaen joki oli taas hyvinkin vaihteleva laadultaan. Vuorotellen tasaisesti virtaavia leveäm­piä paikkoja ja kallioiden sekä kivenjärkäleiden muodostamia kapeikoita koskineen ja pienine putouk­si­neenkin. Ainakin kahdessa jälkimmäisenlaisessa paikassa piti pysähtyä ottamaan valokuvia. Sitten taas yh­den kallioisen jakson jälkeen joenranta muuttui tasaisemmaksi ja siinä oli jopa muutamia vähän soisia paik­koja. Karttojen mukaan rannan tuntumassa aukeaa vain suuri suo tällä puolella, tästä ylöspäin. Kello oli 17:30, taivalta takana reilut 8 tuntia ja yli 11 kilometriä erittäin vaihtelevissa paikoissa ja miehet vissiin pik­kui­sen väsyneitä tällaisen ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen. Niinpä sovimme etsivämme leiripaikan tästä. Malkus löysi sellaisen ihan siitä mihin oli pysähtynyt ja Aarno toisen jostain vähän edempää ja ylempää. Pää­timme ottaa Malkuksen katsoman paikan, kun se oli aivan joen rannassa.

20130908_170717
Leiripaikkamme.

 

Kakkosleiri ja päivällinen

Siinä oli teltalle yllättävänkin tasainen paikka, mihin sen Malkuksen kanssa heti pystytimme. Suit sait jo näin toisella kertaa. Paikkahan oli peräti hieno, kuinka ollakaan. 5 metrin päässä teltasta alkoi leveä, pyöreiden ki­vien ”hiekkaranta” ja ripeästi virtaava joki sen takana, 15 metrin päässä. Joen vastaranta oli tässä sellainen jyrkästi nouseva, ehkä 10 metriä korkea hiekkapenkka. Meidän puolellamme vastaava penkka nousi vasta noin 30 metrin päässä joesta ja väliin jäi se tasainen alue, missä leirimme sijaitsi. Ruokailu oli taas mie­lessä noin ensimmäisenä ajatuksena. Malkus pystytti keittiön rantakivikon reunaan käden käänteessä ja kohta jo popsimme kuivatuilla broilerinpaloilla terästettyä Spagetti Carbonaraa, minkä ruokasuunnitelma meille nyt siitä samaisesta ykköspäivän muovikassista tarjosi. Hyvin meni kaikki kaupaksi.

20130908_181148
Normaalia kauniin sään leirihärdelliä.

 

Ilta-askareita

Iltapalan jälkeen pojat kävivät pesulla ja polskimassa matalassa joessa. Minä vaihdoin vasta siinä vaiheessa leirivaatteet pääl­le­ni ja lähdin sitten itsekin pienelle iltalenkille harjanteen päälle, poikien jo palattua leiriin. Aurinko oli sil­loin juuri painumassa tuntureiden taakse lännessä, eli tulosuunnassamme. Auringonlasku oli komea, kuten koko päiväkin. Kiersin pienen lenkin siellä harjanteen päällä, palaten takaisin leiriin joenrantaa myöten, mistä löysin Aarnon uistinta heittelemästä. Täällä sai jo karttojen ja lupien mukaan kalastaa. Eikä ihmekään, koskei täältä mitään kalaa saa. Vähän reilun kilometrin lenkin näyin tehneeni GPS-loggerin mukaan.

20130908_192404
Iltamuonahetkeä joen rannalla, juuri ennen auringonlaskua.

 

Terveydentilat, osa 1

Aarno oli ollut aika väsyneen tuntuinen pitkin päivää, yskinyt ja vetänyt lonkkaa aina tilaisuuden tullen. Mutta pysynyt ihan hyvin mukana vaelluksen vauhdissa siitä huolimatta. Minä olin puolestani lähtenyt reissuun jo nelisen viikkoa jatkuneen selkäkivun kans­sa. Se ei ollut haitannut kävelemistä yhtään, mutta nyt ensimmäisen kunnon päivätaipaleen jälkeen leirissä istuminen ja varsinkin siitä ylös nouseminen tekivät kipeää. Täytyy toi­voa, ettei tuo pahene liikaa ja muodostu haitaksi vaelluksemme jatkumiselle tai reitin ­va­lin­nal­le.

Varhain maaten

Pimeä jo tullut oli, muttei meillä ollut tuli.

Niinpä kömmimme telttaan nukkumaan jo joskus yhdeksän jälkeen. Tuohon liikkuun houkutteli myös se seikka, että ilma kylmeni oikein vauhdikkaasti taivaan ollessa kirkas. Aar­no ja Malkus nukahtivat pian, minä en kun näin aikaisin maata mentiin. Sehän ei sinänsä ole minulle mikään ongelma, vaan nukahdan kyllä aina jonkin ajan päästä kun vaan rauhoitun pitkäkseni. Mutta nyt siitä ei tullut mitään hurjasta kuorsauksesta johtuen. Aarno veti voimakasta sooloa ilman taukoja ja Malkus tuli säestyksellä mukaan silloin tällöin. Sinnikkäästä yrittämisestä ja makuusijan toisin päin kääntämisestä huo­li­mat­ta en pystynyt nukkumaan ollenkaan.

20130908_200819
Akujoen keskiosien iltarauhaa.

 

Nukkumisen huonosti toimiva kakkossuunnitelma

Insinöörin pääteltyä valvomisen olevan erittäin mälsää ja kos­tau­tu­van ainakin jonkin verran seuraavana päivänä, hän teki suunnitelman B. Se toteutui nousemalla ylös, pukemalla vähän fleeceä ylle, kaivamalla esiin mukana oleva laavukangas, levittämällä se turpeiden päälle noin 8 metrin päähän teltasta (äänivallin murtamiseksi) ja kömpimällä sitten pressun laskosten väliin ma­kuu­pussin sekä makuualustan kanssa. Sittenhän olo oli täydellinen. Pidin pitkään makuupussin hupun suo­jaamaa päätäni pressujen ulkopuolella, katsellen upean tummaa tähtitaivasta ylläni! Naamalla tunsi ja hen­gi­tyksen höyrystä huomasi, miten lämpötila oli laskenut jo selkeästi pakkasen puolelle. Kun uni alkoi painaa luomia, käänsin pressun lipan pääni päälle ja nukuin.

20130908_202733
Aamuyön vielä syvempää rauhaa – siis olisi ilman horkkaa!

 

Sitten heräsin vähä vähältä unen läpi siihen, että ke­ho­ni heitti välillä horkkaa! Kylmästä tietenkin, vaikken ollut sitä unessani huomannut. Herättyäni havaitsin missä mentiin. Kaikki kehoni ja hengitykseni tuottama kosteus oli tiivistynyt pressun sisäpinnalle ja makuupussini oli aivan märkä. Ensin ajattelin, että kömmin takaisin teltan suojiin, mutta sitten tajusin, ettei se toimisi. Pus­si olisi yhä märkä ja mies viluissaan.

Mutta kun seuraavan päivän kynnyksillä jo silloin oltiin, niin jatketaanpa tätä juttua sen uuden päivän otsikon alla.

Päivän summat

Toisen vaelluspäivän saldo oli seuraava (Karin karttaohjelmasta):

  • Kokonaismatka:                          11,8 km
  • Kokonaisaika:                              8 t 01 min
  • Keskimääräinen nopeus:          1,5 km/t
  • Nousut yhteensä:                        506 m
  • Laskut yhteensä:                         406 m
Screen Shot 09-02-18 at 08.47 PM
Toisen retkipäivän taival Google Earth -satelliittikuvalla.

 

Tarina jatkuu seuraavassa osassa otsikolla:

Osa 4/8 – Akujoen yläjuoksu

 

–Kari

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s