Suomalaiset jäynäkisat

Tiivistelmä: Yksi kuvitteellinen kuvakertomus siitä, miten asioita kansalaisten ja ties minkä tahojen kesken täällä meidän Suomenmaassamme hoidetaan.

 

 

 

Tuumailuita noin 5.8.2020.

 

ME olemme oikeassa

Me suomalaiset olemme aivan omanlaisemme kansa. Siitä olemme varmaan kaikki samaa mieltä? Ja niin ovat muuten aivan kaikki muutkin kansat ympäri tämän maapallon. Jokaisella maalla ja kansalla on myös selkeä käsitys siitä, että heidän tapansa toimia, sekä nähdä ja ymmärtää kaikkea maailmaa on se oikea. Turhan monen ihmisen mielestä se ainoa oikea tapa.

Tähän universaaliin ihmiskuvaan kuuluu myös se, että nämä meidän tapamme ovat positiivisia ja muiden tavat negatiivisia. Omia niin kutsutusti negatiivisia ajattelun ja toiminnan tapoja ei ole olemassakaan. Jokaisen maan medialla on tämän kuvan syntymisessä erinomaisen merkittävä rooli.

 

Onko aivan kaikki meissä positiivista?

Vaikka saatan tässä sohia arkaan paikkaan, minä kuitenkin tuon tässä artikkelissa esiin yhden sellaisen meidän kansakunnallemme suorastaan tyypillisen käyttäytymisen mallin, jota ei kai aivan kokonaan positiivisena voi pitää – ainakaan jos vähääkään neutraalisti katsoa yrittää. Sitä saa sitten itse kukin tuumailla, onko juuri samanlaista käyttäytymistä kaikkialla muuallakin – eli onko se sittenkin suorastaan tälle lajille ominaista. Minun suhteellisen vaatimattomat kokemukseni elämisestä muissa valtakunnissa kertovat, että juuri tämän kaltaiset käyttäytymisen mallit ovat kuitenkin paljon harvinaisempia ainakin siellä muualla, missä minä olen päätynyt elämään.

 

Kansallisurheilua mökkiteillä ja poluilla

Varmasti olemme kaikki kuulleet lukemattomia tarinoita esimerkiksi erilaisista naapuririidoista, jotka tuntuvat joskus kehittyvän suorastaan absurdeihin mittoihin. Ja jostain tutkivan journalismin artikkelista luin, että ainakin mökki- ja yksityisteiden ympärillä kehittyy jatkuvasti niin kiihkeitä kanssakäymisiä, että ne edustavat merkittävää määrää tapauksia käräjäoikeuksissakin!

Minä olen päässyt joidenkin onnellisten tuulten viemänä purjehtimaan ainakin tähän asti ilman mitään henkilökohtaisia kokemuksia tuollaisista. Mutta luonnossa paljon kulkevana olen toki ainakin kymmenet kerrat päätynyt todistamaan kaikenlaisia touhuja, jotka hyvin merkittävästä pottuuntumisesta kertovat. Esimerkiksi niin, että ensin alkavat maastopyöräilijät ajella poluilla, jotka ovat ikiajat olleet vain luonnossa kävelevien ihmisten käytössä. Sitten jotkut pyöräharrastajat alkavat vähän parannella ajoreittiä, siirtelemällä pahimpia kiviä pois polkua pilaamasta ja vähän porrastamalla jyrkkimpiä paikkoja. Semmoinen tuholaistoiminta saa sitten jo vannoutuneen luonnon kulkijan V-käyrän kohoamaan niin korkealle, että hän virittelee ansoja niille penteleen vihulaisille. Kiven murikoita oikein ilkeisiin paikkoihin ja koivunrankoja poikittain polulle sopiviin alamäkikohtiin. Tämmöisiä ja monia muita olen päätynyt näkemään ainakin kotikuntani Kirkkonummen poluilla, nimenomaan viimeisimmän vuosikymmenen aikana.

 

Yksi kuvitteellinen tarina kuvien kautta

Alla oleva tarina on ainoastaan kertomus siitä, mitä minä päättelin katseltuani erilaisia jälkiä yhdessä paikassa tätä maatamme joskus tämän kuluvan kesän aikana. Se on vain kuviteltu tarina. Oikea tarina on varmasti vielä tätäkin jännittävämpi, mutta sen kulkua me todellisen tarinan ulkopuoliset emme pääse tietämään.

Tämä tarina etenee niin, että näytän aina yhden autenttisen valokuvan, jonka perään kehitän oman vaivaisen mielikuvitukseni avulla kertomuksen siitä, mitä tuossa on kenties tapahtunut.

 

 

Lähtöasetelmana on yksi jonnekin vievä metsätie, joka on jonkun omistamilla alueilla ja suljettu puomilla, sekä varustettu erinäisillä asiaan liittyvillä tiedotteilla. Sen takana aukeavat laajat, hienot kangasmaastot.

Toisena lähtökohtana ovat erilaisilla moottorikäyttöisillä maastoajoneuvoilla varustetut niiden asioiden harrastajat, joille nuo hienot ja vaihtelevat nummimaastot ovat täysin vastustamaton kohde, vaikka noin laillisesti kiellettyjä ovatkin.

 

 

Tästä ensimmäisestä kuvastakin voi havaita, että pelkkä puomi ei ole harrastustoimintaa oikein estänyt ja pieniä lisäesteitä on koitettu rakentaa.

 

 

Mutta harrastustoiminta löytää tietenkin heti uudet uransa.

 

 

Niitä täytyy sitten yrittää estää. Ensin lähempänä, sitten kauempana.

 

 

Mutta ainakin kävelijöitä ja pyöräilijöitä sellaiset viritykset eivät haittaa vähääkään. Eikä toki tarvitsekaan, sillä heitä moiset kiellot eivät koskekaan.

 

 

Kaikenlaisten maastoajoneuvojen menoa täytyy kuitenkin yrittää estää millä ikinä tavoilla sitä nyt keksitäänkään.

 

 

Kaksipyöräisten harrastajat puolestaan haluavat suorastaan näyttää, miten he moisiin  naurettaviin virityksiin suhtautuvat. Mistä tahansa muualta olisi ollut helpompi ajaa.

 

 

Ja tässä alueen vartijoiden viimeisin ase. Aivan nerokas konstruktio, sillä siitä eivät viitsi yli ajaa edes enduromiehet. Jotka toki löytävät tiensä sitten aivan mistä tahansa muualta. Mutta jos edes ne perkeleen mönkijät saisi poissa pidettyä!

 

Minä käyn tuolla silloin tällöin ja nykyään suorastaan jännityksellä odotan pelin seuraavia vaiheita! Ääneen en viitsi sanoa niitä ajatuksia, jotka omaan (suomalaiseen) mieleeni tulevat 🙂

–Kari