Tiivistelmä: Sunnuntai-illan pyöräretki tutkailemaan kauan sitten lyhyesti vierailtua Kirkkonummen kalliohuippua, josta oli tallessa vain kovasti haalistuneita muistikuvia. Tuo muinainen vartiovuori osoittautui sitten aikasten hienoksi luontokohteeksi sekin!
Tapahtui sunnuntaina 9.8.2020.
Sielunmaisemat
Eteläsuomalaiset kalliomaastot ovat ehkä lähempänä meikäläisen sielunmaisemaa, kuin mikään muu. Sen vuoksi juuri semmoisia on sitten tietenkin tullut monet vuosikymmenet kovin paljon läpi koluttua – kaiken muunlaisten maastojen ohella toki. Missä ikinä kuljenkin, kyllä minun on aina käytävä katsomassa jokainen pienempikin kallionlaki, joka reitilleni tai edes sen lähistölle osuu. Ja lukemattomia ovat sellaisetkin kerrat, jolloin olen aivan varta vasten lähtenyt kävellen tai maastopyörän selässä tutkimaan jotain kalliota tai kallioaluetta. Sen vuoksi välillä luulen, että olen tuhansilla lähiretkilläni kyllä jo tutustunut joka ikiseen kallioon jonkun kymmenen kilometrin säteellä kotoani. Kunnes huomaan taas erehtyneeni.
Etelärannikon muinaiset tähystyspaikat
Kauniin elokuun sunnuntain iltalenkin kohteeksi oli mieleeni nyt kuitenkin valikoitunut yksi tuttu paikka. Tai sanotaanko nyt kuitenkin paikka, missä olen kerran aikaisemmin vieraillut. Siitä on mielessäni muistikuvia, muttei jemmassa valokuvia, puhumattakaan, että olisin tuosta mitään tarinaa tai paikkaesittelyä kirjoittanut. Ja kun kyseessä on vielä muinainen vartiovuori, joka nimessäänkin tuota perintöä kantaa, oli alkanut tehdä mieli mennä se uudelleen katsastamaan.
Tähän mennessä olen tässä blogissani tuonut esiin jo muutaman näistä etelärannikon muinaisaikojen tärkeistä tähystyspaikoista.
https://lahiera.wordpress.com/2016/06/16/tunturin-huipulla-etelarannikolla/
https://lahiera.wordpress.com/2020/05/27/ak3-kk5/
https://lahiera.wordpress.com/2016/08/15/porkkala-sarja-osa-4-jarso-ja-wainamoinen/
https://lahiera.wordpress.com/2020/06/16/kantvikin-kasaberget/
Ehkä tämän jutun myötä nyt sitten lopultakin käynnistän tästä hienon hienosta aihepiiristä jopa oman juttusarjansa, jollei peräti kategorian blogiini.
Menomatkan ihmeet
Menomatkalla ajelin pätkän ihan upouusiakin kevyen liikenteen väyliä Kyrkvallan ja Jolkbyn välillä, päätyen suorastaan ihmettelemään kuinka massiivisella serpentiiniratkaisulla oli polku sinne täytynyt toteuttaa. Hyvä se toki on ja hienokin varmaan monen mielestä, muttei varmasti halpa. Mutta jos sen väylän oli kerran juuri tarkalleen tuosta mentävä, niin minkäs asialle kukaan voi?
Myös Kehäkolmosen länsipään nurkilla olivat tiet ja reitit näköjään muuttuneet siitä minun viime vierailustani niillä main ties kuinka kauan sitten. Oli pakko ajella hiukan katselemassa, ennen kuin suuntasin varsinaiselle kohteelleni pitkin pientä hiekkatietä nimeltä Lill Nägelsin rinne.
Kohteen lähestyminen
Kartasta oli helppo katsoa paikka, missä huippu oli lähinnä tietä, sekä myös muuten sen lähestymiseen sopiva maasto. Sellainen löytyi suoraan huipun pohjoispuolelta, missä kasvoi harvaa männyn taimikkoa. Sinne oli lysti laittaa filtsu kyljelleen kanervikkoon ja lähteä kälppimään.
Noissa maastoissa näkyi kulkevan polkuja aivan ristiin rastiin ja oli helppo havaita niiden olevan sorkkaeläinten polkuja. Sopivia haaroja pitkin kulkien löytyi kuitenkin mainio reitti ylös kallioille.
Huippuhetket
Siellä minä sitten taas olin uudelleen, ties vaikka 15 vuoden jälkeen. Eikä yhtään mikään näyttänyt siltä, millaisia muistikuvia paikasta mielessäni oli! Minun muistikuvani olivat äärimmilleen lyhennettynä seuraavat: Aika pieni kallio, mistä ei ollut mitään näkymiä minnekään.
No oikeasti tämä(kin) kallio oli vallan iso ja hieno, sen lakiosat avarat ja väljän tuntuiset. Korkeimmalla kohdalla oli merkkinä kivikasa ja sen ympärillä kolme kallioon kiinnitettyä rautaa, muistona paikalla joskus sijainneesta tornista. Mikä se sitten lienee ollutkaan, niin ei varmasti ainakaan kolmiomittaustorni, joiden rakenteet vaativat ainakin normaalisti aina neljä jalkaa. Huipun länsipuolella on ehkä kolme metriä syvä rotkelma, jonka kapea ”kulkuaukko” avautuu sinne lännen suuntaan. Kulkijan ajatukset rakentelivat siitä melkein jotain suojapaikkaa muinaisille vartiomiehille.
Ne pitkät näkymätkään, joita muinaiselta vartiopaikalta aivan luontaisesti odotti, eivät aivan kokonaan loistaneet poissaolollaan. Ensin havaitsin yhden kapean aukon metsikössä lounaan suunnalla, missä näkyi mäen nyppylöita ehkä muutamien kilometrien päässä. Karttaa katsellen arvelin niiden olevan Högbergetin ilmentymät tästä suunnasta katsellen, mutta aivan varma en asiasta ole, kun ei kompassia tai muuta ilmansuuntien mittaria mukana ollut. Aurinko olisi kyllä ollut ja harmittaa, etten sitä muistanut tuolla kertaa avukseni käyttää.
Myös luoteen, pohjoisen ja koillisenkin suunnilla oli helppo havaita jyrkät rinteet ja se, että vähänkään vähäisemmillä metsillä niissä suunnissa tältä kalliolta avautuisivat vaikka mimmoiset kaukonäkymät. Ja peruskartan korkeuskäyriä katsellen huomasi, että vielä varhaisella kivikaudella noin 6000 vuotta sitten merenranta ulottui aivan tämän kallion juurelle nimenomaan luoteen suunnalla! Paljon huonommin osasin kuvitella sitä, miltä maisemat etelän ja kaakon suunnilla mahtoivatkaan silloin näyttää. Siellä kun kallio madaltuu loivemmin pykälinä ja nykyisen Finnträsk –järven muinaista olotilaa oli amatöörin vaikea tulkita.
Kotiin päin vanhan rakennuksen kohtaloa ihmetellen
Leppoisan mehuhetken vietin vielä siellä kallion laella, ennen paluumatkalle lähtöä.
Paluumatkalta en sen kummempaa halua kertoa, kuin että poikkesin katsomassa Jorvaksen seisakkeella tapahtuvaa jotain remonttia, laajennusta tai perusparannustyötä. Siitä en juuri seksikkyyttä osannut löytää, mutta radan varressa yhä vaan rapistuva ja kohta lepikon sekaan häviävä Hankkijan vanha viljamakasiini vei väistämättä kulkijan huomion.
Jättäen ihmettelemään, mikä siihen liittyvä Kirkkonummen kunnan tai jonkun muun tahon strategia oikein mahtaakaan olla? Kas kun se on siinä rapistunut jo ties kuinka monia kymmeniä vuosia mitään tekemättömänä, voisi amatööri päätellä sen jotenkin suojeltu kohde olevan? Jonka eteen ei sitten kuitenkaan mitään tehdä?
–Kari
Lähierä™ 