Tiivistelmä: Matkan ensimmäinen päivä paljastaa amatööreille kyseessä olevan puhdasverisen lintujen bongaus -retken! Joka monenlaisten lintujen näkemisen lisäksi tarjosi valtavasti mielenkiintoista tietoa Viron luonnosta, historiasta ja monista muistakin asioista.
Tapahtui 9.-11.5.2014
Ensin oikein lyhyt selostus termistä ”Aikojen Kulkijat II”. Kyseessä on Kirkkonummen kansalaisopiston, Kirkkonummen Ympäristöyhdistyksen ja Porkkalan Polun järjestämä vaelluskurssi 2013–2015. Kurssi on tarkoitettu vaelluksesta, luonnosta ja ympäristöhistoriasta kiinnostuneille kuntalaisille, joilla on hyvä yleiskunto ja valmius kokopäivän vaelluksiin Kirkkonummella ja läntisellä Uudellamaalla sunnuntaisin, sekä kolmeen pitkään kaukoretkeen, joista tämä Viroon suuntautunut oli ensimmäinen.
Meikäläiselle ja parille muullekin osallistujalle tämä matka oli sillä tavoin hauska, että luulimme lähtevämme vaellusretkelle Matsalun kansallispuistoon – ja olimme sellaisiin kuvioihin jopa varustautuneet. Oikeasti kyseessä oli kylläkin ympäri Vironmaata tapahtuva linturetki. Tulimme niin sanotusti positiivisesti huijatuiksi, sillä matka oli kokonaisuudessaan perin monipuolinen ja hieno.
Perjantai 9.5.
Alkukiihdytys
Allekirjoittaneen osalta tämä retki alkoi myös kilpajuoksulla aikaa vastaan, varhain perjantaiaamuna. Koska ei vaan ollut tultua laitettua kaikkea niin valmiiksi kuin piti edellisenä iltana. Juoksu läpi tihkusateen reppu selässä kuitenkin tapahtui ajoissa ja pääsin kuin pääsinkin mukaan ennalta sovittuun kimppakyytiin Helsingin Länsisatamaan. Parin tunnin laivamatkasta Tallinnaan ei enempää kannata kertoa, kuin että 12 hengen ryhmämme vietti sen istuskellen yhdessä, kahdessa eri ”leiripaikassa”. Tallinnan satamassa meitä odotti mukava puolipilvinen sää sekä paikallinen oppaamme ja joku hänen taustajoukoistaan. Myös valkoinen pikkubussi, mihin saimme sullottua niin tavaramme kuin itsemmekin. Kolmen vartin huristelun jälkeen saavuimme jo ensimmäiseen kohteeseemme, Tabasalun puistoon meren rannassa.
Tallinna-Tabasalu (matkalla): Naakka, kesykyyhky, kottarainen, kalalokki, harmaalokki, kalatiira, varis, västäräkki, harakka.
Tabasalun puisto
Oppaamme Andrus, jota emme vielä tunteneet, kuljetti meitä läpi puiston kohti rantaa, kuunnellen koko ajan korva tarkkana lintujen ääniä, kertoen mitä kuulee ja näyttäenkin välillä. Tarkkana olivat myös kaikki muut retkeläiset, etunenässä pari kolme harjaantuneempaa lintuharrastajaa, Pekka mukaan lukien. Andrus toki ehti siinä samalla kertoilla myös muita asioita ympärillämme olevasta luonnosta, puista, maaperästä, kallioista jne. Pari kertaa hän pyyteli turhaan anteeksi suomenkieltään, joka oli meistä enemmän kuin tarpeeksi selvää, vain mukavasti hiukan Viron kielen nuotin ja joidenkin sanojen sävyttämää. Heti tämä ensimmäinen puisto näytti, miten täällä Suomenlahden eteläpuolella erittäin yleisenä, ellei peräti vallitsevana luontotyyppinä on lehtomaiset metsät, joiden puulajit koostuvat pääosin meidän jalopuina pitämistämme tammista, vaahteroista, lehmuksista ja jalavista.
Meren ranta oli sitten erittäin komea! Polku kulki melkoisen jyrkänteen reunalla, joka putosi aivan pystysuoraan ja negatiivisinkin kulmin noin 30 metriä alapuolella olevalle kapealle rantakaistaleelle. Mitään tämän kaltaista rantaa ei löydy Suomen rannikoilta. Näiden syynä on Viron kallioperän yleinen liuskekivi, joka luonnonvoimien syövyttämänä tuottaa komeita törmiä eli klinttejä.
Laskeuduimme portaita pitkin myös aivan rantaan, missä jatkettiin uusien lintulajien metsästystä hyvällä vauhdilla ja tuloksilla. Sää oli aurinkoinen ja mereltä pölähteli kasvoihin ihanan lämpimänkostea tuulahdus! Autolle palasimme samaa reittiä.
Tabasalu: Tiltaltti, mustarastas, talitiainen, sinitiainen, pajulintu, isokoskelo, alli, sinisorsa, ristisorsa, pähkinänakkeli, naurulokki, rantasipi, suokukko, valkoposkihanhi, harmaahaikara, punajalkaviklo, punarinta, peippo.
Automatkan antimia
Seuraavan lyhyen automatkan aikana kyselimme erilaisista ohi vilahtelevista taloista ja asuinalueista. Yksi äärimmäisen suuri, mauttomasti pröystäilevä rakennus ja sen ympärillä oleva alue kantaa kuulemma kansan suussa nimeä ”tyhmyyden kylä”. Andrus kertoi siellä asuvan ”venäläisiä mafiosoja”, jotka vuolivat kultaa Tallinnassa Neuvostoliiton vallan aikana ja sen jälkeenkin.
Tyrisalu-Padise (matkalla): Kattohaikara, kurki.
Tyrisalu
Sitten oli vuorossa varsinainen maisemapaikka, nimeltään Tyrisalu. Parkkialue tien vierellä, aivan korkean kalliojyrkänteen reunalla, mistä aukenivat näkymät Suomenlahden kivikkoisille rantavesille ja siitä horisonttiin saakka. Alhaalla meren rannassa vilahteli puiden välistä hiekkarantaa. Retken päämission mukaisesti seurueemme keskittyi vahvasti lintujen tutkailuun sekä uusien lajien näkemiseen kiikarein ja kaukoputkin. Minä kun en niitä monia tunnistanut, niin ihastelin liuskekivisen törmän reunan kivilippoja ja niiden upean värisiä sammalkasvustoja. Niin, että päädyin lopulta juoksemaan autolle, huomatessani kaikkien meikäläisten yht’äkkiä kadonneen näkyvistä! Tämän pysäkin lintusaalis oli seuraava:
Tyrisalu: Kyhmyjoutsen, telkkä, tukkakoskelo, harmaasorsa, mustalintu, haarapääsky.
Pomppivaa Nato-kyytiä
Matka jatkui pitkin aika helkkarin pomppuisia teitä. Sellaisilta ne ainakin tuntuivat istuen jo parhaat päivänsä nähneen pikkubussimme viimeisellä penkkirivillä, taka-akselin ja puuttuvien iskunvaimentimien takapuolella, missä kaikki montut otettiin vastaan – takapuolella. Jostain oikealla näkyvästä tutka-antennista kysyessämme kuulimme siellä olevan Naton lentokentän, minne on nyt tullut hävittäjiä ja muuta kalustoa muista Nato-maista Ukrainan tapahtumien jälkeen.
Tyrisalo-Padise (matkalla): Kattohaikara, kurki.
Padisen luostari
Hyppyytys loppui vanhan kirkonraunion pihaan. Kyseessä Padisen sistersiläisluostari. Siellä meidät ohjattiin ensin vieressä olevan kartanon ravintolaan lounaalle. Ennakkoon tehtyjen valintojen mukaan saimme eteemme hienosti katettuun pöytään joko kalaseljankaa tai lohipastaa. Kaikki maiskuttelivat suitaan, pitäen ruokia kerrassaan herkullisina. Jopa ilman viereisestä baarista ostettuja ruokajuomiakin, saati niiden kera. Seinällä oleva kartta stimuloi Andruksen kertomaan pöydässä tarinoita siitä, miten hänen isänsä oli aikoinaan seikkaillut Georg Otsin kanssa ”konsertoimassa” tiukasti vartioidulla Neuvostoliiton tukikohtana toimineella Osmussaarella, jotta olivat päässeet sinne kalastamaan
Erinomaisen lounaan jälkeen oli mukava kävellä läpi ikivanhan luostarin raunioiden, käyden myös sen tornissa katsomassa kylän maisemat. Rehevän keväiset olivat. Kyseinen luostari oli kuulemma ollut yhden Viron vapaustaistelun ensimmäinen tapahtumapaikka. Kyseessä lienee ollut taistelu silloisten saksalaisten valliottajien kanssa. Pekan historiantietämys paljasti juuri tämän jo 1300-luvulla vaikuttaneen luostarin piiristä lähteneen munkkeja ja maanviljelijöitä Suomen etelärannikolle, mistä meillä on Kirkkonummella muistona mm. nimet Munkinmäki ja Eestinkylä. Sekä varsinkin rautatiesillalta alas koillisen suuntaan laskeva Paadistenkaari, jota moni ei taida edes huomata! Niin itsekin, vasta tämän reissun jälkeen.
Padise: Punatulkku, tikli, räkättirastas.
Metsähautausmaa
Eikun taas ryskis pomps. Kunnes yht’äkkiä Andrus alkoi kertoilla, että oli esitetty toiveita vierailuista hautausmailla. Kyseli ketkä kaikki sellaista toivovat. Yhtään kättä ei noussut, mutta pysähdyimme kuitenkin paikkaan, missä oli pieni hautausmaa aivan tien vieressä. Siellä sitten käveltiin hiljaa, tutkien hautakiviä, niissä olevia nimiä ja vuosilukuja. Suurin osa haudoista oli 1800-luvun lopulta ja alusta, mutta joitain paljon uudempiakin oli joukossa. Vanhimmat haudat olivat vuodelta 1870, jolloin hautausmaa oli siis ilmeisesti perustettu. Se oli silloin tehty harjanteelle tai saarelle, joka sijaitsi meren ja suon välissä. Ja olihan tuo harjanne tosiaan hyvin havaittavissa nykyäänkin, meren ranta tosin on nyt kilometrien päässä maan kohoamisen vuoksi. Andruksen mukaan jossain lähistöllä on vanhoja perustuksia, kertoen muinaisesta kylästä, jonka lähistölle tämä hautuumaa oli silloin perustettu. Uusia lintulajeja tunnistettiin täältäkin listallemme.
Metsähautausmaa: Laulurastas.
Silmun teerikukko
Vuorossa kahvitauko tien vierellä olevassa katoksessa. Katos olikin hyvä, kun sataa tihuutteli hiukan. Tarjoomuksia oli enemmän kuin tavalliseen kahvitaukoon tarvitsisi, mutta mainiosti ne kaikki kaupaksi silti menivät. Vasta kahvihetken lopetettuamme ja autolle päin kävellessämme huomattiin, että aivan katoksen viereiseen puuhun oli lennähtänyt komea teerikoiras! Siinä se tepasteli ison puun alimmalla oksalla, välittämättä vähääkään puun alle pian kertyneestä ihmisjoukosta. Kujertelikin välillä ja odotimme vain milloin hän vielä hyökkää jonkun kimppuun. Niin ei kuitenkaan käynyt. Olipa hieno kokemus ja hyviä valokuviakin tarttui itse kunkin kameraan kun pääsi rauhassa kuvaamaan vain neljän metrin etäisyydeltä!
Silmu (kahvitauolla): Kiljuhanhi, teeri.
Käveltiin sitten Andruksen johdolla autolta polkuja pitkin erittäin ruovikkoisen merenlahden rannalla olevalle Silmun lintutornille, minne oli kävelymatkaa oli noin x,y km. Matkalla näimme paljon villisikojen kaivelujälkiä polulla ja sen varressa. Tästä tornista tarkat ja osaavat harrastajat bongasivat taas useita uusia lajeja.
Silmun torni: Merimetso, tavi, jalohaikara, mustaviklo, rastaskerttunen.
Rymisevää autoilua
Taas hetki autoilua päivän viimeiselle lintutornille, joka sijaitsi aivan Haapsalun kaupungin keskustan tuntumassa. Rannan lähellä tietenkin, mutta myös leikkikentän vierellä. Saalis:
Haapsalun torni: Silkkiuikku, nokikana, tukkasotka, merikotka.
Alkoi taival kohti majapaikkaamme. Matkalla sinne pysähdyimme kuitenkin vielä pienen kylän kaupassa ostelemassa saunaoluita ja muita itse kunkin tarpeellisiksi kokemia täydennyksiä. Rymiti-rym! Viron syrjäisemmät tiet eivät olleet mitään sileitä autobaanoja, ainakaan meidän vauhdikkaan kuljettajamme ja ei niin vauhdikkaan automme kombinaatiolla. Kun auton lasit vielä sumenivat kosteudesta, niin takapenkeillä ei osannut pelätä niin paljon kuin ehkä olisi ollut syytä. Toisaalta selkänikamat saivat välillä aika tällejä, kun ei pystynyt varautumaan isompiin monttuihin.
Haapsalu-majapaikka (matkalla): Mustavaris.
Majoitus saunomisen kera
Mutta aika pitkältä tuntuneen automatkan jälkeen kaarsimme kuitenkin majapaikkamme pihaan vähän ennen seitsemää. Tämä matkamme perusleiri osoittautui olevan ikäänkuin maatalon pihapiiri suurten peltoaukeiden reunalla, missä oli useampia rakennuksia. Talot olivat aika uuden näköisiä, navettarakennus hiukan vanhempaa perua. Seurueemme majoittumista noihin rakennuksiin ei oltu ilmeisesti kovin hyvin etukäteen suunniteltu, sillä jonkin aikaa esiintyi epäselvyyttä ja säätämistä. Eipä tuosta toki mitään haittaa ollut, sillä mihinkäs meillä olisi kiire ollut. Homma ratkesi sitten kätevästi niin, että retkueemme miespuoliset jäsenet jaettiin ”naistenmiehiin” ja ”miestenmiehiin”. Ensimmäiset majoittuivat kumppaneidensa kanssa pienempään saunarakennukseen ja jälkimmäiset kolme kappaletta valloittivat toisen päärakennuksen yläkerran vierashuoneista.
Päivällisen kerrottiin olevan kello kahdeksalta ja saunan lämpimänä. Niinpä rynnistimme sitten tietenkin saunaan oikopäätä koko viiden hengen miesporukalla. Ulkopuolelta syötettävällä puukiukaalla varustettu sauna osoittautui aivan kelpo värkiksi ja itse saunominen aivan ihanaksi pitkän ja monipolvisen päivän jälkeen! Löylytysten ja peseytymisen jälkeen meille jäi vielä aikaa istuskella ulkona terassilla naisten puolestaan saunoessa. Tässä kohdassa saimme ilmeisesti aika-avaruuden kaartumaan jollain metkalla tavalla, sillä tuntui kuin olisimme istuneet siinä oikein pitkään ja rauhallisesti. Ja silti koko kahden porukan saunominen lähtemisineen ja pukeutumisineen kaikkineen hoidettiin reilun tunnin aikana, saapumisemme ja päivällisajan välissä! Tuon kun osaisi tehdä useammin!
Päivällinen ja pokeripöytä
Vuorossa päivällinen päärakennuksen alakerrassa, ison pöydän ääressä. Talon emäntä kantoi pöytään muhkeasti herkkuja. Pääruokana oli oppaamme termein ”vihreää lehmää”. Se oli tuhti jauhelihakastike, joka oli ilmeisen mahdollisesti tehty jonkun lähitilan luonnollista ruohoa syöneen nautaeläimen lihasta. Perin herkullista se ainakin oli kaikkien mielestä, monien lisukkeiden kera. Jälkiruuaksi saimme vielä kahvit ja leivokset. Njam!
Nyt kun olimme kaikki rauhallisesti yhden pöydän ääressä, oli myös tilaisuus puhua yhteisistä asioista ja hoitaakin jotain niistä. Suurin rumba oli matkamme maksun kerääminen käteisenä porukalta. Hyvinhän se meni kun keräämiseen ja laskentaan saatiin tarkka parivaljakko, mutta jos sinne olisi joku ulkopuolinen jostain yhtäkkiä tullut, olisi hän kyllä luullut tulevansa valtavaan pokeripöytään! Samaan pötköön siinä tasattiin myös autokyytejä sekä Pekan ostamat tuliaiset oppaalle ja emännälle.
Lopulta saatiin hälinää niin paljon rauhoittumaan, että Pekan ääni kuului pöydän päästä kaikille. Saimme sitten kuulla mukavat ehdotukset kahdesta tulevasta AK2:n (Aikojen Kulkijat II) lyhyestä retkestä. Ensimmäinen suuntautuu Järsön luontopolulle, joka on maanomistajien toimesta harvinaisen hyvin piilotettu ihmisiltä kieltotaulujen taakse. Ja toinen on nimeltään ”Yölaulajien retki”. Minäkin toki bonjasin tuon nimen tarkoituksen noin puolessa sekunnissa, koska olin sentään lintuharrastajien joukossa. Suomen kielen rakastajana en silti voinut mitään päässäni syntyneelle mielikuvalle kuorossa laulaa loilottavista pyöräilijöistä kesäyössä. Molemmille retkille saatiin sovittua myös parhaiten sopivat päivämäärät.
Bongausten summaus
Vielä oli ohjelmassa jäljellä yksi tärkeä osanen, kun linturetkellä ollaan. Kirjurin vastuun ottanut henkilö luki ääneen kaikki tehdyt ja ylös kirjatut lintuhavainnot tältä päivältä, havaintopaikkoineen. Muut lintuja tuntevat ja myöskin havaintoja tehneet vahvistivat bongauksen, joskus keskustellen ja varmistellen asioita. Minulle tätä harrastusta tuntemattomalle tuo oli mielenkiintoinen ohjelmanumero. Kansa alkoi vetäytyä yöpuilleen joskus kello 23:n tietämillä. Minä menin vielä joksikin aikaa käveleskelemään ulos, kun ei vielä nukuttanut. Oli aika hienoa nähdä ja kuulla kun isoja hanhiparvia lenteli koko ajan hämärässä kesäyössä pohjoisen suuntaan hyvin matalalla, kaakattaen mennessään. Arvelin, että yöpymispaikkaa siinä jo etsittiin ja kaivattiin siihen aikaan päivästä, pitkien taipaleiden jälkeen.
Päivän kokonaissaldo: 53 lintulajia.
–Kari
Lähierä™ 