Unelmien hiekkalaguuni naapurissa

Kopparnäsin alue, Inkoo

Tiivistelmä: Inkoon Kopparnäsin ulkoilualueen esittely yhden kauniin kevätsunnuntain opastetun retken tarinan kautta. Sisältäen ainakin kohtalaisen paljon tietoa alueen mitä moninaisimmista erilaisista luontokohteista, kuten myös useampiin niistä liittyvistä mielenkiintoisista historian palasista.

Blue Lagoon! Suomalainen versio Inkoossa. Kuva: K.Rantanen.

 

 

Retki 19.5.2019.

 

Ikuisesti mieleen syöpynyt otsikko

Ensin auki tuon otsikon tarina. Se juontaa juurensa jonnekin jo kymmenten vuotten taakse, kun joskus päädyin yksinäisillä tutkimusretkilläni maastopyörän selässä ensi kerran kuljeskelemaan noilla Inkoon ranta-alueilla. Komeiden rantakallioiden ja hylättyjen tuulimyllyjen ihmettelyn jälkeen lähdin ajelemaan rannan tuntumassa itään päin vievää polkua. Oli lokakuun loppupuoli, eikä missään ollut ristin sielua, vaikka sattui olemaan sellainen aivan huikea intiaanikesän viime pyrähdys, joita joskus näille etelärannoille osuu jopa hyvin myöhäänkin syksyllä.

 

Peruskarttaote alueesta, reittisuunnitelman kera (sininen viiva).

 

Eipä silloin tainnut olla yhtään mitään karttaakaan mukanani ja yht’äkkiä, ilman varoitusta, minä tupsahdin  hienon hienolle hiekkarannalle! Eikä edes pelkästään sellaiselle, vaan ihanan suojaiseen lahdelmaan, joka toi mieleeni jonkun etelämeren laguunin! Vaalea, hieno luonnonhiekkaranta hohti kilpaa ilta-auringossa kimaltelevan meren kanssa ja kauniit männyt reunustivat kaartuvaa laguunia aivan kuin palmut jossain paratiisisaarella. Se tuntui aivan epätodelliselta! Ja syöpyi muistiini ikuisesti. Eihän tämmöistä voi Suomessa olla!

 

 

Siitä lähtien minulla on ollut työlistalla tallentaa tuo ihana kokemukseni ja tehdä samalla joku esittely tuosta alueesta. Tuo otsikkokin on ollut valmiina plakkarissa siitä asti. Nyt sitten lopulta sain tuon ehkä jo melkein 30-vuotiseksi sodaksi päätyneen projektini maaliin, tänään alueelle vetämäni retken ansiosta.

 

Voiko hyvää saada ilmaiseksi?

Tämä retki oli Kirkkonummen kansalaisopiston Aikojen Kulkijat III –sarjaan kuuluva ”Kopparnäsin rannat”, jolle oli ilmoittautunut peräti 40 henkeä. Mitä minä en pitänyt edes yhtään ihmeellisenä, koska tiesin kuinka erikoisen hienosta alueesta onkaan kyse. No, kun opisto oli päättänyt pitää tämän retken maksuttomana lähiympäristöihin tutustumisena, niin semmoinenhan sitten saa aika suuren osan ihmisistä suhtautumaan asiaan, kuten ilmaisiin juttuihin tavataan suhtautua. Niinpä vähän yli parikymmentä oikeasti innokasta retkeilijää sitten kerääntyi kokoontumispaikalle kello 9:30, kauniina sunnuntaiaamuna.

 

Porukkaa kokoontuu Viisykkösen varteen sunnuntaiaamuna. Kuva: H.Nordström.

 

Ilmainen tai ei, aivan samoin retket kuitenkin suunnitellaan ja valmistellaan, ainakin meillä päin. Tiedusteluretken olin tehnyt maastopyörällä noissa maisemissa yhtenä ehtoona ja sen sekä kaikkien aiempien tietojeni pohjalta suunnitellut sopivan mittaisen ympyräreitin, jonka varrelle osuu hyvä määrä tuon alueen erilaisia hienouksia. Retken suunnitelma aikatauluineen, kuten myös turvallisuussuunnitelma oli tehtynä sekä jaettuna apu- ja taustatehtäviin ystävällisesti taas kerran lupautuneiden tuttujen retkeilijöiden kanssa.

Kimppakyytijärjestelyiden jälkeen porukka oli pian Kopparnäsin itäisimmällä retkeilyalueella, pitkän soratien päässä. Ja opastiimin lyhyen esittelyn jälkeen lähdettiin päivän kierrokselle.

 

Järjestäydytään lähtöpaikalla Kopparnäsin rannoilla. Kuva: H.Heikkinen.

 

Perushistoriaa laguunin äärellä

Kun lähtöpaikka oli näin valittu, oli meillä vain noin puolen kilometrin kävelymatka nykyään melkein bulevardin tasoiseksi rakennettua polkua pitkin sinne unelmien hiekkarannalle. Mihin tietenkin pysähdyimme hyväksi toviksi ihastelemaan nytkin auringossa kylpeviä maisemia. Jokusia leiriläisiä siellä jo tällaisena alkukesän kauniina sunnuntaina oli, mutteivät he häirinneet meidän ihmettelyämme edes henkisellä tasolla.

 

Upeana se laguuni näyttäytyi meille nytkin! Kuva: H.Nordström.

 

Kameroiden sulkimet räiskyivät ja meikäläisen oli tietenkin pakko kertoa se kaukainen ensikokemukseni täällä. Siinä taisi tulla sitten jo samalla kertoiltua jotain päälinjoja tähän nykyään upean ulkoilualueen värikkäästä historiasta, koska mukana oli paljon ensi kertaa täällä olevia. Siis Kopparnäsin kartanosta hedelmätarhoineen, alueen päätymisestä itänaapurin haltuun nk. Porkkalan parenteesin mukana, metsien ja rakennusten tuhoutumisesta tykistön maalialueena. Ja sitten vielä Imatran Voiman mielettömistä suunnitelmista rakentaa alueelle koko maapallon suurin ydinvoimaloiden keskittymä, joka lopulta kariutui yhden ainoan äänen enemmistöllä Inkoon kunnallisessa päätöksenteossa! Ja vielä tuon jälkeisistä tuulivoimakokeiluista, energiapajukoista, jne.

 

Opas selostaa hiekkarannalla. Kuva: H.Nordström.

 

Muinaishaudat

Nämä peruskarttaan termillä ”Pronssikautinen kalmisto” merkityt kaksi hautaröykkiötä sijaitsevat yhden kallioalueen huipun länsireunassa, Kvarnmossen –suon eteläpuolella. Paikalta aukeaa vielä nykyäänkin hienoja näkymiä ulos saaristoon ja avoimelle merellekin. Aivan lähellä rantaa ovat sijainneet silloin joskus, kun muinaiset Suomen eteläisen saariston asukkaat ne ovat rakentaneet.

 

Melkoinen kivikasa, jonka hienoudet ymmärtää vain historian kautta. Kuva: H.Heikkinen.

 

Minä en kovin paljoa edes yrittänyt kertoilla tuollaisten hautaröykkiöiden tekemisestä ja merkityksestä, koska monet muutkin mukana olevista olivat jo saaneet aivan eri kertaluokkaa olevia tietopläjäyksiä niistä ammattiarkeologin vetämällä retkellä vain pari viikkoa aiemmin (Salaperäisiä muinaishautoja). Jotain perusasioita sentään, kuten niiden paikkojen valinnasta tavallisimmin näkyvän kallion päälle meren rannan, sekä varsinaisen asuinpaikan lähistölle, aarteenetsijän montuista, jne. Näiden hautojen sijaintia vain noin 12 metrin korkeudella nykyisestä merenpinnasta me sitten tuumailimme yhdessä joidenkin retkeläisten kanssa aika pitkään. Päätyen niiden varmaan olevan peräisin hyvin myöhäiseltä pronssikaudelta ja päättäen tutkia noita muinaisia merenpinnan korkeuksia taas uudelleen kirjallisista lähteistä.

 

Ihmetellään yhdessä siellä muinaishistorian äärellä. Kuva: H.Nordström.

 

Råbergen ja Kvarnträsk

Muinaishautojen kalliolta nousimme pienen notkelman poikki suurelle Råbergenin kallioalueelle, jota piisasikin sitten käveltäväksemme enemmän kuin kahden kilometrin matkalle. Sepä olikin aikamoinen kallio, joka ainakin sieltä idän suunnalta tulijoille tarjosi pitkään hienoa, nousevaa trendiä. Päädyimme korkealle kalliolle, mistä jo merimaisematkin avautuivat. Sitten liikkeelle taas lähdettyämme huomasimme edessä häämöttävän vielä korkeamman huipun. Noin taisi tapahtua peräti kolme kertaa ja ne fiilikset olivat joka kerran hienoja!

 

Komeita merimaisemiakin aukesi sieltä ja täältä. Kuva: H.Heikkinen.

 

 

Välillä kuitenkin opas ehdotti laskeutumista vähän alemmas, katselemaan hyvin lähellä olevaa järveä nimeltä Kvarnträsk. Metsikkö kun peitti sen kunnollisen näkymisen sieltä kalliojonon päältä. Kyllä me sitten ainakin varttitunnin verran vietimmekin siellä rannalla, ihastellen tuota täysin ihmisen koskemattomaksi jätettyä järveä! Ei mökin mökkiä, vaan pelkästään monenlaisia pieniä kallionokkia ja muita rantoja, joilla linnut touhusivat. Niitä kiikaroitiin hartaasti ja joitain lajejakin vissiin suorastaan tunnistettiin. Monelle meistä taisi tulla mieleen ajatus, että tämä järvi ja nämä rannat täytyy joskus tulla katselemaan oikein paremmalla ajalla.

 

Ihana, täysin luonnontilainen järvi! Kuva: H.Nordström.

 

Eikun takaisin kalliojonon laelle ja eteenpäin kohti seuraavia huippuja! Ja sieltähän sitten kohta eteemme avautuikin näkymä sille kallion korkeimmalle huipulle, sekä sen päälle kasatulle suurelle kivikasalle. Josta minulla jotain hämäriä muistikuvia olikin joltain kaukaiselta maastopyöräretkeltäni näillä main. Sen muhkean kivikasan reunoille me sitten perustimme sen retken ensimmäisen eväsleirin, jonka perään retkeläiset olivat jo jokusenkin kerran kyselleet, ihan aiheesta. En usko kuitenkaan ketään jääneen oikeasti harmittamaan tauon panttaaminen tuonne asti, sillä niin makea paikka se on! Saaristoa ja rannatonta avomertakin näkyi hyvin leveällä sihdillä tuolta nelipuolitonniselta huipulta ja leppeä merituuli vilvoitti ihanasti kulkijoita, joista monet olivat vallan hikeä pintaansa saaneet. Ei suinkaan reitin vaativuuden, vaan lämpimän kesäpäivän vuoksi :-).

 

 

Maisemista on paha valittaa siellä huipun tuntumassa! Kuva: H.Heikkinen.

 

Kokeneilla retkeläisillä oli kaikilla eväät repuissaan ja kyllähän niitä oli kiva tuolla nautiskella! Reilun 20 minuutin oleilun jälkeen opas kuitenkin piiskasi joukon taas matkaan, jotta päivän tunnit riittäisivät kaikkeen vielä edessä olevaan.

 

Porukkaa evästelemässä huipputauolla. Kuva: H.Heikkinen.

 

Luontopolku

Kuljimme aivan koko pitkän kallioalueen länsipäätyyn saakka, mistä laskeuduimme alas kauniiseen koivikkometsään ja siitä samalla soratielle, jota olimme lähtöpaikalle ajaneet. Vain parisensataa metriä marssimme tietä pitkin, ennen kuin käännyimme vasemmalle, Kopparnäsin luontopolulle. Yksi tämän retken johtotähtiä olikin se, että maantiekävelyitä vältetään, koska täällä on NIIN paljon muuta hienoa maastoa tarjolla. Eikä ainakaan toistaiseksi olekaan protesteja liiasta maanteillä kävelyttämisestä kuulunut :-).

 

Juuri tätä infotaulua me emme nähneet, mutta mainioita ovat kaikki. Kuva: K.Rantanen.

 

Kopparnäsin luontopolku on kaikkinensakin vain noin kahden kilometrin mittainen ja me kuljimme siitä vain 1,3 kilometrin mittaisen polkuosuuden. Koko luontopolku on kuitenkin oikein hieno ja hyvin informatiivinen kokemus. Sen kymmenkunta infotaulua antavat mainiota tietoa niin ympäröivästä luonnosta, kuin alueen historiastakin. Mekin katselimme kiinnostuneina muiden muassa vanhoja lahopuita, metsäpalojen uudistamaa luontoa ja peltoja, joissa on joskus kasvatettu pajuja energiantuotannon mahdollisuuksien testaamiseksi. Suosittelen tuota luontopulkua!

Kopparnäsin vanhan hienon kartanon paikkaa (perustuksia) me katselimme vain peltoaukean yli, koska tämän retken aikataulu ei sallinut sinne kävelyä. Kuten ei tietenkään HYVIN montaa muutakaan katselemisen arvoista paikkaa täällä! Mutta aika monta onneksi kuitenkin, neljän ja puolen tunnin aikaraamissa.

 

Suorastaan jonoa syntyi välillä luontopolulla. Kuva: H.Nordström.

 

Länsirannan tarinoita

Meidän retkemme jatkui tien varressa sijaitsevalta luontopolun lähtöpisteeltä pienen matkaa puomilla suljettua yksityistä mökkitietä, ennen kuin suuntasimme kulkumme merenrannan suuntaisesti noin kaakkoon. Emme lähteneet Kalastajatorpantielle, vaan kuuntelimme yhden seurueemme jäsenen lyhyen kertomuksen sen paikan lähihistoriasta. Ehkä siellä oli jonkun kalastajan torppa joskus ollutkin. Alueen ostanut taho kuitenkin onnistui ainakin kuulopuheiden mukaan saamaan sinne rakennusluvan uudelle ”kalastajamajalle”. Sen uuden majan vaatimatonta ja luontoon sulautuvaa olemusta voi sitten nykyään katsella niin Berguddenin kallioilta, kuin varmaan 40 kilometrin päästä mereltäkin. Sen kauempaa kun ei mitään nähdä voi. Onneksi.

 

Siellä se patsastelee, nykyinen kalastajatorppa. Kuva: H.Nordström.

 

Meidän taipaleemme kulki pitkin hienoja mäntykankaita ja kalliomaastoja, vähän sisämaan puolella. Koska täällä niemen länsireunalla sijaitsee pari kolme yksityistä mökkiä tai huvilaa. Ne puolestaan ovat huhutiedon mukaan seurausta siitä, että koko Kopparnäsin alueet aikanaan hoitoonsa saanut Uudenmaan Virkistysalueyhdistys innostui joskus taannoin myymään alueelta merenrantatontteja. Kerrassaan jaloja ja yhdistyksen yleviä periaatteita eteenpäin vieviä toimia varmaankin. Koko Suomen onneksi sitä jaloutta ei tuon enempää kuitenkaan päästy harrastamaan.

 

Rantakallioiden kiviluonnossa piisaa ihmettelemistä. Kuva: K.Rantanen.

 

Merenrantanautiskelut

Meidän suunnistuksemme johdatti suoraan pienelle Berguddenin niemen pysäköintialueelle. Syystä että siinä aivan P-paikan reunoilla on peräti kolme pronssikautista hautaröykkiötä. Niistä tosin on jäljellä enää aika surkean näköiset kivikasat, joiden alla eivät edes jäniksen jäännökset piilossa pysyisi. Mutta ei noista osaa päätellä, kuin että niitä kiviä on varmaan tullut otettua ja käyteltyä erinäisiin hyödyllisiin tarkoituksiin tuossa menneiden vuosikymmenten aikana. Meidän asioihin jo vähän enemmän perehtynyt retkueemme katseli noita kivikasoja toisin silmin. Ehkä vähän surullisinkin.

 

Näiden muinaishautojen kivet ovat päätyneet ties minne. Kuva: H.Nordström.

 

Mutta kohta olimme jo niemen kärjen fantastisen upeilla rantakallioilla! Hienoja toisen eväsleirin paikkoja piisasi ähkyksi asti, mutta kalastajatorpan ”loisto” ajoi meidät kuitenkin niemen kärjen eteläpuolelle. Toisena tekijänä saattoi olla myös kaakkoistuulen ihana viilennys. Siellä sitten nautiskelimme retken toisen evästauon. Piknikkiä eväiden kanssa meren rannalla, auringonpaisteessa pitäisi tietenkin osata hehkuttaa aivan mahdottomasti. Mutten osaa. Muuten kuin että, olihan mukavaa!

 

Toisella evästauolla Berguddenin niemen kärjessä. Kuva: H.Nordström.

 

Niemen kärjestä kävelimme sitten aivan rantoja pitkin Rävbergetin kalliolle, missä pidimme vielä pienen pysähdyksen. Koska sieltä avautuvat yhdet kaikkein upeimmat näkymät merelle ja lähisaaristoon. Sieltä katselimme yhä vieläkin kaikkien maannousemusten jälkeen vasta niukasti mantereessa kiinni olevaa Klobbackan niemeä, sekä myöskin samaan ulkoilualueeseen kuuluvaa upeaa Stora Halsön saarta. (Maailman ympäri veneellä lokakuussa).

 

Rävbergetin maisemaa kimaltavalle merelle. Kuva: K.Rantanen.

 

Juuri tuolla Rävbergetin kalliolla on myös A) Ainakin kolme muinaista, pronssikauden hautaröykkiötä, aika surkeiksi ”redusoituina” tosin. B) Erilaisia Imatran Voiman taannoisten tuulivoimalaprototyyppien perustuksia. Me katselimme niitä, sekä kalliorinteillä suorastaan silmiä särkevän upeasti loistavia keto-orvokkeja (Viola tricolor) vähän aikaa, muttemme enää varsinaiselle rinkkatauolle ryhtyneet.

 

Kaikki kallionkolot täynnä keto-orvokkeja! Kuva: H.Nordström.

 

Kotitaival

Rävbergetiltä johtaa hienon hieno polkureitti sinne alueen itäisimpään leiripaikkaan, missä meidän automme olivat parkissa. Monia kauniita rantoja, sekä useita tulipaikkoja katselimme tuolla loppumatkan taipaleellamme, mutta ei kai sille mitään mahtanut, että retken suurimmat potkut – ellei jytkyt – olivat jo takana ja tuo viimeinen parin kilsan hieno rantapolku meni enempi vaan mukavasti marssiessa.

Parkkiksella sitten enää lyhyet moikkaukset ja kaikki lähtivät kotimatkalle omissa autokunnissaan. Hyvä fiilis jäi oppaalle retkestä, vielä tässä vaiheessa.

 

Tämmöiset veijarit hoitavat rantaniittyjä. Muttei meidän reitillämme. Kuva: K.Rantanen.

 

Jälkipyykki

Porukka vaikutti aika tyytyväiseltä tänään näkemäänsä ja opaskin olisi voinut aivan huokaista helpotuksesta taas yhden retken hyvin sujumisesta, ilman tätä typerää töppäystä! Aamun kokoontumisten, siirtymisten ja lähtöbriiffausten touhussa oli oman kännykän tarkistaminen jäänyt tekemättä. Ja sen seurauksena en sitten reagoinut mitenkään yhden retkeläisen ilmoitukseen ja kysymyksiin suoraan paikalle tulosta. Eikä asiaa saatu paikattua enää retken aikana soitettujen puheluidenkaan kautta. Anteeksi on sentään jälkeenpäin pyydetty ja onneksi myös saatu.

 

Retken reitti GE satelliittikuvalla. 10,0 km ja 4 t 31 min.

 

Yhdenlainen hopeareunus on kuitenkin tälläkin pilvellä, joka sai opastoiminnan tuhansia asioita suurella intohimolla harjoittelevan heebon korvat punoittamaan sunnuntai-iltana. Näin kantapään kautta opittuna juuri tuon mokan uusiminen lienee varsin epätodennäköistä :-).

–Kari