Sundetin väylän navigointi 2/4

Osa 2/4 – Jorvas-Tolsa

Tiivistelmä: Artikkelisarja, joka esittelee Porkkalanniemen poikki ulottuvan muinaisen vesiväylän nykyisen habituksen, luonnon ja sen virkistyskäytön kannalta.

Sarjan toisessa osassa päästään ihmettelemään lintujärveä ja suota aivan moottoritien vierellä, sekä niin neuvostojoukkojen kuin muinaisten jättiläistenkin maastoon jättämiä jälkiä. Eikä siinäkään toki vielä kaikki, vaan vanhan vesiväylän varrelta löytyy myös tervaleppäkorpi ja toisenkin pienen järven jäänteet.

 

DSC00924
Sundetin väylän vedet valtaavat yhä vieläkin välillä moottoritien ympäristöt.

 

 

Retki #2. Jorvas – Tolsa.

Tapahtui  8.11.2017.

 

Retken alue peruskartalla, paikkamerkinnöin #12-#18 - 1600x1226
Tämä väylän osa peruskartalla paikkamerkinnöin. Karttaote Retkikartta.fi.

 

12. JHC:n pellot

Ai niin mikä ihmeen JHC? No Jorvas High Tech Center tietenkin. Se sama rakennuskompleksi Jorvaksessa, jonka valtaosa ihmisistä tuntee nimellä Ericsson. Tuon sentterin suuren pysäköintialueen rauhalliselle länsireunalle saimme kyydit yhtenä marraskuun keskiviikkona. Tämän tutkimusmatkan tiiminä olivat mukanani eräveljet Eko ja Malkus, jälkimmäinen nytkin koiransa Topin kanssa.

Tuosta parkkipaikasta länteen päin aukenee pelto, joka ainakin silloin oli ruohoniittynä, jota pitkin saattoi mukavasti kulkea. Niin me sitten teimme, suunnaten pellon pohjoisreunaa pitkin kuusimetsän reunaan. Tuo pelto on joinain vuosina ollut viljelyskäytössäkin, mutta silloinkin sen reunaa myöten pystyy hyvin kulkemaan, suoraa ojaa seuraten.

 

666
Seikkailijat lähdössä tutkimusretkelle JHC:n pysäköintialueelta. Kuva: M.Lindroos.

 

Heti pellon pohjoispuolella, ojan ja moottoritien välissä on hieno suoalue, jonka keskellä Sundet –joki hiljakseen virtailee, yhä kuljettaen viereisen Gillobackaträsket –järven vesiä kohti Espoonlahtea. Historiatiedot tai tarinat, joiden lähdettä en nyt pysty muistamaan, kertovat tuohon järveen saakka ajetun höyrykäyttöisillä veneillä vielä joskus 1900-luvun alussa! Niillä kuljetettiin helsinkiläisiä ihastelemaan hienoa kesäistä maaseutua kaukana Kirkkonummella.

Tuo muutaman kymmenen hehtaarin kokoinen suoalue on varmasti melkoinen lintuparatiisi, missä meikäläinen on tosin osannut havaita vain joutsenia, sekä joitain vesilintuja joskus. Mutta enhän ole siellä koskaan varsinaisesti lintuja bongata yrittänytkään. Vain parisen kertaa olen koettanut kävellä tuolla suoalueella sulan kelin aikoina ja ainakin silloin se on ollut pääosin kulkukelvotonta. Aivan liian märkää ja upottavaa. Mutta jäätyneen maan aikaan siellä on hieno kulkea ihmettelemässä suon moninaisia ”rakenteita” ja jokiväylän epämääräisen näköistä reittiä sen läpi.

 

682
Gillobackaträsketin itäpuolinen suoalue Jorvaksen suuntaan. Kuva: M.Lindroos.

 

13. Metsä ja järven ranta

Me kuljimme nyt retkemme ensimmäiset sadat metrit kuusimetsän sisässä, aivan Gillobackaträsketin ruovikkoisen rannan tuntumassa. Nuo järven rannat ovat minun mielestäni perin hienoja ja monesti olen siellä tuntenut olevani vahvasti luonnon keskellä! Paikassa, missä ympärillä on vain vehmasta eteläsuomalaista luontoa, kimaltelevaa järven selkää, vihreitä puita ja pensaita, keltaista rantaruovikkoa. Ei tietoakaan ihmisistä. Kunhan vain osaa sulkea mielestään aika lähellä järven toisella puolella humisevan moottoritien! Minä taidan osata – ja olen siitä onnellinen.

Meidän vasemmalle puolellemme jäävä metsäalue on itse asiassa muhkea mäki, jota käsittelen vähän lisää seuraavassa kappaleessa. Kuten melkein kaikki entisen Porkkalan luovutusalueen sisälle jääneet mäet, tämäkin on silloin ollut kovasti linnoitettu mahdollisten pohjoisen suunnilta tulevien vihulaisen (suomalaisten) hyökkäysten varalta. Noiden aikojen selkein jälki on mäen koillis- ja luoteisreunoja kiertävä pitkä juoksuhauta. Sikäläisen neuvostotyylin ne tehtiin silloin aina aivan lähelle rinteiden alareunaa. Täkäläiset juoksuhaudat ovat nykyään selkeimmin havaittavat mäen koillispuolella, siis Jorvakseen katselevan rinteen alareunassa. Järven puolella oleva tosi pitkä hauta on sen sijaan jo aika huonosti havaittavissa enää. Luonto ja aika ovat sen aika hyvin hoitaneet. Yksi erikoisen oloinen bunkkerin tai muun sellaisen betonirakennelman jäänne löytyy kyllä melkein tasamaalta, noin järven puolivälin kohdilta.

 

671
Syksyn luontomaisema Gillobackaträsketin yli Laajakallion suuntaan. Kuva: M.Lindroos.

 

14. Korkkullankallio

Tässä kohdin retkeä minä päätin sinkauttaa seurueemme välillä vähän syrjemmäksi seurailemastamme vesireitistä, eli Gillobackan järvestä. Tarjotakseni kumppaneilleni vaihteeksi vähän erilaista maastoa ja luonnon hienouksia. Niinpä kipusimme jyrkkää rinnettä ylös tuolle isolle mäelle, joka on oikeastaan pitkä, lounais-koillissuuntainen harjanne. Peruskartasta ei oikein pysty tuon mäen nimeä päättelemään, mutta oletan sen olevan otsikon mukainen, koska tuollainen on mäen päälle johtavan tien nimi.

Mäen päällä on peruskartassa kuitenkin yksi kovin mielenkiintoinen nimi, Jättekastet. Tuosta jännästä kohteesta, samoin kuin monista muistakin tätä aluetta koskevista asioista löytyy tarinaa tämän blogin aiemmasta artikkelista nimeltä Jättiläisen pelikentällä.

 

685
Heitetyt kivet puuttuvat selvästi Jättiläisen heittokiviarsenaalista. Kuva: M.Lindroos.

 

15. Tervaleppäkorpi

Kivikentän tutkittuamme me pudottelimme taas rinnettä alas takaisin järven rantaan, sen lounaisimpaan päätyyn, mistä tutkimamme vesiväylä jatkuu eteenpäin. Näilläkin kohdin aivan joen lähelle ei ollut tähän aikaan vuodesta asiaa, niin märkiä olivat noiden paikkojen habitukset. Kävimme kyllä ihmettelemässä sellaista pientä hassua korkeampaa saareketta tai ”luotoa”, missä näkyy jotain ihmisen askartelun jälkiä. Ehkäpä rajamerkki? Siitä jatkoimme taivaltamme niin lähellä vesiväylän reunaa, kuin kulkeminen helposti sujui. Tuo seutu on taas aivan omanlaistaan maastoa, erikoista leppien ja pajujen muodostamaa viidakkoa, tai kenties lehtoa noin suomalaisin termein? Kyseessä onkin toden totta yksi Kirkkonummen nykyään yli seitsemästä kymmenestä luonnonsuojelualueesta. Suojelualue on kooltaan 7 hehtaaria ja oikea termi sille on ”Gillobackaträsketin Iris Therypteris -tervaleppäkorpi”. 2)

Siellä tervalepikon keskialueilla emme nyt päässeet kulkemaan, sillä niin veden vallassa tuo maasto oli tähän aikaan vuodesta. Enkä jostain syystä tätä juttua taittaessani onnistunut löytämään sieltä aiempiakaan valokuvia, vaikka tiedän niitä jemmassa olevan.

 

687
Ihmetellään ”niemennokkaa” tervalepikon reunalla. Kuva: M.Lindroos.

 

16. Kaivettua väylää

Seuraavalla jaksollaan Sundetin vesiväylä mutkittelee kapeita reittejä läpi vähän korkeampien maiden. Puristautuen ensin kahden mäen välistä ja kiertäen sitten toisen mäen reunaa myöten, pellon laidassa. Näillä paikoilla pääsimme taas kulkemaan aivan väylän reunoja myöten ja juuri noilla kulmilla onkin ainakin minun mielestäni yhdet parhaimmista paikoista ihmetellä tuota muinaista vesireittiä mahdollisimman lähellä sellaista tilaa, kuin se on ollut silloin joskus käyttönsä aikoina. Selvästi näkee, että uomaa on välillä kaivettu ja ruopattu, eikä sen kulkulinjakaan noilla alueilla ole luontaisen jokiuoman kaltainen.

Monin paikoinhan tuo vanha vesireitti on nykyään aika olematon ja umpeen kasvanut, juuri tällä pätkällä tosin parempi. Oikein intohimoinen seikkailija tosin pystyisi kanootilla yhä kulkemaan koko vesireitistä varmaan paljonkin yli 90% – ja loput kantamalla. Oman korvani taakse olen laittanut tuollaisenkin seikkailun toteuttamisen mahdollisuuden.

 

699
Selkeää kaivettua uomaa Luoman liittymän kaakkoispuolella. Kuva: M.Lindroos.

 

Kaikenlaista eläinelämää tämän vesiväylän varsilla yhäkin paljon tapahtuu ja niistä saa helpoiten vihiä talven lumilla jälkiä katsellen. Varmaa verifikaatiota ei minulla tästä ole, mutta vahva luulo siitä, että olen kahtena talvena katsellut juuri noilla paikoilla saukon tai saukkojen jälkiä!

Tarina minun viimeisimmästä talviretkestäni näillä seuduilla voi antaa kiinnostuneelle lukijalle lisää tietoja koko Gillobackaträsketin kaakonpuoleisista alueista (Kevättalven lumikenkäretki lähiluonnon syvyyksiin).

 

17. Moottoritie iskee uudelleen

Näillä Tolsan kulmilla on vuonna 2013 valmistunut moottoritie rankaissut Sundetin väylää ehkä kaikkein pahimmin. Vesiväylä on jäänyt valtavan kokoisen Porkkalan liittymän alle niin perusteellisesti, että on vaikea tietää missä se on aikanaan kulkenut. Sitä voi koittaa selvittää vaikkapa katselemalla vapaasti käytettävissä olevia ortoilmakuvia vuosilta 1944, 1956 ja 1976, jotka löytyvät Kirkkonummen kunnan karttapalvelusta. Nuo ensimmäiset ilmakuvat on siis otettu juuri ennen Porkkalan alueen luovutusta ja seuraavat heti sen palautumisen jälkeen.

 

713
Ei ole väylä iso enää motarin vierellä Tolsassa! Kuva: M.Lindroos.

 

Minä en kuitenkaan noistakaan selvää kuvaa saanut, koska Sundetin väylä näyttää jo noina aikakausina jääneen aikalailla kehityksen, lähinnä maatalouden jalkoihin. Jonkunlainen vesiväylä kulkee kuitenkin nykyään aivan moottoritien ja sen liittymärampin vieressä. Kaivettu sellainen tietenkin. Lisäksi on omalla tavallaan hauska havaita, että tuon liittymäalueen keskellä, kahdessa paikassa väylien välissä, on eri vuodenaikoina täyttyvät ja tyhjentyvät vesialtaat. Niin ne ikiaikaiset vedet vaan kuitenkin yhä virtailevat siellä soisen maaperän sisuksissa, entisellä merenpohjalla. Erinäisiä putkia lienee myös moottoritien ja liittymien sorapohjiin asennettu moniinkin suuntiin.

 

DSC00924
Sundetin väylän vesiä Tolsan liittymän väylien välissä.

 

18. Tollsträsket

Me hankkiuduimme jotain ei niin mukavakulkuista reittiä sinne motarin vierellä kulkevan ojan ääreen. Ja käveltyämme läpi tuon uuden ja vanhan Porkkalantien väliin jäävän pusikkoisen kosteikkoalueen läpi, totesimme sen alkupätkän sittenkin olleen suorastaan ihastuttavaa maastoa.

Moottorien katkaiseman  vanhan Porkkalantien hylätystä loppupäästä siirryimme sitten jatkamaan matkaamme vielä vähäsen moottoritien meluvallin suojan puolella. Halusin nimittäin päättää tämän jakson vanhan Tolsan järven jämien katseluun. Siinä me sitten otimme huiluupaikan betonimuuriin nojaillen ja jotain pikkueväitä mutustellen. Ja jollain kummallisella tavalla tuokin paikka tuntui suorastaan mukavalta! Jykevä melumuuri sulki tuon aivan vieressä vilistävän urbaanimaailman kuin kokonaan pois ja me siinä vaan ihailimme rauhallista lintulampea.

 

DSC00920
Luontonautiskeluhetki aika erikoisessa paikassa! Kuva: M.Lindroos.

 

Mutta Sundetin väylä se senkun vaan jatkuu. Seuraavaksi jaksolla Tolsa-Edis.

 

Retken reitti GE satelliittikuvalla - 3,5 km ja 1 t 38 min - 1123x768
Retken reitti Google Earth satelliittikuvalla. 3,5 km ja 1 t 38 min.

 

–Kari

 

1) Lähde: Elämisen laatua, Pekka Borg.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s