Osa 3/4 – Tolsa-Edis
Tiivistelmä: Artikkelisarja, joka esittelee Porkkalanniemen poikki ulottuvan muinaisen vesiväylän nykyisen habituksen luonnon ja sen virkistyskäytön kannalta.
Sarjan kolmas jakso kuljettaa kaksi retkeläistä ja lukijat Tolsan vedenjakajaseudulta Syväjärven rannoille ja lopuksi paikkaan Upinniementien varrella, missä hätäisemmän vesiväylän seuraajan usko olisi jo koitoksella.
Retki #3. Tolsa – Edis.
Tapahtui 16.11.2017.
19. Tolsan kulma
Sundetin väylän läpi kävelyn kolmannelle jaksolle sain kumppanikseni jälleen yhden Eräveljet-seurakunnan jäsenen, Ekon. Sekä rakkaan vaimoni tarjoamaan taas kerran kyyditykset. Lähdimme nyt patikoimaan Tolsan seisakkeen pysäköintipaikalta, katsastaen ensimmäiseksi sen suuremman vesisaltaan, joka on jäänyt muistoksi muinaisesta vesiväylästä moottoritien asfalttiverkoston väliin. Nyt emme menneet moottoritien ja Tolsan järven jäännösten väliin, minne edellisen jakson lopetimme. Vaan painelimme vanhalta Porkkalantieltä erikoisen istutusmetsikön läpi Tollsträsketin etelärannalle, koska nimenomaan joen eteläpuolta olin suunnitellut seuraavien taipaleidemme kulkevan. Pohjoispuoli on näillä seuduin monin paikoin paljon vaikeammin kuljettavaa, eikä tarjoa aivan samanlaisia eräluonnon kokemuksia kuin se ”syvä etelä”, missä me kohta retkeilisimme.
20. Vedenjakajalla
Nykyään jo melkein lätäköksi kuihtunut Tolsan järvi on ainakin ennen vanhaan ollut Sundetin väylän korkein kohta, eli vedenjakaja. Ja niin se näyttäisi yhäkin olevan. Sillä vaikka vesien väylä on monin paikoin pitkään kadoksissa jossain Tolsan moottoritieliittymän uumenissa, kyllä vedet siellä taisivat joka paikassa virtailla koillisen suuntiin, eli kohti Espoonlahtea. Missä nyt virtauksia pääsimme edellisellä retkijaksolla tutkailemaan. Ja täällä Tollsträsketin lounaispuolella suunta on yhtä selvä, mutta päinvastainen.
Peruskartan korkeuskäyrien mukaan maanpinnan korkeus on noin 2,5 metriä merenpinnan yläpuolella tuolla Tolsan järven tienoilla, samoin kuin sen eteläpuolisilla pelloilla. Sen tarkemmat lukemat täytyisi käydä itse mittaamassa jollain kalibroidulla korkeusmittarilla – jonkalaista minulla ei nykyään ole. Mutta yhä vain pelkästään peruskarttaa lukemalla on hauska myös huomata Killinmäen järven (Gillobackaträsket) pinnan korkeuden olevan ainoastaan 0,7 metriä!
21. Suo + Räme + Lehtometsä
Hyvin lehtomaisia metsiköitä osui meidän alkumatkallemme. Sellaisia, jotka kesän ja alkusyksyn aikoina ovat varmasti niin paksujen lehvästöjen peitossa, että auringonsäteitä tuskin paljon maahan saakka pääsee. Nyt myöhäissyksyllä näkyvyys oli toki toisenlainen.
Vettä oli sen sijaan maastoissa tähän aikaan vuodesta oikein reippaasti ja etenemisen reittikin siirtyi sen vuoksi hiukan etäämmälle varsinaisesta Sundetin vesistön uomasta, koska niihin suomaastoihin olisivat vaeltajat pian uponneet kainaloitaan myöten. Tuollainen tulviva, rehevä luonto loi suorastaan mahtavan villin tunnelman ainakin meikäläiseen. Mieleni alkoi tehdä lähettää joku sieltä ottamani valokuva vaikka jollekin ulkomaiselle retkeilijätutulle, kehuen miten meillä täällä Suomessa löytyy vaikka millaisia erämaita aivan läheltä asutuskeskuksiakin. Melkein vertailukelpoisia vaikka Floridan rämealueille :-).
Tuolle välille osuu myös erikoisen muhkeita tervalepiköitä, joiden puut ovat pitkiä ja suoria. Ihme, ettei moisille paikoille ole mitään suojelualuetta vielä perustettu.
22. Jerikonmäki
Tämä jakso sai nyt nimen toiselta niistä kallioista, joiden välistä vesiväylä kulkee alas Storängenin peltolaaksoon. Tuo luoteispuolen kalliomäki on nykyään paloasemaa lukuun ottamatta kokonaan hienoa kuntopolkuverkostoa. Eteläpuolen kallioilla ei puolestaan näy erityistä nimeä olevan, ainakaan peruskartalla.
Me ylitimme Jerikonmäeltä Peuramaalle johtavan muhkean kuntoradan. Juuri siinä kohdassa Sundetin vesiväylään yhtyy Kirkkonummen kahden joen juuri yhdistyneitä vesiä kuljettava joki. Tässä kohtaa se on nimeltään Tollsån, muuttuen sitten Hilabäckån kautta Estbyåksi, joka kaikki nämä vedet Suomenlahteen lopulta laskettelee. Näistä vesiväylistä löytyy tästä blogista laaja artikkelisarja, juuri samalla tavoin niiden varsien moninaista luontoa esitellen, kuin tämäkin artikkelisarja. Tässä linkki sen aloitusosaan (Kaksoisvirran maa, osa 0 – Sarja). Ja suora linkki myös sarjan ykkösosaan, joka näitä alueita käsittelee (Kaksoisvirran maa, osa 1 – Estbyån).
Meidän reittimme siis kulki tällä kertaa ensin ilmiselvän istutetun kuusimetsän läpi ja puolen tusinan metsäojan yli. Ihan helposti edettäviä maastoja nuo kuitenkin olivat. Tässä kohtaahan voisi sinänsä mainiosti kävellä myös joen toista rantaa myöten, missä kulkee suorastaan jonkunmoinen polku. Aika lähellä joen rantaakin vielä. Muttei ihan vierellä, sillä joen rannat ovat niin tiheiden pensastojen peittämät, ettei sinne ihminen ollenkaan väliin sovi. Tuon pätkän kyllä kovasti suosittelen kävelemään joskus kesällä tai varhaisen syksyn aikoihin, sillä se tarjoaa niin uskomattoman vehreää ympäristöä, että sellaista luulisi olevan korkeintaan jossain vähintään monia satoja kilometrejä etelämpänä!
Me kuitenkin navigoimme nyt Ekon kanssa vähän kauempana joen eteläpuolella, katsellen läpi siellä sijaitsevat kaksi peräkkäistä hienoa, metsäistä kalliota. Joista lounaisemman laella minä olin kerran pitänyt oikein telttaleiriäkin, yhdellä viikon mittaisella rinkkataivalluksella läpi etelärannikon myöhäissyksyn.
23. Storängen
Sitten palasimme taas ruotuun, kävellen pätkän Eestinkyläntietä, takaisin joelle, jonka pohjoista rantaa lähdimme seuraamaan. Rannan valintaan oli syynä se, että nykyinen Hilabäckån kurvaa pian maantien alitettuaan jyrkästi etelän suuntaan, eikä joesta enää näillä main pääse yli edes kuivempina vuodenaikoina, saati nyt. Näiden seutujen jokien suurista muutoksista voi myös saada jotain vinkkejä ylle linkkaamistani Kaksoisvirran maan artikkeleista ja vielä paremmin useaan otteeseen lainailemastani Pekka Borgin kirjasta Elämisen laatua.
Me jätimme nyt ”oikean” joen seuraamisen sikseen ja jatkoimme sen sijaan pikkuisen puron vartta kohti edessä häämöttävää järveä. Suora ja olematon pellonojahan tuo nykyään on – mutta juuri sitä tai sen edeltäjää myöten kulki Sundetin väylä aikanaan! Meitä edessäpäin odottavan Syväjärven pinnan korkeus on nykyään 1,4 metriä merenpinnan yläpuolella. Tämän Storängen –nimeä kantavan laaksonpohjan mataluus tulee vieläkin joskus komeasti esiin kevättulvien aikaan, jos jäät jossain kohtaa onnistuvat vähän tukkimaan Hilabäckin joen alempaa juoksua. Silloin koko tämä laakso muuttuu pitkulaiseksi järveksi ja vanha vesireitti herää hetkeksi taas eloon näillä kulmin!
24. Syvävirta
Syväjärven eteläpuolta meidän matkamme jatkui, ensin pellonreunaa kävellen, koska järven rantoja reunustava lehtimetsäkaistale oli vähän aikaa sitten ollut harvennustoimien kohteena. Kohta pääsimme kuitenkin pellon päädystä vähän vanhemman metsän sisään. Siellä oli riemullista kulkea ja vehmas luonto tuntui hienolta jopa noin talven kynnyksellä! Valokuvia en tuosta retken osasta tullut näköjään ottaneeksi, mutta nuo Syväjärven eteläpuolen maastot ovat aivan kaikkinensa perin juurin hienoja monenlaiseen kuljeskeluun hyvin monipuolisessa ja vaihtelevassa eteläsuomaisessa luonnossa. Sieltä löytyy erilaisia järven rantoja, avokallioita näköaloin, lehtoja, soita, männiköitä ja jopa kuusikoita melkein korpimetsäiseen tunnelmaan saakka! Kaiken lisäksi vielä luonnon rauhaakin, sillä lähellä sijaitsevat asutukset eivät sinne näy, eikä jostain syystä edes Upinniementien äänet pahemmin kuulu. Ihmisiä siellä kai joskus kuljeskelee, koska polun tapaisiakin jälkiä jossain näkyy, mutta minun kuuden vierailuni aikana en ole vielä ristin sieluun tuolla törmännyt!
Syväjärven ruotsinkielinen nimi Djupström muuten kantaa yhä komeasti mukanaan kaikua menneiden aikojen vesiväylästä!
25. Evästauko erämaajärven yläpuolella
Evästaukoja ei unohdeta ainakaan meikäläisen retkillä ja Syväjärven kohdalla päätimme silpaista ylös yhdelle komealle kalliohuipulle eväitämme nauttimaan. Oikein hyväkkään kolmen vartin tauon siellä vietimme, peräti kolmen tunnin kävelyiden jälkeen. Matkaa oli tosin taittunut siihen mennessä vasta vähän reilut viisi kilometriä, sen verran moninaista touhua oli kaikenlaisten paikkojen tutkailu ollut.
Vallan käheä oli tuo taukopaikkamme noin 20 metriä aivan lähellä olevan järven pintaa ylempänä. Sen vuoksi siellä taisi kulua peräti kaksi mukillista kahvia.
Tauon jälkeen lompsimme jyrkkää, metsäistä rinnettä takaisin alas Syväjärven rantaan ja siellä kulkevalle polulle. Ihailimme kauniita järven rantoja ja vähän kateellisin silmin katselimme vastarannalla olevia muutamia taloja. Enkä minä siis varsinaisesti niitä taloja ihmetellyt, vaan niiden sijaintia! Yhtä aikaa aivan lähellä kaikkea ja samalla todella rauhallisen järven rannalla, puhtaasti erämaisin näkymin niin ikkunoista kuin pihalta!
26. Katinhännän räme
Pienen metsikköosuuden jälkeen putkahdimme Katinhännän asuinalueen ja Upinniementien väliin jäävän merkillisen rämekaistaleen reunaan. Juuri tuota rämettä myöten on Sundetin väylä aikanaan kulkenut ja perin juurin vetinen tuo alue on yhä vieläkin, kaikesta maan nousustakin huolimatta. Me navigoimme reittimme tuon alueen yli ja ohi, jotenkin taiteillen liian märän suon ja omakotitalojen pihojen välissä. Kuivin jaloin onnistuimme sen sentään tekemään – kumisaappaat jalassa J. Hemängsbäcken on tuon pikkuisen, Syväjärveen laskevan puron nimi.
Edis-nimisen omakotialueen itäreunaa pitkin tuo puro virtailee ja siinä tulee kyllä tunne, että aletaan olla jo vähän liian korkeilla mailla minkään ”isomman vesiväylän” kannalta. Ja niin se vähän näyttää olevan myös peruskartan korkeuskäyriä tarkkaan tuijotellen. Metrin eikä osametrien tarkkaa kuvaa ei noista tarkimmillaan 2,5 metrin käyristä pysty tietenkään muodostamaan, mutta kyllä niistä saa silti aika hyvin pääteltyä, mistä vesiväylä ei ole ainakaan voinut kulkea. Ja lopulta jäljelle jää vain yksi mahdollinen reitti.
27. Asumuksia veden päällä?
Kävellessään läpi tuon nykyisen Puoshaka –nimisen pienen omakotialueen, on äärettömän vaikea uskoa siitä ennen kulkeneen jonkun vesiväylän! Siellä on vaan asfalttikatuja ja taloja pihoineen, niin kuin missä tahansa. Lisäksi pinnan muodot vaikuttavat yhdessä paikassa liian korkeilta moiseen. Mutta mutta. Juuri siinä kohdassa ovat maanrakennusinsinöörit aikanaan varmasti tehneet vähän isompia pohjatöitä tuon uuden kaava-alueen eteen. Nykyisiä peruskartan peruskäyriä seuraillen minä kuitenkin olen vanhan vesiväylän noin ainoan mahdollisen reitin karttaan piirtänyt, viistoon läpi Puoshaantien ja parin omakotitalonkin. Sorry vaan, asukkaat :-). Likimain varmasti jossain siellä teidän allanne kyllä vieläkin vähän vesiä lirisee Pikkalanlahden suuntaan.
Upinniementien alitettuamme menimme Ekon kanssa tietenkin katsomaan tuon notkon alimpaan paikkaan ja kyllähän juuri siinä kohdassa tien alta tuli pieni muoviputki, josta vähän vettä lirutteli! Aikalailla tarkalleen siinä kohdassa, mihin toisella puolella oli vanhan vesiväylän paikka arveltu.
Harharetki
Alun perin meillä oli suunnitelmana vetäistä koko väylä loppuun saakka tällä keikalla, tyylikkäästi Strömsbyvikenin pohjukkaan päätyen. Mutta päädyimme lopulta väsyneinä navigoimaan itsemme liian kauaksi koko vesiväylän hankalakulkuisista soista ja pitkän lenkin käveltyämme päädyimme sovittuun noutopaikkaan, silloin tekeillä olleen uuden asuinalueen parkkipaikalle. Ei tuo harharetki nyt oikeasti enää kuuluisi tähän Sundetin tarinaan, mutta tulkoot moka näin tunnustettua, kun kerran retken GPS-lokiinkin tallentui :-).
Vielä vähäsen on vanhaa Sundetin väylää läpikäymättä. Väylän toisen pään salaisuudet välillä Edis-Strömsbyviken selviävät sarjan viimeisessä osassa.
–Kari
Lähierä™ 
Erittäin mielenkiintoinen kuvaus aiheesta. Pitkään alueen läheiyydessä asuneena ja vanhaan vesireittiin tutustuneena tykkäsin lukemastani. Vuodesta 1970 Kantvikissa 12 vuotta ja sen jälkeen Brossa vuoteen 1918 ja nyt Laajakalliossa Killobackan kartanon mailla lähellä Tolsa järveä. Eli lähes viisikymmentä vuotta tuon vanhan vesireitin välittömässä läheisyydessä. Vuosikymmeniä sitten heräteltiin vielä ajatusta väylän avaamisesta kanavana. asia ei valitettavasti saanut kannatusta, eikä toteutunut edes lyhyenä osana Kantvikissa.
TykkääTykkää
Olen pahoillani, että pääsin vasta nyt hyväksymään kommenttisi! Olin viikon ajan Tulppion alueen metsissä ja tuntureilla (30-40 asteen pakkasissa), eikä kämpän kulmilla ollut mitään tietoa mistään matkapuheinverkkojen olemassaolosta.
TykkääTykkää
Tarkalleen ottaen vedenjakaja sijaitsi Sundetin väylällä nykyisen Porkkalan tien itäpuolella .
TykkääTykkää
Kiitos kommentista, mielenkiintoinen tieto tuo!
Minua kiinnostaisi tietää, mihin se perustuu ja mihin aikaan sijoittuu?
Silloin reilut pari vuotta sitten, kun tuo entinen vesiväylä ja sen varret tuli joka kohdasta läpi katseltua, olen selkeästi muistavinani, että juurikin Tolsträsketistä vedet lähtivät hiljakseen virtailemaan molempiin suuntiin. Siis myös Tolsan kohdalla, moottoritien eteläpuolella nykyään kulkevassa ojassa virtasivat idän, tai siis oikeasti koillisen suuntaan. Kohti Gillobackaträskiä ja siitä Sundetia eteenpäin.
TykkääTykkää
Kiitos mielenkiintoisesta juttusarjasta! Tuli mieleeni eräs seikka, kun kirjoitit Edis-nimisestä omakotialueesta ja että aletaan olemaan ehkä liian korkealla vesiväylien kannalta. Itsekin lähistöllä noin 10 vuotta asuneena minua on kiinnostanut paikallishistoria ja paikannimet. Ne kertovat usein enemmän kuin äkkiä arvaakaan.
Muistan lukeneeni, että Edis viittaa ruotsin edet sanaan, joka tarkoittaa vetokannasta. Veneet on siis vedetty korkeamman kohdan yli ja jatkettu matkaa kohti Espoonlahtea. Liekö Djupström tuntunut jo syvältä virralta kannaksen ylityksen jälkeen.
Linkki museoviraston palveluun aiheesta: https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1000013989
TykkääTykkää