Koronakarku kolme

Tiivistelmä: Kertomus yhdestä pienestä lähiretkestä kolmen tutun vaeltajan kesken, näinä erikoisina koronakaranteenin aikoina.

Aivan villi, rauhallinen ja ihmisetön lähiluonto tarjosi meille tällä kertaa vuorotellen lumisadetta ja auringonpaistetta. Sekä lukemattomia kauniita paikkoja ja mieltä virkistäviä kokemuksia – kuten aina.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.15 PM 001
Villi luonto on vaan niin hienoa, olivat ajat millaiset tahansa! Kuva: PA.

 

 

Retki 21.3.2020.

  

Ei nimi miestä pahenna

Eikä naista, eikä tarinaa. Mutta pieni selitys voi olla paikallaan. Koska tiedä häntä jos vaikka pienet nimileikitkin tuon sinänsä ihan oikean, vakavan ja nyt aivan kaikkea hallitsevan pöpön tiimoilla jo ihmisiä ärsyttävät.

Tämän blogin puitteissa ei varmasti ole vaikea tajuta tuon lyhyen ja rimmaavan termin kuvaavan pakoretkeä ulos luontoon. Monia tuhansia sellaisia allekirjoittanut on sinänsä tehnyt koko elämänsä ajan ja omanlaisensa karkuluonne on retkillä oikeastaan aina ollut. Jollei nyt aivan karkuun sentään joka kerta, niin ainakin tekemään välillä muuta kuin mitä kulloinkin työn alla olevat ja tarpeelliset asiat ovat vaatineet. Tarjoamaan virkistystä niin keholle, kuin erityisesti aivoille. Koska ainakin tämän veijarin keskustietokone on aina saanut kaikkein parasta lepuutusta, inspiraatiota, sekä näkökulmien avartumista nimenomaan luonnon keskeltä.

Nyt tämän hurjan ja nykyaikoina ennen kokemattoman pandemian keskellä ulkona liikkumisesta onkin sitten tullut oikeastaan ainoa järkevä ja hyväksyttävä aktiviteetti kotona pysymisen ja ruokakaupassa käymisen lisäksi. Parasta on nimenomaan juuri luonnossa liikkuminen, mahdollisimman väljästi ja muita ihmisiä sekä kontakteja vältellen. Aivan parhaimmiten tietysti vallan yksin ja itsekseen.

Tässä olkoon nyt tämä johdanto-osa korona-sanan osalta. Kirjoitan kyllä vielä toisissa artikkeleissa paljon enemmän auki näitä lähiluonnon ja koronaepidemian suhteita, kunhan ehdin.

Otsikon kolmonen on tempaistu hatusta k-kirjaimen vuoksi. Minä en oikeasti tiedä kuinka monta luontoretkeä olen tehnyt näinä korona-aikoina, kosken tiedä mistä kohtaa laskemisen aloittaisin.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.16 PM 002
Luonnossa on AINA tavattomasti hienoa, katsellen sitten läheltä tai kaukaa. Kuva: PA.

 

Aikojen kulkijat

Juuri tämä KK3-retki liittyi sellaiseen suureen asiaan, jolle on ainakin asian lähipiireissä vakiintunut käyttöön akronyymi AK3. Kyseessä on kaksivuotinen hyvin laajan skaalan retkeily-, vaellus- ja luonnon kokemisen kurssikokonaisuus, joka on päättymässä tänä keväänä. Aika paljon tarinoita sen taustasta ja monista siihen kuuluneista retkistä löytyy tästä blogista käyttämällä hakusanaa AK3.

Kurssin huipennukseksi oli suunniteltu, sekä pitkään ja hartaasti valmisteltu pyhiinvaelluspatikkaa Rooman reitillä, Italian kauniissa Toscanassa. Ne suunnitelmat ja retki nyt sitten sortuivat tämän nykyisen maailmantilanteen alle.

Joitain pieniä luontoretkiä on sitten ”korvikkeeksi” tehty täällä Kirkkonummen laajassa lähiluonnossa joidenkin kaikkein innokkaimpien AK3-kurssin ulkoilijoiden kesken. Ei toki enää yhtään mitään koko kurssin 16 hengen porukalla, vaan parin kolmen hengen voimin joskus. Ja äärimmäisen huolellisesti sitä sosiaalista etäisyyttä välillämme pitäen, kuten nykyään viisasta on.

Sellaisesta retkestä tässä on kyse.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.15 PM 003
Yksi tauko. Hieno tauko. Ihan niinkuin ne kaikki ovat. Kuva: PA.

 

Kokoontuminen

Omilla autoilla kukin yksin kulkien, salaiseen paikkaan. Tai eihän asiaan oikeasti mitään salaista liittynyt, mutta niin retken kohdealueeksi, kuin kokoontumisen paikaksikin olin nyt valinnut sellaiset, missä emme muihin ihmisiin ollenkaan törmäisi.

Koska monien kymmenten vuosien lähiluonnon koluamisten perusteella tunnen vaikka kuinka monia satoja hyviä paikkoja ja alueita, lupasin itse asiassa etukäteen koko mukaan ilmoittautuneelle seurueelle maksavani rahat takaisin, jos yhdenkin muun ihmisolennon retkemme aikana näemme. Seurueen koko oli siis kaksi leidiä.

Siellä sitten tapasimme sovittuun aikaan sunnuntaina kello 11. Kaikki meistä hyvin varustautuneina ja reput pakattuina, kuten jo kymmenet mitä erilaisimmat retket yhdessä tehneet kulkijat osaavat. Autotkin pysäköimme yli 10 metrin päähän toisistaan ja jollain semmoisella turvaetäisyydellä siinä kuulumiset vaihdoimme, ennen patikoimaan lähtemistä.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.15 PM
Kevättalven tai kevään luonto tarjosi meille vaihtelua taivaan täydeltä. Kuva: PA.

 

Alkumatkat ja rämesuo

Siitä sitten lähdimme patikoimaan kello 11:18. Säätila oli mitä hienoin, maassa joku viiden sentin lumipeite edellisen päivän ja yön jäljiltä, lämpötila vähän pakkasella ja aurinkokin paisteli välillä pilvien lomasta. Jylhän metsäalueen läpi ensin kävelimme ja sen jälkeen kallioisia maastoja myöten. Tavattoman monenlaisia ja vaihtelevia metsämaita pitkin!

Yhden oikein rämettyneen suoalueen halusin leideille näyttää ja sain juuri sitä suon kulmaa kyllä vähän haeskellakin, koska edellisestä vierailustani juuri siinä paikassa oli jo hyvin monia vuosia vierähtänyt. Mutta löytyihän sekin paikka kuitenkin ja sitten hämmästelimme kuinka perusteellisesti luonto on ottamassa tuota aikanaan ojitettua suota takaisin villiksi erämaaksi sen jälkeen, kun ojia on menneinä vuosikymmeninä vähän tukittu.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.30 PM 004
Näkymä suolle, jota luonto ottaa takaisin haltuunsa. Kuva: KR.

 

Vesivahinko

Tosi märkiähän jotkut suon reunat olivat ja niin pääsi käymään, että toisen leidin molemmat saappaat hörppäsivät vettä sisäänsä jossain kohdassa. Vähän meitä kaikkia alkoi arveluttaa, kuinka hänen jalkansa edes kelvollisesti lämpimänä mahtaisivat siitä eteenpäin pysyä, koska pikkupakkasessa kuitenkin siellä liikuimme. Mutta AK3-kurssin moninaisten kokemusten jo totuttamana ja karaisemana asianosainen päätteli kyllä pärjäävänsä, emmekä siksi kääntyneet takaisin tuosta retken alkumatkasta.

Jonkun matkan päässä pysähdyimme yhdelle aukeammalle paikalle, mihin aurinkokin juuri silloin heitteli säteitään. Siinä sukista kierrettiin enimmät vedet pois, niiden päälle muovipussit, sitten toiset sukat, sekä saappaat ja eikun menoksi taas!

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.29 PM
Reipas retkeilijä ei vähistä säikähdä. Kuva: KR.

 

Pähkinälehto ja rauhallinen suo

Seuraava kohteemme oli sitten yksi purolaakso, jonka reunamilla on laajoja pähkinäpensaslehtoja. Puron yli etsittiin nyt reitti paljon huolellisemmin kuin sillä edellisellä suolla ja sen jälkeen pujoteltiin tovi läpi pähkinälehtojen. Ne ovat kovin, kovin erilaisia paikkoja silloin kun puissa on taas lehdet, mutta toisaalta näissä olosuhteissa pystyi paljon paremmin hahmottamaan missä pähkinäpensaita kasvoi, sekä myös näkemään niiden juuri tietynlaista jatkuvaa versoamista samoista vanhoista juurakoista.

Sitten suunta kohti yhtä avosuota, jonka reunoilta löytyy moninaisia hienoja paikkoja evästaukojen tai vaikka leirin pitämiseen. Ihan itsekseen, ilman muita ihmisiä missään lähimaillakaan. Minä tahansa vuodenaikana, pyhänä, vapaapäivinä – tai koronakaranteenin aikoina. Leidit eivät olleet mitään asiasta sanoneet, mutta itselläni oli kyllä jo alkanut kehittyä sellaisia tuntemuksia, että olisi mukava ensimmäinen evästauko jo pitää. Ensin täytyi kuitenkin löytää se suon reuna ja ehdottomasti karttaa katsomatta, vanhojen muistikuvien perusteella. Kun juuri niinä aikoina sitten alkoi taivaalta ropista niskaamme lunta ja räntää, olisi siinä voinut suorastaan tunnelma lähteä laskemaan. Muttei meillä, kokeneilla luonnossa liikkujilla.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.21 PM
Pähkinälehdoista ei kuvia tullut, mutta monesta muusta hienosta kyllä. Kuva: AS.

 

Kaikkien retkien kruunu, evästauko

Vaikka keli siis juuri silloin ei parastaan meille tarjonnut, päätimme kuitenkin joka tapauksessa pitää sen evästauon nyt. 2 tunnin ja 8 minuutin liikkeelläolon jälkeen. Mitään maisemapaikkaa ei kukaan juuri tuollaisella säällä himoinnut, vaan suoja sateelta ja tuulelta tuntui paljon paremmalta. Kuusien alta siis jokainen sitten oman suojapaikkansa valitsi. Minä sen verran kaukaa, että juuri ja juuri huutoetäisyydellä toisistamme olimme. Minulla oli repussani myös Fjellduken pivipussini, josta olisin käden käänteessä saanut itselleni täydellisen kuivan, lämpimän ja mukavan ”metsäkämpän” eväiden nauttimiselle. Kuten yksin kulkiessani usein teen. Mutta se ei nyt tuntunut tietenkään oikein kivalle ajatukselle, kun muilla ei sellaisia mukavuuksia mukanaan ollut. Niinpä vain istahdin kannon nokkaan pefletin päälle, vedin välillä jo pois päältäkin olleen kuoritakin vetoketjun tiukkaan kiinni, hupun päähän ja aloin nauttia eväistä.

Jotka maistuvat siellä luonnon sisässä aina vallan tavattoman hyviltä, aivan joka säällä ja jokaisessa paikassa! Minä mutustelin tällä kertaa muhevia kananmunavoileipiä kuuman teen kanssa. Itselleni hauska uusi keksintö tai löytökin siinä syntyi, kun termospullosta kuksaan kaadettu tee oli aivan liian kuumaa heti nautittavaksi. Vähäisiä lumenkökkäreitäkään en viitsinyt alkaa ympäriltäni kaapimaan, vaan lorautin sekaan laimennettua sekamehua, jota tällä kertaa janojuomana repussani kannoin. No siitä teestähän tuli noin paljon parempaa kuin koskaan ennen! Ihan tuttu juttu leideille kuulemma, mutta minulle uusi ja hieno.

Siinä tauolla istuessamme se sadepilvi tuulenpuuskineen paineli tiehensä ja sitten yht’äkkiä tyynessä säässä kajahteli korviimme jäätelöauton ääni! Se tuntui aika absurdilta siellä aivan villin luonnon sisällä, muttei silti meidän tunnelmaamme pilannut. Kaikkihan tiesimme kovin hyvin retkeilevämme kuitenkin lähiluonnossa, mikä jo aivan määritelmän mukaan tarkoittaa, ettemme kauhean kaukana ihmiskunnasta ole.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.15 PM 002
Ei kuvia evästauolta, mutta läheltä sieltä kuitenkin. Kuva: PA.

 

Metsiä, kallioita, soita ja lampia

Lounastauon jälkeen käänsin etenemissuuntamme jo takaisin lähtöpaikkaa kohti, mutta toki aivan eri reittejä myöten kuin tulomatkalla. Kelikin siitä taas selkeni ja kohta jo marssimme mitä kauneimmassa auringonpaisteessa! Minä pidin nyt yllä kohtalaisen ripeää etenemisvauhtia noissa vaihtelevissa maastoissa, jotta hyvä lämpötaso pysyisi yllä myös märkien saappaiden sisällä. Ja kun sitten pidimme pienen pysähdyksen yhden pikkuisen suolammen lähistöllä, kaikilla olikin mukavan lämmin olo. Peräti niin, että päätimme oikein istahtaa hetkeksi kanervikkoon tuosta aurinkoisesta hetkestä nauttimaan.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.22 PM 002
Yksi retken ihanista tauoista. Kuva: AS.

 

Minä olin koko retken ajan päättänyt olla karttaa katselematta, jollei nyt jotain aivan pakottavia syitä moiseen ilmenisi. Niinpä oli taas hienoa koettaa edetä pelkän suuntavaiston ohjaamana kohti seuraavaa tavoitepaikkaa, yrittäen löytää mitä tahansa tuttuja maaston piirteitä tai yksityiskohtia olinpaikkaansa ja etenemissuuntaansa vahvistamaan. Ja ihan kelvollisestihan se nytkin meni. Ei täydellisesti, mutta riittävän hyvin. Jos menisi täydellisesti, niin olisin jo turhan tutuilla seuduilla, mistä ei enää näitä piskuisia löytämisen riemuja sitten saisikaan.

Yhden kauniin erämaalammen vielä katselimme, havaiten siellä jo parit ulkoilijoiden kengän jäljet lumessa. Mutta nythän olimmekin jo paikoilla, missä muutkin ulkoilijat välillä liikkuvat. Eivät massat, mutta vähän pidempiä kävelyitä pelkäämättömät kuitenkin. Ja hekin vain hyvillä säillä.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.30 PM 003
Erämaalammen hienoa aukeamista kevääseen. Kuva: KR.

 

Loppufiilistelyt

Jäljellä oli patikointi takaisin autoille. Retken perussaldot olivat 8,7 km ja 4 t 28 min. Autojen luona  haikailimme vielä kerran pikkuisen niiden huikeiden AK3-loppuseikkailuiden perään, jotka meiltä olivat jääneet tältä keväältä toteutumatta. Mutta vain ihan pikkuisen, sillä olimme jo aiemmin koko kurssin kesken päättäneet, ettei sitä Italian pyhiinvaellusta mitenkään peruttu ole, ainoastaan siirretty eteenpäin, toivottavasti seuraavaan kevääseen. Jos tämä maailma tästä ehkä vielä jotenkin ennalleen joskus palaa.

 

Screen Shot 03-29-20 at 05.31 PM 001
Tällaisilla ”poluilla” me retkemme kuljimme. Kuva: KR.

 

Ja yhtään muuta ihmistä emme siis retkellämme nähneet. Jalanjälkiä kun ei lasketa, niin säästyin maksamasta rahoja takaisin, kuten aika suurella varmuudella olin arvellutkin. Ja aika turvallinen tuo lupaus oli senkin vuoksi, ettei retki tietenkään mitenkään maksullinen edes ollut. Mutta lupaus oli silti lupaus ja pyhä tarkoitus oli mennä retkeilemään lähiluontoon aivan itseksemme. M.O.T.

–Kari

 

4 thoughts on “Koronakarku kolme

  1. Näinköhän tuolta suunnalta löytäisin majapaikan yöksi, jopa pariksikin talvilomani ’kunniaksi’ 🙂

    Tykkää

  2. […] Siellä iltahämyisen luonnon rauhassa ajatukset selkeytyivät semmoiseen jonoon, että päätin tehdä seuraavan pikkuisen opastetun retkenkin juuri näillä reiteillä. Kyse on siis semmoisista muutaman ihmisen luontoretkistä, joita teemme näinä korona-aikoina kaksivuotisen retkeilykurssimme piirissä. Täyttämään sitä aukkoa, jonka kurssin päätöskevään huipennusten eteenpäin siirtyminen jätti. Tämän väliotiskon merkilliset akronyymit avautuvat edellisen vastaavanlaisen retken tarinasta ”Koronakarku kolme”. […]

    Tykkää

  3. […] Selkein esimerkki tällaisesta toiminnasta olkoon se ”Koronakarku-konsepti”, jota nyt tutun retkeilykurssin porukan piirissä toteutamme, pikkuruisena lohtuna erinäisille perutuille tai tulevaisuuteen lykätyille hienoille retkille. Tuo konsepti selviää kiinnostuneille aiemmasta artikkelista nimeltä ”Koronakarku kolme”. […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s