Maantiekävely on taitolaji

Kirjoitettu alustavasti 28.2.2015

Yhteenveto: Kertomus siitä, miten kirjoittaja löysi innostuksen myös kävelyyn muuallakin kuin metsissä, kallioilla, poluilla ja tuntureilla. Valmistautuessaan pyhiinvaellukseen. Ja mitä kaikkea siitä oikein seurasikaan? Paljon uutta oppimista taas, josta monet asiat kantavat kaikkeen liikkumiseen. Tähän on koetettu koota ja tiivistää kaikki noin vuoden aikana kyseisestä liikkumisen lajista saadut opit.

Huomautus ja varoitus: Tätä artikkelia ei ole kevennetty valokuvilla. Se on siltikin pitkä, yhteensä noin seitsemän niinkutsuttua konekirjoitussivua.

Miksikä tällaisesta kirjoitan? Minähän olen luonnossa liikkuja henkeen ja vereen. Niin ehdottomasti olen, eikä kaduilla, maanteillä, kevyen liikenteen väylillä tai edes pururadoilla liikkuminen ole koskaan saanut minua innostumaan, eikä vetänyt puoleensa. Toki kaikkia noitakin on tullut tallattua erilaisilla lenkeillä ja retkillä, eikä siinä mitään. Liikunta on mukavaa ja ulkona liikkuminen vielä mukavampaa. Mutta että oikein varsinaisesti kävelemään tai juoksemaan valmiilla baanoilla, kun hienoa luontoakin on aina tarjolla samoihin tarkoituksiin joka paikassa. Tarjoten liikkumisen riemujen lisäksi huikeasti näkemistä ja kokemista samalla, ilman mitään lisähintaa.

Sulaa hulluutta: Hobittikävely Sammattiin

Tapahtui 26.09.2014

Tiivistelmä: Kahden vanhan, tutun eräveijarin pitkähkö patikkamatka mökille saunomaan, eteläisen Suomen tienvarsia myöten, Tolkienin hobittitunnelmiin virittäytyen.

Varoitus: Tämä tarina sisältää kummallista kieltä ja kummallisia tyyppejä oudoissa ympäristöissä. Lisäksi se sisältää kaikkea mahdollista aivan kauhean paljon, koska se on alunperin kirjoitettu vain ”eräveljien sisäiseen käyttöön”. Tällaisiin sisälle sukeltaminen siis tapahtukoon aivan jokaisen omalla vastuulla! Tarina on yksi osa kirjoitussarjaa ”Sulaa Hulluutta”, missä tehdään erinäisiä, pieniä irtiottoja kaikkein tavallisimmasta arjesta.

Paikoillenne! (tuumailu)

Taustoina tämmöisten ajatusten kypsymiselle ovat ainakin seuraavat kaksi. Minun kiinnostukseni kokeilla, harjoitella ja testata pitempiä kävelyjä kovilla alustoilla, valmistautumisena ensi kevään pyhiinvaellukselle Portosta Santiago de Compostelaan. Ja eräkamuni Vesan kanssa keväällä sovittu juttu mennä syksyllä saunomaan rauhassa järven rannalla Sammatissa olevalle erämökillemme. Eihän ollut suurikaan keksintö koettaa yhdistää nämä kaksi asiaa – ja saada siinä kaupanpäälle samalla vielä kaksi muutakin juttua. Pitkä marssi halki Etelä-Suomen hienon syksyisen luonnon, katsellen maisemia ja ikivanhoja ihmisen asuinseutuja yhdessä samanhenkisen, hyvän eräkaverin kanssa.

Niinkuin tarinan otsikkokin kertoo, moinen taivallus ristittiin hetipaikalla Hobittikävelyksi. Koska se vaan jostain syystä sekä minun, että Vesan mielissä herätti jotain yhtäläisyyksiä erinäisiin J.R.R. Tolkienin klassisiin tarinoihin. Joiden suuria faneja me molemmat ikuisesti olemme. Mekin olimme lähdössä kauas, tuntemattomille taipaleille, pitkin polkuja ja teitä, kevyin varustein.

Syksyn huimaa kauneutta maantien penkoilla.