Kirkkonummen helmi

Meiko -järvi

Tiivistelmä: Yhden Kirkkonummen hienoimman luontokohteen esittely pienen retkitarinan raameissa. Sisältäen kohtalaisesti vähän erikoisempaakin paikallistietoa, kulmilla monien vuosikymmenten ajan kulkeneen alkuasukkaan kokemuksista.

 

Tässä se. Klassikkomaisema yli Kirkkonummen helmen! Kuva: H.Heikkinen.

 

 

 

Retki 12.5.2019.

 

Yli 30 vuotta on minulla ollut tarkoitus kirjoittaa tämä tarina. Tai siis joku esittely tuosta järvestä ja sen rannat kiertävästä polkureitistä. Koska tuo järvi nyt vaan on NIIN hieno ja kerta kaikkiaan ansaitsee tuon tarinan otsikkona olevan lempinimensä Kirkkonummen helmi! Lukemattomia mukavia retkiä on siellä tullut tehtyä yksin, kaksin ja vaikka minkä kokoisilla porukoilla, joista mikä tahansa olisi mainiosti sopinut tarinan raamiksi. Mutta jotenkin se on vaan aina jäänyt kaikenmoisten muiden kirjoitusprojektien jalkoihin. Kunnes nyt sitten vaan päätin, että on lopulta sen aika!

 

Karttalehtien tutkailua Meikon parkkipaikalla. Kuva: H.Heikkinen.

 

Raamit ja kartat

Tarinan kehykseksi päätyi nyt sitten tämän äitienpäiväsunnuntain retki. Osana Kirkkonummen kansalaisopiston suurta Aikojen Kulkijat III –kurssia ja retkisarjaa. Kasaan tämän esittelyn niin, että kerron alla jotain joistain valikoiduista paikoista, joissa pysähdyimme retkemme aikana ja joissa minä kertoilin mm. noita asioita retkeläisille. Tasan kymmenen niitä nyt tähän tarinaan laitoin, vaikka monin verroin enemmän mielenkiintoisia paikkoja sekä historiaa tuolta reitiltä löytyy.

Seuraavan kuvan kaltaiset karttalehdet jaettiin kaikille parkkipaikalla. Tosin ilman tuota reittikuvaa ja paikkanumeroita. Tarkoituksena oli, että jokainen tutkailisi karttaa mahdollisimman usein retken aikana, vertaillen kartan merkintöjä ympärillään näkemiinsä maisemiin. Eli suorittaisi kartanlukua. Likimain helpoimmissa ja ystävällisimmissä olosuhteissa, mitä olemassa on.

 

Retken suunniteltu reitti peruskartalla paikkamerkintöineen.

 

1. Korsobäcken

Tuo menneiden himo-ojitusvuosikymmenten jäljiltä suorana ojana kulkeva puro kuljettaa suurimmat osat koko Meikon alueiden vesistä Myllykylänjokeen ja sitä kautta mereen. Se virtailee täällä alajuoksullaan läpi vähän ryteikköisten metsiköiden, joista suuri osa on istutusmetsiä. Mutta sitä ennen läpi nykyään jo aikamoisen kauniiksi palautetun Talimossen –suon. Ja sitäkin ennen jopa aika hienojen villin luonnon paikkojenkin läpi.

 

Ensimmäinen infopysähdys Korsobäckenin ylityksen kohdalla. Kuva: H.Nordström.

 

2. Rantakallio

Tämä on vain yksi Meikonjärven rantojen hyvin monista kymmenistä rantakallioista, joista avautuu kauniita maisemia järvelle ja sen yli. Ihastuttava telttaleirin paikkakin tuo on ja pakollinen pysäkki meidän kierroksellamme, koska oli ensimmäinen kosketus järveen.

Sen viereisestä pikku lahdelmasta lähtee Meikon vedenpuhdistamolle johtava putki, jota kautta vielä nykyäänkin osa kirkkonummelaisista saa juomavetensä, 2000-luvun alkupuolella modernisoidun puhdistamon läpi. Nykyään Meikosta voidaan ottaa enää hyvin pieni osa vuosikymmeniä kasvaneen kunnan juomavesistä, mutta se aina otetaan, minkä järven pinnankorkeus kulloinkin sietää. Loput Espoon puolelta, Päijännetunnelista ja muualta. Tietyille alueille (Kantvik) myös Kvarnbyå –joesta.

 

Päivän ensinäkymät Meikon järvelle, idästä lännen suuntaan. Kuva: H.Nordström.

 

3. Ribergetin tulipaikka

Toinen koko Meikon alueiden ainoista kahdesta virallisesta tulipaikasta sijaitsee tällä erikoisella, melkein saareksi kuroutuneella niemellä. Nimensä se on perinyt viereiseltä näköalakalliolta ja siellä on myös WC. Hieno mesta, missä joinain vuosina on joku suorastaan asustellutkin koko kesäkauden. Se toinen tulipaikkahan sijaitsee Korsolammen rannalla.

 

Ihmetellään hienoa, melko tuoretta tulipaikkaa. Kuva: H.Nordström.

 

4. Kummallisia korkeuseroja

Meikojärven pintahan on noin 42,9 metrin korkeudella merenpinnasta. Harva huomaa katsella, miten jänniä korkeuseroja vallitseekaan noilla kulmilla. Nimittäin paikoin vain vaivaisen 100-200 metrin päässä pohjoisen puolella on pitkä Talimossen –suo, jonka korkeus merenpinnasta on niillä main välillä 35 – 32 m.  Vain yksi kallioiden jono, jossa on useita matalia laaksoja, pitää tuon aika korkealla sijaitsevan järven vedet paikallaan! Jos joku ihmeen luonnonilmiö sattuisi vähäsen jotain noista kallioista murtamaan, koko Meikon järvi valuisi laaksoon ja Korsobäckeniä myöten tiehensä. Järven syvimpiinkään kohtiin ei välttämättä jäisi edes lätäköitä!

No ei kannata hermoilla, suomalaista peruskalliota vankempaa pohjaa ei tältä pallolta löydä. Mutta aika metkoja nuo maastot ovat tämmöisestäkin näkökulmasta tiiraillen. Ja jotenkin vielä jännemmältä tuo asia tuntuu siellä Talimossenilla kävellessä.

 

Opas taas selittää, nyt metsäisessä välilaaksossa. Kuva: H.Heikkinen.

 

5. Reiviniemi

Eipä ole mikään kovin virallinen nimi tuo, mutta kylläkin tavalla tai toisella tuttu ainakin melko monelle kirkkonummelaiselle. Sen taustalla on tämmöinen, jo ainakin 15 ellei yli 20 vuoden aikana tapahtunut ilmiö. Kyseiseen niemeen nimittäin on kokoontunut aikamoinen joukko nuorisoa monina vuosina, yleensä loppukesästä tai alkusyksystä. Siellä on silloin kohtalainen telttakylä ja suuria gettoblastereita tai muuta muhkeaa äänentoistolaitteistoa. Ja niiden Rave-bileiden tai muiden sen kaltaisten äänet on silloin tällöin kuultu kesäyössä jopa Kirkkonummen kirkolla saakka! Siis yli viiden kilometrin päässä. Olen kuullut huhuja, että moinen olisi jopa närkästyttänyt joitain ihmisiä joskus :-).

 

Meikon kirkasta vettä ja kaunista hiekkapohjaa! Kuva: H.Nordström.

 

Paikka on joka tapauksessa niin hienon hieno, että minä en ole vielä koskaan siitä ohi mennessäni pystynyt olemaan siellä jotain taukoa pitämättä. Se on lähes saari, johon nytkin pikkuisen korkeampien kevätvesien aikaan pääsi taiteilemaan vain kapeita riukuja myöten. Telttasaunan perusrakenteet siellä ovat myös olleet paikalla joinain aikakausina. Siis suuri kivikasa kiukaana aivan vesirajassa, sekä jopa saunan runko, jonka päälle tarvitaan ainoastaan muutama kevytpeite. Nyt ei ole taas muutamiin vuosiin jäljellä mitään muuta kuin se kivikasa, pienentyneenä versiona sekin.

Me vietimme siellä äitienpäiväretkemme ensimmäisen evästauon. Mukavaa se oli, vaikka vilpakka tuuli puhalteli siihen rannalle nyt vähän turhankin reippaasti.

 

Ensimmäisen eväsleirin nautiskelua ”Reiviniemessä”. Kuva: H.Heikkinen.

 

6. Kk-bunkkeri

Meikonjärven läntisimmän lahden eteläreunalla on jäänteet yhdestä sellaisesta kaikkein tyypillisimmästä raskaan konekiväärin bunkkerista, joita sosialististen neuvostotasavaltojen liiton edustajat rakentelivat sotien jälkeen suuret määrät nk. Porkkalan parenteesin luovutusalueelle. Niistä asioista löytyy aika paljon lisätietoja tällaisista Lähierä-blogin artikkeleista: Parenteesilenkki Lynxin viitoittamana. Parenteesin jäljet.

Meidän joukkueemme katseli niitä nyt vain hiukan aikaa, ennen kuin jatkoimme taivalta pitkin nykyistä keltaisin vinoneliöin merkittyä Meikon kierroksen pääpolkua. Seuraava polun osa siis rakennettiin kulkemaan pienen, kokonaan erämaisen metsäalueen läpi vasta joskus 4-5 vuotta sitten. Syistä, joita en tiedä, enkä haluakaan tietää. Koska tehdyt asiat ovat tehtyjä, eikä niitä enää voi perua. Vanha, alkuperäinen Meikon kierroksen polku on myös yhä olemassa, kierrellen koko lopun matkan Meikobergetille aivan järven rannan tuntumassa.

 

Kummastellaan bunkkerin monia sisäänkäyntejä. Kuva: H.Heikkinen.

 

7. Tokinoudden – Ikimetsä

Tämä meikäläisen sielulle vieläkin ”uusi polun osuus” siis kulkee läpi sellaisen hienon vanhan metsän alueen. Sellaisen, missä ei oman arvailuni mukaan ihminen ole harrastanut ”metsänhoitotoimintaa” ehkä sataan vuoteen tai yli. Jollei sellaiseksi nyt lasketa yhtä, varmaankin joskus valtakunnallisen soidenkuivatusvimman vuosina tehtyä metsäojaa, joka on nykyään osittain tukittu. Kerrassaan upeita peikkometsän maisemia tuolla nyt pääsevät kaikki kulkijat ihastelemaan. Niin teimme mekin.

Tuon niemen merkillisen nimen taustaa en ole onnistunut selvittämään. Japanilaiselta tuo Tokino minun korvaani sointuu, vaikkei varmastikaan ole sieltä kotoisin.

 

Harvinaista herkkua, vähän vanhemman metsän maisemaa. Kuva: H.Nordström.

 

8. Meikoberget

Otsikon termi on taas sellainen hiukan epävirallinen, jota ei ainakaan peruskartassa esiinny. Siellä esiintyy nimi ”Meikobergen”, tarkoittaen koko sitä pienten kalliohuippujen sarjaa, joka päättyy lännen suunnalla tähän korkeimpaan ja koko järven hienoimpaan maisemapaikkaan. Tuota hienojen kallioiden jonoa, missä joka paikasta löytyy toinen toistaan makeampia istuskelun paikkoja järvimaisemilla, minä olen jo vuosia sitten alkanut kutsua nimellä ”seitsemän sisarusta”. Tai ”sju söstrar”. Vähän kai pienempää tämä on kuin esimerkiksi saman nimiset putoukset Norjassa, tai valkoiset kalliot Englannin etelässä, muttei yhtään vähemmän hienoa!

 

Toisella evästauolla, toisessa pakollisessa paikassa. Kuva: H.Nordström.

 

Tuosta korkeimmasta huipusta paikalliset ihmiset käyttävät tuota otsikon nimeä. Eikä ihme, sillä täysin ohittamaton pysähdyspaikka tuo on ainakin meikäläiselle.

Niinpä olin sen nytkin valinnut tämän Meikon kierroksemme toisen evästauon paikaksi. Eikä paikkaa lähdetty vaihtamaan, vaikka siihenkin sattui taas juuri osumaan tällä kertaa viileä lounatuuli. Kokenut ulkoilijaporukka osasi näppärästi asettua hiukan tuulensuojaisiin paikkoihin huipun järven puoleisella rinteellä.

 

Se Meikonjärven klassikkomaisema Meikobergetiltä! Kuva: H.Heikkinen.

 

9. Kalasääski

Ei nähty. Mutta kävimme kyllä yhdestä tarkoitukseen sopivasta rantapaikasta tiirailemassa yhden Meikojärven nimettömän saaren puun latvassa olevaa ikiaikaista kalasääsken pesää. Missä nuo suuret petolinnut pesivät ennen vanhaan joka ikinen vuosi. Viimeisen vuosikymmenen aikana yhä harvemmin, vain joinain kesinä. Muttei tänä kesänä, sillä pesä näkyi nyt olevan kalalokkipariskunnan käytössä. Ei se kuitenkaan minkään väärinkäytön kohteena ollut, sillä aivan samaan tarkoitukseen sitä näkyivät käyttävän, kuin alkuperäiset rakentajatkin.

Tuossa samaisessa paikassa oltiin myös tietyllä tavalla koko Meikon historian äärellä, sillä juuri tuo järveen rajoittuva alue oli koko Meikon ihka ensimmäinen suojelualue. Jonka joku kaukonäköinen vanha isäntä aikanaan lahjoitti muistaakseni Kirkkonummen ympäristöyhdistykselle, tai jollekin sen edeltäjälle.

 

Kiikarilla pesä näkyy selvästi tiheässä latvustossa. Kuva: H.Nordström.

 

10. Pikkumeikon kalliot

Ja vielä vähän näitä paikallisia nimiä. Ei Pikku-Meikoakaan mistään kirjoista löydy, mutta semmoista nimitystä alkuasukkaat kuitenkin käyttävät Meikojärven itäisimmästä lahdesta, jonka Näseudden –niemi melkein erottaa järven isosta selästä.

Evästaukoa emme sentään siellä pitäneet, vaikka se olikin kolmas paikka retkellämme, mihin kylmä lounatuuli sattui osumaan J. Juuri nuo kauniilla maisemilla siunatut monimuotoiset kalliot ovat yksi Kirkkonummen suosituimmista auringonotto- ja uimapaikoista kesällä. Niin ruuhkaista sielläkään ei silti ole vielä ikinä ollut, etteikö jokainen löytäisi itselleen ja vaikka koko ryhmälleen ikiomaa piknikpaikkaa.

 

Retken viimeinen neuvonpito Pikkumeikon ”aurinkokallioilla”. Kuva: H.Nordström.

 

Finaali

Me palasimme Meikon täpötäydelle parkkipaikalle puoli kahdelta. Noin siitä hetkestä eteenpäin sunnuntaipäivä muuttuikin sitten vallan aurinkoiseksi. Mutten usko sen jääneen ketään harmittamaan, sillä perin mukavan ulkoilusession olimme saaneet keskenämme viettää ja äitienpäivää piisasi silti runsaasti jokaiselle vielä kotonakin vietettäväksi.

–Kari

 

Retken reitti Google Earth -satelliittikuvalla. 7,7 km ja 3 t 31 min.

 

PS. Melkoisen mukavasti retkeläiset sitten pitkin matkaa myös kartanlukua harrastivat, vaikkei opas pentele muistanut asiasta alkuinnostuksen jälkeen pahemmin muistutella.