Jokivarren reitti

Tiivistelmä:  Kertomus yhdestä pienestä maanantaiaamun kävelyretkestä kotiin autokorjaamolta. Ja siinä samalla kuvaus reilun kahden kilometrin mittaisesta polkureitistä vallan lähellä Kirkkonummen asutusalueita. Sellaisesta, jonka varrella piisaa hyvin monenlaista luontoa, samoin kuin muistoja alueen historian lukuisista kerroksista.

 

Vihreä saareke keskellä peltoja.

 

Retki 31.8.2020.

 

Tuttuja lähiympäristöjä monelle

Suurimmasta osasta tämän tarinan paikkoja löytyy tietoa ja kuvauksia tämän blogin artikkelisarjasta nimeltä ”Kaksoisvirran maa”. Sen toisessa osassa käydään läpi kaikki Kvarnbyån varret noin paikkojen ja ulkoilumahdollisuuksien kannalta. Suosittelen kovasti lukemaan läpi tuon artikkelisarjan kaikki osat, koska ne näyttävät innokkaalle ulkoilijalle aivan valtavasti uusia, jännittäviä luontoretkeilyn paikkoja! Sellaisia, missä harva koskaan käy – vaikka ne ovat aivan lähellä kylän keskustaa ja monia asuinalueita.

Tämä kokemus syntyi niin, että vein autoni huoltoon vanhan Kuninkaantien varrella olevaan korjaamoon ja koska se jäi sinne koko aamupäiväksi, päätin kävellä kotiin askartelemaan siksi aikaa. Olin sen päättänyt jo edellisenä iltana ja siksi ottanut mukaan sopivat vaatteet, sekä pienen repun. Tuttuja kun nämä seudut meikäläiselle ovat, tiesin voivani kävellä koko matkan hienosti luonnossa kulkevia polkuja.

 

Aamukasteiset heinikot ulottuivat paikoin yli polven korkeuden.

 

 

Pieni reittikuvaus historian palasten kera

Tuttuja paikkoja ja polkuja siis, sekä ainakin pääosin jo aiemmin tuossa jokisarjassa esiin tuotuja. Mutta halusin kuitenkin tämän retken ylös kirjata ja muillekin esiin tuoda. Ensinnä jotta kyseinen hienon hieno polkureitti voisi nousta monen muunkin huomioon ja ulkoilulenkkien osaksi. Toisekseen nuo minun taannoisen maanantaiaamun fiilikseni siellä joen rannoilla olivat niin mukavat.

Ihan alkumatkan kävelin tällä kertaa kuitenkin tylsästi maanteiden ja katujen vieriä. Myllykylänjoen läntistä ja pohjoista reunaa myöten pääsee kyllä tuonkin välin kulkemaan, mutta aika ryteikössä siellä joutuu paikka paikoin rämpimään ja lisäksi on vaikea tietää, liikkuuko sitä jossain kohdassa melkein jonkun pihapiirissä vai ei.

 

Retken alue peruskartalla. Ote palvelusta Retkikartta.fi.

 

 

1. Reitin katuosa

Alkuosan kuljin siis reittiä Överbyntie – Lindalintie – Lustbackantie. Lustbackantieltä, juuri ennen joen ylittävää siltaa lähtee nykyään jo aika hyväkuntoinen polku seurailemaan joen vartta.

 

Polkureitti alkaa tuosta oikealta, ennen sillan korvaa.

 

 

2. Reitin pensasosio

Ja vaikka siinä alkumatkalla voi välillä näyttää vähän epäilyttävältä, kulkeeko sitä nyt omakotitalojen tonttien reunoilla, ei kannata hermostua. Sillä ne tontit loppuvat kaukana joen rannasta, vaikka erilaisia joen ja sen rannan ”hyödyntämiskurotuksia” siellä esiintyykin. Erityisesti joen yhden ”sivulahden” ylittävästä kävelysillasta täytyy luultavimmin osoittaa kiitos jollekin omakotiasukkaalle.

Ihan alussa polku kulkee aika tiiviidenkin pajupensastojen läpi, mutta nykyään reitti on jo helppo polkua pitkin.

 

Näin hyvä on polku nykyään alkuosaltaankin.

 

 

3. Metsikkö

Seuraavaksi on reitin erilaisista luontotyypeistä vuorossa oikein mukavan oloinen sekametsikkö, jonka itäreunan puusto on lähes pelkästään leppää ja haapaa. Aika ihana luontotasku siinä aivan lähellä asutusta. Tasainen heinikon ja varvikon peittämä metsänpohja jo vihjaa ihmisen käden vaikutuksista ja sen vahvistavat yhä aika selvästi erottuvat ojien jäänteet.

Eli viljeltyä peltomaata tämä metsikkökin on joskus ollut, mutta on puustosta päätellen saanut olla sellaisenaan ainakin jonkun 50-70 vuotta – minun arvioni mukaan.

Tuolla pensaikon ja metsikön reunoilla Kvarnbyån virtailee rauhallisena juuri sellaisen valtavan rehevän kasvuston ympäröimänä, joka on tyypillistä eteläisen Suomen pienille joille. Ja saa ainakin keskikesällä sekä alkusyksystä melkein luulemaan olevansa jossain vähintään 500 kilometriä etelämpänä!

 

Keskiosan mukavan avointa sekämetsää.

 

 

4. Pellonreunat

Noin kilometrin verran polku kulkee joen vartta, avarien peltojen reunassa. Näin päin kulkien alkumatkasta Myllykylän joki on syönyt itselleen sen verran syvän uoman aikojen saatossa, että varsin runsaan asutuksen olemassaolo varsin lähellä, häviää kokonaan näkyvistä. Samoin vaimenevat ihmiskunnan äänet. Niinpä kulkija voi siellä tuntea olevansa aivan kerta kaikkiaan jossain maaseudun rauhassa. Kuten toki aika hyvin onkin – ainakin niin kauan kunnes nämäkin pellot t5aloja täyteen rakennetaan.

Itse joki virtaa noilla jaksoilla niin tiheän pajupensaikon sisässä, että sitä on suorastaan vaikea päästä läheltä katsomaan.

Yhden aika syvän sivu-uoman polku matkalla ylittää, mutta kyllä siitä ainakin kohtalaisen hyväjalkaiset kaikkina vuodenaikoina yli pääsevät.

Kyseessä on itse asiassa Lindalin oja (ei karttaan merkitty nimi), joka on aikanaan ilmeisimmin tarjonnut riittävästi vettä pellavan liotukseen. Siitä nimi Lindal. Nykyään sen vesimäärät vaihtelevat lähinnä nolla ja olemattoman välillä.

 

Polku on juuri ja juuri havaittavissa korkean syysheinän keskellä. Joki virtaa pensaikon sisässä.

 

 

5. Pesulan jämät

Lähellä joen mutkaa on pieni metsikkö siellä kaakon puolen rannalla, missä polkukin kulkee. Siinä on jonkun vanhan rakennuksen perustukset, sekä merkillisiä putkistorakenteiden jämiä. Myös suuri teräspata alempana joen rannassa.

Ilman mitään tarkempia historiatietoja minä olen tulkinnut niiden olevan peräisin nk. parenteesiajalta, eli olevan venäläisten tekemiä. Kenties pesula tai löylyhuone siinä joen rannalla? Tätä teoriaani tukee vahvimmin se, että rakennus näkyy heti vuokra-ajan jälkeen otetussa ilmakuvassa, muttei sitä ennen otetussa.

 

Oletettavasti parenteesiaikaisen rakennuksen kivijalkaa joen varrella.

 

 

6. Reunakukkula

Joenrannan polku vie lopulta kohtisuoraan niityn poikki idän puolella sijaitsevan mäen reunaan. Ainakin silloin, kun nuo pellot ovat niittyinä, eivätkä viljeltyjä. Mäen reunaa puolestaan kiertää nykyään polku Neidonpuiston asuinalueelta Myllykyläntielle.

Minä menin sitä pitkin pohjoiseen. Siellä pääsee kiertämään minusta aika ihastuttavalla paikalla pellon reunassa olevan vapaa-ajan asunnon, joka nykyään alkaa vaikuttaa jo vähän hylätyltä tai ainakin harvaan käytetyltä. Sen pihapiiriin ei silti ole kohteliasta mennä käppäilemään.

Pihatien toiselta puolen, läheltä Myllykyläntietä lähtee sitten nousemaan polku ylös tuolle nimettömälle mäelle, joka on siis läheisen Neidonkallion ”reunavuori” (foothill). Se on itse asiassa jäänne jostain kärrytiestä, jonka historiaa en ole muistanut yrittää selvittää. Hyvin mahdollisesti kyse on entisaikojen Myllykyläntiestä.

Tuon polun vasemmalla puolen, kutakuinkin reittikuvan numeron 6 kohdalla, ovat jäännökset yhdestä sellaisesta neuvostojoukkojen konekivääribunkkerista, joita on sijainnut lukuisia kymmeniä pelkästään Kirkkonummen kunnan alueella (Parenteesilenkki Lynxin viitoittamana).

 

Vanhaa kärrytien pohjaa kulkeva polku on nykyään hyväkuntoinen.

 

 

7. Neidonkallio

Volsintien ylityksen jälkeen lähtee linja-autopysäkin kohdalta polku ylös Neidonkalliolle. Se on alkuosaltaan aikamoisen jyrkkä, mutta siinäkin varsin helposti kuljettava, ainakin ylöspäin. Löytyy puita ja pensaita, joista voi ottaa vähän tukea tarvittaessa. Siitä eteenpäin polku kulkee hienosti kalliohyllyjä pitkin ylös saakka.

Minun kotikallioni Neidonkallion länsipuolen huipuille kannattaa pysähtyä aina kun sielläpäin vaan käy! Koska niiltä aukeavat niin upeat maisemat yli lähiseutujen maastojen etelän, lounaan ja lännen suunnille. Itseäni ei koskaan lakkaa kiehtomasta lännen suunnan taivaanranta, missä tiedän aukeavan Meikon ja Dorgarnin metsäalueet. Joiden useita maamerkkejä osaan nykyään jo aivan horinsonttiviivan muodoista tunnistaa.

Kallion laella on noin reittikuvan numero 7 kohdalla kivirakennelma, missä on nykyään usein lasten rakentamia majoja ja muita sellaisia. Kyseessä on punaisten tykkipatteri Suomen sisällissodan ajoilta! Sieltä se pystyi tulittamaan laajoille alueille ja muun muassa estämään ja haittaamaan valkoisten joukkojen pakoa Sigurdsin kartanosta.

 

Sisällissodan aikainen punaisten tykkibunkkeri Neidonkallion laella.

 

 

Semmoinen pieni hieno retki läpi lähiluonnon sillä kertaa!

 

Retken reitti Googlen satelliittikuvalla, 4 km ja 66 min. Artikkelin otsikoiden numerot merkittynä.

 

–Kari